Hei pitkästä aikaa! On ollut jotenkin mukamas niin kiirus, ettei ole oikein kerennyt tänne netin ihmeelliseen maailmaan.
Jossain 10-11 viikkojen tietämillä mennään, ainakin täkäläisen neuvolan mielestä. Pahoinvointi, yleinen kenkkuilu ja vitutus ovat vähentyneet ja ei ole se monsteri-migreenikään hetkeen tullut kiusaksi. Pahoinvointi on vaihtunut jumalattomaksi närästykseksi.
Mitkään farkut eivät mene päälle, vaikka painoa ei ole tullut lisää, vaan jopa tippunut. Tissit eivät ole ottaneet kasvaakseen, vaikka yhdessä vaiheessa tuntuivat kipeiltä, turvoinneilta kivikasoilta ja tekivät yhdessä hujauksessa suurimmasta osasta rintsikoitani turhan tiukkoja
Maha kyllä löytyy, ukko on ottanut tavaksi ottaa sivuprofiilikuvan massustani noin kerran viikossa
Se huomasi turvotuksen ja kasvaneen mahan jo ennen minua, eikä oikein ole koko aikaa malttanut pitää näppejään erossa mahastani. Mitä enemmän se kasvaa ja/tai turvottaa, sitä onnellisemmalta tuo näyttää
Eikä enää niin ahdistakaan olla se paksuna-oleva-Merywind. Kun olenhan minä silti minä.
Ensi viikolla olisi np- ultra. Mutta tänään kävin ihan normiultrassa ja mieletöntä nähdä, että epämääräinen möykky oli jo vauvan muotoinen. Ja meidän pikku ihminen vilkutti siellä jo kovasti minulle. Tippahan siinä pöydällä maatessa pääsi väkisinkin ja loppupäivä meni vähän höpöfiiliksissä. Kuvat näytin saman tien ukolle joka ei just harmi kyllä tällä kertaa ollut mukana itse ultrassa :/ ja tuo otti heti ne rintataskuunsa ja nyt oottelen sitä kotia, että saisin itsekin katsoa ja ihmetellä niitä! Oli vissiin mennyt silläkin päivä vain niitä tuijottaessa melkein tippa linsissä
Pelkään vain, että se on nyt ylpeänä isukkina esitellyt ne ultrakuvat kaikille vastaantuleville
(ei olla yhtään sentimentaalisia höpöjä, ei..)
Veriryhmävastaus oli tullut ja mun veriryhmä on AB-, joten joudun jossain ylimääräisissä verikokeissa käydä myöhemmin. Pitääkin kuulua siihen 15% odottavista äideistä, jotka ovat rh-negatiivisia. Hyvä puoli on se, että kannattaa sitten joskus jatkaa verenluovutusta kun mulla on aika haluttu veriryhmä.
Ja kiva kun mä en ole lapsena sairastanut vesirokkoa, nyt aikuisiällä ja etenkin paksuna olevana sellaisena kuulun riskiryhmään ja lähipiirissä oli sitäkin ollut. Nyt sitten lähti verikokeet senkin suhteen, löytyykö mun verestä vasta-aineita vesirokolle vai ei. Sitten joko katsotaan, onko se tarttunut muhun ja alotetaanko lääkitys vai jos ei, saanko mahdollisesti rokotteen sitä vastaan.
Joku kyseli noista päänsäryistä. Mulle sanottiin että saa syödä burana + panadol- yhdistelmän 3 kertaa päivässä, mutta en uskaltanut. Toinen lääkäri sanoi, että välttää kaikkea lääkkeiden popsintaa ja neuvola sanoi, ettei buranaa sen sisältämän ibuprofeenin takia ollenkaan. Ibuprofeenihan on ainakin ollut raskaana olevilta kielletty.