Oletko sinut avoliitossa ?

[kimppakämpästä]

"Noh, ei ollut selityksillä mitään vaikutusta ja minä olin ihan oikeasti jo eroamassa, koska koin että minun tunteillani ei ole mitään merkitystä."

Ja taas yksi joka on valmis eroamaan moisesta syystä! Eikös miehesi tunteilla ole mitään merkitystä?

Myös nimim. "katkera", ei kai miehesi VOI olla sitoutumiskammoinen, kun kerta avoliitossa elätte? Vai onko ja elääkö hän kanssasi vaan kippakämpässä, ilman sitoumuksia?

Eikö avoliitto eli kimppakämppä ole yhtä vakava sitoutumismuoto kuin avioliitto.
Niin minä olen käsittänyt. Kynnys muuttaa jonkun miehen kanssa on ainakin minulle erittäin iso asia.

Yhteinen koti ja talous on sitoutumista. Ei missään nimessä vastaa huvimatkaa jonnekin. Koko elämä on pelissä täysin samalla tavalla kuin papin tai tuomarin sinetöimässä avioliitossa.

 

[Ninni]

Kummalekin vastaus: Koska meillä on alaikäisiä lapsia. Esim talomme olisi sellainen, että toisella ei ole oikeutta jäädä siihen asumaan toisin kuin avioliitossa. Lisää uusperheellisten kuvioista esim. tuolta: http://plaza.fi/ellit/koti/kodin-talous/uusperheen-lakikuviot-kuka-perii-ja-kenet

Ja jos miehelleni asia olisi tärkeä niin miksen menisi? Ainoastaan jos minulla olisi joku järkevä syy (muu kuin se että se ei ole minulle tärkeää) voisimme asiasta keskustella.

 

[vielä jankkaan:-)]

Mutta eihän talo silti jäisi exälle! Lapset perivät vanhempansa mutta jos lapsi on alaikäinen, laitetaan perinnölle valvoja, joka hoitaa perintöä siihen saakka kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Tämä perinnönvalvoja yleensä EI ole se exä.

 

[Ninni]

"Testamentilla (jos sellaisen tekee) taas voi ennakoida tilannetta, jossa perillinen olisi alaikäinen lapsi ja tämän huoltaja ja perinnöstä lain mukaan määrääjä puolestaan lapsen vanhempi eli perityn ex-puoliso."

Helpompaa siis mennä naimisiin

 

[...ja vielä]

Ninni, talo on ilmeisesti sinun ja avokkisi molempien nimissä? Eli omistat siitä puolet. Toki voisit jäädä taloosi asumaan, maksaisit vain lapsille heidän osuutensa. Raha-asioita täytyy ottaa huomioon myös uusioperheessä. Esim. jos minä menisin naimisiin, niin turvaisin osan omaisuudesta (joka on ollut suvussa "aina") avioehdolla, näin perintö ei hyppää isäpuolen lapsille. Kaiken kaikkiaan tekisin jaon niin, että ainoastaan yhdessäolo aikana hankittu omaisuus menisi tasapuolisesti jakoon. Aiempi omaisuus jäisi vain rintaperillisille.

 

[Ninni]

Niinpä....maksaisit vain lapsille helpommin sanottu kun tehty. Hinnat taloissa kun ovat nykyään kahdensadan ja neljänsadan tuhannen välillä. En tiedä muista, mutta minä ainakin joutuisin kotini (ja lasteni kodin) siinä vaiheessa myymään...

Anyway, juridisesti avoliitto on samanlainen suhde kuin minulla ja naapurillani on. Jo sen takia on viisasta mennä naimisiin. Ja olet oikeassa, avioehtosopimus on järkevää tehdä vaikka se kuinka pahalta (joillekin se on epäluottamuslause) tuntuisi.

 

[kerta kiellon päälle :-)]

Tuossa lukaisin vielä läpi ketjua ja huomasin, että teillä on "oma" elämä ja rahat. Eli kuolemantapauksessa sinä saisit miehen lapsille kuuluvaa omaisuutta. Kun kerran olette tähänkin saakka olleet omavaraisia niin miksi pitäisi saada toiselta mitään? Tavallaan vetäisit välistä lasten perintöä.

Ps. en tarkoita tätä ilkeilyksi, uteliaisuuttani vaan kysyn pointteja ja muuta sellaista.

 

[Ninni]

Juu ei se mitään....minun pointtini ei ole missään vaiheessa ollut raha tai omaisuus, vaan omat arvoni. Otin sen (omaisuuden) esille ainoastaan yhdessä keskustelun pätkässä kun kerroin miten asiat sanoin miehelleni. Mieheni haluaa turvata minun ja lasteni tulevaisuuden; se oli hänelle yksi syy, että miksi menemme naimisiin; toine syy oli se, että se on minulle tärkeää. Joten raha-asioista ja niiden vaikutuksesta kannattaa varmaankin keskustella enemmän mieheni kanssa

 

[Vinkki]

Ap:n mies on kyllä varsinainen taulapää. En ymmärrä näitä miehiä.

Mies menee "avoliittoon", on siinä jo viidettätoista vuotta, lapsiakin on kaksi kappaletta. Ja yhä edelleen ylläpitää illuusiota vapaasta poikamiehen elämästä, joka on tuosta noin vaan otettavissa, jos tämä juttu ei toimikaan. Ihan kuin tämä olisi tällainen kokeilujuttu vaan vieläkin, kahden lapsen jälkeenkin.

Ei haluta sitoutua. Ja silti on jo sitouduttu niin vahvasti, kuin ihminen yleensä sitoutua voi. Mutta kuvitelma sitoutumattomuudesta elää miehen keskenkasvuisessa mielessä. On niin mukavaa olla "ei naimisissa." Akkakin siinä pysyy hyvin ortellissa.

Totuus on kuitenkin toinen ja varsin karu. Avioliitosta lähteminen ei ole yhtään sen vaikeampaa kuin avoliitostakaan. Molemmissa tapauksissa voi heittää takin niskaansa ja lähteä, ja siinä se. Poliisi ei tule ja pakota takaisin. Jälkipyykki, se on pestävä joka tapauksessa, ja se on aivan yhtä hankala homma, olet sitten ollut naimisissa tai et. Kun on ne yhteiset lapsetkin, yhtä lailla joutuu niiden hoidot ja huollot järjestämään, ja yhteisen omaisuuden jakamaan.

Joten mihinkä ihmeeseen se miesten harhakuva avoliiton helppoudesta oikein perustuu?

"Ollaan tässä yhtä lailla perhe näinkin." No ollaan joo ja lässyn lässyn. Vaan kun ei aina ollakaan. Ei olla nimittäin silloin, kun toinen kuolee. Avoleski ei ole oikeutettu perhe-eläkkeeseen, mikä on aikas iso asia. Itse tiedän, koska olen jäänyt nuorena leskeksi. Ja työnantajan ryhmähenkivakuutuskin oli todella tarpeellinen tuohon tilanteeseen. Avopuolisona ei sitäkään olisi tullut. Eläke auttoi minua ja lastamme suunnattomasti, sain maksetuksi sen avulla talomme, joten kodistakaan ei tarvinnut luopua.

Ja kyllä, hyvin paljon kyse on myös henkisestä yhteenkuuluvaisuuden tunteesta. Vaikka ne tutut ja sukulaiset eivät häistä kyselisikään. Ja jos miehet kammoavat häitä, niin naimisiin toki voi mennä ilman niitäkin.

Minä pidän kaikkia näitä avioliitokammoisia "avoperheenisiä" pentumaisina typeryksinä. Joskus luulisi miehenkin tulevan aikuiseksi ja ottavan aikuisen askeleita elämässään. Jos vapaudenkaipuu on niin suuri, miksi ottaa mitään avoperhettäkään niskoilleen?

Avioliitto on julkinen tunnustus siitä, että "tämä ihminen on minun puolisoni ja minulle tärkeä." Ilmeisesti näille penikka-miehille ei tällaista tärkeää ihmistä ole olemassakaan.

 

[JH]

Miehet nykyään viivyttelee sen vihille menon kanssa kun ovat avoliitossa. Avoliittoon he kyllä haluavat nopeasti mutta sitten kun on se vaimo kotona niin mikäs siinä sitten muutuisi, miksi vihille pitäisi mennä.

Ratkaisu on, että älkää naiset menkö avoliittoon, ainakaan ennenkuin hääpäivä on sovittu.

 

[vierailija]

Hyvä Vinkki !!!!Asiaa!!!

 

[selvis, kiitos:-)]

Ninni, paljon onnea tulevaan liittoosi!

 

[Liisi]

Naiset varmaankin ajattelevat asioita pidemmälle, koska vastuu hyvin usein lapsista soljuu naisen harteille. Mies ei edes tule ajatelleeksi, että asiat voivat muuttua esim kuolemantapauksen yhteydessä. Yleensä nainen taitaa vedota siihen, että "jos sinä kuolet, on lastemme ja minun elämä kuitenkin turvattua". Kannattaisi niille miehille korostaa, että voi tulla myös sellainen tilanne, että nainen kuolee ja mies jää lasten kanssa yksin hoitamaan taloutta. Ja silloin todellakin perhe-eläkkeet sun muut tulevat tarpeeseen.

 

[ap]

Kiitos kaikille vastanneille. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan....

 

[eräs]

Me oltiin yhdessä 10 vuotta joista 9 kihloissa ennenkuin onnistuin saamaan miehen menemään naimisiin. Jossakin vaiheessa meni jo itselläkin kiinnostus, enkä edes pitänyt kihlasormusta kun tuntui ettei sillä ole merkitystä. Viimein sanoin, että jos ei nyt mennä naimisiin niin en halua jatkaa. Kihlautumisen jälkeenhän olin kuullut vaikka mitä tekosyitä, ei ollut rahaa, opiskelut kesken, ero tulee sitten kuitenkin jos naimisiin menee kun monille on niin käynyt jne....Menimme maistraatissa naimisiin, ei mennyt juurikaan rahaa eikä juhlia järjestetty muille kuin itselle. Mies on jälkeenpäin kerran sanonut, että olisi pitänyt mennä aikaisemmin jo naimisiin. Kerroin noista juridisista seikoista tarkasti, en tiedä vaikuttiko ne minkä verran, mutta luulisin että fiksu ihminen ottaa ne huomioon. Ollaan pian nelikymppisiä, joten eiköhän ollut aika toimia, nyt ollaan oltu pian 2 v naimissa ja eihän se asioita muuta mutta luo sellaista henkistä turvaa. Jos olisin saanut päättää, olisimme menneet monta vuotta aikaisemmin jo naimisiin ja silloin olisin halunnut oikeat "häät". En enää ole kiinnostunut moisista hömpötyksistä.

 

[Nainen]

Itse olen elänyt useita vuosia avoliitossa. Tai oikeastaan en ajattele itse suhdettani "avoliittona", ajattelen vain että olen ja elän yhdessä rakastamani ihmisen kanssa. Ongelmaa ei ole, koska kumpaakaan eivät avioliitto, häät, yms perinteet kiinnosta. Olemme onnellisia näin. En itse ymmärrä ollenkaan puheita, että avioliitto merkitsisi todellista sitoutumista, muunlaiset suhteet ei, tms. Ainakin minulle merkitsevät eniten omat ja kumppanit tunteet, kuinka suhteella menee, jne, eikä jotkin viralliset allekirjoitukset. Minulle rakkaussuhde on vain kahden ihmisen välinen. Avioliitto sen sijaan on myös yhteiskunnallinen instituutio, jonka erityisasemaa en halua omalta osaltani pitää pystyssä.

 

[Tiinuska]

Lisäys edelliseen,
ovathan lapsetkin miehen lapsia ihan isyyttä tunnustamatta,

Jos pari ei ole avioliitossa, miehen pitää erikseen tunnustaa lapset omikseen. Vain avioliitossa syntyvällä lapsella on "automaattisesti" isä, tosin tämänkin voi tarvittaessa ilmoituksella muuttaa (jos aviomies ei ole lapsen isä).

 

[Miriam]

Tuttavalleni kävi viime talvena niin, että sen mies kuoli onnetomuudessa. Suru oli kaamea, mutta ei sitä ainakaan helpottanut se, että sen miehen veli kävi seuraavana päivänä hakemassa auton ja tietokoneen ja pojan mikroauton itselleen, kun ne oli miehen nimissä pelkästään. Niillä ei siis ollut yhteistä lasta vaan poika oli naisen poika. Tivasi vielä muistakin tavaroista, että kenen ne on ja että mitään ei saa hävittää ja kävi tutkimassa kaikki paikat, ja kodistakin joutuivat tietysti luopumaan, eihän avovaimo mitään saa pitää eikä hallita muuta kuin sen oman osuutensa, jota ei aina oikein paskamaisten sukulaisten kanssa pysty edes omakseen todistamaan. Nää olis syöneet sen vaikka elävältä ja melkein siis söikin. Eniten säälitti se pieni poika, kun kaikki vaan vietiin vaikka ne oli periaatteessa pojalle ostettu, siis tietokone ja mikroauto. Mutta ei puolison sukulaiset armoa tunne, kaikki otetaan mitä pystytään ja enemmänkin. Itsekään en luottais miehen sukulaisiin, meillä vois käydä ihan samalla tavalla, mutta onneksi me ollaan naimisissa. Nää on sellaisia hymistelyjä ja itsestäänselvyyksiä tämmöset että meidän kahden välinen suhde ei kuulu muille ja meille riittää omat keskinäiset välit ja suhde on hyvä ja plaa plaa. Ei siinä mitään, tehkää ihan kuinka haluatte. Itse en ottaisi riskiä, kyllä minä sen verran turvallisuushakuinen ihminen olen, että haluan pitää kotini ja vähäisen omaisuuteni mahdollisen kuolemantapauksen jälkeenkin. Ja muuten, asianajajatkin suosittelee lämpimästi naimisiinmenoa, sen takia että niin paljon sotkuisia omaisuudenselvittelyjä joutuvat hoitamaan ja rahaa palaa.

 

[Ulkoelli]

Kirjoitan ulkomailaa ja annan tahan keskusteluun sen kaltaisen vivahteen. Olen itsekin Suomessa asuessa asunut avoliitossa ja koin saman asia asian kuin alkuperainen. Avioliitto oli minulle tarkea mutta avomiehelleni ei ja koin etta han halusi pitaa "takaportin" auki. Sittemmin sain selville etta han todellakin piti "portin" auki ja petti minua selkani takana. Jalkeenpain pystyn jo nakemaan etta emme olleet sopivia toisillemme alunperinkaan ja ehka han tiedosti sen jollain tasolla ennen minua.

Talla ulkomailla on muutama ystavattereni suoraan sanonut etta jos nainen haluaa naimisiin niin pahin virhe mahdollisen avioliiton kannalta on suostua yhteen muuttamiseen. Kuulemma "tuloksellisempi" tapa on vain seurustella ja kieltaytya yhteen muutosta ilman papin aamenta. Mina luokittelisin taman kiristyksekesi, mutta kuulemma toimii. (ja asun siis kultuuriltaan erittain samanlaisessa yhteiskunnassa kuin Suomi (lansimainen)

 

[Hölmöläisten hommia]

Siis tilanne on se että miehesi ei suin surminkaan halua naimisiin kenenkään kanssa, mutta on silti elänyt kanssasi 14 vuotta ja kaksi lastakin on yhdessä väsätty. Oletan että hän on ollut lasten hommaamiseen aivan suosiollinen eivätkä he ole vahinkolapsia.

Sinä taas olet aina halunnut naimisiin etkä asua avoliitossa mutta olet kuitenkin asunut avoliitossa jo 14 vuotta ja hommannut miehesi kanssa kaksi lastakin.

On se ihmeellista millaisia kiemuroita ihmissuhteissa saadaan aikaan, kun kumpikin lipsuu periaatteistaan ja tekee sitten hommat vähän sinne päin. Sitten ei ole enää kukaan onnellinen. Olisi ollut parempi että olisit odottanut rauhassa sitä miestä joka oikein kunnolla kosii ja hommannut ne papin aamenet ennen lasten väsäämistä. Miehen olis kannattanut tiedottaa sinulle heti kättelyssä että minä en sitten muuten ikinä naimisiin mene, ja unohtaa typerät kihlasormuslässytykset kokonaan. Olisi saattanut menettää sinut mutta tavata myöhemmin juuri sen naisen joka ei vihkimisestä piittaa.

Nyt te kaksi olette vaan jymäyttäneet toisianne vuosikausia ja kummallakin on nyt petetty olo, kun homma ei etenekään oman käsikirjoituksen mukaan.

Pliis, näytä tämä kirjoitus miehellesi ja sano että nyt loppuu kummaltakin valheessa eläminen ja kysy että miten tästä eteenpäin.

 

[N25]

niin, hyvä kysymys...tuolla nimettämöllä vierailijalla. Miksi miehen pitäis mennä naimisiin vastoin tahtoaan, miksi se et voisi olla sinä joka jää vasten tahtoaan naimattomaksi? Tajusitko?
Aika paha peruskysymys...Vaikka minä olen henk koht sitä mieltä että kaikkien pitäis mennä naimisiin ja heti <3 =)
NO, teillä on silti toisenne, ja hyvä parisuhde, nauttikaa siitä

 

[Toinen Ulkomaan Elli]

No voishan miehelle vaikka ehdottaa että tasapuolisuuden nimessä sinun kuuluisi nyt kyllä saada nauttia avioliiton ihanuudesta seuraavat 14 vuotta. Onhan mieskin saanut nauttia mielensä mukaisesta avoliitosta viimeiset 14 vuotta eli hänen pillinsä mukaan teillä on tanssittu tähän asti. Sitten kun 28 yhteistä vuotta on täysi ja lapsetkin aikuisia, niin voitte ottaa sopueron ja hakea vaikka ihan uudet kumppanit.

Olen muuten samaa mieltä kuin muutama muukin tähän ketjuun vastannut. Jos avioliitto on se mitä nimenomaan haluatte, ei kyllä kannata missään tapauksessa muuttaa yhteen miehen kanssa ennenkuin hääpäivä on ainakin sovittu. Kun mies on saanut naisen jo saman katon alle, niin naimahalut katoavat usein sen sileän tien. Mies ajattelee että turha tuota varmaa nakkia on kestitä ja häillä hemmotella. Jos mies taas tietää menettävänsä naisen jos kosinta ei tule ajallaan, niin kylläpä into avioliiton satamaan onkin yhtäkkiä kova.

 

[ihmettelijä]

ap:lle:
Eikös avoliitto jossa on yhteisiä lapsia vastaa juridisesti avioliittoa? Siis perimisen, verotuksen ym. puolesta.
Että ainakaan noiden asioiden takia ei avioliitto ole välttämätön.

 

[vaimo]

Ei avoliitto vastaa todellakaan avioliittoa juridisesti, vaikka olisi yhteisiä lapsia. Veronpalautuksen voi käyttää avopuolison hyväksi, jos on yhteisiä lapsia. Ja lapset perivät vanhempansa.
Mutta itse avopuoliso ei peri mitään, testamentilla jätetystä omaisuudesta maksaa korkeimman perintöveron, ei ole oikeutettu leskeneläkkeeseen jne.
Sen lisäksi avopuoliso EI ole lähiomainen, joten jo pelkät hautajaisjärjestelyt voivat siirtyä muille ja avopuolisolla ei ole mahdollisuutta asiaan puuttua
Miksi ihmeessä ei voi avioliittoa solmia, jos kerran yhdessä ollaan. Onhan se kaiken kaikkiaan turvallisempaa.

 

[*_*]

Jälkiviisaus on tietysti turhaa, kun on jo housuun lorahtanut.. Mutta en ymmärrä miten ihmiset ovat valmiita tekemään lapsia, mutta eivät uskalla (?) mennä naimisiin. Avioeron saa puolessa vuodessa, mutta yhteiset lapset sitovat teidät toisiinne lopuksi elämäänne. Sitä sopii pohtia. Kannattaa tarkkaan harkita kenen kanssa niitä lapsia hankkii. Elämä on helpompaa jos on yhteiset arvot.