Odotuksen Odottajat!

Tähtisäde
Meillä anoppi kyseli/moitti kun ei vieläkään ole tehty lapsia. Siinä vaiheessa mies sanoi vaan, ettei kaikki ole niin yksinkertaista, johon anoppi sanoi, että ei kai kun noin vanhaksi asian jättää... Siinä vaiheessa meinasin käydä kurkkuun kiinni. Myöhemmin mies oli sanonut, että kyselyt ja tuomitsemisen voi lopettaa, koko ajan yritetään ja syyt ovat muualla kuin iässä. Ei kai se mitään tajunnut.... mutta onpahan ainakin hiljaa. Molempien porukoille kerrottiin asiasta tänä kesänä ja ihan ok ottivat tuota anoppia lukuun ottamatta. Kai niillekin on vähän hankalaa, että miten suhtautuisi kun koko muu suku sikiää helposti, niin huomaa, etteivät oikein tiedä mitä meille sanoisi, varsinkin mun sisko, joka on tullut tosi helposti raskaaksi.

Mulla on kp30 (jos joku korjaa listaa). Luomumenkkoja odottelen ja vähän on jopa tuntemuksia, että EHKÄ saattaisi alkaa (se olisikin suuri ihme!!). Lekurin mukaan odotan 2.7 asti jolloin pitää varmuudeksi tehdä raskaustesti ja jos ei sitä ennen täti kurvaa paikalle niin sit aloitan Femostonit taas. En haluaisi tehdä testiä, kun on niin masentavaa se nega, mutta kai se on pakko kuitenkin hätävarjelun liioittelemiseksi tehdä, että uskaltaa alkaa Femostoneja syömään. Ja Femostonien myötä tervetuloa mood swingit yms. vaihdevuosioireet, miesparka!

Mukavaa viikkoa leidit! :wave:
 
Kärsivälliset kyytiläisen kaipaajat b :) d

Maanantai 30.6.2008

(nm...................apuja.........................kp....................ya)

Lumikeiju...........................................kp5/28.............yk3
JJ-t.....................................................kp5/n.32
Veena................................................kp6/24-28........yk14
kirma.....clomien jälkeinen luomu.......kp6/26-30.........9/06
Inkku83.............................................kp6/30..............1v7kk
Justiina80..........................................kp10/28-29.......11/05>
tao........................clomihexal.............kp ?/24-26........n.4v
taru82..................4.clomit..................kp12/26-28.......1v2kk
mm77...................2.terolut.................kp20/27...........1v10kk
soja......................syksyllä PAS...........kp ?/28
Rouva Pikkumyy...pregnyt, luget........kp25/30............yk4
Tähtisäde............clomit, femoston.....kp30/?
pupuvaimo...........menopur................kp ?/31
miranda-81..........1.clomit..................kp30/28-32
orion....................7.clomit..................kp31/28-32
möhköfanttis......................................kp ?/33
Adelina..................clomit....................kp ?/?
Tiinuli81........syksyllä jatkuu (IVF?)....kp ?/?
Anna1979............2.clomit..................kp ?/?


++Ihmeidentekijät++ :flower: :heart:

Caffee81 1.4
jasminette 11.5
Heksamiina 30.5
Jennuli 9.6

 
Voi kauhea kun täällä on tapahtunut...olin kolme päivää pois linjoilta ja kaikki on mennyt ihan uusiksi! Hyvältä vaikuttaa :D Ja tervehdys uusille :wave:

Laitoin omat tietoni ja lisäsin listaan päivämäärän, on helpompi päivittää kun näkee heti missä päivässä lista on menossa. Ja enhän minä perfektionisti ole...putsasin listan kiertopäivien mukaan järjestykseen...en saanut itseltäni rauhaa ennenkuin sain homman tehtyä. Toivottavasti ei tullut liikaa mokia! Joku taitava voisi tosiaan niitä värejä lisätä, niinkuin mm77 tuolla asiasta jo mainitsikin.

veena kyseli utelijoille kommenteista, minä ruukaan sanoa urkkijoille, että tilauksessa on ja tilaus pahasti myöhässä. Ainakin minulla tuo toiminut, utelut loppuu ja kysyjä ymmärtää kyllä tuosta missä mennään.

Millään en muista mitä kellekin oli tapahtunut, viimeisen sivun vanhasta listasta luin, +tämän uuden. Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen suht positiivinen mieli, jospa se on tuo aurinko, joka kaikesta huolimatta saa piristettyä meitä potkittujakin ;)

).( Menkat tuhruttaa vieläkin, jihuu!, eli clomihuuruista olen päässyt eroon ja oma hormonitoiminta on palautunut. Clomien kanssa kun menkat kestivät vaan max 4pv.
Jos ketään ei haittaa, niin laitoin tuohon listaan oman yk:n kohdalle tuon pitkän ajan, vaikka siitä km:sta ei ole vielä aikaa kuin n.9kk. Minä kuitenkin lasken yrityksen jatkuneen ilman taukoa koko tuon ajan km:sta huolimatta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kirma:
Kärsivälliset kyytiläisen kaipaajat b :) d

Maanantai 30.6.2008

(nm...................apuja.........................kp....................ya)

Lumikeiju...........................................kp5/28.............yk3
JJ-t.....................................................kp5/n.32
Veena................................................kp6/24-28.......yk14
kirma.....clomien jälkeinen luomu.......kp6/26-30.......9/06
Inkku83.............................................kp6/30............1v7kk
Justiina80..........................................kp10/28-29...11/05>
tao........................clomihexal.............kp ?/24-26.......n.4v
taru82..................4.clomit..................kp12/26-28.........1v2kk
mm77...................2.terolut.................kp20/27...........1v10kk
soja......................syksyllä PAS...........kp ?/28
Rouva Pikkumyy...pregnyt, luget........kp25/30..........yk4
Tähtisäde............clomit, femoston.....kp30/?
pupuvaimo...........menopur................kp 27/31
miranda-81..........1.clomit..................kp30/28-32
orion....................7.clomit..................kp31/28-32
möhköfanttis......................................kp ?/33
Adelina..................clomit....................kp ?/?
Tiinuli81........syksyllä jatkuu (IVF?)....kp ?/?
Anna1979............2.clomit..................kp ?/?


++Ihmeidentekijät++ :flower: :heart:

Caffee81 1.4
jasminette 11.5
Heksamiina 30.5
Jennuli 9.6
 
Mullekin vois melkeen laittaa että yritetty 4/06 lähtien, mutta tossa oon laskenu pois muutaman erokuukauden viime talvelta, kun ei ollu mitään mahdollisuuttakaan raskauteen..

kirma Toi tilausjuttu oli hyvä :) noinhan tosiaan vois sanoo kans, ja vaikka vielä lisäisin ajan, että pari vuotta on myöhässä!

Koitin äsken kysyä kontrolliaikaa polilta, josko endometrioomaa ois pitäny tarkistaa ja mahdollisesti leikata jo ennen syksyä, mut eipä siellä ikinä suoraa pääse lääkäriltä kysyyn ja aina vaan joku hoitaja vastaamassa eikä se tietenkään mitään tiedä :( totee vaan että joo, lääkäri on tänne näin kirjottanu että syöt nyt niitä teroluteja kesän yli ja katotaan sitte syksyllä.. joopajoo. |O Ainoo vaihtoehto varmaan joku yksityinen jos kivut rupee yltyyn..

Jos täällä on Tampereella hoidettavia, niin onko kellään kokemusta, kumpi ois parempi, Väestöliitto vai se uus Ovumia? Kattelin tosiaan että ne ovumian hinnat näkys olevan jopa huokeempia kun väestöliiton nykyset..? Esim. jälkimmäisessä on s-nesteanalyysin hintakin noussu viime syksystä, ja muutenkin jotain ihmeen toimisto- ja laskutusmaksuja, ja puhelin/postiohjeistakin laskutetaan :eek: tämmösiä ei kai ois tuolla ovumiassa? Ainakaan ei lukenu hinnastossa..

Näin muute inhottavaa painajaista viime yönä.. oli niin hirvee verentulo ettei ikinä, side oli ihan punasena ja mietin siinä vaan että jotain on todella pahasti vialla, ja että onko nämä nyt seuraavat menkat vai pelkkää välivuotoo! :p huh, mikä helpotus ku heräsin..!
 
Hyviä ideoita teillä kyllä :LOL:

Meillä probleemana tosiaan se että ihmiset ei tiedä ja ainakin vielä en taida olla valmis kertomaankaan. Pelkään että ne alkaa sitten jatkuvasti kyselemään että joko? Ja en jaksaisi enempää painetta. Vaikka, kai sitä jossain vaiheessa pitää kertoa...

mm77: Me ollaan väestöliitossa ja siellä ainakin ollut hyvää palvelua, mutta tosiaan vasta kerranhan olen siellä käynyt oikeastaan ja nyt odotellaan syksyyn.. Tää Ovumia oli mulle aivan uusi juttu!
 
mm77 oletko kysynyt voisiko sinun omaan terveyskeskukseen päästä ultraan? Näkisi sitten sen ovulaation tilanteen, että tapahtuuko mitään. Tiedän, että jotkut tk:t tekee myös näitä "ovisultria" ilman sen kummempaa lähetettä. Tai mitä jos vähän liioittelisit kipuja.. ;) Pakko tunnustaa, että itse olen kyllä käyttänyt valkoisia valheita ja liioittelua asioitten nopeampaan etenemiseen :saint:

veena, ymmärrän kyllä, että pienikin vihjaus ulkopuoliselle yrityksestä saa paineet nousemaan entisestään. Minulla helpottaa tilannetta jonkin verran, kun melkein kaikki tietää tuosta viime syksyn menetyksestä niin kyselijöitä on melko vähän, onneks!

adelina, saanko udella yritittekö esikoista miten pitkään? Kerroitkin, että clomeilla tärppi tuli. Mites imetitkö?
Minulle on moni lääkäri sanonut, että kakkosen yrityksen voi laskea alkaneeksi vasta siitä, kun imetys lopetetaan kokonaan.
Minä imetin melkein vuoden, siitä huolimatta menkat alkoivat, kun vauva oli vasta 2kk. Ja heti silloin aloin toivoa toista, yrittäminen alkoi sitten siitä pikkuhiljaa.
Mutta tässä siis mennään edelleen, vasta pari viikkoa sitten lääkäri kommentoi minulle, että minulla imetys toimi ehkäisynä juuri niin kuin sen kuuluukin. Arvatkaa vaan lohduttiko :kieh:
 
kirma, tampereella on aika hankalaa päästä julkiselle puolelle tarkastuksiin.. viimeks kun olin kaupungin gynellä (hirveen vaivan jälkeen onnistuin saamaan tk.sta lähetteen!) niin anto vaan sen terolutreseptin ja totes että eteenpäin (tähystykseen) ei voida laittaa jollei kivut oo suunnilleen sietämättömät, ja sillon vielä munasarjassakaan ei näkyny sitä rakkulaa. Ja enhän mä voinu valehdellakaan kun ei oo tarvinnu edes särkylääkkeitä ottaa,.. :ashamed: kivut/jomotukset on lieviä, mutta silti ne kyllä häirittee. Pitää varmaan koittaa vielä jos tonne otettas ja selittää että on todettu se endorakkula ja oireet senku pahenee, että eikö pitäs seurailla ettei sit syksyllä lähde jo koko munasarja! :'( ja luin että yleensä ne kyllä leikataan, kun harvemmin ittestäänkä häviää ja etenki kun on raskaustoive... tässä taudissa pitää näemmä oikein vaatimalla osata vaatia hoitoja että jotain tehtäis.. :x (harmi kun tuolla rivissä ei oo sellasta vihasta naamaa, sopis tähän kohtaa hyvin!)
 
hei vanhat ketjukaverit, toivottavasti en pahoita teidän mieltä, mutta jonkin tovin täällä palstanneena halusin teille kertoa että tänään ultrassa näkyi pikkuinen sydän joka sykki vimmatusti...
tiedän olevani onnekas ja toivon että teistä ihan jokainen saa kokea saman tunteen pian :heart:
 
Huomenta naiset!

Täällä alkaa vaikuttamaan siltä että täti olisi tänään vihdoinkin häipymässä. B) Silti turhautuminen jatkuu. Kiukuttaa että kun jotenkin oli asennoitunut siihen että nyt olisi ollut se inssi ja nyt sitten pitää vaan odottaa. Plääähh. Kauanko tässä vielä menee!!! :kieh: Kuten huomaatte; ei hyvä päivä :D

Varmaan tänään tulee postissa se mun hirmuinen testipaketti. Että meinaan on millä tikuttaa...!

Jennuli: Onnea hyvistä uutisista, varmaan olet aivan pilvissä :heart:

Sitä tuossa pohdin että pitäisikö sitä lähteä julkiselle puolelle jonottaan samalla kun on yksityisellä. Kun nuo inseminaatiot kyllä vielä onnistuu tuolla yksityisellä, mutta rankemmat hoidot on jokseenkin hintavampia. Niin jos menisi sinne asti (toivottavasti ei), niin oisi jo ollut jonossa aikansa. Miten muut olette ajattelleet? Meillä paikkakuntana Tampere eli jonoa vissiin riittää...
 
Veena Itseasias mietin tänään tota samaa.. kun julkisella joutuu vissiin oottaan ehkä puolikin vuotta jos joutuu koeputkihedelmöitykseen, niin miten käy jos sillä välin käy yksityisellä samassa toimenpiteessä, tai vaikka vielä neljännessä inseminaatiossa? Ja siis jollei tuu tulosta niin onko se yks vastaava hoito pois julkisella puolella? Kolmehan niitä kai saa iui+ivf? Näkyykö yksityisen hoidot jossain hoitohistoriassa..? Meinaan jollei vaan mainittis tosta mitään :p

Ainakin nyt jos kävisin kesän aikana yksityisellä siinä endokystakontrollissa niin voisin sanoo l-polilla että oli vähän pakko kun tännekään ei otettu..!
 
mm77: Siis mitä?!! Onko se rajoitettu niin että jokainen ihminen saa yhteensä vaan 3 hoitoa :eek: Ja yksityisellä otettu vähentää julkisten toimenpiteiden määrää :eek: Tällästä en oo kyllä tiennytkään... Siis montako niitä toimenpiteitä saa yhteensä? 3 IVF:ää ja 3 IUI:ta vai yhteensä 3? hö... Olin jotenkin ajatellut että julkinen ja yksityinen on kaksi eri asiaa :/

Ja miten sitä muuten lähdetään liikkeelle tän asian kanssa oikeein? Siis otetaanko yhteys terveyskeskukseen vai mihin? Olipas kysymystulva :) Viisaammat valaiskoot :D
 
Käsittääkseni joo.. eli julkisella saa 3xiui ja 3xivf. Ja jos ennen noiden kaikkien tekemistä käy yksityisellä vastaavissa niin saattaa(?!) olla pois noista. Mutta siis kyllähän kai sentään yksityisellä saa niin monta hoitoo kun haluaa!
Sitä en tiedä onko julkisella ja yksityisellä yhteiset sairauskertomukset/tiedot jotka näkyy koneelta.. mutta kaipa toi julkinen saa jotenkin ne tiedot yksityisiltä? Eihän sitä muuten varmaan kukaan kertoiskaan että on käyny yksityiselläkin...

Yksityiseltäkin ymmärtääkseni pitäs saada lähete julkiselle? En oo varma kun ite ollu kokoajan julkisella, siis menin tk-lääkärin kautta..
 
Niin ja siis sitten se varmaanki nollautuu noi hoitojen määrät, jos toista raskautta yritetään.. ei siis ihmistä/naista kohti vaan lasta..! B) Tosin jokkuthan ei sitten enää oo päässy julkisen hoitoihin joilla on jo useempi lapsi. Kai se riippuu tilanteeesta.. jos vaikka on joku hedelmällisyyttä heikentävä sairaus tai ei voi tulla muuten ku hoidoilla niin luulis pääsevän sittenki..? Oishan siinä muuten aika järkyttävä epätasa-arvokin, jos on köyhä ja kipee niin -ei lisääntymisoikeutta!? :( mrrr...!!
 
Mun mielestä julkisella saa 3 IVF hoitoa, inseminaatioita myös 3. Jos raskuas alkaa ja johtaa synnytykseen niin määrät nollautuu. Yksityisen tekemät hoidot eivät vaikuta näihin määriin, tai en ole kyllä koskaan lukenut tai kuullut että olisi vaikuttanut.

Muiden uteluihin vastaan aina huumorilla, pääsen helpoimmalla. Esim. nyt kesällä oon sanonut "kuka nyt mahapystyssä haluais olla parhaimmalla terassikelillä" Yhdelle kavarilleni olen puhunut hoidoistamme, tosin aika ympäripyöreästi.

Ja tän päivän IHME, sain ovulaatiotestiin haamun :attn: aivan uskomatonta, ei ole koskaan näyttänyt muutakuin yhtäviivaa. Tosin viimeksi testasin perjantaina ja nyt tiistai, etten tiä olisiko eilen tai sunnuntaina näyttänyt kahta viivaa.....

Justiina80 Saitkos 2 viivaa ovistestiin?

Jennuli Ihana kuulla sun kuulumisia! Varmasti aivan uskomaton tunne kuulla pikkuisen sydänäänet :heart:
 
Olipa paljon tullut tekstiä. En nyt jaksa lukea kaikkea, joten empä pääse kommentoimaankaan teidän juttuja. :ashamed:

(.) Nyt kp 2 menossa eli täti tule eilen käymään. :'( Inssi ja clomit eivät auttaneet tällä kertaa. Inssi jääkin nyt ainoaksi eli siihen ei ainakaan tällä kertaa mennä uudelleen. Huomenna on lääkärille soittoaika. Aioin pyytää laparoskopiaan lähetettä ja kysellä miten clomien jatkon kanssa. Mullahan on endo epäily ja olen viivytellyt tuon laparoskopialähetteen kanssa, mutta nyt uskon kun aikani olen kärvitellyt ettei kai sitä muuta ole kuin mentävä sinne.
 
Miranda: :hug: Voi kun surullisia uutisia.. Toivottavasti lääkäri asioinnin jälkeen alkavat kuviot selvitä.

Tiinuli: Nyt vaan varuilta romantisoimaan ja uutta testiä taas huomenna. Voihan se olla vasta tulossakin jos et kerta ole kokoajan testannut.

Onpas epäselvää touhua tuo kuinka monta hoitoa sitä sitten oikeen saa :/
 
tao
Miranda-81: Oletko huomannut, että clomit olis pahentanut endoa ? Mun pitäs rueta popsimaan clomeja ensviikolla ja endoa on (todettu skopiassa). Vähän hirvittää, että mitä ne saa aikaiseksi tuolla sisuksissa.
Laparoskopia oli minulle ihan positiivinen juttu, että reippain mielin vaan sinne !
 
(Tiinuli81 ) "Yksityisen tekemät hoidot eivät vaikuta näihin määriin, tai en ole kyllä koskaan lukenut tai kuullut että olisi vaikuttanut." Näinhän se kaiken logiikan mukaan menis (toivottavasti meneekin! ).. mutta mutta.
Ihmettelen tätä.. kun tuolla 'Pömppömahaisten plussaajien' pinossa (s.88) nimimerkki Kamilla kirjoittaa näin: "Ja syksyllä taas julkisella aloitetaan homma nollasta kun en voi kertoa yksityisen hoidoista :kieh: " ??? Miksei..? Vai mitähän toi tarkotti..
 
Jennulille hurjasti onnea :heart:

Miranda: :hug:

kirma: Saa udella =) Ensin yriteltiin se vuosi ilman mitään tulosta (saahan sitä yrittää kun sinä aikana tuli vissiin parit kuukautiset...). Sit kävin ensin yhdellä miesgynellä, joka sano, että yritelkää vielä toinen vuosi niin katellaan sitten mitä tehdään... Sit kävin yhdellä naisgynellä, joka sitten ultras ja totes pco:n ja määräs lääkkeet. Eka kierrossa oli 1 clomi/pvä -> ei vaikutusta ja sit toisessa kierrossa 2 clomia/pvä ja siitä sitten tärppäs. Eli siinä mielessä päästiin kyllä ton esikoisen kans tosi helpolla...
 
Mulla oli soittoaika lääkärille, tänään lähti lähete Taysiin IVF-hoitoihin. Jonotus on max 6kk. Lääkäri sanoi että voin vapaasti mennä yksityiselle jonotusajaksi hoitoihin jos haluan, mutta suosittelee tauon pitämistä. Luultavasti kuitekin jatketaan jonotusaika ovulaatioinduktioita Tampereen väestöliitossa tai avalla ja ovumiassa.
 
Minut vois pistää taustalle, tai sit poistaa. Huomena alkaa menkat, ellei tänä iltana jo. Meinaan ottaa vähän etäisyyttä tähän palstaanki...Pietään sivussa kaikki hoidot ja vois melkein koko yrittämisenki siihen asti, kunnes oon laihtunu. Ku ei näytä tulosta näinkään tulevan, jospa jotain tapahtus ku sais kropan ja elämäntavat kuntoon.
 

Yhteistyössä