Miten teillä riittää hermot lapsen/lasten kanssa??

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";22639682]Keittiönoita, tuo sinun arkkusuggestio, luin siitä täällä palstalla ja on ollut sen jälkeen käytössä myös minulla. Olen itse äärimmäisen nopeasti hermostuva, välillä tuntuu etten ehdi edes miettiä että "hei, laskenpa kymmeneen", mutta jotenkin kun tuota olen miettinyt, niin se on auttanut. [/QUOTE]
Kiva kuulla, että on auttanut sinuakin Onhan se tosiaan aika karmaiseva tapa, mutta siinä varsin nopeasti huomaa, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Parempi kaatuneet maidot vastapestyllä matolla tai uhmaansa kiukutteleva lapsi selällään kaupan lattialla kuin se mielikuvan vaihtoehto.

 

[Madicken04]

Vaihtelevasti. Työskentely dementoituneiden vanhusten parissa ja kaksi autistista lasta joista toisella vähintään keskivaikea kehitysvamma ovat opettaneet tiettyä huumoria ja kevyempää suhtautumista pienempiin vastoinkäymisiin. Kuitenkin vähintään päivittäin lapset (nuo kaksi vanhempaa) keksivät jotain mikä koettelee hermoja...

Syvään hengittäminen ja tilanteen nollaaminen omassa päässä toimii yleensä. Sekä toki omista voimavaroista huolehtiminen niin että saa myös sitä omaa aikaa, aikuiskontakteja ja pääsee välillä töihinkin on tärkeää. Ongelmatilanteiden kertominen tai läpikäynti jonkun muun (mies, äiti, sisko, kaveri, lasten avustajat...) kanssa auttaa myös suhtautumaan niihin paremmin. Toisinaan tulee silti myös huudettua/tiuskittua, ikävä kyllä.

 

[Madicken04]

Joskus auttaa myös sellaiset humoristiset mielikuvat. Mies oli kerran noiden meidän isompien lasten kanssa kiertelemässä kauppakeskusta seuranaan kaverinsa ja tämän 16v lievästi kehitysvammainen, autistisia piirteitä omaava poika. Meidän 4v tyttö halusi sitten kaupasta jonkun hello kitty-laukun mitä ei saanut ja sai siinä sitten hirveät siepit ja mies joutui kantamaan tytön ulos liikkeestä työntäen toista lasta rattaissa.

Mies sitten kaverilleen tuhisi jotain siitä miten mahdoton shoppailukaveri tuo tyttö nykyään on. Kaveri vaan totesi että eihän se tuossa vaiheessa vielä mitään hankalaa ole, että itse vielä muistelee lämmöllä sitä kun oma poikansa oli tuota ikää ja noin kevyt kanniskeltava. Kyllä hän kuulemma vieläkin lyhyemmän matkan onnistuu tuota 16v poikaa (joka on isäänsä päätä pidempi) kantamaan kiukuttelevana kaupasta ulos, mutta kyllä siinä ihmiset katsoo jo vähän pidempään kuin noiden alle kouluikäisten kohdalla.

Nykyään aina kun tyttö ottaa kilareita tuollaisissa tilanteissa, näen sieluni silmin tuon miehen kaverin kantamassa poikaansa ja jotenkin tilanne saa koomisemmat puitteet.

 

["shihtzu"]

Pakko sanoa, että hermot on välillä erittäin tiukilla ja ääntä tulee korotettua. Esikoinen on nyt 2v4kk ja kuopus 1kk. Kummasti esikoinen tekee kaikkea kiellettyä juuri silloin kun imetän nuorempaa ja muutenkin on nyt kova uhmaamaan kaikkea. Vaatteiden pukeminen on välillä hyvinkin hankalaa, kiipeillään pöydillä ja tutkitaan keittiön yläkaapitkin. Haetaan milloin jääkaapista syötävää ihan ominpäin jne.
Ja siten kun kiellän jostain, niin se kostetaan pikkuveljelle, elikkä mennään sitten sitä kiusaamaan, elikkä läpsimään.

Ja minä siis olen näiden kanssa yksin, joten mun on vaan kestettävä. Onneks,i toi esikoinen saa paljon huomiota mun tädiltä ja vanhemmilta, niin minäkin saan pientä hermolomaa.
Toisekseen kesällä kun oltiin exän kanssa juuri erottu ja odotin vasta tätä toista, niin en olisi millään halunnut, että exä ottaisi pojan yöksi, mutta nyt minä oikein odotan, että se edes välillä olisi pojan kanssa jokusen tunnin