Onko muilla kauhu anoppia?

[äippä]

Mulla meinaan on ja en tiedä enää mitä sen kanssa tekis.. olen ajatellut jopa eroa miehestä kun tuntuu vaan etten jaksa kun aina jään kakkoseksi! Mutta siinä tapauksessahan anoppi sais mitä haluaisikin..meille eron! Ei hän niin ole sanonut mutta siltä tuntuu..
Silloin kun olin raskaana, anoppi soitti miehen ollessa töissä ja sanoi olevansa harmillaan kun ei voi pakottaa minua aborttiin koska olen täysi ikäinen! Kertaakaan ei raskaus aikana kysynyt miten jaksan tms. Kun näytimme innoissamme mieheni kanssa hänelle ensimmäistä ultra kuvaa, hän tokaisi ettei halua kesken eräisiä tapauksia katsoa. Anoppi on jopa haukkunut äitini siitä miten huonosti on minut kasvattanut..silloin kun ei edes tuntenut minua! Ja haukkui myös ystäväni äidilleni..vaikkei ollut edes nähnyt heitä koskaan! Juhannuksena sanoi mulle kasvotusten etten ole koskaan hänen poikaansa rakastanut.. Ja paljon muutakin olisi mutta siihen ei varmaan tilakaan riitä!
Mieheni on täysin äitinsä puolella ja minä olen se ketä saa haukut! Ja anoppi osaa vaipua synkkyyteen jos vaan sille päälle sattuu..ja onhan se totta että vaikeetakin on ollut koska hän on menettänyt miehensä ja vanhimman lapsensa! Olen yrittänyt puhua miehelleni miltä tuo kohtelu minusta tuntuu mutta ei auta! Mua vaan haukutaan kun en käy anoppilassa kuin korkeintaan jouluna..ja se onkin melkein totta! Koska olen päätäni myöten täynnä anoppiani! En jaksa enää! Haaveilen muutosta jonnekkin kauas..mutta se olisi pakoon lähtemistä?! Se muija ei halua lapsistaan päästää irti! En jaksaisi enää! :'(

 

[kauhuanopin miniä]

On muitakin, minä myös. Älä jaksa enää, vaan tee jokin radikaali ratkaisu. Jollei miehesi muuten ymmärrä, niin sano että ero on ainoa vaihtoehto. Anoppisi on selvästi sairas, etkä sinä ole sitä varten olemassa, että hän kaataa omat onnettomuutensa sinuun.
Minä kestin vuosia, kunnes tuli viimeinen pisara, enkä jättänyt miehelleni, joka ei suostunut tilannetta näkemään, muuta vaihtoehtoa kuin valita: joko minä ja lapset tai appivanhemmat. Sen jälkeen on ollut välit poikki. Ensin tietysti häiriköivät aika pitkään ja vieläkin varmaan sukulaisille keksivät mitä ihmeellisimpiä valheita. Mutta ajattele lapsiasi. Minä ainakin olen katunut sitä, etten tehnyt selkeää ratkaisua aiemmin, vaan kiltisti kärsin, koska miniän niin kuului tehdä. Olisi avioliittokin säästynyt monelta riidalta.

 

[Amfritrite]

On riidelty meilläkin monet riidat appivanhempien vuoksi. Samalla tavalla suhtautui meidän esikoiseen, kun ilmoitettiin odotuksesta, että miksi me nyt lasta tehdään kun mies vielä opiskelee, ja ei kummankaan odotuksen aikana kertaakaan kysynyt vointia. Ilmestyivät meille,kun toista odotin viimeisilläni kesäkuumalla, yhtäkkiä ilmoittamatta lomalle. Ajoivat vain isolla porukalla (appivanhemmat ja heidän tytär lapsineen) pihaan, kun mies oli töissä ja olin esikoisen kanssa kotona. Supistellut oli paljon ja sanottiin, että saattaa syntyä milloin vain ja painoarvio oli silloin noin 2 kg. Ei kukaan kysynyt voinnista. Itse sitten kerroin. Mitään kahvipöytään ei tuotu ruokapuolesta puhumattakaan. Itse olin niin väsynyt tuolloin odotuksesta kesähelteillä (noin 30astetta) ja rankasta työputkesta (kesäloma ja äitiysloma juuri alkaneet) ja muutosta että olisin voinut nukkua aamusta iltaan, mutta pakko oli esikoisen takia joka päivä jotain tehdä. Leikittiin sellaista missä minä pystyin istumaan tai makoilemaan, olin vauva tai jotain. JOka päivä pakotin itseni viemään hänet uimaan lisäksi. Mutta siis olin todella väsynyt. Sitten pihaan ajaa vieraita iso porukka, ja lomalle meille!!!

Mies on myös tuon tapauksen jälkeen ymmärtänyt, että radikaali ratkaisu eli välimatka on paras. Itketty ollaan yhdessä, kun lapsilla on isovanhemmat mitkä on. Nimittäin rupesivat sen jälkeen työkseen kiusaamaan meitä, kun en tuolloin kutsunut yllätysvieraita sisään. Appi tuli milloin sattuu kiusatakseen, kun vauva oli syntynyt ja minulla oli leikki-ikäinen ja vastasyntynyt. Tuli aina ja oli mieheni apua vailla kun tämä tuli töistä. Ymmärrettävää varmaan, että myös meidän lapset olisivat olleet isäänsä vailla kun näin iso muutos että esikoinen ei enää ollut ainokainen. Mielestäni tuossa tilanteessa kun mies kävi töissä ja vastasyntynyt ja leikki-ikäinen meillä, avun olisi kuulunut tulla meille päin, kun appi eläkkeellä ja terve. Mutta hän oli päättänyt tehdä meidän elämästä helvettiä.

Onneksi meillä ei enää riidellä heidän vuoksi. Mies näki, että eivät tuollaiset isovanhemmat ajattele kuin itseään. Erolla en olisi koskaan uhannut.

Ovat valehdelleet meille todella monta kertaa ja pettäneet lupauksensa. Lapsille ei heistä pahaa puhuta, vaikka eipä kyllä paljon puhuta muutenkaan heistä. sanotaan että asuvat kaukana mutta välittävät. Pettymyksiä on tosi paljon. Heitä ei kiinnosta lasten hyvinvointi, jos ottavat yhteyttä, ovat jotain aina vailla.

 

[muumi]

Mulla on kans appivanhemmat, jotka ei ymmärrä että meillä, minulla ja heidän pojallaan on nyt oma perhe ja elämä. Asuvat tuossa tien toisella puolella.. Aina löytyy joku homma (esim. pikapankilla käynti) mikä minun mieheni täytyy käydä tekemässä ja mies menee.. Jos appilassa asuisi vanhuksia ymmärtäisin, mutta molemmat on vielä työikäisiä! Laiskoja ne on tai sitten vain niin riippuvaisia pojastaan ettei mun järki enää riitä!! ARGH!!! Mies vain ihmettelee miksi minä nostan niin suuren haloon?? :headwall:

 

[alannah]

No mun appivanhemmat ei sentää soittele eikä tee kiusaa mulle. Asuvat onneks monen sadan kilsan päässä. Niitten luo lähtö on alkanu mua karttaan todella paljon. Joka kerta ku lähetään niille, juopottelevat. No appiukko on kyll vielä pahempi ja anoppi siinä sivussa. Muutaman kerran oon saanu itteni "kiemurrettua" pois mieheni kyydistä eli en oo lähteny hänen mukaan. Pikku hiljaa oloni on alkanu enempi olemaan vaivautunu ku mieheni puhuu hänen vanhempien luo lähdöstä. Ja se myös stressaa todella paljon. Sillon ku ootin kolmatta lastani ja käytiin appivanhempien luona, anoppi sanoi mulle siihen suuntaavaisesti, et taasko mä oon raskaana. Ja antoi kuulla etteivät tule tätä kolmatta vauvaa kattoon. Ovat kuulemma nii vanhoja lähteen yhtää mihinkää. Heidän ekaa lastenlasta kyll kävivät kattoon ku olin vielä sairaalassa. He eivät ees jaksaa venata oluen juontia siihen asti kunnes lapset ovat nukkumassa.

Ja mikä kirottavinta: mieheni ei pahemmin ota kantaa ku hänen isänsä on kännissä lääppiny mua ja puhunu mulle nii pervoja juttuja ku olla ja voi. Ja tässä viime vuoden lokakuun tienoilla (?) appiukko rupes toden teolla haukkuun mua vähä-älyiseksi ja vaikka minkälaiseksi ku en halunnu ottaa jotan pirun pientä liha palasta. Mieheni vain katteli olut pullo kädessäänsä eikä mitenkää puuttunu "pelin kulkuun".

 

[Amfritrite]

\

No mun appivanhemmat ei sentää soittele eikä tee kiusaa mulle. Asuvat onneks monen sadan kilsan päässä. Niitten luo lähtö on alkanu mua karttaan todella paljon. Joka kerta ku lähetään niille, juopottelevat. No appiukko on kyll vielä pahempi ja anoppi siinä sivussa. Muutaman kerran oon saanu itteni "kiemurrettua" pois mieheni kyydistä eli en oo lähteny hänen mukaan. Pikku hiljaa oloni on alkanu enempi olemaan vaivautunu ku mieheni puhuu hänen vanhempien luo lähdöstä. Ja se myös stressaa todella paljon. Sillon ku ootin kolmatta lastani ja käytiin appivanhempien luona, anoppi sanoi mulle siihen suuntaavaisesti, et taasko mä oon raskaana. Ja antoi kuulla etteivät tule tätä kolmatta vauvaa kattoon. Ovat kuulemma nii vanhoja lähteen yhtää mihinkää. Heidän ekaa lastenlasta kyll kävivät kattoon ku olin vielä sairaalassa. He eivät ees jaksaa venata oluen juontia siihen asti kunnes lapset ovat nukkumassa.

Ja mikä kirottavinta: mieheni ei pahemmin ota kantaa ku hänen isänsä on kännissä lääppiny mua ja puhunu mulle nii pervoja juttuja ku olla ja voi. Ja tässä viime vuoden lokakuun tienoilla (?) appiukko rupes toden teolla haukkuun mua vähä-älyiseksi ja vaikka minkälaiseksi ku en halunnu ottaa jotan pirun pientä liha palasta. Mieheni vain katteli olut pullo kädessäänsä eikä mitenkää puuttunu "pelin kulkuun".

Onpas kurjaa käyttäytymistä sekä mieheltäsi että appivanhemmiltasi. Oletko jutellut asiasta miehesi kanssa?

Samaa mieltä, se pakollinen tapaamismatka joka vuosi stressaa kamalasti, sekä etukäteen, että matkan aikana että sen jälkeen päivän pari, mutta sitten tietää, että kun vähän aikaa kärvistelee, saa taas pitkään olla ilman stressiä.

Joskus on vaikea nähdä omia vanhempia siten kuin he oikesti ovat. Ehkä jos miehesi näkisi isänsä kuten sinä, siis örvistelevänä törkyäijä juoppona joka käpelöi poikansa vaimoa (hyi yök kun oksettaa) niin ehkä se vaikuttaisi myös hänen omaan itsetuntoonsa alentavasti, siis vaikka eihän se hänen vikansa ole millaisia hänen vanhempansa ovat.

Tällasta tuli mieleen.

 

[alannah]

\

\

No mun appivanhemmat ei sentää soittele eikä tee kiusaa mulle. Asuvat onneks monen sadan kilsan päässä. Niitten luo lähtö on alkanu mua karttaan todella paljon. Joka kerta ku lähetään niille, juopottelevat. No appiukko on kyll vielä pahempi ja anoppi siinä sivussa. Muutaman kerran oon saanu itteni "kiemurrettua" pois mieheni kyydistä eli en oo lähteny hänen mukaan. Pikku hiljaa oloni on alkanu enempi olemaan vaivautunu ku mieheni puhuu hänen vanhempien luo lähdöstä. Ja se myös stressaa todella paljon. Sillon ku ootin kolmatta lastani ja käytiin appivanhempien luona, anoppi sanoi mulle siihen suuntaavaisesti, et taasko mä oon raskaana. Ja antoi kuulla etteivät tule tätä kolmatta vauvaa kattoon. Ovat kuulemma nii vanhoja lähteen yhtää mihinkää. Heidän ekaa lastenlasta kyll kävivät kattoon ku olin vielä sairaalassa. He eivät ees jaksaa venata oluen juontia siihen asti kunnes lapset ovat nukkumassa.

Ja mikä kirottavinta: mieheni ei pahemmin ota kantaa ku hänen isänsä on kännissä lääppiny mua ja puhunu mulle nii pervoja juttuja ku olla ja voi. Ja tässä viime vuoden lokakuun tienoilla (?) appiukko rupes toden teolla haukkuun mua vähä-älyiseksi ja vaikka minkälaiseksi ku en halunnu ottaa jotan pirun pientä liha palasta. Mieheni vain katteli olut pullo kädessäänsä eikä mitenkää puuttunu "pelin kulkuun".

Onpas kurjaa käyttäytymistä sekä mieheltäsi että appivanhemmiltasi. Oletko jutellut asiasta miehesi kanssa?

Samaa mieltä, se pakollinen tapaamismatka joka vuosi stressaa kamalasti, sekä etukäteen, että matkan aikana että sen jälkeen päivän pari, mutta sitten tietää, että kun vähän aikaa kärvistelee, saa taas pitkään olla ilman stressiä.

Joskus on vaikea nähdä omia vanhempia siten kuin he oikesti ovat. Ehkä jos miehesi näkisi isänsä kuten sinä, siis örvistelevänä törkyäijä juoppona joka käpelöi poikansa vaimoa (hyi yök kun oksettaa) niin ehkä se vaikuttaisi myös hänen omaan itsetuntoonsa alentavasti, siis vaikka eihän se hänen vikansa ole millaisia hänen vanhempansa ovat.

Tällasta tuli mieleen.

Moi!
Ollaan mieheni kans juteltu mutta se vain päätyy riidaksi. Ne ku on hänen vanhemmat ja ovat myös lasten mummu ja pappa. Hän kyllä tietää, et hänen isänsä on sellanen ku se on. Mutta mun sanat ei näytä pahemmin painavan häntä. Ku kerroin kuinka appiukko oli alkanu nimittelemmän mua jne, mieheni oli vain tokaissut, et ei mun hyövää hänelle mittää sanoo. Ei puhuminen auta yhtää mittää. Ja oon jopa kertonu miehelleni kuinka hän lääppi mua tarpeen tullen kännissä ja puhui mulle pervoja, usko tai älä, mieheni sanoi vain, et "isä on vain isä, hän on vähän sellanen kännissä". Ja vaikka kui oon sanonu miehelleni, et saa olla laitimmainen kerta ku lähen heidän luo, silti tuntuu, et mulla ei oo vaihto ehtoja. Ja hän myös jaarittelee, et "lähe ees lasten takia". Siinä sit huomaa, et mun mielipiteellä ei oo mittää väliä.

Kyllähän mieheni näkee millanen hänen isänsä on mutta ku hän ei voi isälleensä yhtää mittää. Ja... ilmeisesti mieheni ei osaa kattoo tilannetta mun kannalta. Eikä varmasti voi mittää, et on tuollaset vanhemmat.
Enempi me ollaanki tekemisissä mun vanhempien kans. He ovat raittiita kuitenki.

Tässä yhteen aikaan myös söin masennus lääkettä. Ja myös diapameja tarpeen tullen... Sain vakavia masennus kohtauksia mitkä oli oma isäni aiheuttamia. Ja ku aloin sit pikku hiljaa toipumaan (söin vielä sillon kuitenki masennus lääkettä), jo appiukko kertoilee sellasia pervo juttuja ku olla ja voi. Tietenki kertoin miehelleni asiasta mutta mitäpä hän siihen... ei mittää...

Että tällasta...

 

[Amfritrite]

\

\

\

No mun appivanhemmat ei sentää soittele eikä tee kiusaa mulle. Asuvat onneks monen sadan kilsan päässä. Niitten luo lähtö on alkanu mua karttaan todella paljon. Joka kerta ku lähetään niille, juopottelevat. No appiukko on kyll vielä pahempi ja anoppi siinä sivussa. Muutaman kerran oon saanu itteni "kiemurrettua" pois mieheni kyydistä eli en oo lähteny hänen mukaan. Pikku hiljaa oloni on alkanu enempi olemaan vaivautunu ku mieheni puhuu hänen vanhempien luo lähdöstä. Ja se myös stressaa todella paljon. Sillon ku ootin kolmatta lastani ja käytiin appivanhempien luona, anoppi sanoi mulle siihen suuntaavaisesti, et taasko mä oon raskaana. Ja antoi kuulla etteivät tule tätä kolmatta vauvaa kattoon. Ovat kuulemma nii vanhoja lähteen yhtää mihinkää. Heidän ekaa lastenlasta kyll kävivät kattoon ku olin vielä sairaalassa. He eivät ees jaksaa venata oluen juontia siihen asti kunnes lapset ovat nukkumassa.

Ja mikä kirottavinta: mieheni ei pahemmin ota kantaa ku hänen isänsä on kännissä lääppiny mua ja puhunu mulle nii pervoja juttuja ku olla ja voi. Ja tässä viime vuoden lokakuun tienoilla (?) appiukko rupes toden teolla haukkuun mua vähä-älyiseksi ja vaikka minkälaiseksi ku en halunnu ottaa jotan pirun pientä liha palasta. Mieheni vain katteli olut pullo kädessäänsä eikä mitenkää puuttunu "pelin kulkuun".

Onpas kurjaa käyttäytymistä sekä mieheltäsi että appivanhemmiltasi. Oletko jutellut asiasta miehesi kanssa?

Samaa mieltä, se pakollinen tapaamismatka joka vuosi stressaa kamalasti, sekä etukäteen, että matkan aikana että sen jälkeen päivän pari, mutta sitten tietää, että kun vähän aikaa kärvistelee, saa taas pitkään olla ilman stressiä.

Joskus on vaikea nähdä omia vanhempia siten kuin he oikesti ovat. Ehkä jos miehesi näkisi isänsä kuten sinä, siis örvistelevänä törkyäijä juoppona joka käpelöi poikansa vaimoa (hyi yök kun oksettaa) niin ehkä se vaikuttaisi myös hänen omaan itsetuntoonsa alentavasti, siis vaikka eihän se hänen vikansa ole millaisia hänen vanhempansa ovat.

Tällasta tuli mieleen.

Moi!
Ollaan mieheni kans juteltu mutta se vain päätyy riidaksi. Ne ku on hänen vanhemmat ja ovat myös lasten mummu ja pappa. Hän kyllä tietää, et hänen isänsä on sellanen ku se on. Mutta mun sanat ei näytä pahemmin painavan häntä. Ku kerroin kuinka appiukko oli alkanu nimittelemmän mua jne, mieheni oli vain tokaissut, et ei mun hyövää hänelle mittää sanoo. Ei puhuminen auta yhtää mittää. Ja oon jopa kertonu miehelleni kuinka hän lääppi mua tarpeen tullen kännissä ja puhui mulle pervoja, usko tai älä, mieheni sanoi vain, et "isä on vain isä, hän on vähän sellanen kännissä". Ja vaikka kui oon sanonu miehelleni, et saa olla laitimmainen kerta ku lähen heidän luo, silti tuntuu, et mulla ei oo vaihto ehtoja. Ja hän myös jaarittelee, et "lähe ees lasten takia". Siinä sit huomaa, et mun mielipiteellä ei oo mittää väliä.

Kyllähän mieheni näkee millanen hänen isänsä on mutta ku hän ei voi isälleensä yhtää mittää. Ja... ilmeisesti mieheni ei osaa kattoo tilannetta mun kannalta. Eikä varmasti voi mittää, et on tuollaset vanhemmat.
Enempi me ollaanki tekemisissä mun vanhempien kans. He ovat raittiita kuitenki.

Tässä yhteen aikaan myös söin masennus lääkettä. Ja myös diapameja tarpeen tullen... Sain vakavia masennus kohtauksia mitkä oli oma isäni aiheuttamia. Ja ku aloin sit pikku hiljaa toipumaan (söin vielä sillon kuitenki masennus lääkettä), jo appiukko kertoilee sellasia pervo juttuja ku olla ja voi. Tietenki kertoin miehelleni asiasta mutta mitäpä hän siihen... ei mittää...

Että tällasta...

Kurjaa. Tasan ei käy onnenlahjat. Ei ole kiva, kun molemmat isovanhemmat ovat huonoja. Mutta kai se on vaan hyväksyttävä ne sellaisina asioina joita ei voi muuttaa.

Sitten on vaikea arvioida, onko loppupelissä lapsille etua siitä, että pitää yllä suhteita tuollaisiin isovanhempiin. Entä jos käpelöi teidän lasta?

Minä itse olin surullinen, kun jouduimme ottamaan välimatkaa. Mutta oma mielenterveys ja mielenrauha jos on uhattuna, kun toinen otti työkseen meidän perheen kiusaamisen siinä vaiheessa, kun oma elämän tilanne oli melkoisen haastava muutenkin, eli miehellä uusi työ, uusi paikkakunta kaikilla, uusi perheenjäsen, oma selviytyminen kahden kanssa yksin ilman yhtään tuttua uudella paikkakunnalla. Mies päivät töissä. Mielestäni aika haastava tilanne vaikean raskauden jälkeen. Appiukko sitten otti työkseen (eläkkeellä kun oli, eli oli aikaa) meidän perheen kiusaamisen, eli ilmestyi varta vasten kiusaamaan ja oli vailla sitä sun tätä, laittoi tekstiviestiä että teepä sitä. Kuten sanoin, mielestäni olisi ollut kohtuullista odottaa, että apu olisi tullut sieltä päin meille.

Alkoi toistumaan sama tilanne, mikä oli aiheuttanut kaikki aiemmat riidat meillä, eli appi teetätti miehelläni ilmaiseksi töitä itsensä hyväksi. Mies ei voinut hakea itselleen palkkatöitä eikä ehtinyt myöskään pääsykokeisiin valmistautua, kun meni avuksi aina rakennustöihin tai muihin töihin jotta appi sai tehtyä talon jonka sitten vuokrasi.

esimerkiksi kun järjestin isommalle vauvan syntymän jälkeen syntymäpäivät, ilmestyivät isovanhemmat kuin seisovaan pöytään. Appi kävelee sisään ja alkaa kysellä onko poikansa tehnyt sitä sun tätä työtä. Mielestäni aika törkeää, kun mies päivät töissä ja talossa vauva jota ei edes kastettu vielä. Eipä kumpikaan kysynyt vauvan vointia. kastetilaisuudesta vielä, sinne ilmestyivät kuin pikkukakarat yli puoli tuntia myöhässä nauraa virnistellen.

Me katsottiin välimatka ratkaisuksi. Alkoi olla elämä niin stressiä täynnä ja riitoja apen vuoksi taas että sai jo oman mielenterveyden vuoksi pelätä... Kun mies on vanhaan malliin kasvatettu, eli auktoriteetillä, että vanhempia kunnioitetaan ja heidän sana on sama kuin jumalan sana ja laki, niin hän tekee kuten isä käskee. Vaikka isänsä käyttäytyisi kuin pahainen kakara!