Odotuksen odottajat!part II

Tähtisäde
Pantalaimon: Varovaiset onnittelut! Kyllä siellä raskaushormonia kehissä on, kun kerran viiva piirtyy!

Käyn täällä tällä hetkellä harvakseltaan. Olen koittanut vieroittaa itseäni palstalta ja samalla koittanut myös unohtaa koko tätä asiaa. Tuntuu, että en ole päässyt lainkaan työstämään koko keskenmenoasiaa. Kertaakaan en ole itkenyt edes asiaa, vaikka se tuntuu tosi pahalta. Ei ole kyllä reilua, että ensin järjettömien määrien hoitoja jälkeen saa sen viivan tikkuun ja sitten se otetaan pois. Eikö tässä nyt ole jo henkisesti kasvettu tarpeeksi, että vielä tarvitsee opettaa lisää... No, mutta asia ei muuksi muutu ja nyt me odottelemme pääsyä julkiselle puolelle. 7.4 mennessä hoitotakuun mukaan pitäisi olla kartoituskäynti ja sinne sitten otamme kaikki paperimme Avalta mukaan ja toivomme pääsevämme suoraan uuteen icsiin. Ja jos 7.4 mennessä ei ole kuulunut TAYSista mitään niin soitan sinne saman tien ja koitan vaatia pääsyä maksusitoumuksella takaisin Avalle. Mulle ei ole kyllä hajuakaan toimiiko tuo noin yksinkertaisesti! Onko teillä kokemusta?
 
Tähtisäde halusin tulla halaamaan sua näin virtuaalisesti vielä :hug: Kaiken ponnistelun ja toiveiden jälkeen pettymyksen täytyy olla valtava. Toivottavasti saat kuitenkin asiaa jollain keinoin purettua, että se ei jäisi kaivelemaan.

Uskon, että nyt on hyvä aika ottaa pieni tauko just palstaankin. Itselläni siitä ainakin on apua ollut, kun vaikeat ajat on menossa täälläkin.

Kyllä te vielä onnistutte! Elämä antaa varmasti vielä sitä kaunistakin puolta, jaksakaa vaan uskoa siihen siskot! :flower:
 
Tähtisäde: Komppaan astridia ja annan ensiksi ison virtuaalihalauksen. :hug: Toiseksi, palstatauko tekee kyllä hyvää. Itse ainakin tarvitsin viime syksynä sen pari kuukautta aivojen nollaamiseen. En voi kuvitellakaan, kauanko km:sta toipumiseen menee. :ashamed: Kovasti voimia sulle Tähtisäde ja toivotaan, että pian tulee kutsu TAYSiin.
 
Pantalaimon: Onnee haamusta - toivotaan että vahvistuu!!!

Heh - mun piti jollekin muullekin kommentoida, mutta en nyt enään muista kenelle ja mitä asiaa. höh. eikä tästä edes nää edelliselle sivulle. olikohan se jotain IVF-aikataulusta.. no, palaan asiaan, kun käyn tsekkaamas. :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja jenni-juulia:
Hellurei! Nyt se on sitten päätetty ja lääkäriltä saatu siunaus IVF:LLE. Eli jos kaikki menee niinkuin pitää eikä täti tule ennen aikojaan, niin alkion siirto menisi viikolle 17.

Eli nyt on ongelmana tuo pääsiäinen. Jos täti tulee ens pe - ens viikon pe, niin joudun oottelemaan seuraavaan kiertoon, kun ultrat yms menisi just pääsiäisen päälle. Nyt mä täällä kädet ristissä toivon että tuo täti, joka ennenkään ei ole suvainnut ilmaantua, ei ilmaantuisi nytkään ilman primolutteja! Kyllä on kohtalon ivaa jos näin käy!

Minulla on myös pco ja mies terve. Meillä tulossa lyhyt kaava. Sain eilen pistosopetusta, minusta se ei tuntunut miltään.. oli kyllä vähän häröä pistää itseään ja kattoa ku neula menee omaan mahaan!!!! Mies katseli vähän valkoisena mut selvisi sitten huumorilla!!!
Heps. en muista olitko se sä jolle piti kommentoida... :saint: :LOL:
no, mut meilläkin meinas mennä pilalle vapun takia koko touhu. mutta onneksi hoito pystytään tekemään; viikkoa myöhemmällä aikataululla vaan. Toivottavasti pääsisitte alkamaan hoitoa pääsiäisestä huolimatta!

ja sit joku kysy onko PCO. No, mulla on todettu; mutta nyt lääkäri vaan sano, että PCO-tyyppiset munasarjat. Ehkä mä oon saanut VHH:lla vähän sitä rakkulaisuutta kuriin! Ainakin mä ovuloin yleensä, mutta myöhään. Niin ja meillä on pitkä kaava; ehkä vaan sen takia että siinä saadaan aikataulut paremmin osumaan, ku ollaan julkisella. Yksityisellä oltas varmaan tehty lyhyellä. Ja viimeksi mulla tehtiinkin lyhyellä, kun oltiin yksityisellä EX:n kans.


 
Tähtisäde: Tuo on niin uskomattoman väärin. Miksi, sitä ei voi ymmärtää, ei mitenkään. Ja miten se on mahdollista ylipäänsä että se "tuuri" osuu juuri omalle kohdalle, kun kuitenkin niin suurella osalla ihmisistä lapsen saamisessa ei ole mitään ongelmia. Pakko sen hoitotakuun on toimia ja toivottavasti saatte maksarin sinne ava:lle. :hug:

Pantsu: Joko teit uusinta testin aamulla? :heart: Ja sulle on YV:tä :)
 
).( Nyt on käyty seurantaultrassa eli vähän reilut kymmenen isompaa follikkelia siellä johtimissa köllötteli (yht. 22). Punktio olisi nyt sitten tiistaina 24.3 ja siirto, jos sinne asti päätään niin torstaina 26.3. Nyt rupee pelottaan oikein urakalla. :'( Oma lääkäri ei edes ole paikalla punktio päivänä niin sen hoitaa joku toinen lääkäri, olis niin mukavaa kun ois ollu oma, mutta eiköhän tämä tästä. Pregnyl ois tarkoitus pistää sunnuntai iltana.
 


Keskiviikko 18.3.2009

TOIVOJAT

IVF/ICSI
dreamer78........................1.ivf/icsi huhtikuussa...............6/32
Irene80.........6/06.......1.ivf/icsi punktio 24.3.................7/28-32
Sannuli-81.........8/07..........1.ivf:n 1.pas.maaliskuussa...11/26-30
Gilmore...........kesä07..........ivf tulossa.............................12/?
millis1981.......................1.ivf/icsi..................................14/27-28
Veena............yk23.......1.ivf tulossa.................................19/24-28
kirma.........9/06, ku10/07......1.ivf vko14..........................28/n.28
Hilma78..............................yasmin,puregon,icsi................30/?
Tiinuli81......................primolut, puregon, 2.IVF..vko14......?/?
emily81.........07/07.......1.ivf/1.pas, gonal-f, pregnyl..........?/?
jenni-juulia.....2v..............1.ivf vko17.................................?/?

IUI
Linnia.................2,5v....puregon, pregnyl.....................4/25-28
Plamsu75.....3v..............2.IUI, clomit............................11/28
jastu...................yk3..........clomit,pregnyl,iui...............12/30-34
Tamtam.......yli 1v.............2 IUI, clomit, pregnyl...............14/?
Rosetta.....7/07...1 IUI,clomit, menopur,pregnyl............20/30

Oviksenmetsästäjät ja muut kotiyrittäjät
Vadelmaunelma.....syksy07......clomit, terolut..................5/?
Iines-74..........................................................................8/27
astrid.................3,5v..................................................16/28-35
Tanjuska2107....1v2kk.......tutkimukset...........................?/?


Piinailijat
perhone..........2. IUI clomit, puregon, pregnyl.................pp7
ToivoaON......5v.......iui, metut+terolut+clomi+pregnyl.....pp9
Evenstar.............yk2.........metut,clomit.....................26/26-79, pp11
tvvo..................................gonalF, pregnyl, luget.............23/?, pp12
verve..........11/06..............clomit.............................23/29-34, pp12
Taikapapu......1v.........1.iui, clomit, luget...........................pp15

Haamuilijat
Pantalaimon.9/07.1.IUI clomit, menopur, pregnyl, luget...pp15

Taustailijat
Justiina80..........11/05
Rouva B.............3v tjot
risupesä.............4/06.....orgametril, ivf
kinky cat............................icsi, km 11/08
pikkuvadelma....12/06, km 6/08
Orion......2v4kk...........luomu, km 02/09
Tähtisäde..........11/07, 1.icsi, km 3/09
Milde........yli 1,5v...........2.icsi
digi81........2/07.............tutkimukset



PLUSSAT 2009

2/09 Viol.........8/07......3.iui, puregon,pregnyl, luget
3/09 Jennyli.........yk7....terot, km1/09

 
Irene: Tota mäkin just jännään että pääseekö sitä sitten sille omalle "luottolekurille". Vaikka varmasti ne kaikki asiansa osaa, mutta silti. Eikös sitä sanota että lääkitys on niin vahva ettei kipua pitäisi oikeastaan tuntea. Eikös tuo ole muuten aikasta komea saalis folleja =)
 
Veena: Juu ja tämä on just se inhottavampi lekuri joka homman hoitaa. TR kyllä pahoitteli ja olisi halunnut hoitaa itse asian, mutta eihän sille mitään voi kun ei ole paikalla. Kertoi muuten, että heidän tammikuun onnistumisprosentti oli ollut 70 eli eiköhän me jatketa samaan tahtiin. :D
Ja olen kyllä tyytyväinen "saaliseen".
 
Irene: joo se on kyllä harmi että se yksi lähti pois sieltä. Ja toisaalta kun on kuitenkin maksava asiakas niin haluaisi vaatia että pääsee sille lääkärille kun haluaa, mutta eihän sille mitään voi sitten jos ei juuri se oikea lääkäri ole paikalla silloin. Jännää on B) Pääsispä jo itsekin vauhtiin, mutta saattaa olla että tuo pääsiäinen tulee juuri ei-ollenkaan-sopivasti ja joudutaan lykkäämään seuraavaan kiertoon...

ps. Ketju tökkii, heittää valkoista sivua aina välillä..
 
Moikka kaikki, pääseekö tänne mukaan märehtimään asioita? Roikuin joskus alkuaikoina kun aloimme yrittämään lasta, tuola toisella puolella, missä porukka odottaa plussaa jne... no kun meillä ei alkanu sitä plussaa kuulumaan, niin poistuin näiltä sivuilta kokonaan, kun tuli vain paha olo kun sitä lasta alkanut kuulumaan...

Aloitimme yrittämään lasta 2007 marraskuussa ja pidin typeränä sitä niin itsestään selvänä asiana että suunnittelin melki meidän kesän menotkin sitä mukaan "ettei me voida varata sitä ja tätä kun mä oon varmaan raskaana..." Jep jep, enpä enää suunnittele mitään vaan elän tässä hetkessä enkä mieti enää tuollaisia. Jos tekee mieli varata joku matka niin mä varaan (siis jos on varaa :LOL: )

Mä uskaltauduin ykstyiselle gynekologille lokakuussa 2008, joka on erikoistunut lapsettomuuteen. Ensimmäisellä kerralla se tutki minut ultralla ja totesi että kaikki sen mukaan on minussa kunnossa, haastatteli minua ja jatkossa jos/kun asiaa menee eteenpäin minut tutkitaan vielä paremmin. Ekana piti vain katsoa mikä on minun mieheni tila. Eiku miehelle purkki nenän eteen ja sanoa että hoitaa purkin tutkittavaksi. Purkki vietiin ja kahden viikon päästä tuli huonoja uutisia: Jos näillä tuut raskaaksi on sama ku lottoaisitte :'( Meidät laitettiin kunnalliseen jonottamaan...jonotusajaksi ilmoitettiin joulukuussa 2008, puoli vuotta siitä, kun mieheni on vienyt toistamiseen uuden näytteen ja käynyt verikokeissa. Näyte vietiin ja se oli vielä huonompi kuin eka 0 % hyvin liikkuvia ja B-tason liikkuvia tais olla 7 %... Lisäksi mieheni verikokeissa oli ilmennyt että mieheni Luteininen arvo oli koholla... Jonotus kuitenkin lyhentyi kun kolmeviikkoa sitten tuli lappu että meille ois nyt aika, joka on huomenna, ensimmäinen lääkäri käynti... Jännittää ihan sairaasti ja toisaalta turhauttaa... kuinka pitkä matka tästä tulee..??? Mut ilmeisesti tutkitaan huomenna uudelleen ultralla ja passitetaan verikokeisiin??
 

Yhteistyössä