Alkuperäinen kirjoittaja HERNETÄTI:
Alkuperäinen kirjoittaja Vastaan:
että 30 euroa on ihan ok. Sillä saa lapselle jonkun kivan lelun ostettua, tai kivat uudet farkut tai paidan. Ei sillä paljon saa, mutta hyvän mielen kun saa jotain uutta.
Meillä lapset ovat yhden ainoan kerran elämässään saaneet rahaa, oma isä antoi lapsille 5 euroa/nokka, että saavat ostaa jotain vapuksi. Eivät halunneet ilmapalloja, joten ostivat pienet lelut. Yhdessä kävimme kaupassa. Ehdotin myös säästämistä. (Olisikin hemmottelevia sukulaisia...heh)
ei se ole mielestäni hemottelua jos lapet saa jouluna ja synttääiinä rahaa, eikäpapap pidä muuten yhteyttä. ei edes joka vuosi näe lapsenlapsiaan
No en nyt tarkoittanut teitä, vaan toivoin ihan yleisesti, että olisi sellaiset isovanhemmat mukava olla lapsilla. En siis tosiaankaan ajatellut, että teillä on sellaiset välttämättä, vaikka nyt yhden kerran vähän saivatkin rahaa.
Mitä tulee tuohon lasten kuluttamiseen. Lapsien lukumäärästä ei se yhden lapsen kulutus ole kiinni. Neljä lasta voisi olettaa syövän neljä kertaa enemmän kuin yksi. Ja valtio sponsoroi enemmän mitä enemmän on lapsia. Tämä on ihan oikein, koska yksi lapsihan tulee halvaksi, sen voi vaikka yh elättää yhden palkalla. Kaksi on jo 2 kertaa enemmän ruokaa, harrastuksia, lomat (jos niitä on varaa tehdä) jne ja tottakai 4 lasta on 4 kertaa sen yhden menot. Meillä ei ainakaan ole jäänyt vaatteissakaan paljon kierrätettävää sen jälkeen kun lapset yli 3v /yli metrin. Kuluttavat paljon.
Mutta että teidän 1 lapsi söisi enemmän tai kuluttaisi enemmän kuin 1-lapsisen perheen ainoa lapsi, ei pidä paikkaansa. Vaan meillä on siksi vain 2 lasta, kun ei ole varaa elättää enempää. Koska tuo 100 euroa ei kata kuin ruokakulut, asuminen, harrastukset, (päivähoitomaksut ) ym. eli noin 500 euroa yhteensä kustakin lapsesta aiheutuu kuluja, loput on itse maksettava. Kallista on.