U
uupunut
Vieras
Minä nimittäin olen! Tuntuu vaan että kaikki ympärillä on niin tehokkaita ja jaksavaisia vaikka olisivat yksinhuoltajiakin, kuten minä. Olen aina kaivannut omaa rauhaa ja hiljentymistä, nyt tuntuu etten osaa rentoutua edes silloin kun lapsi menee illalla nukkumaan. Yöt pyörin horroksessa tai hereillä vaikka on rauhoittavaa lääkitystäkin siihen ja masennuslääkkeet. Joka äännähdyksen kuuntelen, olen ihan jumissa joka puolelta, naamasta näkee stressin ja valvomisen, maha joka päivä kipeä ym...
Mietin jokaikinen aamu että kunpa saisi kerrankin nukkua edes yhdeksään ja olla hiljaa. Lapsi herää kuuden maissa, näin on ollut aina ja on heti touhua täynnä. On vielä taapero ja erittäin vilkas ja temperamenttinen, uhmakohtauksia on ja kirkuu ja hyppii.
Tuntuu turhauttavalta ja uuvuttavalta kun tietää miten päivät menee. Vaipanvaihtoa, pukemista, ulkoilua, kauppakassien kärräämistä, ruokailua ja sen jälkeisten sotkujen siivoamista joka puolelta. Päiväunikiukuttelut ym. muut. Siis tietysti nämä kaikki on normaaleja juttuja, mutta enpä oisi ikinä uskonut miten raskasta tämä on.
En kadu, lapsi on maailman tärkein asia. Silti en vaan ymmärrä miten toiset "nollaa" ja kestää kun on meteliä ja tohinaa aamusta iltaan. Tuntuu liian usein siltä, että nuppi pamahtaa kohta.
Minun äiti ottaa välillä lasta hoitoon mutta ei jaksa 3h kauempaa, kun on niin villi. Ymmärtää minun väsymyksen kyllä. Mulla ei ole kavereita eikä mitään. Lapsen kanssa vaan 24/7. Kunpa saisi edes joskus mennä rauhassa vessaan. Mitä tahansa teen, lapsi roikkuu ja huutaa mun jalassa kiinni. Illalla usein rojahdan puolitajuttomana sohvan pohjalle. Silloin voisi tehdä jotain "omaa" mutta hyvä jos aina suihkuun edes jaksaa.
Eikö oo kohtalotoveria?
Mietin jokaikinen aamu että kunpa saisi kerrankin nukkua edes yhdeksään ja olla hiljaa. Lapsi herää kuuden maissa, näin on ollut aina ja on heti touhua täynnä. On vielä taapero ja erittäin vilkas ja temperamenttinen, uhmakohtauksia on ja kirkuu ja hyppii.
Tuntuu turhauttavalta ja uuvuttavalta kun tietää miten päivät menee. Vaipanvaihtoa, pukemista, ulkoilua, kauppakassien kärräämistä, ruokailua ja sen jälkeisten sotkujen siivoamista joka puolelta. Päiväunikiukuttelut ym. muut. Siis tietysti nämä kaikki on normaaleja juttuja, mutta enpä oisi ikinä uskonut miten raskasta tämä on.
En kadu, lapsi on maailman tärkein asia. Silti en vaan ymmärrä miten toiset "nollaa" ja kestää kun on meteliä ja tohinaa aamusta iltaan. Tuntuu liian usein siltä, että nuppi pamahtaa kohta.
Minun äiti ottaa välillä lasta hoitoon mutta ei jaksa 3h kauempaa, kun on niin villi. Ymmärtää minun väsymyksen kyllä. Mulla ei ole kavereita eikä mitään. Lapsen kanssa vaan 24/7. Kunpa saisi edes joskus mennä rauhassa vessaan. Mitä tahansa teen, lapsi roikkuu ja huutaa mun jalassa kiinni. Illalla usein rojahdan puolitajuttomana sohvan pohjalle. Silloin voisi tehdä jotain "omaa" mutta hyvä jos aina suihkuun edes jaksaa.
Eikö oo kohtalotoveria?