H
*huokaus*
Vieras
Mieltäni on jo pitkään painanut eräs seikka parisuhteessamme. Kerron lyhyesti, misä onkysymys.
Olemme avopari, olleet yhdessä lähes 7 vuotta. Seksielämä on ollut ihan ok, kunnes noin vuosi sitten kaikki tuntui hiipuvan. Nykyään harrastamme seksiä n 1-2 krt viikossa ja minun osaltani se ei ole tyydyttävää. Mieheni 'jaksaa' joten kuten puuhailla kanssani esileikkien ajan, mutta varsinainen 'rakastelu' onkin sitten mekaanin ja nopea juttu, josta tyytyväisenä lähtee vain mies. Minä haluaisin useammin ja enemmän (myös minua tyydyttävää seksiä), mutta mieheni sanoo, että hän vain on tällainen, eikä mikään panokone. Jos en ole tyytyväinen, "etsi uusi mies tyydyttämään tarpeesi." Hänellä kun on paljon muitakin tärkeitä asioita pohdittavanaan. Olen turhautunut. En tunne pyytäväni mahdottomuuksia vaan enemmän hellyyttä a meidän kahden välistä aikaa. Turhauttavaa on myös kuulla käsky etsiä joku muu hänen tilalleen, jos en ole tyytyväinen. Mieheni näköjään ei ole valmis muuttamaan tilannetta. Minusta tuntuu ettei hän edes haluaisikaan. En ymmärrä josko minun vaan olisi tyydyttävä nykyiseen tilanteesen ja tukahdutettava kaikki halut ja tunteet. On rasittavaa olla naisena se osapuoli, joka haluaa enemmän.
Kommentteja?