Olen tutkitusti huippuälykäs nainen (Mensassakin sisällä). Lapsesta asti olen kokenut olevani erilainen. Osaan yhdistää heti pikkuasiat isompiin kokonaisuuksiin. Osaan ennustaa tulevia tietyistä merkeistä. Aavistan, mitä eri ihmiset seuraavaksi sanovat ja miten he käyttäytyvät. En jaksa selittää tarkemmin, kun ette kuitenkaan ymmärrä ;-)
Luulisi, että olisin onnellinen, mutta ei. Onhan minulla huipputyöpaikka toki, mutta siihen se sitten jääkin. Kärsin siitä, että suurin osa miehistä on minuun verrattuna niin tyhmiä, etten kestä heitä. Siksi minulla ei ole parisuhdetta. Kaikki tapaamani miehet ovat alusta asti niin ennustettavia ja lapsellisia. Miehiä kyllä saisin, mutta en kerta kaikkiaan pysty. Olisi väärin näytellä, jos ei pysty kunnioittamaan toista.
Nyt olen miettinyt lapsen hankkimista ilman miestä, koska ikää alkaa jo olla (35). Tiedän jo etukäteen, miten muut siihen suhtautuvat, mutta ei se minua lannista. Selviän, tiedän sen.
Minulla on paljon ystäviä ja seuraakin, mutta pidän muita hirvittävän typerinä. En tietenkään näytä sitä. Minua pidetään tasaisena, rauhallisena ja mukavana ihmisenä noin yleisesti. Ihmetellään toki, miksi miestä ei ole.
En ole törmännyt muihin kaltaisiini, joten olen tuomittu elämään henkisesti yksin kai loppuelämänä. Oli pakko purkautua jossain nimettömänä