Onko muiden miehet viikot poissa?

[AurinkoinenÄiti]

Onko täällä muita äitejä, joiden miehet tekee esim reissutyötä ja on viikot poissa kotoa? Kuinka te pärjäätte lasten kanssa ja kuinka lapset pärjää ilman isää?

Meillä mies opiskelee toisessa kaupungissa ja ainakin vuoden verran tätä vaihetta kestää, riippuu tietysti kuinka hyvin mies saa opintoja kerrytettyä. Yleensä mies tulee to-iltana tai perjantaina kotiin ja lähtee useimmiten maanantaina. Joskus ei tule kotiin edes viikonloppuna. :/
Meillä on pian 3v ja 7kk pojat ja he kaipaavat hirvittävästi isäänsä. Senkin takia on raskasta pyöritää arkea yksin. Esikko kapinoi minua vastaan ja vaan isän hoito kelpaa...
Muutto miehen opiskelu kaupunkiin ei kannata.

Onko kohtalotovereita?

 

[tantsu80]

Meillä oli tuommoista viime talvi. Mies lähti maanantaina aamuyöstä ajeleen ja tuli lauantain vastasena yönä.. Ei siinä paljoo yhteistä aikaa ollu. Ja pojat oli sillon vajaa 2 ja alle puol vuotias.

Rankkaa aikaa se oli. Esikko alko ujostella isäänsä ja se tuntu tosi pahalle. Ite olin kamalan väsyny huushollin pyörityksestä ja lasten hoidosta. Suku asu 250 kilsan päässä.

Onneksi kuljin lasten kanssa srk:n muskarissa ja leikkipuistossa ja yritin haalia tuttuja ympärilleni. Ystävästä oli paljon apua.

Sitten me muutettiin miehen työn perässä ja nyt mies matkoilla erittäin harvoin.

Voimia! :hug:

 

[Nuppuliini]

Meillä mies tekee reissu hommia ja lähtee maanantai aamuna ajamaan siinä 4.30 ja tulee kans torstaina tai perjantaina kotiin. Odotan esikoista ja tällä hetkellä olen erityisäitiyslomalla. Vähän on alkanut pelottaa että miten pärjään pienen lapsen kanssa kotona. Olis kyllä kanssa kiva kuulla muiden ajatuksia yksin olosta lasten kanssa ja että vois vaihtaa kuulumisia, välillä tuntuu että olen ainoa ja kukaan ei oikein ymmärrä pelkoa.
Jos kiinnostaa vaihtaa kuulumisia niin spoti osoite on paula.pesonen@pp6.inet.fi...

 

[Dumle]

Meillä kans viikot mies töissä. Sunnuntai iltana tai maanantaina lähtee töihin ja tulee kotia joko perjantaina kahen aikaan tai illalla myöhään. Meillä on poika 1,5v joka tottakai ikävöi isäänsä niinku minäkin. Ketään ei tunne paikkakunnalta ku ollaan aika vasta muutettu ja kaukana isovanhemmista. Aika turhauttavaa välillä mutta eiköhän tästä selvitä..Ennen oli niin et mies töissä tuhannen kilometrin päässä ja minä pojan kans kotona yksin. Ehkä kerran kuussa nähtiin tai kahesti. Nyt on paljon parempi..

 

[H-E-P-P-U-L-I]

Hei

Mun mies ajaa työkseen rekkaa. Aiemmin teki enemmän reissuhommia, nykyään vähemmän niitä, ja enemmän ajaa paikallista pyöritystä. Raskasta on yksin huolehtia kaikesta! Nykyään kun mies yövuorossa, vuoro on klo 18-06.00, itse teen päivävuoroa n. klo 10-17.30, joten näinä viikkoina ei keritä myöskään näkemään. Mut sekin on sellaista et siihen tottuu. Mun isä ajaa myös rekkaa, joten olen tottunut siihen jo kotona.

 

[Kränä]

:wave:
Mies töissä reilu 200km päässä. Lähtee yleensä maanantai aamuna 4.15 ajelee ja tulee torstai-iltana kotiin 20-21 aikaa. Meillä on omakotitalo kylän pinnassa jota hoidan siis viikot yksin. Meillä on kaks lasta, poika 2v5kk ja tyttö 1v4kk ja kolmannen laskettuaika tammikuussa Lisäksi kaks koiraa.
Arki meillä menee hyvin, nyt taas raskausaika on ollu rankempaa varsinki ku maha kasvaa ja kunto hiipuu ja hermoonit hyrrää Mut kaikin puolin menee oikein mukavasti. Mies on aina tehny reissuhommia joten lapset on tottunu tähän, samoin ku itekki. Tietty meillä kova ikävä piinaa aika ajoin mut siitä selviää. Molempien suvut asuu täällä, kaikki kaverit on täällä. Apua saa jos sitä tarvii. Viikolla käydään muskarissa, perhekahvilassa ja seurakunnan avoimessa kerhossa. Joskus ollaan mietitty muuttoa miehen työkunnalle mut ku siellä sit ei oiskaan muuta ku se työ... Ja kun työviikot on tuommosia niin eipä me juuri viikolla muutenkaa nähtäis miehen kans. Pitäs alkaa ettii uusia kavereita yms...
Meillä tilanne on tämä ja tyytyväisiä ollaan. Oishan se mukava jos mies vois olla kotona ja tehä "normaalia" työtä mut aina ei voi valita... Välillä on rankkaa ja väsyttää mut kaverit ja mummit auttaa. Lapset tietää et isi tulee torstaina eikä vierasta isää niinku joillakin on, ovat oikein innoissaan isin tulosta ja viikolla toki puhuvat puhelimessa. No nuorempi vaan jokeltelee Esikoista ku ootti niin kyllä mietitytti ja pelotti enemmän oma jaksaminen. Nyt on huomannu jo et kaikista selviää tavalla tai toisella. Nyt kolmannen syntyminen ei mietitytä enää ollenkaa siltä osin et mitenhän sitä jaksaa B) Meillä on molemmat lapset nukkunu yönsä aina hyvin et sekin on auttanut et saa ite kunnolla levätä!
Näin siis meillä, yv:tä saa "kohtalotoverit" laittaa!!!!!!!!!!!

 

[eliana]

Minäkin olen reissumiehen vaimo... Kyllä siihen tottuu ajan mittaan, jotenkin, vaikka onhan ikävä välillä kova. Sekä lasten ikävä että omani. VÄlillä olen ihan haljeta.

Meillä se hyvä puoli, että mies on kesällä paljon kotona, opettaja kun on. Jaksan talvet kun muistan pitkän kesäloman ihanuudet, vaikka kieltämättä nyt kun nää lumet tuli jo lokakuussa, ja itse saan hoitaa lumityöt ja kolme lasta, tulee välillä kiukku pintaan. Seuraavaan kesälomaan kun on vielä piiiitkä matka.

 

[Taigis]

Meillä miehen työt vaihtelee tosi paljon. Kesällä yleensä on paljon reissuhommia tai ylitöitä, mutta talvella rauhottuu. Nytkin tosin on Rovaniemellä töissä.

Mulla on jo "isot" lapset, joten hyvin pärjätään. Ja jotenki sitä on niiiin tottunu tähän tilanteeseen, että ei osaa muuta ajatellakkaan. Meidän suhdekkin voi sata kertaa paremmin kun ei koko ajan nähdä jne.

 

[harmaapöllö]

Mikä mies...?

Eka se asui työpaikalla vuoden päivät aamu kahdeksasta iltakahdeksaan, viikot ja viikonloput läpensä ja sen jälkeen muutti pois. Hyvin on pärjätty, vaihtoehtoja kun ei juuri ole jätetty... :/

 

[pikkuötökkä]

Meidän iskä ajaa myös rekkaa, mutta ei ihan viikkoja ole poissa. Mutta kolmivuorotyötä kun mie teen ja ukko 12-18h työpäiviä, niin ei välttämättä viikkoon nähdä kunnolla ku vaan ovella tai ei ollenkaan. Meillä mie hoidan kodin ja lapsen ja välistä on tosi rankkaa. Mutta kaikkeen tottuu.

Mulla vaan tahtoo mennä siihen, että ku ukko on vapaalla ja viettää aikaa pojan kans, niin motkotan, että miksi ei tee kotihommia sillä aikaa ku mie olen töissä. Mutta muuten kyllä elämä sujuu. Ja olen samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa, että paremmin menee ku ei joka päivä nähdä. Elämä on vaan tälläistä. Ja itte tiesin lasta tehdessämme, että yksin joudun melkein kaikesta huolehtimaan.

 

[yks äippä]

Viime talvesta elokuuhun olin yksin lasteni kanssa 5- ja 2v. Aluksi elämä tuntui helpolta kun ei tarvinnu huolehtia miehestäkin. No, sit tuli ikävä. Joka päivä kyllä soiteltiin. Mies kävi kerran kahdessa kuukaudessa kotona, lähes viikon kerrallaan.
Lapset osoittivat mieltään isän ikävästä. Minä hankin ystäviä ja se auttoi minua jaksamaan. Olen luonteeltani sisukas mutta osaan relata. Tuo luonteenpiirteeni auttoi tuon jakson yli.
Syksyllä oli sit tilanne että olin jo raskaana ja mies oli poissa kuukauden yhtä kyytiä. Ikävä oli kova ja koti oli kyllä aikas rempallaan. Väsytti niin paljon etten jaksanut hoitaa kuin pakolliset asiat. Kunnialla siitäkin selvittiin. Nyt on perhe taas yhdessä ja nyt mies sanoi ettei aio enää lähteä noin pitkiksi ajoiksi pois. Hän sanoi että jos tarttee lähteä vielä niin lähetään sit koko perhe.
Tuossa elämän jaksossa oli se hyvä puoli että silloin sain määrätä itse elämästäni ja lasteni elämästä. Ei tarttenu huomioida miestä.
Tulipa sekavaa tekstiä.