Ollaankos me liian vaativia vanhempia?

Mä en edes lukenut koko ketjua. Mun mielestä vaativa on täysin väärä sana kuvaamaan teitä tässä asiassa Itsekäs voisi olla parempi.
Juujuujuu, ajattelette lastanne ja silleen, mutta jos harrastukset eivät kiinnosta, niistä tulisi pakkopullaa hänelle (ennen pitkää, uskokaa pois), ja tulevaisuudessa hän tuskin harrastaisi sitäkään vähää, kun siitä on tehty pakonalaista...
Mullekin kävi niin :xmas: Vasta aikuisena opin löytämään ne "omat juttuni", mitkä eivät tuntuneet pakolta.

 

Mun on pakko vastata ap:n kysymykseen näin: te ette vain ole liian vaativia vanhempia, mutta olette myös järjettömän pelottavia!

Ehdoton peesi!!

 

Mua harmittaa, että sain lapsena tahtoni periksi, eli mun "ei tarvinnut" mennä sen erikoisempiin harrastuksiin. En halunnut, koska olin ujo, pelkuri. Varmasti jos olisin mennyt johonkin harrastusporukkaan mukaan, olisi itsetunto kehittynyt paremmaksi ja arkuus laantunut. Toisekseen mietin, että parilla "alalla" minulla olisi saattanut olla jopa menestymismahdollisuuksia, kunhan olisin vain hyvissä ajoin alkanut harrastaa ja kehittää eteenpäin näitä kykyjäni. Saattaisin olla tänä päivänä siinä suhteessa onnellisempi, tekisin kenties työkseni jotain, jonka kokisin tyydyttäväksi ja jossa tuntisin olevani elementissäni.

Just my point!

Ja aika hurjaa, että sinua syytetään natsiksi ja vaikka miksi kamalaksi, vaikka kyseessä on kuitenkin lapsen ohjaaminen ihan asiallisiin harrastuksiin...

Nooh, jos olisit päinvastoin sanonut, että annat lapsesi tehdä juuri niin kuin itse haluaa, vaikkapa luuhata iltaan asti kavereiden kanssa ostarin kulmilla, olisikohan sekään saanut suurta kannatusta...

Tuskin, se tässä palstassa just niin huvittavaa onkin..

 

Mua harmittaa, että sain lapsena tahtoni periksi, eli mun "ei tarvinnut" mennä sen erikoisempiin harrastuksiin. En halunnut, koska olin ujo, pelkuri. Varmasti jos olisin mennyt johonkin harrastusporukkaan mukaan, olisi itsetunto kehittynyt paremmaksi ja arkuus laantunut. Toisekseen mietin, että parilla "alalla" minulla olisi saattanut olla jopa menestymismahdollisuuksia, kunhan olisin vain hyvissä ajoin alkanut harrastaa ja kehittää eteenpäin näitä kykyjäni. Saattaisin olla tänä päivänä siinä suhteessa onnellisempi, tekisin kenties työkseni jotain, jonka kokisin tyydyttäväksi ja jossa tuntisin olevani elementissäni.

Mäkin olin ujo, eikä mua pakotettu minne en halunnut.

Olenko nykyään?

Olen mä, vähän, mutta elän elämääni kuten minusta on paras ja nautin.


Pakottamalla ei -ihan varmasti- saa mitään hyvää aikaan.

 

Et voi olla tosissas?? sano että et oo..

 

Olipa surullista luettavaa :/

Muistui elävästi mieleen eräs ala-asteaikainen kaverini, joka harrasti pianonsoittoa ja ratsastusta. Jälkimmäistä intohimoisesti ja aidosti kiinnostuneena, ensimmäistä taas hintana sille, että sai ratsastaa. Vanhemmat olivat itse hyvin musikaalisia ja päättivät jo tytön ollessa 4-vuotias, että tytöstä tulee huippulahjakas pianisti, kaikki merkit kuulemma viittasivat siihen :xmas: Tyttö laitettiin pianotunneille heti kun vain mahdollista ja itku kurkussa hän soitti monta vuotta, pakotettuna.
Jopa tytön pianonsoitonopettaja otti kerran kotiin yhteyttä keskustellakseen lapsen selvästä haluttomuudesta harrastaa soittamista ja ehdotti, että harrastus joko lopetettaisiin tai ainakin pidettäisiin sopivanmittainen tauko. Tämä ei vanhemmille sopinut, olivat sitä mieltä ettei 10-vuotias osaa vielä sanoa mitä haluaa harrastaa ja ettei kallista harrastusta sovi jättää kesken. Lahjat menevät kuulemma hukkaan.
Pöyristyttävintä asiassa oli se, että tyttö joutui ikään kuin ostamaan oikeutensa ratsastaa soittamalla pianoa, vanhempiensa mieliksi
Isä oli tehnyt erittäin selväksi, että hevostelu loppuu välittömästi mikäli pianonsoitto loppuu.
Vanhempien vaatimukset ulottuivat harrastusten lisäksi myös lapsensa koulunkäyntiin. Etenkin matematiikan numero oli erityisen tärkeä, koska lapsi kuulemma oli matemaattisesti erittäin lahjakas. Tyttö oli aina matikankokeita palautettaessa silminnähden jännittynyt. Kerran sai kokeesta kympin sijaan kasin ja koulupäivän jälkeen itki koulun vessassa eikä uskaltanut mennä kotiin :'(

Peruskoulun jälkeen tyttö meni lukioon, tietysti. Eikä mihin tahansa lukioon, vaan musiikkilukioon. Yliopisto-opinnot olivat vanhemmilla suunnitteilla, vaan suunnitelmat menivät täysin uusiksi tytön sairastuttua vakavaan masennukseen kirjoitusten jälkeen. Tästä on kulunut aikaa 7 vuotta, eikä tyttö ole vieläkään täysin toipunut masennuksestaan, jonka syytä ei tarvitse kaukaa hakea.

Tämä oli toki ääriesimerkki lapsensa elämää liikaa säätelevistä ja suunnittelevista vanhemmista. Nämäkin vanhemmat halusivat pohjimmiltaan hyvää lapselleen, halusivat hänen menestyvän elämässään ja hyödyntävän lahjakkuuttaan. Metsään mentiin kuitenkin ja pahasti.

Kahlil Gibranin sanoin: Sinun lapsesi eivät ole sinun.

 

Ei ole valitettavasti aikaa muutenkaan olla kotosalla aina yhdessä..

No sitä suuremmalla syyllä, hyvänen aika!
En vaan voi tajuta tällaisia vanhempia, en millään. Olette varmasti jo päättäneet, että lapsenne tulee menemään lukioon ja yliopistoon ja hankkivat hienon ja hyvän ammatin, viis lasten toiveista. Eikö?

Totta kai tuo menee lukioon. Ja arkkitehtiä siitä suunnittelin, mutta sekin käy että lähetän hänet Chigagoon ystäväni yksityisopetukseen taideopintoihin.. no niin vetäkää henkeenne jos haluatte

Siis oot sä ihan tosissas! Sulla on oma elämä ja lapsella oma. Et voi elää hänen elämäänsä vaikka hänet olet synnyttänytkin.
Lapsesi on vain lainaa, laulaa Maaritkin - itkettävän ihana laulu!
Kahil Gibran kirjoittanut loistavia ajatuksia-aforismeja kuinka emme omista lapsiamme.

 

Oikeesti, niin kuin joku totesi, olette lähinnä pelottavia vanhempia. Serkkuni pakotettiin aikanaan urheilemaan. Oli lajissaan Suomen paras useana vuonna, lahjakas ja teki kovasti töitä - pakotettuna. Kun hän täytti 18v ja muutti samalla kotoaan pois, lopetti myös urheilun samalla sekunnilla. Tästä kiitos kuuluu pakottaneille vanhemmille. Vasta nyt reilu neljäkymppisenä on löytänyt urheilun uudelleen, omasta tahdostaan.

Ja tuosta koulutuksesta...itse tapasin oikikseen päästyäni parikin lukiosta päässyttä nuorta, jotka vanhemmat olivat pakottaneet hakemaan oikeustieteelliseen. Valmennuskursseilla näiden tyyppien oli istuttava, koska vanhemmat olivat heidät sinne ilmoittaneet ja kurssin maksaneet, lapsilta eivät koskaan olleet kysyneet halaistua sanaa asiasta. Nämä nuoret pääsivät sisään, mutta opiskelevat alaa, joka on heille täyttä pakkopullaa ja joka ei voisi heitä vähempää kiinnostaa. Toinen keskeyttikin opintonsa kahden vuoden väkisin vääntämisen jälkeen.

Minä en oikeasti tajua tuollaista, että vanhemmat kaavoittavat lapsen elämän täysin valmiiksi. Lapsen elämä kuluu siinä, että hän yrittää epätoivoisesti täyttää vanhempiensa odotukset ja vaatimukset. Siinä ei ole mitään omaehtoista saati lapsen kehitystä tukevaa. Sen sijaan tuo on oiva keino etäännyttää lapsi pikku hiljaa teistä vanhemmista, sillä lapsi kyllä huomaa, jollei häntä hyväksytä omana itsenään.

Miettikääpä vielä. Ja muuten, lapsen ohjaaminen harrastusten pariin on täysin eri asia kuin pakottaminen. Ohjaamiseksi ei voi kutsua sitä, että määrätään harrastamaan ja lajitkin on jo valittu valmiiksi. Tytöllänne ei vaikuta olevan vaikutusmahdollisuutta niiden suhteen ollenkaan. Minä kutsun sitä pakottamiseksi. Eikä tiettyihin harrastuksiin pakottamisen ja ostarilla luuhamisen välimaastossa ole sitten mitään vaihtoehtoja? Jos näin näette asian, kyseessä on enemmänkin teidän vanhempien kuin tyttären asenneongelma....

 

Nooh, jos olisit päinvastoin sanonut, että annat lapsesi tehdä juuri niin kuin itse haluaa, vaikkapa luuhata iltaan asti kavereiden kanssa ostarin kulmilla, olisikohan sekään saanut suurta kannatusta...

Tuskin, se tässä palstassa just niin huvittavaa onkin..

Tällä palstalla ei juurikaan pyöri ns. normaaleja vanhempia, kaikki tuntuvat edustavan jotain ääripäätä

 

Vaikka te olette miehesi kanssa harrastaneet aktiivisesti pienestä pitäen ei tarkoita sitä, että lapsesi ovat aivan samanlaisia. Ihmisissä on eroja vaikka onkin kyse omasta lapsesta. Painostavaa tuommonen ja se vie äkkiä lapselta halut harrastaa yhtään mitään.

 

Tulee ihan mieletön sääli sellaisia lapsia kohtaan, ketkä pakotetaan johonkin harrastukseen, täysin vastoin lapsen omaa tahtoa. Se on helvetin väärin, ja luulisi jokaisen vanhemman sen tajuavan. Eivät he mitään marionetteja kasvata, vaan ihan erityistä ihmisyksilöä.

Toki tulee kannustaa lasta harrastamaan, etenkin jos hän itse keksii jonkun mieluisan harrastuksen, niin vanhempien tulee tukea täysillä. Jos lapsi ei itse keksi, vanhemmat voivat kysellä ja ehdottaa, MUTTA jos lapsi sanoo ettei hän halua, niin kyllä hänen tahtoaan tulee tällöin kunnioittaa.

Järkyttävää. Tämän pitäisi olla oikeasti ihan itsetäänselvyys jokaiselle vanhemmalle, mutta... Mä olen oikeasti tosi järkyttynyt, ja surullinen sellaisten pienten puolesta ketkä pakotetaan johonkin heidän mielestään tyhmään touhuun. Tai painostetaan, painostetaan, painostetaan, niin pitkään että lapsi lopulta menee johonkin vanhempien keksimään harrastukseen, vaikka ei siitä sisimmässään yhtään pitäisikään. Onpa kivaa sille lapselle.
Lasten aivopesu ja manipulointi on melkoisen idioottimaista toimintaa.
Tommoset em. vanhemmat voisivat katsoa peiliin ja mennä itseensä. Sääli lapsia...

 

Minäkään en lukenut koko ketjua mutta olen elävä esimerkki harrastukseen pakotetusta lapsesta. Vanhemmat laittoi pianotunneille 7 vuotiaana koska osoitin musikaalisuutta jota perhe ihannoi, mutta porukat itse "pahvikorvia". Niimpä minusta piti tulla se perheen anti Suomen kultturielämälle. Eka vuosi meni kivasti mut sitten alkoi tökkiä. En nauttinut touhusta tippaakaan, osittain syynä luonteeni, osittain se että oli pakko. Äiti ei antanut lopettaa koska MUKA katuisin vanhempana.Jouduin soittamaan 8 vuotta kunnes lopulta sain tahtoni läpi. En ole 17 vuoteen katunut tai koskenutkaan pianoon. Että näin.

 

Voi elämä sentään. Ei missään nimessä harrastukseen pidä pakottaa. Ja että vielä elämän pituinen harrastus Pientä rajaa kuitenkin! Ensi syksynä tyttö voi jo itse haluta johonkin harrastukseen, antaa hänen nyt keskittyä koulun aloitukseen.

 

En nyt jaksa tätä koko ketjua lukea läpi, joten sanon vaan mielipiteeni.
On aivan älytöntä pakottaa lasta johonkin harrastukseen, harrastustenhan kuuluu olla mieluisia. Anna lapsen itse päättää mitä haluaa tehdä, jos haluaa ja kun haluaa.
2-vuotias tyttäreni aloitti juuri musiikkileikkikoulun (kylläkin minun "päätöksestäni"), koska on vuoden ikäisestä tanssinut ja laulanut, viihtyy siellä eikä muusta puhukaan kun muskarista. Jos se vähänkään näyttäisi vastenmieliseltä touhulta, en häntä sinne veisi!
Ja ihan vaan tiedoksi, minut pakotettiin pesiskouluun ala-asteella, voinpa sanoa että lintsasin sitten kaikki liikuntatunnit joissa pesistä pelattiin, niin sitä inhoan edelleen.

 

Ekaa kertaa sanon tämän täällä, mutta tämän on aivan PAKKO olla PROVO!!!

 

Siis daa, ei harrastukseen voi pakottaa. Harrastuksen tarkoitus on mun mielestä se, että se on kivaa. Sori vaan, mutta taidatte kuulua niihin vanhempiin, jotka haluaa että lapsi harrastaa, että saisitte brassailla lapsenne harrastuksilla muille vanhemmille. Onhan lapsellakin oikeus vapaa-aikaan koulun jälkeen, vaikka se koulunkäynti oiskin helppoa

Ihan sama tuli mieleen. Ja vielä tuo, että tekevät pitkää päivää töissä kertoo vielä enemmän vanhemmista.

No mitäs se kertoo sitten vanhemmista? Työhömme emme pysty itse paljonkaan vaikuttamaan..

tsori mut pakko puuttua tohon kommenttiin... todellakaan ei voi työhön vaikuttaa..eli kaikki työssäkäyvät vanhemmat ottakaa loparit ni voitte sit viettää aikaa lasten kanssa! huhuh..nykyaikana työpaikat on kiven alla et jos on hyvä duuni ni siitä pitää pitää kiinni.valitettavasti kun kaikkea ei voi saada..nykyään suomessa kun pitäsi ehtiä olee kaikkea..kotiäiti ja uranainen..kertokaa miten se on mahdollista..ja ap patista vaan muksu harrastukseen ..niin mullekin tehtiin ja kiitän siitä ikuisesti vanhempia..monia kavereita sain ja opin paljon

 

Minkälaiset vaatimukset ootte asettaneet vävyehdokkaalle? Entäs nimiehdotukset lapsenlapsille? Montako niitä tulee ja koska?

Tämä menee jo ilkeilyn puolelle, mutta vastaan siltikin vielä asiallisesti tähän enkä edes huumorimielellä.. älkää nyt olko tekopyhiä ja väittäkö etteikö jokaisella vanhemmalla olisi toiveita sen suhteen millaisia puolisoita lapsenne itselleen valitsee, siis niitä ei ääneen sanottuja jos siis ei jopa muitakin..

Mullakin on TOIVEITA omien lasteni suhteen... Mä TOIVON, että mun lapsista tulee tavallisia ONNELLISIA ihmisiä, jotka löytävät oman paikkansa maailmassa, vaikka sitten paskakuskina tai presidenttinä.

Mun käy sin lastas sääliskis, kun on jo syntyessä varmaan päätetty, et likka sit kans menee yliopistoon jne.. Meneekö mammalta pasmat sekaisin, jos tyttö ei sinne pääsekään tai ei pärjääkään siellä?

 

Mä oon vähän eri mieltä osan vastanneista kanssa, et :ashamed:

Ensiksikin, minusta lapsella pitäisi olla MAHDOLLISUUS harrastuuksiin eli siis vaikka kysyttäessä ei joku kiinnosta, niin kuitenkin etsittäsiin joku Ja siksi että olisi MAHDOLLISUUS tulla hyväksi jossakin joskus...

Tai edes kasvaa henkisesti/fyysisesti/jne jne

Ja toisekseen harmittaa, et esikoinen ei voi enää tulla musikaalisesti hyväksi, ei ole ajoissa sitä aloitettu, siis noin 5v, se "herkistyy".

Eli JOS olisi mahdollisuus, että JOKU harrastus olisi sellainen, missä lapsi viihtyy jne niin kyllä meijen lapset harrastaa jotain aina.

Ja jos ei sellaista lapsen mielestä heti löydy, niin sitä etsitään ja suoraan sanoen potkitaan. Jos nyt ymmärrätte.

B)

Olen musikaalinen ja olin koulun kuorossa ja orkesterissa, soitin viulua, myös kirkkokuoroa kävin. Kun itse halusin1
Ennen koulua ei ollut mitään, vanhemmat eivät ehdotelleet, eikä musikaallisuus kärsinyt!

 

Siis daa, ei harrastukseen voi pakottaa. Harrastuksen tarkoitus on mun mielestä se, että se on kivaa. Sori vaan, mutta taidatte kuulua niihin vanhempiin, jotka haluaa että lapsi harrastaa, että saisitte brassailla lapsenne harrastuksilla muille vanhemmille. Onhan lapsellakin oikeus vapaa-aikaan koulun jälkeen, vaikka se koulunkäynti oiskin helppoa

Ihan sama tuli mieleen. Ja vielä tuo, että tekevät pitkää päivää töissä kertoo vielä enemmän vanhemmista.

No mitäs se kertoo sitten vanhemmista? Työhömme emme pysty itse paljonkaan vaikuttamaan..

tsori mut pakko puuttua tohon kommenttiin... todellakaan ei voi työhön vaikuttaa..eli kaikki työssäkäyvät vanhemmat ottakaa loparit ni voitte sit viettää aikaa lasten kanssa! huhuh..nykyaikana työpaikat on kiven alla et jos on hyvä duuni ni siitä pitää pitää kiinni.valitettavasti kun kaikkea ei voi saada..nykyään suomessa kun pitäsi ehtiä olee kaikkea..kotiäiti ja uranainen..kertokaa miten se on mahdollista..ja ap patista vaan muksu harrastukseen ..niin mullekin tehtiin ja kiitän siitä ikuisesti vanhempia..monia kavereita sain ja opin paljon

Itse olen kanssa henk.koht. kiitollinen vanhemmilleni jotka patistivat ja uhrasivat elämäänsä meidän harrastuksille. Ja vaikken kaikkea sitä enää ehdikään harrastaa jota silloin harrastin niin kehityin ahkeraksi ja aikaansaavaksi ihmiseksi.

 

Fleur, sä mainitsit kasvattavasi tyttärestäsi kansalaista, josta olisi hyötyä yhteiskunnalle. Ja miten sä sen teet? Pakottamalla lapsen harrastamaan jotain, mitä hän ei itse halua harrastaa? Polttamalla lapsen loppuun alle kymmenvuotiaana? Hellitä vähän, kyllä täällä maailmassa ehtii suorittaa myöhemminkin. Etenkin, jos sä nyt jo olet päättänyt, että tyttäresi on mentävä lukioon.

Käsi sydämelle, Fleur, mitä tekisit, jos tyttäresi ei haluaisi lukioon? Vaan esim. johonkin ammattikouluun toteuttamaan kuvataiteellisia lahjojaan? Pakottaisitko silloinkin vai tukisitko lastasi siinä, missä hän on hyvä - ja mitä hän itse haluaa.

Muista, Fleur, sinä et voi elää lapsesi elämää. Eikö sinullekin vanhempana voisi riittää se, että lapsestasi tulisi kunnollinen kansalainen ja onnellinen ihminen? Miten sinä voit väittää tietäväsi, mikä on hänen parhaansa?

 

Minkälaiset vaatimukset ootte asettaneet vävyehdokkaalle? Entäs nimiehdotukset lapsenlapsille? Montako niitä tulee ja koska?

Juuri näin!

 

Mietis nyt ihan tosissaan sitten, onko sinun elämäsi niin helppoa että haluat saman lapsellesi?

Jooko?!

 

Minkälaiset vaatimukset ootte asettaneet vävyehdokkaalle? Entäs nimiehdotukset lapsenlapsille? Montako niitä tulee ja koska?

Tämä menee jo ilkeilyn puolelle, mutta vastaan siltikin vielä asiallisesti tähän enkä edes huumorimielellä.. älkää nyt olko tekopyhiä ja väittäkö etteikö jokaisella vanhemmalla olisi toiveita sen suhteen millaisia puolisoita lapsenne itselleen valitsee, siis niitä ei ääneen sanottuja jos siis ei jopa muitakin..

Mullakin on TOIVEITA omien lasteni suhteen... Mä TOIVON, että mun lapsista tulee tavallisia ONNELLISIA ihmisiä, jotka löytävät oman paikkansa maailmassa, vaikka sitten paskakuskina tai presidenttinä.

Mun käy sin lastas sääliskis, kun on jo syntyessä varmaan päätetty, et likka sit kans menee yliopistoon jne.. Meneekö mammalta pasmat sekaisin, jos tyttö ei sinne pääsekään tai ei pärjääkään siellä?

Ei mun pasmat mene mitenkään sekaisin kun juurihan sanoin, että pitää antaa sellaiset mahdollisuudet lapselle, että mahdollisimman monet ovat on avoinna sitten kun sen aika tulee. Emme suinkaan kasvata lasta kapea-alaisuuteen vaan moninaiseen taitavuuteen mieluumminkin..

 

Mä olen hoitanut sellaista ihmistä töissä, joka oli kotoa käsin painostettu hyviin kouluarvosanoihin sun muihin. Hän kirjoitti 6 ällää ylioppilaskirjoituksissa. Hän sairastui heti tämän jälkeen vakavasti ja vielä 50-vuotiaana hänellä on pahoja itsetunto ja mielenterveysongelmia.

 

Fleur, sä mainitsit kasvattavasi tyttärestäsi kansalaista, josta olisi hyötyä yhteiskunnalle. Ja miten sä sen teet? Pakottamalla lapsen harrastamaan jotain, mitä hän ei itse halua harrastaa? Polttamalla lapsen loppuun alle kymmenvuotiaana? Hellitä vähän, kyllä täällä maailmassa ehtii suorittaa myöhemminkin. Etenkin, jos sä nyt jo olet päättänyt, että tyttäresi on mentävä lukioon.

Käsi sydämelle, Fleur, mitä tekisit, jos tyttäresi ei haluaisi lukioon? Vaan esim. johonkin ammattikouluun toteuttamaan kuvataiteellisia lahjojaan? Pakottaisitko silloinkin vai tukisitko lastasi siinä, missä hän on hyvä - ja mitä hän itse haluaa.

Muista, Fleur, sinä et voi elää lapsesi elämää. Eikö sinullekin vanhempana voisi riittää se, että lapsestasi tulisi kunnollinen kansalainen ja onnellinen ihminen? Miten sinä voit väittää tietäväsi, mikä on hänen parhaansa?

Jos tytär lukion JÄLKEEN haluaa opiskella ammatillisen kuvataidetutkinnon niin siitä vaan, se ei poista mahdollisuutta myöhemmin hakea muualle, ovet ovat silloin avoinna kaikkeen ja se on pääasia. Se mitä valintoja lapsi tekee jää nähtäväksi, mutta aion kasvattaa tiettyjä arvoja lapseeni, yksi on koulutuksen tärkeys ja toinen avioliiton tärkeys perheyksikön pohjana.