T
tyttöjen äiti
Vieras
Tyttö kertoi, että oli pyytänyt kahdelta muulta tytöltä, että pääseekö mukaan leikkiin. Ensin olivat suostuneet ja sitten toinen tytöistä muutti mielensä eikä halunnutkaan tytärtäni leikkiin. Tyttö meni kertomaan asiasta eskariopelle, joka ei puuttunut mitenkään asiaan. Eli onko tämä ihan normaalia??? Jos siis varsinaista kiusaamista ei tapahdu vaan periaatteessa tällaista pompottelua ja akkamaista toisen ulkopuolelle jätttämistä, niin onko se yleisesti ihan sallittua päiväkodeissa. On jotenkin vaikea puuttua, kun olen jo kaksi kertaa puuttunut vähän vakavampiin kiusaamisiin ja ei viittis aina olla valittamassa. Voihan olla, että nämä ajattelevat tuon käytöksen olevan normaalia tyttöjen välistä ryhmittymistä. Miten toimisitte? Onko vastaavasta kokemusta?