Odotuksen odottajat!part II

Mitenkähän on, ottaisitteko mukaan pinoonne? Odotuksen odottaja tässä tosiaan on, kun kuukausi kuukauden (tällä hetkellä jo yli 1,5 vuotta) jälkeen odottaa ihmettä. Ilman apua se ihme ei meille taida kyllä löytää ja siksi ollaan aloittamassa 2 icsi. Ekasta ei onnistumista tullu.

Vaikka meillä ei eka yritys onnistunutkaan, uskon minäkin vielä, että nämä insseihin verrattuna järeemmät hoidot saattaa helpommin tuoda sen kauan kaivatun plussan, ainakin joillekin. Tuntuu, että noita inssejä ainaskin Veenan ja Linnian kokemusten perusteella kokeillaan aika monta kertaa. Se on ehkä niin selvää, jos selkeesti on häikkää miehen simpoissa, niin sitten päädytään aika helposti tuohon icsiin. Mut jos mitään syytä lapsettomuuteen ei varsinaisesti löydetä, tuntuu kestävän pitkän aikaa ennen ku noihin järeempiin hoitoihin siirrytään.

jep, mut Onnekasta uutta vuotta kaikille tähän pinoon!
 
Pieni huomio hoidoista..

Täällä aika moni tuntuu ikään kuin manailevan sitä, että joutuu käymään insseissä ennen kuin pääsee järeämpiin hoitoihin. En tiedä, mitä julkisella puolella ajatellaan asioista, mutta Väestöliitossa ainakin itse olen saanut sellaisen käsityksen, että inssejä kokeillaan nimenomaan siksi, että ne ovat fyysisesti todella paljon iisimpiä naiselle kuin IVF/IVM/ICSI.

Toki inssejäkin tehdään lääkkeellisinä ja myös pistoshoitojen kera, mutta inssien riskit ovat silti aika pieniä noihin järeämpiin hoitoihin verrattuna. Näin etenkin silloin, jos naisella on PCO-tyyppiset munasarjat tai selkeästi diagnosoitu PCO, sillä PCO-potilailla on paljon tavallista suurempi riski saada munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymä IVF/IVM/ICSI-hoitojen yhteydessä. Hyperin riski on toki aina olemassa, kun järeämpiä hoitoja tehdään, mutta PCO-potilailla riski on erityisen suuri.

Ei niitä inssejä siis "ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi" tehdä. :xmas:
 
Nyt taidan olla Evenstarin kanssa vähän eri mieltä.

Kyllä niitä inssejä tehdään ihan "huvin ja urheilun vuoksi", julkisella siis, koska ei haluta laittaa potilaita huomattavasti kalliimmaksi tuleviin keinohedelmöityshoitoihin. Inssejä nyt vaan tehdään ensin joissain paikoissa, vaikka olisi täysin päivän selvää ettei niillä tule tulosta tapahtumaan. Meille on kolme (3) eri lääkäriä kertonut ettei meidän kannata odottaa inssistä mitään tuloksia, koska niitä ei tule, mutta SILTI meitä ei päästetä suoraan ICSI-jonoon, vaan on kuljettava "lähtöruudun kautta", eli ensin tehdään inssejä.

Onhan se tietysti mukavaa jos selviää kevyemmillä hoidoilla eikä ICSIä/IVFää tarviste, mutta jos on tiedossa että tarvitsee, niin ei paljon lämmitä tieto siitä että inssi on naiselle kevyempi vaihtoehto. Vielä kevyempi vaihtoehto olisi olla kokonaan ilman hoitoja ja odotella siellä jonossa, mutta kun ei sinne jonoon pääse niin joutuu turhaan syömään hormoneja ja pelleilemään inssissä.
 
Täällä bongattu ovisplus eilen aamulla...eli onko nyt sitten pp 1?!
Hirvee hikoilu päällänsä...tämä niin ihana clomien sivuoire :kieh: Tosin mitäpä tuosta kun raskauspahoinvointi olisi tällähetkellä maailman ihanin asia ;)

Hyvää ja plussarikasta uutta vuotta kaikille!! :heart:
 
Gilmore: Olen kanssasin aivan samaa mieltä että julkisella inssejä tehdään turhan monta.

En itse tietenkään olisi halunnut suoraan IVF-jonoon mutta nyt tuntuu turhauttavalta tehdä esim. 6 inssiä ennen IVF:ää. Uskon kyllä että nuo koeputkihoidot on todella paljon rankempia fyysisesti, mutta kyllä tuo odottaminen ja pettyminen insseihin on henkisesti raskasta, ainakin minulle.
 
Hyvää uutta vuotta kaikille :flower:
Mies soitti juuri, oli soittanut Felicitas klinikalle tuloksia määrä oli huippu ja tavara oli hyvää mutta vasta-aineita oli 87prossaa ! eli inssiin tässä mennään...odotan nyt sitä miestäni sen paperilapun kanssa kotiin että näen tarkemmat tulokset :)
Olo on aika helpottunut :'( :)
 
Juu.. olisin mäkin tyytyväisempi jos ois edes se häviävän pieni luomuihmeen mahdollisuus vielä ennen ivf.ää, insseistä puhumattakaan.. tapahtus edes jotain vielä ennen kevättä,..mutta nyt ei taida olla enää mitään saumaa välttää noita kaikkein rankimpia hoitoja :/ no, toivottavasti lääkärit tietää mikä kannattaa ja mikä ei.
 
:hug: Risupesälle :hug: toivotaan kovasti et tapahtuis :)
Eihän sitä tiedä mihin hoitoihin sitä itsekin vielä sitten joutuu :x mä en oikein osaa noita juttuja tulkita mutta ymmärsin et lääkäri oli sanonut et luomumahdollisuus on hyvä mutta aikaa voi viedä reilusti ja siis 11%oli A:ta ja 68 oli B.tä ja ja kokonaismäärä oli 374,5miljoonaa.. Hemmetin vasta-aineet sanon minä :/ kuinka nopeasti ootte ekaan inssiin yleensä päässeet?onkohan siellä kuukausien jonot??
 
Ja sitten vielä tuosta että jos joku ihmettelee miten vasta-aineita on noin paljon niin mieheni on aikoinaan ollut moottoripyörä onnettomuudessa jossa siis pallit osu pahasti pyörän tankkiin ja tämä siis todennäköisesti syynä...auts!
 
digi81: Me päästiin yksityisellä puolella inssiin heti seuraavasta kierrosta, kun tutkimukset oli tehty. Ensikäynti meillä oli elokuun alussa ja ensimmäinen inssi tehtiin lokakuun alussa. Ei kai yksityisellä mitään jonoja olekkaan (luulisin)? =)
 
digi, julkisellakaan ei ainakaan oman kokemukseni mukaan insseihin joudu jonottaan siten kun koeputkihoitoihin. Oltais aikoinaan tutkimuskiertoa seuraavaan tehty inssi, samoin nyt syksyllä..jollei sitten ois tullu niitä muita esteitä.

Ei voi kyllä tapahtua mitään ainakaan niin kauan kun on endolääkitys päällä.. vaikka ainahan sitä voi toivoo että tää "pakkoehkäsy" pettäs :LOL: :LOL:

Ainii, tervetuloa Milde =)

Mä ite yritän kovasti taustailla, mutta "hyvimpä" taas näkyy onnistuvan.. :whistle:
 
Tervetuloa Milde munkin puolesta :flower:

Kiitos vastauksesta Irene ja risupesä :flower:
Julkisella puolellahan me ollaan ja itsekkin kuvittelisin ettei inssiin kauhea jono olisi :)
ja tosiaan toivotaan et se "pakkoehkäisy" pettäis :LOL:
 
Milde: Tervetuloa mukaan joukkoon! Unohtui äsken toivottaa sut tervetulleeksi ku sain tunteet kuohumaan tuo inssi/IVF-keskustelu.....

Toivon ettei kukaan nyt oo saanut sellasta kuvaa etten arvostaisi näitä inssejä. Tottakai oon tyytyväinen että lapsettomuutta voidaan hoitaa kevyemmilläkin hoidoilla kun IVF.
Enkä halua antaa sellaista kuvaa että väheksyisin näitä inssejä. Toki uskon että niistä on monille apua. Itsellä vaan meinaa usko loppua kun kolmas inssi ei onnistunut. Olin vain saanut sellaisen käsityksen että normaali tapa on että inssejä tehdään 3-4- Mutta ilmeisesti olin väärässä. Tuntui vaan pettymykseltä itselle että kolmen inssin jälkeen tuleekin vielä kolme inssiä ennen koeputkihoitoja. Taisi olla vähän sekava sepustus, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa että tarkoitukseni ei ole väheksyä inseminaatiota milläänlailla.......olen pahoillani jos joku niin ymmärsi :ashamed:
 
Joo no siis mulle tuli ainakin sellanen olo kun luin näitä mitä nyt tänään on kirjoiteltu, että onko siinä inssissä sitten mitään järkee.. Mutta toki ymmärtää myös tuollaiset tunteen purkaukset! :hug: Mutta mutta juu, mulla pitäis menkat alkaa tässä nyt ihan parin päivän sisällä ja sitten alotettais clomit taasen jne.. On vaan alkanu jotenkin jo etukäteen miettiin sitä kun sitten saa testailla inssin jälkeen, et ku jotenki etukäteen jo taas tietää sen ettei se positiivinen oo, mutta katsotaan ja odotellaan... :)
 
Kiva tulla teidän joukkoon. Kiitos!

Noista hoidoista vielä. Kyllä nää järeämmät hoidot on rankempia ja meilläkin tulee pari, ehkä kolmekin kiertoa väliin. Nyt on toinen menossa ja edelleen ovisaikaan tuntui vähän oudolta tuolla munasarjoissa, jotenkin aremmalta. Ovis tuli kuitenkin pongattua. Ja sitten on vielä ne kaikki hormoonit. Paitsi kroppaan taisivat ne vaikuttaa mielialaankin. Hyvä olis. jos jollain muulla tavalla vauvan saaminen onnistuis. Toisaalta ymmärrän myös sen turhautumisen, kun hoito epäonnistuu, oli se sitten lempeämpi tai järeempi. Silloin tahtois, että olis jokin keino, jolla vois onnistua varmemmin.

Mutta edelleen Mukavia hetkiä uuden vuoden yöhön ja toivotaan plussasateita ensi vuodelle!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gilmore:
Kyllä niitä inssejä tehdään ihan "huvin ja urheilun vuoksi", julkisella siis, koska ei haluta laittaa potilaita huomattavasti kalliimmaksi tuleviin keinohedelmöityshoitoihin. Inssejä nyt vaan tehdään ensin joissain paikoissa, vaikka olisi täysin päivän selvää ettei niillä tule tulosta tapahtumaan. Meille on kolme (3) eri lääkäriä kertonut ettei meidän kannata odottaa inssistä mitään tuloksia, koska niitä ei tule, mutta SILTI meitä ei päästetä suoraan ICSI-jonoon, vaan on kuljettava "lähtöruudun kautta", eli ensin tehdään inssejä.
No siis, tuollainen nyt on mun mielestänikin hölmöä toimintaa ja täysin tarpeetonta verovarojen tuhlausta.

Jos lääkärit on sitä mieltä, että raskautuminen inssin avulla on lähes mahdotonta, silloin olisi tietysti parasta mennä suoraan järeämpiin hoitoihin. Siinä olet ihan oikeassa.

Sen sijaan, jos naisella on tuubat auki ja ovis tapahtuu ja kaiken pitäisi olla ok, ja jos miehellä on simpat hyvää keskitasoa tai priimaa, silloin en näe mitään väärää siinä, että julkisella(kin) puolella tehdään aluksi muutama inssi ennen rankempien hoitojen aloittamista. Juuri niistä syistä, jotka aiemmin mainitsin. Neljän inssin yhteenlaskettu onnistumisprosentti on luokkaa 40-60% joten ei se nyt sentään ihan turha toimenpide ole sekään.

Kun kävin Väestöliitossa ensimmäisiä kertoja, ajattelin itsekin, että haluaisin mahdollisimman nopeasti IVF:ään, koska siinä on niin paljon parempi onnistumisprosentti. Olin ajatellut asian niin, että IVF/IVM on melkein neljä kertaa kalliimmasta hinnastaan huolimatta ns. kustannustehokkaampi kuin inssit. Väestöliiton lääkärin kanta asiaan oli kuitenkin selkeä: insseillä aloitetaan, koska kaltaiselleni PCO-potilaalle hyperstimulaation riski on oikeasti suuri.
 
Sohaisen itseni mukaan keskusteluun..

Me ollaan pahasti selittämättömiä: tuubat auki, kierto kulkee tarkasti kuin postiauto, ikää ei ole liikaa, mies priimaa ja kaiken päälle helposti aluille saatu esikoinen. Mutta toinen (kolmas jos ku lasketaan mukaan) ei ota tullakseen, ei sitten millään.
Väestöliitossa olivat sitä mieltä, että meidän on ihan turha maksaa insseistä, koska samat onnistumisprosentit meillä on ihan kotipeuhullakin, eikä kaikenlisäksi ole mitään väliä möyhitäänkö peittoja kerran vai pari päivässä, miehellä siimahäntiä riittää. Minusta oli todella reilua heiltä kieltäytyä tekemästä meille inssiä, vaikka itse olisimme olleet siihen valmiita. Sen tilalle avitettiin sitten luomuovista hormoneilla ja hoidettiin "inssit" peiton alla.
Mutta tulos nolla. Ja kyselemättä saimme suoran lähetteen julkiselle ivf:ään.

Oma mielipiteeni insseihin selittämättömillä on sama kuin Vl:n lääkärillämme, aivan se ja sama millä ne siittiöt kohtua kohti ruiskastaan. Ja prosentit kertovat kyllä myös karun totuuden. Eri asia on sitten niillä pariskunnilla, joista miehellä on selvästi jotakin häikkää siimahännissä, esim. liikkuvuudessa.
Ja sitähän ei sitten jälestäkäsin koskaan saada selville, että jos raskaus on inssillä alkanut, olisiko raskaus alkanut myös luomusti.
No juu, tämä tästä aiheesta.

miranda-81, peukkuja sinulle maanantaille! Uusimmassa Kaksplussassa oli muistaakseni maininta, että jos alkuraskauden ultrassa sikiön syke on näkynyt, on raskauden keskenmenoprosentit enää 0.5. Että hyvillä mielillä ultraa odotellessa!

Mihin pinoon sitä muuten sitten siirtyy, kun se onni on viimein potkaissut? Tuntuu aika epätodennäköiseltä, että malttaisi pysyä koneelta pois, ajatusten vaihtoa olisi kiva jatkaa murut masussakin. Mutta "yleinen" pino tuolla odotuspuolella ei kyllä nappaa, olisi mukavaa jos keskustelukavereina olisi ihmisiä, jotka jotakin tästä odotuksen odotuksen tuskasta tietäisivät, niitä, jotka oikeasti osaisivat arvostaa raskaaksi tulemisen ihmettä.
En ole enää kuukausiin uskaltanut odotuspuolelle vaklimaan, ehkä siellä onkin lapsettomuuspuolen porukalle oma pino. Mutta ei sillä, että meikäläisellä sinne vielä asiaa olisikaan...tässä voi kestää vielä iät ja ajat...

milde:lle :wave: Täällä pinossa on aktiivista porukkaa, yksin ei tartte höpötellä =)

risupesä, minä samaistun todella hyvin noihin sinun masentuneen kuuloisiin jutusteluihin..taidetaan olla luonteeltaan aika samanlaisia märehtijöitä. Vaikka sitä koittaa päättää, että nyt viimein piste tälle pohdinnalle niin ei siitä mitään tule. Ja sitten on jo ajanut itsensä sellaiseen epätoivoiseen itkuoloon, että tuntuu ihan turhalle edes yrittää ajatella jotain muuta. Ja sitten se tuska vie yöunet..kaikki on koettu juu :ashamed:

Eilen autossa mies kysyi jotakin, enkä kuullut, kun olin ihan muissa maalimoissa ja paljastin miehelle, että ylläri, ylläri mietin just minkälaisen valokuvan mies sitten ottaa synnytyssalissa kun muru on just saatu ulos :LOL: :headwall: .
Jep, nämä ajatukset todellakin pyörii vaan sitä yhtä rataa.
Ja sitten kun radiossa summattiin mennyttä vuotta, niin minulla se on ollut melkosen ykstoikkosta: tammikuu08: ovulaatio-kuukautiset, helmikuu08: ovulaatio-kuukautiset.....joulukuu08: ovulaatio-kuukautiset, yhteensä 12 kertaa! Ei niin mitään poikkeusta tuossa kaavassa! Kuin mä olen saanut kulumaan kokonaisen vuoden |O |O Järkyttävää ajatella, että jospa sitä onkin vuoden päästä vielä tässä tasan samassa tilanteessa :headwall:

Kaikesta huolimatta onnea tälle vuodelle ja iloista loppuviikkoa kaikille teille pohtijoille ja ihmeen odottajille :heart:

~kirma~
 
Milde Tervetuloa joukkoon.

Meille tehtiin ihan peräperää neljä inseminaatiota ilman tulosta. Lääkäri tiesi varsin hyvin ettei niillä tule tulosta ja silti tehtiin. Noh meille ainakin sanoi suoraan, että kaikki neljä on tehtävä ennenku pääsee järeämpiin toimenpiteisiin. Huvittavaa oli kun yksi niistä lääkäreistä ehdotti jossain vaiheessa jos tekisi jopa kuusi inssiä. Olin että ei, mitä järkeä. Mieheni simppamäärä niin heikko ettei kumminkaan olisi tuottanut tulosta.

Mutta tänä vuonna on toivottavasti plussarikas vuosi Odotuksen odottajissa. :)
 
moih.. osaako kukaan sanoa kauanko menee että kierto palautuu suurinpiirtein normaaliksi keskenmenon jälkeen, eli itselläni oli 28.11 rv6+1 km, ja ihan spontaanisti tyhjeni kohtu, mutta edellleenkään ei ole oireita ei mitään kuukautisiin viittaavaa, viime keskenmenossa kiertoni palautui tasan normaaliksi heti km:n jälkeen.. mutta nyt ei mitään ja aina ollut juuri tuon kierron luotettavuus mulla "helppoutena" tässä hommassa.. noh mie odottelen vielä viikon pari jospa ne sieltä tulisi joskus..tai mielellään sitten ei :) 28.1 onneksi aika uudelle lapsettomuuslääkärillemme, ja päästään taas kartoittamaan tilannetta että miten edetään..kunhan nyt vain täti suvaitsisi tulla..
 
Mä hengailen täällä taustalla vielä tammikuunkin, jatkamme hoitoja helmikuussa.. Ihan siis meidän puolelta tuli tämä juttu ettei klinikalta.. mutta mutta nyt kp1 menossa, että ensi kuun menkkoja odotellaan.. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Evenstar:
Neljän inssin yhteenlaskettu onnistumisprosentti on luokkaa 40-60% joten ei se nyt sentään ihan turha toimenpide ole sekään.
Tähän pakko vielä vähän tarttua.

Eihän hoitojen onnistumisprosentteja voi laskea laskemalla yhteen kaikkien tehtyjen hoitojen onnistumisprosentit. Tuolla kaavallahan seitsemällä inssillä saataisiin 70-105 prosenttisella varmuudella onnistuminen, ja ja ei se kyllä ihan niin mene.

Oletan että siis lasket yhdelle inssille 10-15 % mahdollisuuden, kuten tekee esim. Diacor: http://www.diacor.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=757&Itemid=365.

Kolme epäonnistunutta inssiä ei millään lailla nosta sen neljännen onnistumistodennäköisyyttä muutoin kuin tilastollisesti. Pikemminkin laskee, jos kolme kertaa on jo koitettu ja ei vaan onnistu.
 
Hei taas ja toivottavasti vuosi on alkanut mukavissa merkeissä!

Tuntu kovin tutulta tuo kirman juttu menneestä vuodesta, huoh. Puoliväli ja oviksen pongaus, lähestyvät kuukautiset ja r-testit. Niitä onki sitten tullut tehtyä MONIA. Ja sit kun päästiin tutkimuksiin ja hoitoihin, niin hoitojen suunnittelua ja odottelua. Pistelyjä ja odottelua. Epäonnistumista ja niin eespäin. Koko ajan saman asian ympärillä. Mutta vielä jatketaan, koska toive on niin kova.

Muuten millis, mikä simppamäärä on heikko teidän tapauksessanne (huom. ei tartte kertoa, jos liian hlökoht. kysymys)? Meillä miehellä alle 4 milj. ja vain hitaasti liikkuvia ja niitäkin vain 6%. Joten näillä mentiin sit suoraan icsiin. Eivät edes ehdottaneet muita hoitoja.

Vaan piiiiitkän ja piiiiimeän syskyn jälkeen mennään sit vihdoin kohti valoisampia aikoja. Jospa se auttais ajattelemaan valoisammin näitä vauvajuttujakin.
 

Yhteistyössä