Olemme mieheni kanssa olleet yli kymmenen vuotta yhdessä ja meillä on kaksi pientä lasta. Nyt koen olevani todella väsynyt ainaiseen suhteen ylläpitämiseen ja itsestäänselvyytenä olemiseen. Mieheni mielestä ei varmasti ongelmaa olekaan, kun minä hoidan kaikki kotityöt ja lapsiin liittyvät asiat (toki pyydettäessä on kotona esim. uintireissun aikana). Olen täällä silloin kun hän tarvitsee. Koen olevani niin yksin..
Mies ei ehkä osaa huomioida minua ja perhettä, sitä kuitenkin kaipaisin. Ja toisen jakamassa yleensäkin aioita. Eikä vain suorittamista ja hommien jakamista. Yleensä ei mies kotona vapaaehtoisesti koske mihinkään kotihommiin (saanut kotona kasvatusmallin jossa äiti raivaa astiatkin nenän edestä), toki ns. miehiset hommat tekee (esim auton laitto, kun on niin rikki ettei ajamaan pysty tai kun katosta vettä tulee jo sisälle asti..)
Miehellä on paljon harrastuksia ja kavereita, joten on näitä omia menoja päivittäin ja vapaapäivinä voi olla päivänkin poissa, välillä käy piipahtamassa kotona. Saan toki myös omaa aikaa, kun yksinkertaisesti vain lähden vaikka lenkille tms. Mitään yhteistä ei tunnu enää olevan. Ei keskustella, mies ei koskaan kysy mitä minulle tai lapsille kuuluu, ei olla lähekkäin (paitsi jos seksi mielessä, kohta ei sekään enää huvita..). Myös tuo huomioimisen puute tuntuu pahalle. En tarkoita, että pitäis olla yltiöromanttista hössöttämistä, mutta joskus olisi kiva nähdä että toinen välittää. Ei muista kihla-, syntymä,-äitienpäiviä...sellanen huoleton.
huoh, oikein valivali viesti... pakko vain ajatuksia saada päästä ulos... En tiedä auttaisko vaikka parisuhdeterapia, kun tuntuu ettei miksikään muutu.
Mies ei ehkä osaa huomioida minua ja perhettä, sitä kuitenkin kaipaisin. Ja toisen jakamassa yleensäkin aioita. Eikä vain suorittamista ja hommien jakamista. Yleensä ei mies kotona vapaaehtoisesti koske mihinkään kotihommiin (saanut kotona kasvatusmallin jossa äiti raivaa astiatkin nenän edestä), toki ns. miehiset hommat tekee (esim auton laitto, kun on niin rikki ettei ajamaan pysty tai kun katosta vettä tulee jo sisälle asti..)
Miehellä on paljon harrastuksia ja kavereita, joten on näitä omia menoja päivittäin ja vapaapäivinä voi olla päivänkin poissa, välillä käy piipahtamassa kotona. Saan toki myös omaa aikaa, kun yksinkertaisesti vain lähden vaikka lenkille tms. Mitään yhteistä ei tunnu enää olevan. Ei keskustella, mies ei koskaan kysy mitä minulle tai lapsille kuuluu, ei olla lähekkäin (paitsi jos seksi mielessä, kohta ei sekään enää huvita..). Myös tuo huomioimisen puute tuntuu pahalle. En tarkoita, että pitäis olla yltiöromanttista hössöttämistä, mutta joskus olisi kiva nähdä että toinen välittää. Ei muista kihla-, syntymä,-äitienpäiviä...sellanen huoleton.
huoh, oikein valivali viesti... pakko vain ajatuksia saada päästä ulos... En tiedä auttaisko vaikka parisuhdeterapia, kun tuntuu ettei miksikään muutu.
