yksin parisuhteessa

Hei
Onko teillä muilla koskaan tunne, että olette maailman yksinäisimpiä ihmisiä, avioliitossanne / parisuhteessa/ perheessä?

Olen kahden lapsen yrittäjä-äiti, mies on työhullu, aina työssä, harrastuksissa, omissa menoissa. Ei auta kotona, ei hyväile, saati suutele, ellei halua seksiä. Hellyydestä tai mistään muustakaan romanttisesta on turha haaveilla. Seksi onneksi sujuu loistavasti, edes se.
Lapset ovat alle kouluikäisiä molemmat, teen kotona työtä, asumme maalla eikä kavereita ole. Joskus menee päiviä, etten edes puhu kenellekään muulle aikuiselle kuin miehelle, jonka kanssa juttelemiset tiedetään. Tosiasia on, ettei meillä ole juurikaan puhuttavaa toisillemme.
Kaipaan hellyyttä ja rakkautta, ja haluan arvostusta osakseni. Mieheni mielestä kotona työskentely tarkoittaa sitä, että teen VAIN kotityöt, joita niitäkin piisaa, kun on vielä noita 4-jalkaisiakin. En kestä tätä. Lapset ja ukko ei riitä sosiaaliseksi kuvioksi minulle, mutta aikaakaan ei juuri ole eikä mahdollisuutta lähteä pois. Pitäisikö ettiä salaista nettiseuraa / sähköpostin kautta kv-kaveria, vai mitä?

 

Kyllä musta välillä tuntuu yksinäiseltä. Mies ei enään suutele, hali tai muutenkaan anna hellyyttä ellei just halua seksiä :/ Olen avoliitossa, kihloissa ja meillä on kohta 5kk:nen vauva. Olen kyllä tyytyväinen elämääni, mutta kaipaan sitä millainen mieheni oli ennen. Kun aloitimme seurustelun, kyllä se sillon useinkin antoi hellyyttä ilman, että olisi halunnut seksiä...

 

Minusta tuntuu ihan samalta. Olen tällähetkellä kotona lapseni kanssa, hoidan kaikki kotityöt ja samalla siivoan mieheni sotkut yms. Asumme lähiössä mutta samanikäisiä äitejä ei näy missään. Kavereihin pidän yhteyttä sähköpostitse tai puhelimella.
Mieheni on päivät töissä ja illat treeneissä tai salilla, häntä ei siis paljon kotona näy. Päivittäin tuntuu todella yksinäiseltä ja mietin miksi jaksan tälläistä?

 

Voi hitsi kun kuullostaa kurjalta... oliskohan ohimenevää jos vaan teette liikaa töitä? Teettekö mitään yhdessä kahdestaan?

Itse olen sellainen, että jos mua ei pussailla ja halita ja osoteta mulle rakkautta, en pysty seksiinkään. Eli en osaa erottaa niitä toisistaan kuten sinä kun sanoit, että seksi kuitenkin sujuu loistavasti. Ehkäpä miehesi päättelee siitä, ettet muuta kaipaakaan?

Hmm..

 

niinpä sekin vielä, että kerrankin kun saatiin tänä kesänä naperot mummolle ja kahdenkeskistä aikaa niin minä haaveilin mökkilomasta, vähän viiniä ja kynttilöitä, mies sanoi, että hän ainakin haluaa olla kotona!!
Ja kuinka ollakaan, puhelin soi jo lauantaina iltapäivällä ja mies lähti töihin...siinä sen romanttisen illan yhdessäolo. Eikä ymmärtänyt miksi mua suututti niin paljon.

En tiedä miten saisimme taas toisiimme läheisen suhteen, niinkuin silloin ennnen. Nykyisin en edes haaveile miehestäni, vaan entisestä rakkaasta tai vaikka elviksestä, mutta en omasta ukosta, sekin fantasiamaailma on mennyttä kun ei mitään vastakaikua tule.

 

Olen tässä pari viikkoa pohtinut juuri tätä asiaa.
Olemme seurustelleet n. 6 vuotta.
Tälläkin hetkellä minulla on 3 työpaikkaa ja vapaa aikaa ei kauheasti ole.
Sen vapaa-ajan mikä minulla on niin mieheni kuluttaa mielummin tietokoneen ääressä pelaillen kuin minun kanssa.

Viime viikolla otin asian puheeksi.... mutta luulen/ pelkään että tämä keskustelun vaikutus kestää vain vähän aikaa.
Onneksi minulla yksi duuni loppuu tällä viikolla joten vapaa-aikaa on vähän enemmän.

Mutta tilanne nyt on se että mä en tiedä mitä mä oikein nyt haluan.
N. kuukausi sitten mieheni näytti vihreää valoa vauvan hankkimiselle.... nyt en tiedä haluanko hänestä lapselleni isää.

Kuinka kauan te jaksaisitte katsoa miestänne pelaamassa tietokoneella 2-5 h illassa kun olette itse olleet lapsenne kanssa koko päivän?
Mä en jaksa sitä nyttenkään vaikka ei ole edes lasta.

 

Raskausaikanani ja ennenkin sitä mies jumittui tietokoneen ja pelikoneen ääreen, saattoi pelata koko päivänkin! Sama meno jatkui vauvan synnyttyä, ja vielä pahempana! Erohan siitä sitten tuli, en vain jaksanut enää. Että jos mies nyt pelaa noin paljon, se vain lisääntyy lapsen myötä!

 

Meillä keskusteltiin tästä asiasta viikonloppuna, mies ei ymmärrä, mutta ei myöskään halua juuri puhua sen enempää, sillä molemmat olemme huomanneet, ettei meillä ole mitään yhteistä, paitsi tietysti talo ja lapset. Avioero on se vaihtoehto, josta ei ääneen puhuta, arki on harmaata yksinhuoltajallakin. Jos emme kuitenkaan pääse tästä tilanteesta ulos yhdessä, ehkä ero on sitten se oikea ratkaisu. Minusta kuitenkin tuntuu, että se ei ole tarpeeksi painava syy perheen hajottamiseen, lapset ovat onnellisia ja meillä on muuten kaikki hienosti.Olen joskus vakavissani miettinyt, pitäisikö minun hankkia rakastaja tai ainakin tehdä mieheni mustasukkaiseksi jotenkin, jotta hän todella ymmärtäisi miten yksinäinen olen tässä liitossa, kunpa olisi edes hyvä nasiystävä, mutta ei.

 

\

Olen tässä pari viikkoa pohtinut juuri tätä asiaa.
Olemme seurustelleet n. 6 vuotta.
Tälläkin hetkellä minulla on 3 työpaikkaa ja vapaa aikaa ei kauheasti ole.
Sen vapaa-ajan mikä minulla on niin mieheni kuluttaa mielummin tietokoneen ääressä pelaillen kuin minun kanssa.

Viime viikolla otin asian puheeksi.... mutta luulen/ pelkään että tämä keskustelun vaikutus kestää vain vähän aikaa.
Onneksi minulla yksi duuni loppuu tällä viikolla joten vapaa-aikaa on vähän enemmän.

Mutta tilanne nyt on se että mä en tiedä mitä mä oikein nyt haluan.
N. kuukausi sitten mieheni näytti vihreää valoa vauvan hankkimiselle.... nyt en tiedä haluanko hänestä lapselleni isää.

Kuinka kauan te jaksaisitte katsoa miestänne pelaamassa tietokoneella 2-5 h illassa kun olette itse olleet lapsenne kanssa koko päivän?
Mä en jaksa sitä nyttenkään vaikka ei ole edes lasta.

Jos olet varma että haluat hoitaa lapsen aina yksin niin sitten.
Se mies ei ikinä #&%£$!* penkistä nosta jos on tottunut koneella istumaan viisikin tuntia.

 

Mulla oli sama tilanne muutama vuosi sitten. Asuimme maalla ja olin kotiäitinä (en kylläkään tehnyt muuta työtä) ja mies kävi töissä. Mä aloin kypsyä tilanteeseen, ettei mulla ollut koskaan mitään... Eli vain lapset ja kodinhoito. Ei harrastuksia, ei sosiaalista elämää. Minäkin olen vielä tälläinen iloinen ja menevä nainen (tai siis olisin silloin ollut) ja lapset eivät sitä menoa haittaa, vaan mennään lasten ehdoilla. Onneksi oli edes lapset jotka lohtua antoivat tuolloin.

Niinpä sitten otin ja lähdin, enkä ole katunut päivääkään vaikka kolme lastakin oli. Olihan niitä omantunnontuskia jonkun aikaa, varsinkin siitä, mitä lapselle koituu haittaa. Mutta hyvin ovat sopeutuneet tilanteeseen ja ovat varmaan onnellisempiakin kun muutimme vielä sieltä maalta pois ja nykyään on kavereita ja muutakin toimintaa enemmän.

Itse olen onnellisempi kuin koskaan. Olen sitä mieltä, että elämää ei kannata hukata huonossa suhteessa. Elää täysillä ja muistelee sitten vanhana mitä ihanaa minunkin elämässäni on ollut.

En suosittele ainakaan mitään rakastajia tms. Ehkä pieni asumusero olisi paikallaan, niin huomaisi se sinunkin miehesi, ettei se koti itsestään pystyssä pysy. Niin ja siinäpä ainakin nähdään miten ikävä tulee toista vai tuleeko ollenkaan.
Tsemppiä sinulle ja lapsillesi! =)

 

Ihan tuttua tarinaa kaikille, jotka pidempään ovat saman miehen kanssa. Joskus kun on juteltu asioista, niin naiset ovat olleet sitä mieltä että suhde kehittyy, syvenee ja siihen tulee uusia elementtejä ajan myötä. Miehet taas ovat sitä mieltä, että kun se nainen on kerran "saatu", niin asia on selvä, ja kyllä minä sitten kerron kun lakkaa kiinnostamasta.
Itse olen huomannut, että jos olen paljon kotona, jätän itsestäni huolehtimisen vähemmälle, ja varsinkin jos rupean puhumaan siitä, että haluan huomiota ja aikaa, sitä vähemmän sitä saan. Parhaiten toimii se, että on oma itsenäinen elämä, omat harrastukset ja menot, eikä niitä siirretä, vaikka mies haluaisikin joskus olla kaksin! Miehelle on terveellistä havaita, että nainen ei ole olemassa yksin häntä varten, vaikka liitto olisi kestänyt 30 vuotta! Pieni epävarmuus on aina paikallaan, miehet menettävät kiinnostuksensa turhan varmaan saaliiseen.
Sivusuhteita en solmisi, mutta eihän sinun ole pakko kertoa, minne menet, vaikka menisit harrastuksiinkin. Mies ei välttämättä itserakkauttaan saa kysytyksi asiaa, ja jos kysyy, voi sanoa vain "menen kaupungille asioille". Kyllä hän sitä hiukan tuumii, minkä sortin asioita ne ovat..
Jos mies on mustasukkainen tai väkivaltainen, kannattaa olla tosi varovainen.
Unohda miehesi hetkeksi, anna hänen olla itsekseen ja keksi ITSELLESI jotain hauskaa! Siitä tilanteesi voisi korjautua muutenkin.

 

\

niinpä sekin vielä, että kerrankin kun saatiin tänä kesänä naperot mummolle ja kahdenkeskistä aikaa niin minä haaveilin mökkilomasta, vähän viiniä ja kynttilöitä, mies sanoi, että hän ainakin haluaa olla kotona!!
Ja kuinka ollakaan, puhelin soi jo lauantaina iltapäivällä ja mies lähti töihin...siinä sen romanttisen illan yhdessäolo. Eikä ymmärtänyt miksi mua suututti niin paljon.

En tiedä miten saisimme taas toisiimme läheisen suhteen, niinkuin silloin ennnen. Nykyisin en edes haaveile miehestäni, vaan entisestä rakkaasta tai vaikka elviksestä, mutta en omasta ukosta, sekin fantasiamaailma on mennyttä kun ei mitään vastakaikua tule.

Yhtä TYHMÄ mies kuin vasemman jalan saapas......tämmöset miehet pitäs laittaa kärsimään........eivät ajattele kuin itseään..
Eräs kaverini JÄTTI just hiljattain tällaisen miehen ja löysi itselleen jotain PALJON PAREMPAA!!!! Eikä se mies EDES tajunnut miksi vaimo lähti??????!!!!!huh,huh....