Ollaankos me liian vaativia vanhempia?

Ap provosoi aivan selvästi, ja nauraa kotonaan kun mammat hermostuu! Miettikää nyt itsekin mm. syntymän jälkeen ilmoittauduttu purjehduskerhoon jne... Ap haluaa vain nähdä ihmisten reaktiot.

 

Väistämättä tulee mieleeni, kasaatteko liikaa omia toiveita ja unelmia ainokaisenne harteille :| Pyydän anteeksi, jos vaikutan liian tökeröltä.

Onko lapsellanne lupa epäonnistua? Tai onko hän yhtä rakas, jos hänestä ei tule yhtä kunnianhimoista kuin vanhempansa ovat? Mitä, jos hänelle kelpaa vaikka oppisopimuksella luettu ammatti?

Harrastukset ovat tosi hyvä juttu. Tuen myös omia lapsiani harrastusten piiriin.

Ihan mielenkiinnosta :attn:

Tähän on vaikea vastata.. siis olen sitä mieltä, että jos lapsi epäonnistuu niin haluan kyllä tietää, että epäonnistuuko hän laiskuuttaa vai yrittikö kaikkensa ja silti epäonnistui. Jos lapseni on laiska niin sitä en hyväksy, sitä ei hyväksy myöskään hänen isänsä, mutta jos lapsi ei osaa ja jos hän yrittää ja epäonnistuu niin hän saa tukemme ja turvamme. Ja vaikka lapseni tulisi kotiin epäonnistuneena niin hänelle on ovet auki sittenkin kun hän on jo isompi. En osaa sanoa tuosta että onko ainokaisena liikaa harteilla tavaraa.. olisihan sekin vaihtoehto että olisi ne sisarukset ja sitten tulisi vertailua (siis vaikkei vanhemmat sitä tekisikään) kun toinen pärjää ja toinen ei.. ainokaisen elämä on aina omalla tavallaan rankka, mutta se nyt vain on näin eikä sille mitään voi. Ja edelleen olen sitä mieltä että harrastaa pitää.

 

tyttäreni tokaluokkalainen on täysiverinen hevoshullu ja ratsastaisi kaiken hereillä oloaikansa jos voisi. Hän on myös hyvin lahjakas monella alueella ja hetken minusta tuntui, että jotain menetetään ja menee hukkaan jos hän ei ala harrastaa tanssia, kuoroa, pianon soittoa, matikkakerhoa, telinevoimistelua ym.
Ehdottelin hänelle kesällä erilaisia uusia harrastuksia, mutta vastaus on aina sama. Ei kiitos, mulle riittää koulu, kaverit ja hevoset. Riemumielin ja odottaen hän rientää harrastuksensa pariin useita kertoja viikossa, eikä koskaa sano, ettei huvittaisi tai jaksaisi.
TÄLLÄINEN LAPSEN HARRASTUKSEN TULEE OLLA: Lähtöisin lapsesta itsestään ei vanhempien haluista ja kunnianhimosta.

 

Ap provosoi aivan selvästi, ja nauraa kotonaan kun mammat hermostuu! Miettikää nyt itsekin mm. syntymän jälkeen ilmoittauduttu purjehduskerhoon jne... Ap haluaa vain nähdä ihmisten reaktiot.

Provoilenkin osittain, tai siis olen melko humoristisella päällä.. mutta en kylläkään valehtele siinä etteikö purjehdusleirillemeno olisi ollut tiedossa silloin kun lapsi syntyi.

 

Ap, eikö teillä vielä ole selvillä lapsen tuleva ammatti? Kyllä meidän ekaluokkalaisemme on jo selvästi, ja nimenomaan harrastusten valinnalla, osittanut sen, mikä hänestä tulee. Hän on harrastustensa perusteella ilmiselvä arkeologi-ainesta! Hänen lempiharrastuksensa, joiden valintaan me veltot vanhemmat emme ole vaikuttaneet, ovat tällä hetkellä A) Egyptin historia ja B) kaivaukset. Egyptin historiaa hän lukee kirjasta Egypti, faraoiden maa, jonka sai mummilta syntymäpäivälahjaksi. Lisäksi hän lukee aiheesta netistä, sillä kirja painaa yli kolme kiloa ja sen käsittely on rankkaa. Saattaa hänestä siis tulla bodarikin. Kaivausten suorittamisessa hän on innokas. Tänäänkin hän on kaivellut Plaston muovilapiolla ja ja muilla vempeleillä n. kahdekasan tuntia teitä, laaksoja, vallihautoja ym. merkityksellistä naapurin eskarilaisen kanssa ylijäämähiekkakasassa.

Ei hän mikään nyhverö ole, joten hänellä on myös osteoporoosia ehkäisevä liikuntaharrastus: naruhyppely. Sitkeästi hän parantaa ennätystään, joka on tällä hetkellä 164. Minusta hänellä on aivan riittävästi hyviä harrastuksia, mutta oletettavasti hän aloittaa piakkoin partion, koska isompien sisarusten partiopaidat kaikkine merkkeineen viehättävät häntä suuresti. Onhan siinä jo motivaatiota kylliksi!

Mutta kysymykseesi, ap! En tiedä oletteko liian vaativia; sanoisin pikemminkin, että olette liian hätäisiä! Kaksi lasta aikuisiksi kasvattaneena tiedän, että lapsuus on huikaisevan lyhyt ajanjakso, jota on turha kuormittaa liiallisella painolastilla.

Elämä on ainutkertainen, ja jotkut tilaisuudet eivät toistu. Sen perusteella, mitä olet kertonut perheenne työ- ja vapaa-ajan suhteesta , varallisuudestanne ym., annan sinulle vihjeen: ota ensi tilassa vuorottelu- tai virkavapaata ja jää ainokaisesi ensimmäiseksi kouluvuodeksi kotiin. Siitä on lapsellesi paljon suurempi hyöty kuin kalliista harrastuksista ja hienoista vaatteista!

 

Mua harmittaa, että sain lapsena tahtoni periksi, eli mun "ei tarvinnut" mennä sen erikoisempiin harrastuksiin. En halunnut, koska olin ujo, pelkuri. Varmasti jos olisin mennyt johonkin harrastusporukkaan mukaan, olisi itsetunto kehittynyt paremmaksi ja arkuus laantunut. Toisekseen mietin, että parilla "alalla" minulla olisi saattanut olla jopa menestymismahdollisuuksia, kunhan olisin vain hyvissä ajoin alkanut harrastaa ja kehittää eteenpäin näitä kykyjäni. Saattaisin olla tänä päivänä siinä suhteessa onnellisempi, tekisin kenties työkseni jotain, jonka kokisin tyydyttäväksi ja jossa tuntisin olevani elementissäni.

No enpä tiedä tuosta! Mua ei koskaan pakotettu mihinkään harrastukseen! Olin lapsena siis tosi ujo, oikeesti. Pari harrastusta oli, mut nekin jäi pois myöhemmin. Ja nyt en todellakaan ole ujo ja kaikki mulle nauraa, et sinäkö joskus oot ujo ollut....ei ne usko ei tosiaankaan. Et ei ne harrastukset välttämättä tee rohkeaksi ja sosiaaliseks. Nyt oon puhelias ja sosiaalinen...kukaan ei varmaan ois uskonut, et musta vois tulla tälläinen, mut niinpä kävi eikä suinkaan harrastusten ansiosta.

 

itselle ei ole ikinä mitään harrastuksia pakolla syötetty. eka ja toka luokilla en harrastanut mitään, koulun jälkeen tein läksyt ja leikin ystävieni kanssa. kolmannella halusin aloittaa soittotunnit, joihin mentiinkin sit siskon kans yhdessä. minä soitin 2vuotta, sisko 4. sen jälkeen aloitin kuvataidekoulun jota kävin n. 5vuotta. musiikki ja kuvataide on pysynyt elämässäni vaikken niitä enää missään tietyssä paikassa toteutakkaan. tai siis käy "kursseilla". näytellyt olen useita vuosia. kaikki harrastukset on ollut mieluisia ja minun valitsemiani, siksi ne asiat (tai taiteenlajit) ovat minulle edelleen tärkeitä.

by the way.. ystäväni oli pakko menna lukioon koska muutkin perheessä oli sen käynyt. tyttö vaan ei itse sinne halunnut, mutta koska painostus oli niin kova niin menihän hän. joka aamu tyttö vietiin lukioon ja joka aamu kun kyyti häipyi näkymättömiin tyttö lähti matkoihinsa. hän valehteli äidilleen ja isälleen kolme vuotta että kävi lukiota, koska sehän oli pakko. kirjoitusten alla tyttö vihdoin kertoi totuuden, silloin vanhemmat vasta ymmärsivät et eihän se tyttö ihan oikeasti sinne lukioon halua! nyt tyttö opiskelee toista vuotta lähihoitajaksi, ammattiin johon hän itse haluaa.

 

Ap provosoi aivan selvästi, ja nauraa kotonaan kun mammat hermostuu! Miettikää nyt itsekin mm. syntymän jälkeen ilmoittauduttu purjehduskerhoon jne... Ap haluaa vain nähdä ihmisten reaktiot.

Provoilenkin osittain, tai siis olen melko humoristisella päällä.. mutta en kylläkään valehtele siinä etteikö purjehdusleirillemeno olisi ollut tiedossa silloin kun lapsi syntyi.

Toivotaan et lapsi tekee isompana kaiken päinvastoin kun te olette suunitelleet ja halunneet

 

Väistämättä tulee mieleeni, kasaatteko liikaa omia toiveita ja unelmia ainokaisenne harteille :| Pyydän anteeksi, jos vaikutan liian tökeröltä.

Onko lapsellanne lupa epäonnistua? Tai onko hän yhtä rakas, jos hänestä ei tule yhtä kunnianhimoista kuin vanhempansa ovat? Mitä, jos hänelle kelpaa vaikka oppisopimuksella luettu ammatti?

Harrastukset ovat tosi hyvä juttu. Tuen myös omia lapsiani harrastusten piiriin.

Ihan mielenkiinnosta :attn:

Tähän on vaikea vastata.. siis olen sitä mieltä, että jos lapsi epäonnistuu niin haluan kyllä tietää, että epäonnistuuko hän laiskuuttaa vai yrittikö kaikkensa ja silti epäonnistui. Jos lapseni on laiska niin sitä en hyväksy, sitä ei hyväksy myöskään hänen isänsä, mutta jos lapsi ei osaa ja jos hän yrittää ja epäonnistuu niin hän saa tukemme ja turvamme. Ja vaikka lapseni tulisi kotiin epäonnistuneena niin hänelle on ovet auki sittenkin kun hän on jo isompi. En osaa sanoa tuosta että onko ainokaisena liikaa harteilla tavaraa.. olisihan sekin vaihtoehto että olisi ne sisarukset ja sitten tulisi vertailua (siis vaikkei vanhemmat sitä tekisikään) kun toinen pärjää ja toinen ei.. ainokaisen elämä on aina omalla tavallaan rankka, mutta se nyt vain on näin eikä sille mitään voi. Ja edelleen olen sitä mieltä että harrastaa pitää.

Ok

 

en jaksa lukea kaikkia vastauksia, mutta sanon vaan, että kyllä se harrastus alkaa pakottamalla maistua paskalle ja viha vanhempia kohtaan kasvaa.

 

lapsen harrastuksen - oli se sitten mikä tahansa - pitää lähteä omasta halusta harrastaa. ei siksi että äiti ja isä haluavat lapsen harrastavan pakonomaisesti jotakin.
kun halu harrastaa jotakin lajia lähtee lapsesta itsestään, niin harrastuksesta voi tullakin elämän mittainen. ja vanhempien kannustus ja tuki on tärkeää kaikessa harrastuksessa oli harrastus sitten urheilulaji tai jotain muuta. tuki ja kannustus on tärkeää varsinkin silloin kun ei haluttua kehitystä ei tapahdu. harrastuksesta on iloa silloin lapselle ja vanhemmille, kun harrastuksessa säilyy tekemisen ilo. jos harrastus muuttuu hampaat irvessä tekemiseksi tyyliin "tulos tai ulos" silloin on jotakin vialla.

ap:lle sanoisin, että älä pakota lastasi harrastukseen ellei hän oikeasti sitä itse halua. vaikka hän olisi mielestäsi kuinka lahjakas ja osaisi jo lukeakin vaikka menee vasta eka luokalle, ei se sitä tarkoita että häneltä pitäisi tai saisi vaatia sitoutumista "elämän mittaiseen" harrastukseen jo nyt. ei ekaluokkalainen voi tietää mitä jaksaa tai pystyy harrastamaan loppuelämänsä.
anna lapsesi olla lapsi vielä, älä vaadi liikoja!

 

Fleur, sä mainitsit kasvattavasi tyttärestäsi kansalaista, josta olisi hyötyä yhteiskunnalle. Ja miten sä sen teet? Pakottamalla lapsen harrastamaan jotain, mitä hän ei itse halua harrastaa? Polttamalla lapsen loppuun alle kymmenvuotiaana? Hellitä vähän, kyllä täällä maailmassa ehtii suorittaa myöhemminkin. Etenkin, jos sä nyt jo olet päättänyt, että tyttäresi on mentävä lukioon.

Käsi sydämelle, Fleur, mitä tekisit, jos tyttäresi ei haluaisi lukioon? Vaan esim. johonkin ammattikouluun toteuttamaan kuvataiteellisia lahjojaan? Pakottaisitko silloinkin vai tukisitko lastasi siinä, missä hän on hyvä - ja mitä hän itse haluaa.

Muista, Fleur, sinä et voi elää lapsesi elämää. Eikö sinullekin vanhempana voisi riittää se, että lapsestasi tulisi kunnollinen kansalainen ja onnellinen ihminen? Miten sinä voit väittää tietäväsi, mikä on hänen parhaansa?

Jos tytär lukion JÄLKEEN haluaa opiskella ammatillisen kuvataidetutkinnon niin siitä vaan, se ei poista mahdollisuutta myöhemmin hakea muualle, ovet ovat silloin avoinna kaikkeen ja se on pääasia. Se mitä valintoja lapsi tekee jää nähtäväksi, mutta aion kasvattaa tiettyjä arvoja lapseeni, yksi on koulutuksen tärkeys ja toinen avioliiton tärkeys perheyksikön pohjana.

Kyllähän sinulla ihan hyvät päämäärät ovat mutta muista että lapsen ehdoilla!
Pakko lainata vähän Kahil Gibrania:
!Te olette luoneet tämän ihmiselämän,
antakaa nyt lapsen pitää se.
Antakaa lapsen päättää mitä hän tahtoo elämälle tehdä
jonka hänelle annoitta."
"Lapsella on oikeus tulla juuri sellaiseksi
mihin hänellä on lahjoja ja halua,
erosipa se miten paljon tahansa vanhemman toiveesta.
JA TÄMÄ ON LAPSEN HORJUMATON OIKEUS!"
" äLKÄÄ TAHTOKO ETTÄ LAPSISTANNE KEHITTYY JOTAKIN,
TAHTOKAA VAIN ETTÄ HÄN KEHITTYY."
"älä odota kiitollisuutta,
sillä hän ei åyytänyt syntyä tähän maailmaan,
sinä halusit hänet."
Onnellinen lapsesi jos saa harrastaa kaikkea mitä HALUAA!

 

Rinkeli-Martta puhuu ASIAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

 

Rinkeli-Martta puhuu ASIAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Samaa mieltä!!

 

Ap, eikö teillä vielä ole selvillä lapsen tuleva ammatti? Kyllä meidän ekaluokkalaisemme on jo selvästi, ja nimenomaan harrastusten valinnalla, osittanut sen, mikä hänestä tulee. Hän on harrastustensa perusteella ilmiselvä arkeologi-ainesta! Hänen lempiharrastuksensa, joiden valintaan me veltot vanhemmat emme ole vaikuttaneet, ovat tällä hetkellä A) Egyptin historia ja B) kaivaukset. Egyptin historiaa hän lukee kirjasta Egypti, faraoiden maa, jonka sai mummilta syntymäpäivälahjaksi. Lisäksi hän lukee aiheesta netistä, sillä kirja painaa yli kolme kiloa ja sen käsittely on rankkaa. Saattaa hänestä siis tulla bodarikin. Kaivausten suorittamisessa hän on innokas. Tänäänkin hän on kaivellut Plaston muovilapiolla ja ja muilla vempeleillä n. kahdekasan tuntia teitä, laaksoja, vallihautoja ym. merkityksellistä naapurin eskarilaisen kanssa ylijäämähiekkakasassa.

Ei hän mikään nyhverö ole, joten hänellä on myös osteoporoosia ehkäisevä liikuntaharrastus: naruhyppely. Sitkeästi hän parantaa ennätystään, joka on tällä hetkellä 164. Minusta hänellä on aivan riittävästi hyviä harrastuksia, mutta oletettavasti hän aloittaa piakkoin partion, koska isompien sisarusten partiopaidat kaikkine merkkeineen viehättävät häntä suuresti. Onhan siinä jo motivaatiota kylliksi!

Mutta kysymykseesi, ap! En tiedä oletteko liian vaativia; sanoisin pikemminkin, että olette liian hätäisiä! Kaksi lasta aikuisiksi kasvattaneena tiedän, että lapsuus on huikaisevan lyhyt ajanjakso, jota on turha kuormittaa liiallisella painolastilla.

Elämä on ainutkertainen, ja jotkut tilaisuudet eivät toistu. Sen perusteella, mitä olet kertonut perheenne työ- ja vapaa-ajan suhteesta , varallisuudestanne ym., annan sinulle vihjeen: ota ensi tilassa vuorottelu- tai virkavapaata ja jää ainokaisesi ensimmäiseksi kouluvuodeksi kotiin. Siitä on lapsellesi paljon suurempi hyöty kuin kalliista harrastuksista ja hienoista vaatteista!

Sinulla on loistava huumori! Pidän tuosta.. mutta mitä työelämään tulee niin ihan kaikkea en voi oman mielen mukaan minäkään sanella, sillä joitakin ovia minunkin elämässäni vielä on auki enkä halua niiden sulkeutuvan. Ja itseasiassa aloitan huomenna puolikkaan työajan, vaikken sitä meinannut millään saada kun Suomenmaan byrokratia on sitä mitä on, onneksi minulla on valtavan ahkera ja aikaansaava pomo. Häviän siinä rahallisesti luultavasti, mutten välitä yhtään hiukkaa. Ja sit kun vietän enemmän aikaa kotosalla (ehkä, sillä puhelimeni soi varmasti ihan kuumana koko ajan sen jälkeen) niin minusta on vielä tärkeämpää että lapsellani on joku kiva harrastus.

 

Fleur, sä mainitsit kasvattavasi tyttärestäsi kansalaista, josta olisi hyötyä yhteiskunnalle. Ja miten sä sen teet? Pakottamalla lapsen harrastamaan jotain, mitä hän ei itse halua harrastaa? Polttamalla lapsen loppuun alle kymmenvuotiaana? Hellitä vähän, kyllä täällä maailmassa ehtii suorittaa myöhemminkin. Etenkin, jos sä nyt jo olet päättänyt, että tyttäresi on mentävä lukioon.

Käsi sydämelle, Fleur, mitä tekisit, jos tyttäresi ei haluaisi lukioon? Vaan esim. johonkin ammattikouluun toteuttamaan kuvataiteellisia lahjojaan? Pakottaisitko silloinkin vai tukisitko lastasi siinä, missä hän on hyvä - ja mitä hän itse haluaa.

Muista, Fleur, sinä et voi elää lapsesi elämää. Eikö sinullekin vanhempana voisi riittää se, että lapsestasi tulisi kunnollinen kansalainen ja onnellinen ihminen? Miten sinä voit väittää tietäväsi, mikä on hänen parhaansa?

Jos tytär lukion JÄLKEEN haluaa opiskella ammatillisen kuvataidetutkinnon niin siitä vaan, se ei poista mahdollisuutta myöhemmin hakea muualle, ovet ovat silloin avoinna kaikkeen ja se on pääasia. Se mitä valintoja lapsi tekee jää nähtäväksi, mutta aion kasvattaa tiettyjä arvoja lapseeni, yksi on koulutuksen tärkeys ja toinen avioliiton tärkeys perheyksikön pohjana.

Ja vaikka ensin kouluttautuisi johonkin muuhun ammattiin, sekään ei sulje pois sitä, että opiskelisi ylioppilaaksi myöhemmin jos tarvetta on. Sä kirjoitit jossain, ettet halua kasvattaa lastasi kapeakatseiseksi... miten tämä siihen sopii?

Ja ihan vaan mieleen tuli, että mites suu pannaan jos tyttäresi tykkääkin naisista? Pakotatko hänet heteroksi?

Enpäs tuommosta tajunnutkaan!
Yhdestä pojastani epäilin onko homo kun aina vain miesten kanssa touhuilee, tyttöystävästä ei tietokaan
Sopeuduin ja ajatteli että jos homo niin mitäs siitä, minun lapseni.
Tänä päivänä hänellä ihana nainen ja pieni tytär.

 

Rinkeli-Martta puhuu ASIAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

peesi! sehän se sana olikin, hätäinen. vanhemmat on liian hätäisiä. hiljaa hyvää tulee.

 

ankeeta läppää! oikeesti!

 

Menipä ilta näitä lukiessa ja vastaillessa tilanteeseen sopivilla merkeillä.
En koskaan olisi uskonut että palstan mammat näin hyvin lapsiaan ajattelee. Tosi hienoa! :heart: :flower:

 

olette!!!!!!!!!!!!!!!!!1

 

jos kerran jäät puolikkaalle, niin eikö sitten kannattaisi rauhassa katsella sitä kivaa harrastusta. Halusit että lapsella on harrastus, koska teette pitkiä työpäiviä? No nyt kun kyse ei olekaan niin, niin etkö mielelläsi viettäisi lapsesi kanssa aikaa ( kun sitä nyt sitten kuitenkin onkin) ja sitten ensi syksynä tai sitten kun menet töihin, katsotte asiaa uudelleen. Jos siellä koulussa on myös joku, joka on taiteellinen ja lapsesi innostuu hänen kanssaan harrastamaan jotain yhdessä? Sinä voit nyt kotona ollessasi taiteilla yhsessä lapsesi kanssa ja saada vaikka sitä kautta innostusta siihen suuntaan...kun kerran haluatte. Mutta siltikin : Älkää pakottako!

 

ihan lyhyesti vaa että itse en veisi jos lapsi ei itse halua.

 

Rinkeli-Martta puhuu ASIAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

peesi! sehän se sana olikin, hätäinen. vanhemmat on liian hätäisiä. hiljaa hyvää tulee.

munkin täytyy tää peesata.. Hyvää tekstiä!

 

Mie muuten vein aikoinaan nämä epämusikaaliset lapseni pianotunneille (pyydän anteeksi lapset) lasten hyvän nimissä, tämä 17,5vee osallistui johonkin paikalliseen Tenavatähtikisaankin äidin innoittamana (anteeksi taas) - lie ikuiset traumat lapsilla noista

Jalkapalloon vein pienikoisen ekaluokkalaiseni ja melkein pallona pitivät poikaa milloin ei vaihtopenkillä istunut (anteeksi taas) :ashamed:

Ihanasti kirjoitettu

Ap:lle...vaikka lapsi olisi kuinka lahjakas tahansa ja osaisi jo ekan kouluviikon jälkeen kaiken sen, mitä ekalla luokalla opetetaan, koulunkäynti on lapselle kuitenkin ihan eri asia kuin eskarissa oleminen. Koulun aloittaminen saattaa olla koko lapsuuden merkittävin mullistus ja siihen on lapselle syytä antaa aikaa sopeutua. Ekan luokan voi vallan hyvin olla harrastamatta yhtään mitään ja niitä harrastusmahdollisuuksia voi tarjota ensi vuonnakin. Ja nimenomaan tarjota mahdollisuutta, harrastuksen aloittamisen pitää lähteä lapsesta itsestään. Kodin ulkopuoliset harrastukset eivät edes ole ihmisen elämän kannalta välttämättömiä, joten ei ole vaarallista, vaikkei lasta mikään tarjottu harrastus kiinnostaisikaan.

 

Valitkaa lapsen kanssa yksi juttu, mitä kokeilee puoli vuotta ennenkuin päättää haluaako lopettaa vai jatkaa. Eihän lapsi tiedä etukäteen kokeilematta millaista on vaikkapa siellä kuvataidekerhossa tai tietotekniikkakerhossa. Jos tuon ajan jälkeen ei halua sitä enää jatkaa, niin kokeilkaa jotain muuta. Koulun lisäksi yksi harrastus on ihan hyväksi. Jos sinne harrastukseen saa vielä jonkun hyvän kaverin mukaan, niin sinne on vielä kiinnostavampi mennä kuin yksinään jonnekin täysin uuteen juttuun. Jos lapsi viihtyy ja nauttii siitä uudesta harrastuksestaan, niin siitä voi tulla elämänikäinen harrastus, mutta mitään pakkopullaa on turha jatkaa.