Odotuksen Odottajat!

Täällä veenan ja rvaB:n testailuja tai infoja suuntaan tai toiseen odottelen :whistle:

stellina, todellakin saat iloita jo tässä vaiheessa! Näissä "meidän piireissä" jokainen saavutettu positiivinen juttu on jo kova sana ja työllä ansaittu. Se mikä suurimmalla osalla tapahtuu itsestään ei meille ole itsestään selvää. Onnea siis loistavasta ultratuloksesta!
Myös minä olin järkyttynyt mutta samalla ihan täpinässä, kun lääkäri ilmoitti, että varmistellaan vielä piikkihoidoilla. Kaikesta huolimatta on hankala tajuta, että se olen minä joka tässä itseäni piikitän...en minä mutta ne toiset.
Myöskin viime kertaisella VL käynnillä lääkäri sanoi meille, ettei meillä luultavasti ole mitään järkeä lähteä maksamaan inssistä. Että suoraa IVF:ään. Ja se tuntuu todella kaukaiselta, sitä varsinkaan en omalle kohdalleni kuvitellut. Tämä sama lääkäri sanoi jo helmikuussa meille, että ihan varmasti olet raskaana viimeistään kesään mennessä. Ja tässä sitä vielä mennään. Sitä suurta onnea odotellessa :headwall:

tiinuli, minä olen suosiolla antanut miehen hoidella nuo piikkiasiat, kauhulla olen vierestä jännännyt, että elä vaan säre sitä ampullia! Että niin siis voi käydä. Mielenkiinnolla odottelen tuleeko sinulle pregnylistä mitään oireiluja!
Muuten jännä homma, kun nyt minulla epäillään sitä, että toinen torvi olisi tukossa niin lääkäri sanoi, että suoraan IVF:ään, ei inssejä. Että tässä sitten Väestöliitotkin eroavat toisistaan, kerta te pääsette inssiin. Mutta hyvä niin! Onnea tulevaan!
Ja minulla myös on sitten ultra heti alkuraskaudessa, saan sen onneksi omassa tk:ssa.

Tervehdys astrid :wave: Oletteko julkisella vai yksityisen puolella? (aina pakollinen kysymys uusille :ashamed: ) Kiitettävästi olette kyllä jo pientä odotelleetkin! Saiko tuulimuna alkunsa luomusti?
Mutta kiva saada lisää porukkaa, kaikki niin tuntevat ovat tervetulleita meille!
 
Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista! Kestää aikansa, että pääsen kärryille ketjun tapahtumista, no, pikkuhiljaa lueskelen. :)

Tiinuli laita vaan mun kiertopäivät tuohon listalle, 22/28-35. Kiitos! On muuten jännä tunne, kun kerrankin odottaa niitä menkkoja alkavaksi, jotta saa aloittaa tuon clomien syönnin. Mulle määrättiin niitä 2tbl pvässä 3-7. kiertopäivänä. Tai itseasiassa ne on nimeltään ClomiHexaleja, mutta vaikuttava aine lienee sama... Tuleeko noista kovasti sivuvaikutuksia? Varmaan aika yksilöllistä sekin kyllä.

Kirma ollaan hoidossa yksityisellä. Tuntui nyt ainakin alkuun sopivammalta vaihtoehdolta. Tuo tuulimuna oli luomuraskaus.. Mut lääkäri totesi, että koska meillä molemmilla on ongelmia hedelmällisyyden kanssa niin on todellista hakuammuntaa että koska tärppäis ilman apuja. Se on todettu joo...;)

 
kirma Meillä kans mies hoitaa tuon Pregnyl-sekoitukset ym, mutta sitten kun sillä menee hermo kun ei saa varovasti niitä ampulleja auki niin joudun ne aukomaan :) Viimeksi pregnylistä mulla tuli seuraavana päivänä pää todella kipeäksi. Menkkajuilinoita oli muistaakseni pp5-8. rinnat olivat kipeenä mutta sen mulla aiheuttaa Puregon myös. Meillä tehtiin julkisella ovulaatioinduktioita vuosi vaikka tiedettiin toisessa munanjohtimessa olevan vikaa. Nyt VL:ssä meidän omalääkäri suostui aloittamaan induktiot mutta viimeisessä ultrassa oli vl:n toinen lääkäri joka sanoi että ehdottomasti seuraavaksi IVF. Tää on nyt kuitenkin mein viimeinen kierto vl:ssä koska julkisen IVF-aika lähenee hurjaa vauhtia.

astrid Mulla tuli clomeista paljon sivuvaikutuksia ja ne ei sitten sopinutkaan mulla. Söin niitä 4 kiertoa. Mutta monelle ei tuu juurikaan sivuvaikutuksia.
 
Ihan pikaisesti omaa masentunutta napaa... :ashamed:

Eilen siis olin gynellä seurantaultrassa ja tilanne täysin identtinen viime kiertoon. Eli kohdussa kaikki ok, mutta vain 10,2mm:n folli vasemmassa munasarjassa. Oikea oli ujo ja piileskeli jossain suolien takana, mutta sen verran päästiin kurkkaamaan, että siellä ei ollut juuri mitään. Ei siis mitenkään mieltä ylentäviä uutisia, sillä vaikka ovis tulisikin su-ma akselilla kuten viimeksi, niin emme sitä ehdi hyödyntää, kun mies lähtee kertausharjoituksiin. :kieh: Kaiken lisäksi päälle iski TAAS joku helevetin bakteerivaginoosi (hiivalääkitys ei tehonnut)! |O

Että se tästä kierrosta. Eilen oli ensimmäinen kerta, kun ajattelin ihan tosissani, että miksi edes viitsin? Mitä järkeä tässä itsensä kiduttamisessa on? Tällä hetkellä on muutenkin niin hirveä stressi (josta varmaan toi tulehduskin on oire), miksi haluan lisätä sitä jollain perhanan hoidoilla? Olenkohan ihan terve? :kieh: Nyt tuntuu, että kaikki ihan oikeasti kaatuu päälle. Gradu, työt, opiskelu ja nää hoidot. Tekisi mieli paeta jonnekin kauas pois, eskapismia olen jo harrastanut ahmimalla kolme (ei-opiskeluun liittyvää ) kirjaa viikonlopun aikana ja kuvitellut itseni päähenkilön rooliin. :ashamed:

Päätin eilen, että luovun järjestöhommista ensi vuonna. En mitenkään voi jaksaa, kun hoidotkin tästä vaan "pahenee", gradu painaa keväällä entistä pahemmin päälle ja joskus pitäisi perhettä ja ystäviäkin nähdä! Tuntuu vaan niin hemmetin epäreilulta, että pitää luopua jostain kivasta ihan vaan sen takia, että pää kestää käydä hoidoissa! |O Ja toiset tulee sormia naksauttamalla raskaaksi... V*ttu että v*tuttaa! :kieh:
 
Oon muttaman päivän ollut poissa linjoilta ja kauheasti kaikkea on tapahtunut.Koetan taas päästä kärryille kunkin tilanteesta...
astrid Tervetuloa mukaan myös omasta puolestani! :wave:
Tiinuli81 ONNEA mukavan kokoisista folleista! Toivon niin, että teillä tärppäis!!! :heart:
stellinalle myös onnea lositavasta ultratuloksesta!
(.)tänään olis sit ultrakäynti taas jälleen kerran. jotenkin en jaksa uskoa, et folli (t) olis vieläkään riittävän suuri(a). jotenkin alkuun oli paljon toiveikkaampi, et kyllä ne siitä kasvaa tuosta vaan, mut viime käynnin jälkeen kun olikin vaan vähän kasvanut, tuli sellanen olo, ettei tämä edes onnistu. :( no nämähän on meillä vasta ensimmäiset hoidot, joten kai tähän sit tottuukin. mulle vois muuten päivittää tuohon listaan menopurin lisäksi pregnylin ja luget...
ilmoittelen iltapäivällä sit kuin kävi!
 
Onnittelut Andalalle syksyn plussatilin avauksesta! :flower: :heart: Tervetuloa astridille :wave: ja :hug: Rouva Beelle ja muille sitä tarvitseville.

Täällä kp on 32/25-29 eikä oo sitte veriä näkyny :eek: No, kaipa elimistö vaan on niin sekasin leikkauksesta, huonommasta syömisestä ja sitkeestä mahataudista.. tää onkin ennätyspitkä kierto, koko yritysaikana 2 kertaa venyny maksimissaan 30 päivää...no, eiköhän ne pian tuu, lieviä jomotuksia kuitenki muutamana päivänä ollu. En viitsi testailla sitä tympeen hohtavanvalkosta negaa, hetken vielä elän siinä illuusiossa että se luomuihme ois tarttunu nyt vihonviimesimpään tilaisuuteensa, ja yhdestä ainoosta kerrasta niihin aikoihin :kieh: Ainoo ero tässä kierrossa normaaliin on ettei tissit oo yhtään arat, kun yleensä ne rupee aristuun siinä 5 pvää ennen menkkoja. Tosin on sitä ennenkin vastaava "oire" nähty ilman mahdollisuuttakaan olla raskaana.. Mutta todennäkösesti ne alkaa pian, varma keino siihen taitaa olla se kun tulee tänne julkistaan tilanteen/kuvitelmansa :LOL:

Joo, mut enskierrossa ei tapahdu muuta kun meen viemään hoitokertomukset yksityiselle, saa tehä sen kierronkartotuksen ja antaa vihdoin sen tyroksiinireseptin. Sitten varmaan sunnitellaan mihin kiertoon alettas siementää..

Taustalla kärvistellen, risukasa :heart: :wave:
 
Täällä sitten kp 1 tänä aamuna :'( :'( :'(

Yhdyn täysin Pantsun fiiliksiin tässä turhautumisessa. Tuntuu niin ahdistavalta. Pelottaa niin paljon että me ei saada koskaan lasta. Miten tää voi mennä näin! Miten tää voi olla näin epäreilua ja miten hemmetissä tässä pitäisi jaksaa jatkaa???? Mua sattuu alavattaan ihan pirusti ja mua kiukuttaa ja surettaa.

RouvaB: Ei prkl. Samoissa fiiliksissä tässä ollaan :hug:

Tiinulille ja Stelliinalle onnea hyvistä ultra uutisista, jos en jo onnitellut :flower:

Ja Risukassalle peukut pystyssä b :) d

Astridille tervetuloa :wave:

Kirma: Mikäs tilanne?
 
Veena: Voi veena, :'( Oikeesti tuli taasen tippa linssiin...on tää niiin vaikeeta hommaa näköjään ja niiiiiiin epäreilua!!Mutta kyllä se siitä vielä onnistuu. Ihmettelen, että te ootte samas paikas hoidos kuin mekin ja teillä tehdään noita inssejä, vaikka teissä ei oo löydetty kummastakaan mitään "vikaa"...kun meillä toi lääkäri E sanoi, ettei aleta tekeen sitten ollenkaan niitä inssejä, kun ei simpoissa oo mitään vikaa, vaan siirrytään suoraan sitten IVF:iin. Selitti just eilen jotain, että jos munasolu kyspyy ja irtoaa ja simpat on ok, niin ongelma voi olla siinä munasolun hedelmöittymisessä, ja se nähään vaan koeputkessa....ja kuulemma IVF on tosi tehokas hoito kyseiseen juttuun. Eli jos teillä ei inssillä tärppää, niin kyllä te sitten viimeistään sillä IVF:llä onnistutte, oon ihan satavarma :heart: Mutta voimia nyt tähän hetkeen kun kaikki tuntuu niin peeltä, tiedän tunteen liiankin hyvin :hug:

Pantalaimon: Sun kuvaamasi tunteet on niin samoja, ku mullakin aina välillää ("been there, done that"....) Onnekseni graduhössötykset sain pois alta just ennen ku alettiin vaavia yrittään (joo silloin sitä vielä luuli, että sitä vaavin saapumisajankohtaa vois jotenki laskelmoida...vitsit että olinki tyhmä...) mutta tuntuu et pelkästään töiden, harrastusten ja ihmissuhteiden yhteen sovittaminen tähän lapsettomuushoitokuvioon on välillä täyttä tuskaa....joten voimia sulle kaiken kiireen keskelle, toivon teille ylläritärppiä nyt kuitenkin :heart:

RouvaB Niin tuttuja mietteitä...voimia teille ja iso halitus :hug:
 
Pantalaimon Välissä tulee kaikille noita fiiliksiä :hug: Jos pitäisi positiivisia asioita etsiä niin sulla kuiteskin clomit toimivat ja näköjään ihan hyvin jos follit ovat samankokoisia samoinakiertopäivinä. Tsemppiä =)

surppi Onnea iltäpäivän ultraan =) Noi menopurit, peregonit ym kasvattavat follia hyvin jos annoskoko on oikea. esim. mulla Puregon UIU75 ei kasvattanut follia yhtään mutta IUI100 kasvattaa 1-2mm päivässä. Mulle tuota annoskokoa etsittiin pitkään ja onneksi vihdoin löyty...

Rouva B :hug: jaksuja lähetän...

risukasa- kiva kun kävit kuulumisiasi kertomassa. jännä tilanne sulla....meinaatko testata vai odotella rauhassa tädin saapumista?

Veena :hug: olisin niin toivonut teille plussaa.... :hug:

kirma Koskas saadaan tuloksia......? =)

 
Voi harmi Veena, Rouva B ja Pantalaimon :hug:

Täällä on hirveä ärsytys pinnassa. Tekisi mieli paiskoa tavaroita, riehua ja manata. En kestä tätä odottamista. Odotellaan ovista, odotellaan tätiä, odotellaan soittoaikaa, odotellaan testituloksia, odotellaan lähetettä, odotellaan hoitoja. P*RKELE! Entäs jos ei haluu odottaa?

Tuo yksityinen puoli taitaa olla vaihtoehto, jos haluan pitää pääni kasassa tämän odottelun kanssa. Ongelmana on se, että lähin lapsettomuusklinikka on niin kaukana, että joka ainoaa käyntiä varten pitäisi saada vapaapäivä töistä. Milläs hitolla minä töissä selitän sen, että on PAKKO saada vapaapäiviä alvariinsa? Ja mitäs sitten jos hoitoihin mennään, eikä niitä poissaolojen täsmällisiä aikoja edes tiedä kovin pitkään etukäteen? Ja kyllähän se palkkapussissakin alkaa tuntua, ensin hoitomaksut sinällään, sitten matkakulut, ja sitten vielä se koko palkkapussikin pienenee, kun pitää ottaa palkattomia vapaita... Hitto.

Risukasan puolesta vähän jo jänskään.... :heart:
 
Liityn veenan ja rvaBn remmiin. Eli elämä on paskaa, suossa ollaan ja pahasti, itkulle ei ole loppua näkyvissä.
Ihmettä emme miehen kanssa saaneet taaskaan aikaiseksi, ihmettelen mistä kerätä uusi usko ja toivo tulevalle kierrolle. Joka vielä kaiken kukkuraksi tulee olemaan luomu-sellainen.
Nyt ei riitä puhtia teille muille, anteeksi :ashamed:
 
Jomotukset senku kovenee ja punertaaki jo :'( :'( :'( eiköhän se käänny kp1 täälläki. Se siitä viimesestä luomutoivosta.
Postissa tuli vielä "kiva" ylläri tähän väliin; Mätkyjä yli 1500!!? :eek: Jollei tossa oo oikeesti mitään virhettä tms. niin sinne meni vaivaset säästötkin ja hoitosuunnitelmat vähäks aikaa. Voin sanoo että v**uttaa vaan aivan s***nasti.

 
Risukasa Kiva kun sinäkin vierailet täällä. Jännäilen kanssa puolestasi... :p
Kirma ja Veena :hug: ja jaksamista teille molemmille.
ON: Kävin siis ultrassa tänään. Tuloksena oikealla puolella 9mm folli, joka ei viime kerrasta ole kasvanut. Vasemmalle oli sit kasvanut yksi 12mm folli, jonka nyt odotellaan kasvavan sopivaksi. Aiemmin tuota 9 mm:sta pidettiin johtofollina, mut lääkäri sanoi, ettei sen usko siitä enää kasvavan. Toivotaan tuon vasurin nyt kasvavan! ;) Menopur jatkuu 150 yks. annoksella ja ensi maanantaina ultrataan taas... Tuli jotenkin kauhean surullinen olo tänään, kun lueskelin täältä epäonnisia tarinoita ja kun itselläkään ei hoito etene, niin kun olin toivonut. Voimia teille kaikille!
 
surppi Kiva kuulla että sait hyviä ultra uutisia =) Uskon että maanataina tuo uusi 12mm folli on jo sen verran kookas että saat irroittaa sen =) oletteko yksityisellä vai julkisella?

kirma :hug: voi ei!!!! koithan nyt jaksaa ystäväiseni :hug: Eli teillä on tuleva kierto luomu. Alkaako teillä sitten IVF vai kuinka?

Gilmore Julkisella tosiaan pääasiassa kaikki aika menee jonotteluun ja odotteluun :hug: ja sen lisäksi saa kokoajan pitää kaleterinsa avoimena kun mitään ei voi sopia koska voi olla ultra yms. Oon kans vuoden verran sumplinut töis ja koulussa näitä lapsettomuushoitojen aikatauluja ja välissä on ollut todella hankalaa. Se hyvä puoli yksityisessä on kun meilläkin hoitopaikkaan tulee matkaa montasataa kilsaa niin seurantaultrat voidaan suorittaa meidän kotipaikkakunnalla. Niitä aikoja saa hyvinkin illalla.
 
Tiinuli81Olemme julkisella hoidossa. Olen jo vuosia käynyt ko. hormoni- ja lapsettomuuspolilla, koska ongelmia on ollut jo pidemmän aikaa.
Nyt vasta tuli perheenlisäysasia ajankohtaiseksi. Nopeasti hoidot päästiin aloittaan, joka on tietty hyvä asia. En tiedä vaikuttiko se, et olen käynyt jo niin kauan tuolla siihen, et päästiin nopeasti aloittamaan. Näiden ultra- aikojen kanssa on kyl aika vaikeaa, koska aina ajat keskellä työpäivää... Yksityisellä varmaan paremmin pystyy valitsemaan itselleen sopivan ajan.
 
Kiitos lohdutuksista :hug: Mutta edelleen palaan teihin myöhemmin :ashamed: , kun mieli vähän paranee vuodon alettua.
tiinuli81, ens viikolla VL:ssa ssg, täytyy varata aika kunhan menkat alkaa. Jatko on sitten vielä epäselvää, jäädäänkö odottelemaan kunnallisen aikaa..en tiedä vielä. Kaikki riippuu tuubien tilanteesta.
 

Yhteistyössä