M
Minä
Vieras
Yhdessä mutta silti niin yksin. Tai ainakin vielä yhdessä. Sitä näköjään vasta silloin tajuaa miten paljon rakastaa, kun on menettämässä rakkaansa. Olemme nyt tavallaan aikalisällä, molemmat miettii tahoillaan, että mitä elämältä haluaa ja haluaako olla toisen kanssa. Minä olen itkenyt melkein silmät päästäni. On niin ikävä miehen viereen ja kaikkea sitä meillä on ollut. Mitäs te muut olette tehneet, jos suhteessa alkanut ahdistaan niin paljon, että on päästävä toisen luota pois miettimään? Tuntuu hirveän vaikealta, kun toinen ei halua edes keskustella asiasta.. Ainakaan vielä ei ole valmis puhumaan. Kai se on annettava toiselle miettimis aikaa ihan rauhassa. Tämä hiljaisuus on pelottavaa. Olen itsekin miettinyt ja miettinyt. Rakkautta on ainakin minulla jäljellä vaikka kuinka paljon. Miten tästä kaikesta selviää? Onko jollakin ollut sama tilanne ja jos on niin neuvot olisi nyt tarpeeseen. Kiitos, jos joku viitsii vastata.