Omat vanhemmat.

[Äitiliini]

Hei!
Onko kellään samantapaista ongelmaa kuin minulla?Olen yksinhuoltaja lapseni on jo yhdeksän vuotta vanha ja sain hänet seitsäntoistavuotiaana. Ja nyt odotan uutta tulokasta pieneen perheeseemme. Olen asiasta onnellinen,mutta en ole tulevan lapsen isän kanssa suhteessa. Ilmoitin hänelle odotuksesta ja sovimme että keskustellaa mitä tehdään.Eli tuntuu että hänen puolelta asia menee hyvin.

Ongelma on minun oma äitini! Hän suuttui minulle kun minulla ei ole miestä ja olen tyhmä kun pidän lapsen ja ilmoitti ettei tule hyväksymään sitä! Ymmärsin nämä samat huudot silloin yhdeksän vuotta sitten kun olin niin nuori,mutta nyt en ymmärrä hänen pitäisi tukea minua tässä asiassa vaikka ei olisi samaa mieltä.
Minulla on työpaikka ja olen hyvin omillani toimeen tuleva ja tämä vanhempi lapsikin toivoo jo pikkusisarusta jota pääsisi hoitamaan.

Vielä pitäisi uskaltaa kertoo isälleni ja äitini uhkaili minua ettei isänikään hyväksy! Toivottavasti hän ei ole niin paska! Jaksan toivoa että hän edes hyväksyisi minut!

Kertokaa omista kokemuksistanne jos on samantapaisia.Tää kun rupee masentaa jo minua ja pelottamaan!

Itse olen onnellinen odotuksestani vaikka se oli vahinko,mutta niin oli aikasempi ja todellakin elämäni paras tapahtuma!

 

[ihmettelevä]

Onpa todella outo suhtautuminen vanhemmiltasi. Ilmeisesti heillä on joku fantasia, että ensin menet naimisiin ja sitten hankit kaksi lasta, tytön ja pojan ja kun tätä fantasiaa et täytä, he eivät pysty luopumaan päässään olevasta fantasiasta. Onnea tulevasta vauvasta ja voimia sinulle.

 

[taustalla]

Minulla on myös kovin vaikea suhde vanhempiini. Jossakin vaiheessa sitä täytyy vaan tehdä tietoinen PÄÄTÖS leikata napanuora irti, ja alkaa elää omaa elämäänsä. Eikä odottaa hyväksyntää, ymmärrystä tai kannustusta. Kuulostaa helpolle, mutta sitä se ei ole. Keskity omaan elämääsi ja omiin lapsiisi, ja toivotaan että me aikanamme osaamme antaa omille lapsillemme oikeuden olla mitä ovat. :flower: Et ole yksin!

 

[Amfritrite]

\

Minulla on myös kovin vaikea suhde vanhempiini. Jossakin vaiheessa sitä täytyy vaan tehdä tietoinen PÄÄTÖS leikata napanuora irti, ja alkaa elää omaa elämäänsä. Eikä odottaa hyväksyntää, ymmärrystä tai kannustusta. Kuulostaa helpolle, mutta sitä se ei ole. Keskity omaan elämääsi ja omiin lapsiisi, ja toivotaan että me aikanamme osaamme antaa omille lapsillemme oikeuden olla mitä ovat. :flower: Et ole yksin!

Näin ajattelen myös minä. Mitä sillä väliä mitä vanhempasi ovat mieltä? Vai hoitavatko he sitten lapsesi? Ovatko hoitaneet pitkälle vanhemmankin?

 

[Äitiliini]

Sinulle joka epäilit että vanhempani olisivat hoitaneet lastani ni ei ole!
Ihan hyvin itse olen hoitanut hänet. Tietenkin välillä mummolassa yötä olut ja sekin niin vaikeeta!Tätini on kyllä ollut ihana ja ottanut lastani välillä hoitoon ja tehnyt sen mielellään!
Hyvin tulen pärjäämään näiden kahden kanssa!Ja olen pikku hiljaa tullut onnelliseksi odottajaksi!

 

[Mibu]

Oma isäni oli aivan raivoissaan kun kuuli.
Uhkasi lopettaa yhteyden pidon.
Äitini oli sanonut,että se on jokaisen oma päätös ja jos nyt hylkäät lapsesi kuten ukkini on tehnyt isälleni niin hän vain jatkaa tätä kierrettä.
Älä pakota hyväksymään,uskoisin että hyväksyntä tulee itsekseen.

Isäni soittelee jatkuvasti ja laittaa tytölle rahaa vaatteisiin.
Siinä se nähtiin.
On niin pappaa että....

:hug: