Onko koskaan tehnyt mieli ravistaa vauvaa?

Voi kuollakin.

Ei voi, jos ravistelee vain vähän.

 

Tässä kyselyssä olisi mukava kuulla, onko vastaajan lapsi ollut ns. helppo, onko ollut "vain" jotain tavallista yövalvomista ja siksi pinna kireällä, vai onko lapsi huutanut esim. 3 kk putkeen, tai 6 kk putkeen, millaista on ollut vauva-arki.
Ei kai sitä kauhean usein tee mieli lasta ravistella, jos vauva vaan syö ja nukkuu ja on ns. helppo tapaus!

Tuo meidän pian 10kk on huutanut yöt ja päivisinkin tosi vaikea saada nukkumaan, ei esim nukahda jos ei hytkytellä/kävellä vaunujen kanssa ja pitää usein kokeilla monta kertaa ennen kuin nukahtaa, herää kaikkiin ääniin ja huutaa niin kauan kuin jku tulee taas hytkyttelemään ja silti saattaa jatkaa.
Viime yönä en edes tiedä monta kertaa heräsi, aluksi viiden minuutin välein pari tuntia, sitten saattoi nukahtaa kymmeneksi minuutiksi, sitten herätä taas ja jossain vaiheessa sitten kaksi tuntia ihan putkeen. Tällainen on ihan normaalia ollut meille koko tämän ajan. Yksi pitempi helpompi jakso oli joskus alle puolivuotiaana ja hihkuin jo innosta, että se vaikea loppuu. Sitten on ollut pari kertaa noin viikon jakso kun on ollut helpompi päivisin ja herännyt yöllä esimerkiksi vain kaksi-kolme kertaa. Nyt taas meni takapakkia samaan mitä on pääsääntöisesti ollut ja äh...nyt alkoi itkettää. Tänään yöllä viimeksi kävi mielessä tuo ravistelu, mutta tottuneesti suljin vain silmät ja jatkoin keinuttelua, sitten kun ei auttanut, suljin hetkeksi korvat ja lauleskelin.

Ei tulisi mieleenikään mennä ja ravistella, mutta siinä hytkytellessä kun toinen vain parkuu ja mikään ei auta, saattaa mielessä käydä viha rakasta vauvaa kohtaan.

Esikoisen ollessa vauva en muista yhtäkään tällaista ajatusta. Ja esikoinen oli siis helppo/normaali riippuen kuukaudesta.

 

[QUOTE="hullu";29464340]Ei voi, jos ravistelee vain vähän.[/QUOTE]

Erittäin hulvaton aihe provoiluun. Naurattaa ihan.

 

Ei ole tullut sellaista fiilistä koskaan. Oon tosin pelännyt että tuleeko sellaista mutta en näytä reagoivan stressaavaan tilanteeseen sillä lailla, vaan silloin kun vauva on huutanut paljon niin mun fiilikseni on ollut se, että haluisin vaan lähteä itse huitsin nevadaan ja jättää vauvan huutamaan.

 

Kyllä, valitettavasti! Kun vauva huusi ensimmäiset 2kk 24/7, mietin hiljeneekö jos ravistan. Omat ajatukseni pelottivat niin paljon että painoin vauvan tiukemmin syliini ja soitin turvakotiin ja kerroin tilanteestani ja tuntemuksistani. En saanut sieltä apua. Aamulla soitin neuvolaan ja sanoin että nyt on pakko saada apua koska pelkään jo että satutan lasta. Tämä oli kuudes kerta kun soitin samasta asiasta neuvolaan, aiemmin en vain ollut ajatellut mitään noin kamalaa! Pääsimme lastenosastolle. Sairaalan sosiaalityöntekijä sanoi tekevänsä lastensuojeluilmoituksen. Parin päivän kuluttua totesi että lääkärin ja hoitajien raporttien perusteella ei ole tarvetta lastensuojeluilmoitukseen.

 

Ei, mutta erittäin voimakas toive siitä että se vauva olisi hiljaa ja nukkuisi :/ Oma reaktioni siihen oli itku, onneksi, eikä ravistelu. Sitä vain oli niin paljon univelkaa ja armoton päänsärky että tuntui että olisin voinut kuolla siihen paikkaan. Silloin oli aika toivoton olo ja todella tuntui etten jaksa enää. No, siitäkin selvittiin.

 

Itse siis olen tuntenut toisinaan huonoa omaatuntoa noista ekoista kuukausista. Varsinkin, kun lukee näitä YLEENSÄ helppojen vauvojen äitien päivittelyä "en koskaan tietenkään ajattele vauvastani mitään pahaa". Silloin miettii vaan mielessään, että niin, jos vauva todellakin nukahtaa helposti, nukkuu hyvin, syö hyvin, imetys sujuu, nukkuu joskus yölläkin eikä huuda koko ajan, niin helppoa on kyllä ajatella lapsestaan vain hyvää.
Sitten kun ollaan tilanteessa, että takana on 4 h huutoa eikä loppua näy + muut mahd. oireet ja elämässä ei ole muuta kun se pieni kehä, niin...

 

[QUOTE="vierailija";29464388]Kyllä, valitettavasti! Kun vauva huusi ensimmäiset 2kk 24/7, mietin hiljeneekö jos ravistan. Omat ajatukseni pelottivat niin paljon että painoin vauvan tiukemmin syliini ja soitin turvakotiin ja kerroin tilanteestani ja tuntemuksistani. En saanut sieltä apua. Aamulla soitin neuvolaan ja sanoin että nyt on pakko saada apua koska pelkään jo että satutan lasta. Tämä oli kuudes kerta kun soitin samasta asiasta neuvolaan, aiemmin en vain ollut ajatellut mitään noin kamalaa! Pääsimme lastenosastolle. Sairaalan sosiaalityöntekijä sanoi tekevänsä lastensuojeluilmoituksen. Parin päivän kuluttua totesi että lääkärin ja hoitajien raporttien perusteella ei ole tarvetta lastensuojeluilmoitukseen.[/QUOTE]

Lisään vielä että tuo meidän nyt 3v huutaa edelleen öisin. Neuvolasta ei olla saatu apua mutta sanoivat että jos vielä vuoden päästä on sama tilanne, voi saada lähetteen neurologisiin tutkimuksiin.

 

Voi ihan vaikka kuuklailla shaken baby syndrom. Vauvaa ei todella voi yhtään ravistella. Siihen tarkoitukseen siitä ei ole.

Ivailen. Vauva tyydyttää läheisyyden tarpeita, tarpeellisena olemisen tarpeita, vallan tarpeita, mutta tässä yhteiskunnassa heikosti väkivallan ja aggression ilmaisun tarpeita (aikuisen tarpeita siis nämä). Joten ravistella ei parane, tulee viranomainen ja yhteiskunnan tuomio. Tämmöiset tarpeet pitää hoitaa muualla.

Itselleni ei ole tullut vauvan ravistelu jostain syystä ikinä mieleenkään, kun vauvat oli vauvoja. Onneksi. Mutta se epätoivo minkä vauvan jatkuva huuto aiheuttaa, sen kyllä muistan. Jollekin se oma epätoivo voi aiheuttaa halun ravistella, halun tukehduttaa, halun heittää päin seinää tai halun paeta itse. Kun se mitä siinä tilanteessa tarvitaan, sekä vauva, että Äitiys ihmisen sisällä, on oikeestaan vaan kantaa, helliä, ynistä tai hyräillä, hyssyttää, pitää lähellä. Vaan se Äitiys usein tarvitsisi kyllä tukea toisilta aikuisilta, että jaksaisi. Joillekin tuki on rakennettu sisällepäin, jotkut tarvitsisi enemmän siihen ja tähän hetkeen sitä tukea. Mutta ilman toisia tuskin meistä selviää kukaan.

 

Lapsen ollessa vastasyntynyt kävi mielessä kaikkea kamalaa seinään heittämisestä alkaen. Pää oli sekaisin hormoneista ja valvomisesta, kroppa tuhannen paskana ja vauva itki todella paljon. Ikinä en kuitenkaan tehnyt mitään lapselleni, korkeintaan lauloin hiljaa että turpa kiinni. En edelleenkään kurita millään tavalla fyysisesti - se on mielestäni elukoiden hommaa.

 

Minäkin olen tajunnut tuon, silti se on käynyt mielessä. Ja Ken gurulle: Minäkään en kestä jos lapsille tehdään pahaa, silti on käynyt mielessä, mutta en sitä koskaan toteuttaisi. Tuota ristiriitaa taisi Pinkin ihmetellä. Millä tavoin poissulkee?

Mä ihmettelin samaa. Mustakin on tullut vielä entistä herkempi kaikkea lasten huonoa kohtelua kohtaan, kun sain omia. Silti mulla on käynyt mielessä ohimenevä ajatus ravistaa vauvaa, tai muuten kohdella aggressiivisesti. Tiedän oikein hyvin, että se on väärin, eikä auta mitään vaan pahentaa tilannetta, mutta se ajatus on ihan yhtäkkiä ikäänkuin syksynyt jostain päähän, ilman että olen mitenkään itse alkanut suunnittelemaan, että voi kun tekisi mieli ravistaa, tai tuupata vauva vaan sänkyyn ja painua itse pois kotoa. Ja samassa kun on tajunnut, mitä omassa päässä liikkuu, on säikähtänyt ihan kamalasti, ja pelkästään se, että jotain tuollaista kävi edes hetken mielessä, on saanut voimaan pahoin ja potemaan syyllisyyttä.

 

Joo. Se tilanne tuli kun vauva vaan huusi, niin jossain sumuisessa mielessä mietti "jos sitä ravistelisi, olisikohan se hiljaa?" - en kuitenkaan tehnyt sitä, mutta ymmärrän kyllä millaisessa mielentilassa joku sen tekee. Se tuntui sen sekunnin ajan ainoalta keinolta mitä ei vielä ollut kokeillut, jospa se tulisi tolkkuihinsa jos vähän ravistelisi... Terve järki onneksi voitti, eikä sitä tunnetta koskaan enää tullut. Mitään satuttamisen tarvetta se ei ollut se tunne.

 

Pin! Onko refluksia tutkittu? Tuli vaan mieleen ku kuulostaa jokseenkin tutulta..

 

Pin! Onko refluksia tutkittu? Tuli vaan mieleen ku kuulostaa jokseenkin tutulta..

Ei ole tutkittu, mutta koska lapsi ei ole pulautellut miltei ollenkaan niin ei kuulemma voi olla sitä.

 

Olen!

 

Ei ole tutkittu, mutta koska lapsi ei ole pulautellut miltei ollenkaan niin ei kuulemma voi olla sitä.

Refluksista on olemassa ns. silent-muoto, mikä meidän esikoisellakin oli. Ei puklannut koko vauva-aikana yhteensä kuin muutaman kerran.

 

Onneksi ajatukset ovat vain ajatuksia. Kyllä todella pimeinä hetkinä teki mieli heittää lapsi seinään, että olisi hiljaa. Väsymys saa kummia aikaan...

 

pin, e ole välttämättä pulauttelua! Kannattaa tutustua aiheeseen

 

Refluksista on olemassa ns. silent-muoto, mikä meidän esikoisellakin oli. Ei puklannut koko vauva-aikana yhteensä kuin muutaman kerran.

Okei tästä en ole kuullutkaan kun poissuljin jo heti kättelyssä tuon, pitääpä ottaa selvää. Usein on kyllä käynyt mielessä, onko tämä vain "normaali hankala" ja huono nukkuja, vai ettei jokin oikeasti olisi pielessä. Tätä pelkään enemmän ja enemmän mitä isommaksi tuo lapsi kasvaa, koska koko ajan tuo unirytmi on enemmän ja enemmän omituista ja kaikkien muiden uudet hankalatkin vauvat kasvavat ohi niistä vaikeista ajoista kun meidän vauva se vaan jatkaa tuota.

 

Tunnustan! Kyllä olen. Paha mieli tuli eikä auttanut.

 

Okei tästä en ole kuullutkaan kun poissuljin jo heti kättelyssä tuon, pitääpä ottaa selvää. Usein on kyllä käynyt mielessä, onko tämä vain "normaali hankala" ja huono nukkuja, vai ettei jokin oikeasti olisi pielessä. Tätä pelkään enemmän ja enemmän mitä isommaksi tuo lapsi kasvaa, koska koko ajan tuo unirytmi on enemmän ja enemmän omituista ja kaikkien muiden uudet hankalatkin vauvat kasvavat ohi niistä vaikeista ajoista kun meidän vauva se vaan jatkaa tuota.

Meillä selvin merkki siitä oli se, että vauva "kurlasi" ja nieleskeli jatkuvasti jotain, ja suu haisi oksennukselta. Itki paljon, ne vatsasta nousevat hapot kun polttelee. Ulos asti puklu ei tosiaan tullut juuri koskaan, seilasi vain ruokatorvessa ja kurkussa.

 

Ei edes korvatulehduskierre kaksos vauvoja. Erikoista, että jollekin tulee sellaista mieleen.

 

mieli, enkä ole ravistellut, esitän sinulle vasta kysymyksen: Tekeekö sinun mieli ravistella vastaantulevia ihmsiä?

 

Ei oo tullu mieleen ravistaa, mutta mielessä oon kyllä kiroillu "oo jo hiljaa!" Ja joskus oon jättäny vauvan toiseen huoneeseen, vetäny henkeä toisessa ja sitten palannut rauhottelee vauvaa. Kyllä ton meidänki kanssa on kävelty, kävelty ja kävelty ja hyssytelty, hyssytelty.... Pää siinä hajoo Mutta jotenki sitä vaa osaa olla viileenä vauvalle.


[QUOTE="vierailija";29464388]Kyllä, valitettavasti! Kun vauva huusi ensimmäiset 2kk 24/7, mietin hiljeneekö jos ravistan. Omat ajatukseni pelottivat niin paljon että painoin vauvan tiukemmin syliini ja soitin turvakotiin ja kerroin tilanteestani ja tuntemuksistani. En saanut sieltä apua. Aamulla soitin neuvolaan ja sanoin että nyt on pakko saada apua koska pelkään jo että satutan lasta. Tämä oli kuudes kerta kun soitin samasta asiasta neuvolaan, aiemmin en vain ollut ajatellut mitään noin kamalaa! Pääsimme lastenosastolle. Sairaalan sosiaalityöntekijä sanoi tekevänsä lastensuojeluilmoituksen. Parin päivän kuluttua totesi että lääkärin ja hoitajien raporttien perusteella ei ole tarvetta lastensuojeluilmoitukseen.[/QUOTE]

Kauheeta! Jos sanoo iha suoraan että tarvii apua
Ja sit ihmetellään kun käyki huonosti... Fiksusti oot osannu pyytää apua, eikä sitä olla kuunneltu. Toivottavasti sulla ois joku läheinen joka auttais välillä sua.

 

Mulla ei nyt ole oikein aikaa selittää mitä tarkotan, mutta haluan vaan sanoa että tiedän kylä että sellaisia ajatuksia joillekin tulee enkä ajattele että olen jotenkin parempi kuin ne joille niitä tulee. Meillä ei ainakaan vielä ole ollut koliikki, refluksi tai allergista vauvaa, ihan normaalisti huutava vain.

Ja vielä
Että kyllähän mua siis ärsyttää joskus vauvan jatkuva itku ja se ettei nuku kun liikkeessä jne. Viimeksi eilen illalla ärsytti isostikin kun tuo 1 v on niin vaikea laittaa nukkumaan ja nukahtaa lopulta niin myöhään ettei itselle jää yhtään omaa aikaa.

Mulle ei vaan ole tullut ajatuksiinkaan vauvav tai lapsen ravistaminen, vaan aina jotenkin riipoo enemmän sen vauvan kun omasta puolesta ja syytän itseäni että olen huono kun mulla ei ole taitoja ja keinoja auttaa.

Hitto tää ipad en jaksa korjata virheitä ja nyt pitää taas mennä. En tiedä selvensikö tämäkään yhtään..