Ollaankos me liian vaativia vanhempia?

Minä ehdotan, että aikuiset hankkisivat harrastuksia ihan vain itselleen.

Fleur de la Cour, oletko muuten itse käynyt lukion ja opiskellut akateemisen ammatin? Minun silmissäni lukion ja yliopiston arvo romahti kun kävin ne itse. Omille lapsilleni suosittelen lämpimästi amislinjaa.

En mäkään juuri arvosta,itsekäyneenä näin jälkikäteen pidän sitä mahdollisen ammatin lukemista tärkeämpänä.
Lukio on yleissivistävää,mikä sinänsä hyvä jos ei tiedä mitä elämältään haluaa niin mielummin lukioon kun että jää kotiin maleksii.

Juuri näin. Ja yleissivistystä voi hankkia ihan ilman lukioakin. Ja yliopistoonkin pääsee, vaikka ei olisi eläissään lukiossa opiskellut.

 

Mun piti jo eilen sanoa tää, mut palsta jumitti enkä jaksanut tapella: koulussa varsinkin ensimmäisinä vuosina suuren suuri osa ajasta menee ihan muuhun kuin varsinaisen asian oppimiseen. Tärkeintä on sosiaalistua yhteisön (yhteiskunnan) ja koulun toimintatapoihin. Tässä voi olla työtä vaikka lapsi olisi tiedollisesti/taidollisesti kuinka lahjakas. Sen perusteella mitä Fleur on on kirjoittanut tässä ketjussa ja aiemminkin, voipi olla, että koulunkäynnin aloittaminen ei olekaan tyttärellesi ihan niin helppoa kuin kuvittelet. Koulussa on nimittäin säännöt ja rajat, joita pitää noudattaa - yhteisen edun nimissä. Tämä voi olla hankalaa lapselle, joka on tottunut vanhempien silottelemaan tiehen...

Lisäksi kiinnostaisi kuulla, mikä on Fleurin koulutustaso... vaikka eihän se sivistystasosta kerro välttämättä. Kristian Meurmania lainatakseni: oikeasti sivistynyt ihminen tietää, että ihmisen täytyy tehdä sitä mitä sydän sanoo (vastauksena kysymykseen joko Kristianin isä on hyväksynyt poikansa muusikonuran).

 

Yleensäkin koulutukseen suhtautuvat kiihkeimmin ne joilla sitä ei ole. Tämä siis täysin oma mielipiteeni. Itse sain olla suht rauhassa kouluttamattomilta vanhemmiltani kun toinen veljeni patistettiin lukioon ja yliopistoon. Toteuttivat siis haaveitaan veljeni kautta, ei tälle traumoja ole jäänyt kuitenkaan. Kävin lukion aikuisiällä ja kirjoitin hyvillä arvosanoilla. Voin sanoa: täysin turha laitos jollei ole jatkamassa yliopistoon. Monille ystävilleni on käynyt niin että lukio onkin ainut koulutus jonka ovat hankkineet, pakotuksen takia.

Jos Fleur haluaa pilata lapsensa elämän pakottamalla harrastamaan aktiivisesti jotain taitolajia ja keräämään sillä mainetta ja mammonaa, on hän jo auttamattomasti myöhässä. Eiköhän ne lajit pidä aloittaa jo kapaloista nykyään

 

Lapsen kymmenen käskyä vanhemmille


1. Minä olen vasta lapsi,
ja olen olemassa sinun kauttasi,
älä hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia.


2. Älä turhaan moiti minua,
sillä mitä enemmän minua moitit,
sitä vähemmän sanasi minulle merkitsevät.


3. Muista pyhittää aikaa myös minulle,
sillä miten käytät aikasi, niin jaat sydämeni,
jollet sinä rakasta minua, minusta ei tule ihmistä.


4. Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi,
jotta oppisin kunnioittamaan elämää,
sekä itsessäni, että muissa olennoissa.


5. Älä tapa tunteitani,
ajatuksiani tai yrityksiäni, vähättelemällä,
olemalla välinpitämätön, uhkailemalla
tai pilkkaamalla,
sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria,
etkä sinäkään osannut lapsena kaikkea.


6. Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä.


7. Älä varasta elämääni
asettamalla kannettavaksi sinun
täyttymättömiä toiveitasi,
kaunojasi tai pettymyksiäsi,
sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.


8. Älä anna väärää todistusta
todellisuudesta tyrkyttämällä minulle
omaa katsomustasi,
sillä minun tulee saada uskoa,
vaikka sinä et uskoisi ja toivoa ,
vaikka sinä et toivoisi.
Varsin pian minä tulen huomaamaan,
että sinä et ole kaikkitietävä,
eikä se vähennä sinun arvoasi,
jos olet antanut minulle mahdollisuuden.


9. Älä himoitse asioita,
jotka eivät ole sen arvoisia,
sillä sinun halusi eivät voi olla
vaikuttamatta minun elämääni.


10. Älä anna minulle kaikkea mitä
haluan, sillä vapaamielisyytesi
on usein välinpitämättömyyttä,
anteliaisuutesi huonoa omaa tuntoa,
suvaitsevaisuutesi ihanteittesi
sortumisesta syntynyttä
voimattomuutta,
taipuvaisuutesi mielipiteettömyyttä
sekä joustavuutesi periaatteettomuutta
ja mukavuudenhalua.

 

Ihminen kerkiää harrastaa koko ikänsä!!!!! Harrastuksen tulisi olla päivän työn vastakohta, ei siis pakolla puurtamista. Miksei lapsi voi harrastaa jotain hetken aikaa ja lopettaa? Aina siitä tarttuu jotain mukaan. =)

P.S. Mä yritin urheasti lukea ketjun loppuun asti mut sivulle 5 jäi...aikalaista diipadaapaa ja olisin hämmästynyt jos ap ei olisi saanut kaikkien hänet tyrmänneiden ihmisten kommenteista mitään muuta kuin uutta intoa ja pontta laittaa lapsi harrastukseen... :saint:
Mutta voipihan sitä kokeilla, viekää lapsi ihmeessä väkipakolla luistelemaan ja kuvataidekerhoon ja katsokaa mihin suuntaan homma lähtee!
Ei kai siinä sen kummempaa. Sitten olette ainakin antaneet mahdollisuuden ja tarjonneet!

 

En tod jaksanut koko ketjua läpi lukea, mutta monessa harrastuksessa mukana olleena ja nimenomaan siellä sitten ohjaaja/johtaja tehtävissä toimineena kaikkein kauheinta on/oli, että vanhemmat laittaa lapsensa johonkin harrastukseen johon lapsi ei itse halua tulla. Se vaikuttaa koko harrastusporukan ilmapiirin ja pahimmillaan jotkut innokkaat "joutuvat" lopettamaan, koska ohjaajien aika menee näiden lasten kaitsemiseen, joilla ei ole mitään motivaatiota koko harrastukseen. Eli lopputulos on huono kaikkien kannalta. Harrastuksen kerkeää aloittamaan myöhemminkin.. oman tärkeimmän harrastuksen aloitin vasta/jo 3. luokalla ja edelleen olen viikottain aktiivisesti mukana toiminnassa - ikää lähempänä kolmekymppiä- eli jos se into löytyy johonkin harrastukseen niin se löytyy sit kun sen aika on.
Antakaa lapselle aikaa, mutta mahdollisuuksia jos hän haluaa jotakin harrastusta kokeilla!! Oli se harrastus sitten jalkapallon peluu, musiikkiharrastus, partio tai vaikka uiminen.. harrrastuksiahan riittää, vain mielikuvitus on rajana.

 

No tässä on ap:tä pistetty olan takaa. Yritän tuoda maltillisesti näkökulman joka puhuu harrastuksen puolesta.
Olen itse ja sisarukseni saaneet ns musiikillisen kasvatuksen lapsuuden kodissa. Osittain se on ollut puolipakollista ja kuulunut asiaan. Oli paljon viikkoja että en soittanut yhtään ja menin soittotunnille harjoittelemaan. Väitän että on varmaan häviävän pieni joukko lapsia jotak oikeasti ovat niin motivoituneita soittamisesta että tekevät sitä puhtaan vapaaehtoisesti. Oma lapseni on nyt soittanut jo useita vuosia. Ei aina tykkää, ei aina viitsi harjoitella, mutta ei kuitenkaan halua lopettaakaan. Joskun itselleni pimeänä hetkenä tullut mieleen että lopetetaan koko homma, mutta ei se lopu. Eli jos lapselle haluaa jonkin systemaattisen harrastuksen, niin kyllä siihen aikuisen ote tarvitaan ja määrätietoisuus. Ei se lapesen kehitykselle ole pahasta että on yksi juttu koulun lisäksi josta pidetään kiinni ja joka on ns perusasia. Lisäksi olen kuljettanut lastani vaihtelevasti liikuntaharrastuksiin (yksilölajeja), joita voi vaihdella. Koen että tuossa iässä on herkkyyskausi jolloin lapsi oppii uusia juttuja hyvin ja kyllä se kannattaa käyttää hyödyksi.
Juu, koen että meillä on rahaa. Ja varmaan jossain määrin sovin uravanhempi määritelmään. Ostan ihan huoletta kalliita harrastusvälineitä lapselle jos siltä tuntuu. Itse olen sen tajunnut, että aikuisena on aika vaikea aloittaa esim musiikkiharrastus ja varsinkaan kehittyä mitenkään. Minkä lapsena on oppinut - sen vanhana jotenkin taitaa. Saa vähän henkistä pääomaakin samalla. Ei ole hyvä oppi että kaiken saa jättää lyhytjänteisesti kesken. Lapseni on tosi välkky (anteeksi tämä toteamus kaikilta etukäteen). Koulu yksinään ei tuo mitään tyydytystä, koska osaa jo lähes kaikki asiat etuajassa. Koulussa siis jossain määrin tylsistyy. Musiikkiharrastus on hyvä, että tulee vähän haastetta.

 

En jaksanut koko ketjua lukea, mutta sanon oman mielipiteeni silti.

Mielestäni lasta ei saa pakottamaan harrastamaan, mutta lapsen voi houkutella harrastuksiin mukaan ja kun jonkun homman aloittaa on se kunnialla käytävä loppuun. Jos lapsi saisi itse päättää, niin hän kenties vain hengailisi kavereiden kanssa ja kuitenkin säännöllien rytmi touhuineen tekee lapsille hyvää. Myös lapsen on hyvä oppia, että joskus kaikki ihan kivakaan ei maistu, mutta kun hommaa jaksaa vielä vähän aikaa harjoitella, se maistuu hyvälle ja itsetunto kasvaa, kun huomaa oppineensa uuisia juttuja.

Liika tietenkin liikaa, mutta kerta pari viikossa käytävä harrastus, on mielestäni vain hyväksi lapselle ja hänen itsetunnolleen.

 

Siis lueskelin sieltä täältä tätä ketjua ja tuli sellainen olo, että onko suomen äidit tosiaan noin kapeasti ajattelevia ? Jos joku haluaa tajota lapselleen hyvää harrastusta, niin tyrmätään natsina. Ei lapsi osaa vielä 6-7 vuotiaana selvittää harrastustarjontaa ja päättää sopivista lajeista tms. Kyllä vanhemman tehtävä on ohjata ja etsiä vaihtoehtoja. Tuskin kukaan vanhempi PAKOTTAA jos homma ei sovi. Tässä jäi tunnelmaksi, että vaativin aivotyö mitä lapselta voi odottaa on hengailu naapurin lasten kanssa, joitahan ei missään tapauksessa viedä harrastamaan (no hieman kärjistystä). Mietitään nyt kaikki tykänämme kuinka tyhmiksi kansana haluamme tulla. Käydään hesessä ja juodaan kolaa päivät pitkät. Mielestäni lapsi joutaa ihan hyvin kerran viikossa tai hieman useamminkin tulla revityksi koulun lisäksi johonkin älylliseen toimintaan. Pitkäjänteinen harrastaminen vaatii vanhemman osallistumisen.

 

Tuli vielä se mieleen, että jotenkin tuntuu siltä, mutu-tuntumalla, että ne lapset joita on puoliväkisin roudattu musiikki-tms. muihin harrasteisiin ovat kyllä valitettavasti niitä joilta koko touhu jää lopulta "vaan" harrastukseksi, eli en usko että heistä esim. ns. huippumuusikoita tulee.
Tosin ei siinä sitten mitään vikaa ole. Hyvä niinkin. Tuli vain mieleen että ap haluaisi juuri tuota ammattilaisuutta...?

 

Pakko olla Porvoosta!
En lukenut koko ketjua, mutta näin arvelen...........

 

Ei kai olekaan tarkoitus että tulee huippumuusikoita. Musiikin harrastus esim kehittää matemaattisia kykyjä ja keskittymistä. Voi tulla jonkun muun alan akateemisesti koulutettu huippuammattilainen. Kuka nyt haluasikaan lastaan konserttimuusikoksi, kimi räikköseksi tai selänteeksi.
t. Akateemisesti koulutettu äiti ja lapsena harrastanut

 

Ei kai olekaan tarkoitus että tulee huippumuusikoita. Musiikin harrastus esim kehittää matemaattisia kykyjä ja keskittymistä. Voi tulla jonkun muun alan akateemisesti koulutettu huippuammattilainen. Kuka nyt haluasikaan lastaan konserttimuusikoksi, kimi räikköseksi tai selänteeksi.
t. Akateemisesti koulutettu äiti ja lapsena harrastanut

No näinpä juuri...kysehän on harrastuksesta, mutta juuri siksi lisäsin kommenttiini vielä, että minusta tuntui että juuri näin ap itse tahtoisi. Mutta voinen olla väärässäkin...(mitä, minäkö väärässä, no way.. )
Itsekin akateemista alaa opiskelen, mutta musiikkia en ole päivääkään harrastanut...muuten kuin omaksi ilokseni =)

 

No tässä on ap:tä pistetty olan takaa. Yritän tuoda maltillisesti näkökulman joka puhuu harrastuksen puolesta.
Olen itse ja sisarukseni saaneet ns musiikillisen kasvatuksen lapsuuden kodissa. Osittain se on ollut puolipakollista ja kuulunut asiaan. Oli paljon viikkoja että en soittanut yhtään ja menin soittotunnille harjoittelemaan. Väitän että on varmaan häviävän pieni joukko lapsia jotak oikeasti ovat niin motivoituneita soittamisesta että tekevät sitä puhtaan vapaaehtoisesti. Oma lapseni on nyt soittanut jo useita vuosia. Ei aina tykkää, ei aina viitsi harjoitella, mutta ei kuitenkaan halua lopettaakaan. Joskun itselleni pimeänä hetkenä tullut mieleen että lopetetaan koko homma, mutta ei se lopu. Eli jos lapselle haluaa jonkin systemaattisen harrastuksen, niin kyllä siihen aikuisen ote tarvitaan ja määrätietoisuus. Ei se lapesen kehitykselle ole pahasta että on yksi juttu koulun lisäksi josta pidetään kiinni ja joka on ns perusasia. Lisäksi olen kuljettanut lastani vaihtelevasti liikuntaharrastuksiin (yksilölajeja), joita voi vaihdella. Koen että tuossa iässä on herkkyyskausi jolloin lapsi oppii uusia juttuja hyvin ja kyllä se kannattaa käyttää hyödyksi.
Juu, koen että meillä on rahaa. Ja varmaan jossain määrin sovin uravanhempi määritelmään. Ostan ihan huoletta kalliita harrastusvälineitä lapselle jos siltä tuntuu. Itse olen sen tajunnut, että aikuisena on aika vaikea aloittaa esim musiikkiharrastus ja varsinkaan kehittyä mitenkään. Minkä lapsena on oppinut - sen vanhana jotenkin taitaa. Saa vähän henkistä pääomaakin samalla. Ei ole hyvä oppi että kaiken saa jättää lyhytjänteisesti kesken. Lapseni on tosi välkky (anteeksi tämä toteamus kaikilta etukäteen). Koulu yksinään ei tuo mitään tyydytystä, koska osaa jo lähes kaikki asiat etuajassa. Koulussa siis jossain määrin tylsistyy. Musiikkiharrastus on hyvä, että tulee vähän haastetta.

Nämä olivat ihan minun ajatuksiani. Itse harrastin juuri samoin musiikkia ja nyt olen sitä mieltä että lapselleni tekee hyvää opetella pitkäjänteisyyteen, lapseni herkkyyskausi pitää käyttää hyväksi ja lapseni on fiksu. Niin ja aiemmin kysyttyyn vastaan, että minä ja mieheni olemme käyneet molemmat lukion sekä hankkineet sen jälkeen ammattikorkeakoulututkinnon (minä myös ammatillisen tutkinnon odotellessani tulevaa) Anteeksi jos arvostan ylioppilastutkintoa, se nyt vaan on niin..

 

Voihan sitä ehdotella, kokeilla ja kannustaa, mutta ei saa näyttää pettymystään, jollei lapsi innostukaan.

Musta on turha pakottaa harrastukseen, jollei lapsi itse halua.

Ensin puoliväkisin viedään moniin harrastuksiin, sitten voivotellaankin töissä ja joka paikassa että voi voi kun kaiket illat saa olla kuskaamassa lapsia eri harrastuksiin eikä ne ole ikinä kotona ja ne on väsyneitä.

 

Tuli vielä se mieleen, että jotenkin tuntuu siltä, mutu-tuntumalla, että ne lapset joita on puoliväkisin roudattu musiikki-tms. muihin harrasteisiin ovat kyllä valitettavasti niitä joilta koko touhu jää lopulta "vaan" harrastukseksi, eli en usko että heistä esim. ns. huippumuusikoita tulee.
Tosin ei siinä sitten mitään vikaa ole. Hyvä niinkin. Tuli vain mieleen että ap haluaisi juuri tuota ammattilaisuutta...?

Se tuleeko musiikinharrastajasta ammattilainen johtuu monesta muustakin asiasta kuin siitä että onko vanhemmat olleet harrastuksessa mukana.. sitä ei voi tietää tuleeko jostakin soittajasta ehkä maailmankuulu muusikko, mutta sen voi tietää, että jos ei ikinä kuunaan ole musiikkia harrastanut niin tuskin tulee muusikkoa, harva meistä on hanna pakarinen (jos nyt jotain pakarista edes arvostaa, sillekin likalle olis voinut joku opettaa hengitystekniikan)

 

Voihan sitä ehdotella, kokeilla ja kannustaa, mutta ei saa näyttää pettymystään, jollei lapsi innostukaan.

Musta on turha pakottaa harrastukseen, jollei lapsi itse halua.

Ensin puoliväkisin viedään moniin harrastuksiin, sitten voivotellaankin töissä ja joka paikassa että voi voi kun kaiket illat saa olla kuskaamassa lapsia eri harrastuksiin eikä ne ole ikinä kotona ja ne on väsyneitä.

Kyllä minä nyt kuitenkin ajattelin alkaa harrastaa tuota lapsen harrastukseen kuskaamista, kohtahan tuo sit jo itse pyörällä polkaisee, mutta vielä ei.

 

[Pitäiskö vaan sanoa että menet ja sillä siisti, että kyllä pitää tuon ikäisellä jo olla kunnon harrastus!?[/quote]

Mielestäni vastaus ensimmäiseen: kyllä ja vastaus toiseen: ei. Ketju on jo niin pitkä, ettei tässä liene enää tarpeen perusteluja kirjoittaa, vaikka ne tietenkin löytyvät.

Mutta siis miksi kysyt asiaa, kun pitkästä ketjusta päätellen olet jo päättänyt asian etkä aio mielipidettäsi muuttaa tai edes ottaa aidosti vastaan vastakkaisia mielipiteitä ja näkökantoja?

 

[Pitäiskö vaan sanoa että menet ja sillä siisti, että kyllä pitää tuon ikäisellä jo olla kunnon harrastus!?

Mielestäni vastaus ensimmäiseen: kyllä ja vastaus toiseen: ei. Ketju on jo niin pitkä, ettei tässä liene enää tarpeen perusteluja kirjoittaa, vaikka ne tietenkin löytyvät.

Mutta siis miksi kysyt asiaa, kun pitkästä ketjusta päätellen olet jo päättänyt asian etkä aio mielipidettäsi muuttaa tai edes ottaa aidosti vastaan vastakkaisia mielipiteitä ja näkökantoja?
[/quote]

Tästä jäi tarkoittamani otsikko pois, eli:

"Ollaankos me liian vaativia vanhempia?"

 

Vielä lisäisin, tässä ketjussa on harrastuksena esitetty kaverien kanssa oleilu. Meillä naapurissa liuta lapsia joita ei mihinkään harrastukseen viedä kun vanhemmat ei viitsi - juo vaikka mieluummin tms. Lapseni saa olla toki naapurin lasten kanssa normaalisti tekemisissä, mutta ei se kyllä mitenkään kehitä, enkä rinnasta sitä harrastuksen korvaavaksi asiaksi. Ostan esim lapselleni aina omat slalom-välineet vaikka niitä käytettäisiin talven aikana tasan kerran - haluan että lapsella pysyy laji muistissa, kun olen sen vaivan nähnyt että olen hänet 4-v:nä opettanut laskettelemaan. Lapseni on siinä iässä että roikkuisi nettipeleissä vaikka kaiken valveillaoloajan. Toki sekin on harrastus (englannin onkin oppinut niissä peleissä hyvin), mutta haluan että hän saa vähän laajemman kuvan maailmasta.

 

Ostan esim lapselleni aina omat slalom-välineet vaikka niitä käytettäisiin talven aikana tasan kerran - haluan että lapsella pysyy laji muistissa, kun olen sen vaivan nähnyt että olen hänet 4-v:nä opettanut laskettelemaan. .

sori, tökkäsi silmään... tulis kai halvemmaksi vuokrata ne varusteet kerran talvessa??? luulen että laji pysyisi muistissa vuokravehkeilläkin =)

 

Täällä samanlainen vaativa vanhempi. Minä haluaisin talvella tytön laskettelukouluun, ensi kesällä tenniskurssille,uinti ja tanssi tietty myös. Mahdollisimman monipuolista. Kai tämän kaiken takana on se että tytöstä tulisi hyvä urheilija ja näin ollen pärjäisi myös muualla hyvin.

 

No huh huh .

 

Mä aion kannustaa noita lapsia harrastamaan, en pakota. En jaksanu lukea tätä ketjua, sisällön voi arvata jo tämän pituudesta.

 

En lukenut lähellekkään koko ketjua, mut mitä luin, niin uskoisin (ja ainakin toivoisin) ap:n jo tajuavan, ettei lapsen pakottaminen harrastuksiin ole missään tapauksessa hyväksi!! Mikä on sellainen harrastus mihin pakotetaan.. ei ainakaa kiva. Ja mun mielestä harrastuksen nimenomaan kuuluisi olla mieluinen ja mukava ajanviettotapa!!!

Mä muistan ihan selvästi, kun ala-asteikäisenä mun kaverin vanhemmat pakotti tän mun kaverin musiikkiharrastukseen. Kaverin oli pakko käydä teoriaopinnoissa ja soittamassa selloa, vaikkei olisi millään halunnut/jaksanut. Muistan, kun tämä kaveri sanoi minulle, että " Ole onnellinen, kun sinun vanhemmat eivät pakota sinua harrastamaan mitään, vaan saat tehdä mistä tykkäät!" Mun mielestä tuo lause kertoo aika paljon siitä, miltä lapsesta tuntuu kun vanhemmat pakottavat harrastuksiin...

Että mietippä ap vielä kerran sitä, onko tuossa pakottamisessa mitään järkeä!!!!!!!