Jos sinulla pyöri ajatus mielessä, että vieläkö toinen tai kolmas

[voi vihne]

muksu taloon, niin miten kävi? Jäikö vain haaveeksi vai tuliko haaveesta totta?

Tätä olen pyöritellyt viime syksystä asti. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Olen myös miettinyt, että hyvähän se on nyt näinkin. 2 muksua, mikäs sen mukavampaa. Ja kun olen tietyissä jutuissa onnistunut tämän toisen kanssa eri tavalla mitä ekan kanssa. Niin siinäkin mielessä kaikki on ok.

Vaan sitten kuitenkin jostakin tulee ajatus, että menisikö tässä kuitenkin vielä se kolmas? Jäänkö joskus myöhemmin harmittelemaan, että olisiko se kolmas kuitenkin pitänyt vielä hommata?

Kuitenkin myös mietin, että onko oikeutta edes haaveilla enää kolmannesta, kun nämä 2 muuta ovat vilkkaita kavereita? Ja heissäkin on ns. työmaata kerrakseen. Toisella on omat juttunsa ja haasteensa, toisella omansa.

On tämä hankalaa..... Pitäisi vain olla rohkea ja tehdä mitä sydän / intuitio / vaisto sanoo, mutta, kun ollaan kuitenkin ihmisinä niin sidoksissa toisiimme, että aina sitten alkaa miettimään, että mitä muut tilanteesta ajattelisivat?

 

["Kolmas"]

Itse olen aina ajatellut, että haluaisin 2 lasta. Toisen syntymän jälkeen alkoi kuitenkin samantien ajatus päässä, että kolmas olisi ihana. Kolmas sitten saatiin ja on ollut ihana huomata, että en halua aina vaan yhtä lisää, vaan nyt on vahva olotila, että lapsiluku on tässä enkä kaipaa "vielä yhtä".

 

[V.ieras]

Meillä on nyt kaksi lasta, kuopus sai alkunsa 5vuoden yrittämisen jälkeen. Tuona yritysaikana jo mietin, että jos me joskus se toinen lapsi saadaan, niin mä en enää enempää uskalla toivoa.
Mutta hups, kuopus syntyi ja jo matkalla synnytyssairaalasta kotiin sanoin miehelle, että kai kolmas vielä.
Mulla on vaan niin vahva tunne, että joku puuttuu vielä. Että meidän perhe ei oo vielä koossa.
Kolmannella on lupa tulla.

Mä oon niin varma, että jos sitä kolmatta ei enää tulekaan, niin mä voivottelen sitä vielä vanhana mummuna kiikkustuolissa istuessani

 

[vieraileva]

Nyt viidennen jälkeen on perhe koossa. Juuri ystävän kanssa keskustelin, että on se hyvä että tuli tehtyä tuo kuopuskin. Olis se varmasti vanhempana kaihertanut mieltä.
Kolmannen jälkeen mietin eniten, koska meillä oli toisen jälkeen suuri menetys, kohtukuolema ja ajattelin yritänkö korvata menetystä aina uudella vauvalla. Vastaus on kyllä hyvin selkeä EN.

Kuopuksen jäljeen ei ole tullut uutta vauvakuumetta. Aina on muiden jälkeen hyvinkin pian tullut mieleen "vielä yksi"
Kuopus reilu 1v ja esikoinen kohta 9v.

 

[Oisku]

Kolmesta haaveilin, mutta mies sanoi ehdottoman ein kolmannelle. Nyt olen jo niin laiska että tämä kaksi on hyvä.

 

[2]

Yritettiin kolmatta 2 vuotta, mutta ei tullut. Nyt vuosia myöhemmin olen tyytyväinen ettei sittenkään tullut. Näin on hyvä.

 

[Arpoja]

Minulla on sikäli eri tilanne, että kakkonen puuttuu. Ja esikoinen on jo 7.

Vahva tunne on siitä, että joku puuttuu. Kuitenkin uskallus ei riitä. Työt on Helsingissä, isompi asunto nostaisi kuluja hurjasti. Ja meidän arjen talous lepää minun palkan varassa, jo äitiysloma pistäisi pakan sekaisin. Puhumattakaan siitä, että haluaisin hoitovapaankin, kun esikoisen kanssa menin heti töihin.

Ajatukset vuorottelevat yhä. Näin on hyvä, ja olen onnellinen. Ja mitä jos saisimme erityislapsen? Ja entäs sitten jos saisimme?

 

[vierass]

Kahta ajateltiin mutta kolmaskin tuli ehkäisystä huolimatta.

 

[(Laura)]

Arvottiin pitkään kahden ja kolmen välillä. Alkoi jo tuntua että ei enää kun kaksi muuta kasvoi omatoimisemmaksi, mutta kuitenkin ajatus vaivasi. Sitten kun sen kolmosen yritys alkoi, se ei ollutkaan helppoa. Keskenmenon jälkeen jo vähän luovutin ja aloin miettiä muuta. Ajatus kolmannesta kuitenkin vielä nosti päätään ja nyt odotan kolmosta kun esikoinen on pian kymmenen ja toinekin jo esikoululainen. Päätös tuntuu oikealta. Jotenkin sen vaan tietää ja tuntee kun lapsenteko riittää.

 

[friisi]

Kuinka raskasta elämä on kahden kanssa? Se oli kysymys, joka ratkaisi meillä lapsiluvun. Jos kahden kanssa voit sanoa olevan helppoa, sitten kolmas. Mutta jos väsyttää, ketuttaa ja rahat kinnaa jatkuvasti kahden kanssa, niin ei kannata. Kolmen kanssa mulla menee vielä hyvin, mutta yhtään enempää en varmaan kykenisi kunnialla hoitamaan. Toki, jos kierukasta huolimatta joku vielä meille haluaa, niin tervetuloa... Ehdoin tahdoin ei kyllä!

Vauva-aika kolmannen kanssa on vielä helppoa, taaperoikä ei kun hajottaa isompien leikit eikä huolita mihinkään mukaan, joten varaudu siihen, että oma aika on tasan 0, jos mies paljon töissä.

 

[jhfd]

Ei yhtään pitänyt tulla ja nyt niitä on kaksi . Kuopuksen vauva-aika oli helpompaa kun jo tavallaan tiesi mitä tulevan pitää.
Kolmas... en tiedä. Ikää jo on ja en tiedä jaksaako vauva-aikaa enää.

 

[Pin]

Ei vielä mitenkään, pallotellaan sen kanssa loppuuko aika kesken. En halua lapsia enää valmistuttuani kun olen joku 29v, mutta nytkin on huono aika kun toinen lapsemme valvottaa eikä nyt ole siis oikea aika tämän vuoksi, odotellaan ongelman menevän ohi, mutta kello tikittelee. Pitäisi syntyä mielellään pari vuotta ennen valmistumista ja kolmisen vuotta opiskeluja jäljellä... Se on nyt siitä kiinni helpottaako tämän kanssa tarpeeksi ajoissa vai ei.

 

[Kcici]

Meillä 2 lasta,pian 4 ja 2 täyttävät. Itse haaveilen kolmannesta aika ajoin,järki sanoo että tämä 2 on hyvä. Varsinkin kun kaikki vauvatavarat on myyty sitä mukaa kun ovat jääneet tarpeettomiksi...

Muutama viikko sitten jouduin turvautumaan jälkiegkäisypilleriin kun kortsu hajosi,salaa elättelen toiveita jos ei olisi toiminutkaan...ehkä seuraavassa elämässä ????

 

["kolmen äiti"]

Olen oikeastaan lapsesta lähtien unelmoinut kolmesta lapsesta. Ja mies toivoi kolmea tai neljää.

Toisen lapsen jälkeen oli vielä vahvasti tunne että joku meidän perheestä vielä puuttuu.


Välillä meinasin jo luovuttaa kun kolmannen saamisen kanssa oli vaikeuksia (esim 2 keskenmenoa, kystia kohdussa jotka piti poistaa jne).

Nyt tuntuu kuitenkin että kaikki on juuri niin kuin pitikin. Perheemme on koossa ja on vain hyvä että toisen ja kolmannen väliin tuli vähän isompi ikäero.

 

["vierastava"]

Minä heitin kahden lapsen jälkeen pallon miehelle. Kysyin miten hän jaksaa hoitaa kolmannen jos on kotona. Ja kerroin toki että en tule pillereitä aloittamaan enää, että vastuu on ihan miehellä. Ja eipä tainnut mennä kun jotain yhdeksän kuukautta toisen syntymästä kun töihin lähtiessä aamulla aloin miettimään miksi uudet työhousut ovatkin niin kireät vaikka vasta muutama viikko sitten ne olivat tyköistuvat. Ja jotenkin siinä tuli vaan peilistä katsoneeksi mahaa ja tuli vaan tunne ettei voi mitenkään olla mahdollista. Ja samana iltana plussa testistä ja ultrasta selvisi viikkoja olevan jo 23. Potkut alkoivat tuntumaan vasta tuon ultran jälkeen.

Nyt on kolme ja silti ajatus neljännestä kutkuttaa.

 

[ei voi mitään]

kaksi lasta on ja haluan kovasti kolmannen. ikävä kyllä ei tule ikinä onnistumaan kun elämäntilanteet on mitä on. Jää kyllä ikuisesti vaivaamaan tämä asia ja ehkä tekee hieman katkeraksikin ja parisuhdekin kärsii..

 

[Rudebox]

Minäkin toivon kolmosta. Esikoinen on jo 9v ja toinen on 7v. Ja mulla on jo ikää 38... En tiedä oonko jo liian "vanha" tähän. Nähtäväksi jää!

 

[äöäöäöäöä]

Meillä kaksi lasta ja haluaisin kolmannen. Kolmas jäänee haaveeksi, sillä talous ei anna periksi. Jos kolmas tulisi, niin tarvitsisimme isomman asunnon, johon ei ole varaa. Myös jaksaminen mietityttää, nytkin kotitöistä tulee napinaa puolin ja toisin. Eli jos voitamme lotossa, niin sitten hankimme kolmannen, muuten jäädään kahteen lapseen.