vierailija74
Kovasti yritettiin houkutella viime viikolla, rahaa tulee kuulemma ikkunoista ja saranoista. Tiedustelisin että millaisia kokemuksia ko. firmasta?
Zinzino on pyramidihuijaus ja tavarat on ylihinnoiteltua paskaa. Viisainta pysyä kaukana.Kovasti yritettiin houkutella viime viikolla, rahaa tulee kuulemma ikkunoista ja saranoista. Tiedustelisin että millaisia kokemuksia ko. firmasta?
Tuttu on nyt kans hurahtanut tähän rikastumismenetelmään ja aloin googlettelemaan asiaan liittyviä ketjuja. Tästähän on keskustelua vaikka kuinka paljon netissä mutta silti nytkin vielä joku lähtee tähän mukaan suurin odotuksin. Ikävää seurata kun jollain menee aikaa ja rahaa ihan hukkaan kun uskotaan niiden värväreiden lupaukset rikastumisesta.Meidän työporukan juniorilla on kotonaan monen sadan euron keitin ja ties miten paljon niitä mistä tehdään "kahvia".
Kai se ainakin pari tonnia on tappiolla. Hurahti noin neljä vuotta sitten kyseiseen "rikastumismenetelmään".
Yhtä tuttua yritetään saada mukaan ja hän on jo vahvassa ”uskossa”.Vieläkö tuo on olemassa? Joo joskus ainakin yksi tuttu lähti ja lopetti vähin äänin, kun ei oikein ottanut tuulta alleen. Yritti muakin pariin otteeseen mukaan, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Olen ollut (tai olen vieläkin) parissakin eri konseptissa mukana suoramyynnin "puolella" (toisen tuotteita käytän itse ja myyn muillekin ja toisen tuotteita tilaan vain itselleni, koska tykkään niistä, mutta en markkinoi niitä) ja ymmärrän jotain sentään verkostomarkkinoinnin päälle ja tuo on ihan huuhaata. Vähän samantyylinen kun AmWay. Perustuu rekrytointiin, että voi tienata jotain. Tuotteet on sivuseikka ja maksaa ihan tolkuttomia summia ja niitä on pakko ostaa tietyllä summalla kuukaudessa saadaksesi ne hikiset bonuspennoset. Muistan silloin aikoinaan, kun mua yritettiin mukaan, niin en muista kuinka monta sataa se kuuluisa kahvikone makso ja saman laitteen sai jostain prismasta tyyliin 50 ekellä...
Joo, tuo manipulointi ja painostus on kyllä ihan uskonlahkoihin verrattavissa olevaa toimintaa. Ja ihan yleisesti vm:sta totean, että vaikka itse yritys tai tuotteet oliskin ihan ok, niin usein edustajat pilaa omalla toiminnallaan sitten koko jutun. Mutta näille "täyshurahtaneille" ei järkipuhe aina tehoa, joten itse se on kantapään kautta sitten opittava ja sen jälkeen voi vain todeta, että mitäs mä sanoin....Yhtä tuttua yritetään saada mukaan ja hän on jo vahvassa ”uskossa”.
Minua pyydettiin puhumaan järkeä hänelle kun on alasta jo kokemusta.
Itseä nolottaa se kuinka onnistuivat puhumaan ympäri. Nyt tiedän millaista uskoon tulo tarkoittaa.
Järkipuhe ei kyllä auta kun hurahdetaan täysillä mukaan. Kunnes eräänä päivänä sekin eurooppalainen verkosto romahti, niin sitten tajusin. Ihmiset jäivät ilman Nokian puhelimia, joita myös kaupattiin.
Verkoston kiinalainen omistajayhtiö lähetti minulle shekin, kun kirjoitin heille etten saanut kk-palkkiotani. Mutta yllätys, myöhemmin pankki käski palauttaa saamani rahat, koska se olikin katteeton!
Siitä on aikaa jo yli 20 v. En ihan kaikkea muista. Onnistuin myymään tuotteita ettei siitä tainnut tulla juurikaan tappioita. Harmittaa kun yksi perhetuttu lupasi aloittaa, muttei ikinä maksanut 45 markan aloituspakettiaan jonka postitin.Joo, tuo manipulointi ja painostus on kyllä ihan uskonlahkoihin verrattavissa olevaa toimintaa. Ja ihan yleisesti vm:sta totean, että vaikka itse yritys tai tuotteet oliskin ihan ok, niin usein edustajat pilaa omalla toiminnallaan sitten koko jutun. Mutta näille "täyshurahtaneille" ei järkipuhe aina tehoa, joten itse se on kantapään kautta sitten opittava ja sen jälkeen voi vain todeta, että mitäs mä sanoin....
Paljonko muuten ehdit sijoittaa toimintaan? Tai paljonko tuli "takkiin"?