itsetyydytys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kommentoi!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kommentoi!

Vieras
Olen aina ajatellut että kaikki on parisuhteessamme periaatteessa hyvin. Minä haluan enemmän seksiä kuin mieheni, mutta ero ei ole mitenkään valtava ja olen ihan tyytyväinen. Ollessamme matkoilla vastikään, ihmettelin ääntä mikä kuului mieheni olessa hotellihuoneen WC:ssä. Tasiseen tahtiin kuuluvasta läiskeestä tuli mieleen käden osuminen vartaloon miehen tyydyttäessä itseään. Olen aivan äimänä. Olen koittanut miettiä mistä muusta ääni olisi voinut tulla, mutta en keksi. Se mikä painaa mieltä on se, että olin paikalla, miksei hän halunnut seksiä kanssani, vaan itsekseen?
 
Minusta parisuhteessanne kaikki ei tosiaankaan ole ""periaateessa hyvin"". Ei siksi, että mies tyydyttää itseään vaan siksi että ette voi keskustella asiasta.

Et edes tiedä, mitä ääniä kuulit... mikset kysynyt mieheltä kun hän tuli vessasta, tyydyttikö hän itseään. Ja mitäs sitten jos tyydyttikin, eikö sitä tee lähes kaikki joskus. Jos siihen oli hyvä syy eli teki vaan mieli. Minäkin tyydytän itseäni silloin tällöin itse, vaikka olen miehen kainalossa sängyssä (jos en yhdynnässä lauennut). Se on monesti jopa kiihottavampaa kuin se, että mies hyväilee minut orgasmiin.

 
Olisit kysynyt.

Ja se että hän olisi tyydyttänyt itseään ei ole loukkaus sinua kohtaan. Joskus sitä vaan haluaa laueta ilman rakastelua, sillai fyysisenä rentoutuksena. Ja herra nähköön, siihen lienee oikeus jokaisella parisuhteessakin olevalla. Ei parisuhteessa kaikkien laukeamisten tarvitse tapahtua kahdestaan, jokaisella olkoon oikeus tehdä se yksinkin.
 
Olisin samassa tilanteessa l o u k k a a n t u n u t

Jos nainen, varsinkin OMA nainen on ""saatavilla"", niin miksi hän ei harrastanut seksiä sinun kanssasi.
Mieti asiaa toisin päin: jos sinua haluttaa - alatko lämmittelemään miestäsi, aina, vai menetkö tyydytämään itsesi salaa yksin?

Minä menen aina mieheni kimppuun, ja juuri tämän seikan vuoksi loukkaannun kun tajuan että hän on räpeltänyt itse itseään. Ja varsinkin kun pitää minua ns. puuteessa.

MUTTA ennen kaikkea, olisit kohtalotoveri hyvä kysynyt asiaa mieheltäsi.
Vinkki: HUUMORI auttaa.
tyyliin: ""mitäs sä siellä veskiss' vemputtelit? Kuului tuhina pihalle asti"" ja naurat perään, mutta katso tarkkaan miten hän reagoi. Ja sitten jos hän ei myönnä niin kysyppä ihan suoraan.
VOIMIA.
 
Sääliksi käy miehiä jos runkkauksella aiheutetaan ""loukkaantumisia"" ja kaikki tämän kokeneet naiset ovat ""kohtalotovereita"". Huh huh

Taitaa olla herneitä tungettuna vaikka mihin
 
""Jos nainen, varsinkin OMA nainen on ""saatavilla"", niin miksi hän ei harrastanut seksiä sinun kanssasi.""

Ehkä mies ei halunnut varsinaisesti seksiä, vaan rentoutusta. Ehkä hän oli väsynyt, eikä halunnutkaan mitään lämmittelyjä, esileikkejä yms. mitä kumppani kuitenkin tarvitsee, halusi vaan nopean laukeamisen. Ehkä hän halusi viettää hetkisen rauhassa oman kehonsa kanssa. Ehkä hän halusi olla hetken itsekäs, ja saada nautinnon ilman että tarvitsee ottaa huomioon toisen osapuolen vireystilaa ja nautintoa.

Kai meillä jokaisella on oikeus ajatella edes joskus vain itseään? Eikö ole parempi, että tyydyttää itse itsensä tuollaisessa tilanteessa, kuin että menisi ja tyydyttäisi itsensä vaimoonsa antamatta tälle mitään? Kumpi se oikein olisikaan itsekkäämpää?

Jos parisuhde kerran on jopa halukkaamman osapuolen mielestä kunnossa, eikä hän koe suuremmin puutteesta kärsineensä, niin mikä tässä on niin loukkaavaa? Ymmärtäisin loukkaantumisen, jos mies toistuvasti torjuisi vaimonsa ja mieluummin vemputtaisi itsekseen, mutta tästähän ei nyt ollut kyse.

Eikö meillä jokaisella pitäisi olla oikeus myös yksityisyyteen parisuhteessakin? Sitäpaitsi, minusta itsetyydytys on eri asia kuin rakastelu. Välillä haluaa itsetyydytystä, välillä rakastelua, kumpikaan ei riitä korvaamaan toista. Itsetyydytys on omaa yksityistä aikaa oman kehonsa ja nautintonsa kanssa, sitä ei rakastelu toisen ihmisen kanssa tarjoa. Rakastelu taas on ihokosketusta ja nautintoa toisen kanssa, tutkimusretki toisenkin vartaloon ja nautinnon lähteille, sitä ei itsetyydytys riitä korvaamaan. Sekä itsetyydytys että rakastelu kumpuavat erilaisista tarpeista. Molemmat ovat silti hyvin luonnollisia ihmiselle.

 
Jannella ei sitten ollut vappuheilaa eikä muuta tekemistä kuin wappuaattoiltana istua tietokoneella :) Pitäisköhän sunkin hankkia vähän lihaksia tai edes kammata välillä hiukset? Tai Viagraa?
 
Olen N46:n kanssa samoilla linjoilla, että ehkä kaikki ei ole ihan kohdallaan - ei siis itsetyydytyksen vuoksi vaan siksi, jos ette pysty keskustelemaan asioista ja hyväksymään, että myös parisuhteessa voi tyydyttää itseään.

Esim. tänä aamuna mieheni herätti minut, mutta itse olin niin väsynyt, etten kerta kaikkiaan jaksanut, harvinaista kyllä, rakastella. Niinpä mieheni tyydytti itsensä, ei tosin salaa vessassa, vaan sängyssä minä kainalossa puoliunessa loikoillen ja katsellen. Mielestäni siinä ei ollut mitään pahaa.

Juttele miehesi kanssa asiasta ja katsele vaikka seuraavalla kerralla, siinäkin voi oppia ihan uusia asioita :-) Ei miehen (tai naisen) itsetyydytys todellakaan tarkoita sitä, etteikö haluaisi seksiä myös puolisonsa kanssa! Ainoastaan sitten voisi ehkä huolestua, jos mies ei ikinä harrastaisi seksiä sinun kanssa, vaan pelkästään piilossa vessassa itsekseen! Mutta teillähän ei tilanne ollut tämä ollenkaan!

 
""Olisin samassa tilanteessa l o u k k a a n t u n u t""

Missä h-vetin ""samassa tilanteessa""? Siinä tilanteessa että *epäilet* miehesi käyneen kädellä? Sinun päässäsi syntynyt *epäilys* on riittävä syy olla loukkaantunut miehellesi. Eipä käy kumppaneitasi kateeksi. Tuliko mieleen että mies voisi olla loukkaantunut siitä, että ap moista syyttä epäili?

Parisuhteeseenkin pätee sellainen hyvä sääntö, että niitä asioita, joihin todella haluaa kullaa vastauksen kannattaa kysyä ja niitä kysymyksiä joihin ei välttämättä ole valmis kuulemaan vastauksia kannattaa olla kysymättä ja ohittaa ne.

AP päätti että tämä ""lätinä"" kuului kategoriaan kaksi ja siksi hänen tulisi se ohittaa eikä skitsoilla viikko tolkulla jostain joka saattoi olla hänen mielikuvituksensa tuotosta.
 
Kiitos kaikista vastauksista. Olen saanut paljon ajattelemisen aihetta ja päässä suriseekin aika lujasti. Kyllä, saa tyydyttää itsensä, kyllä, ei pidä tehdä johtopäätöksiä, kyllä pitää kysyä, eikä pähkäillä itsekseen. Mieheni ei tarvitse muuttua, mutta minun kylläkin. Se ei ole helppoa, mutta ei mahdotontakaan! Kiitokset. terv nimim kommentoi!
 
N33, Minusta miehen itsetyydytys torjutun seksipyynnön jälkeen on myös protesti. Perustelen sen sillä, että käsi ei korvaa yhdyntää ja on aina huonompi vaihtoehto. Jos mies ei olisi pettynyt, niin hän hyväksyisi tilanteen ja odottaisi parempaa hetkeä. Kuulostaa hieman valtapeliltä.

Minä en voi tyydyttää itseäni, jos harrastan säännöllistä seksiä naisen kanssa, minä haluan säästää paukkuni naiselleni. Ja minua inhottaa höylätä laukeamatta ja hiestä märkänä jättää homma kesken.
 
Nimim. ""mies""! Missään nimessä minä en pelaa mitään valtapelejä, ja jos tuntisit minut ja tietäisit kuinka ihana ja monipuolinen on suhteemme, et edes ehdottaisi moista!

Ehkä ilmaisin itseni hieman epäselvästi, en torjunut seksipyyntöä, vaan hyväilimme kyllä toisiamme ja otin suihin, mutta olin vain niin kamalan väsynyt, kun kesken unien minut herätettiin, että en kostunut tarpeeksi, ja siksi varsinainen yhdyntä ei vain onnistunut. Ja kuten sanoin ensimmäisessä viestissänikin, että ""harvinaista kyllä"", yleensä olen valmis missä vain ja milloin vain - edellisen kerran rakastelimme eilen iltapäivästä! En halunnut kuitenkaan ""kehuskella"" sillä, että meillä seksielämä on varsin aktiivista, sillä alkuperäisen kysymys ei käsitellyt sitä aihetta. Halusin vain kommentoida, ettei alkuperäisen tarvitse olla huolissaan, ettei itsetyydytys tarkoita sitä, etteikö haluaisi seksiä myös kumppanin kanssa.

Mitäkö olen oppinut - olen oppinut tapoja, joilla mies haluaa tulla kosketetuksi, eiköhän meistä valtaosa ole itse oman kehonsa paras tuntija?! Me kaikki emme pidä samoista asioista ja siksi on ihan ""tervettä"" saada kuulla kumppanilta, että mistä juuri hän pitää ja miten juuri hän haluaa tulla tyydytetyksi.

 
N33, anteeksi kommenttini, sain todellakin väärän kuvan sinusta. Tuli kai mieleen nainen, joka kylmästi seuraa vierestä, kun mies runkkaa. Kaikkea hyvää sulle, mieskin pitää hyväilyistä:)
 
Meillä on myös kovin aktiivinen seksielämä, vähintään kerran päivässä rakastellaan, useimpina päivinä useamminkin (mieheltä ei ole koskaan vielä paukut silti loppuneet kesken ;-)). Silti joskus kun otan suihin ja runkkaan miestä, hän tulee siihen mukaan ja joskus sitten ""siirrän"" homman kokonaan miehelle, hyväilen häntä muuten ja katselen. Samoin, jos mies on yhdynnässä kovin nopea ja minä en ehdi mukaan, hieron itseni miehen kainalossa huipulle miehen hyväillessä muuten ja puristaessa kainaloon. Sekin käy useimmiten niin, että hän aloittaa sen ja minä jatkan.

Meilläkin se on yksi hieno lisä muutenkin hyvään seksiin.



 
""(mieheltä ei ole koskaan vielä paukut silti loppuneet kesken ;-))""

Ole onnellinen siitä, siihen vaikuttaa fyysinen työ, fyysinen kunto, elämäntilanne. Naisten pitäisi muistaa, että mies ei voi
laueta kuin kunnossa ollessaan.
 

Yhteistyössä