Odotuksen odottajat! Osa III

irene80, voi kääk!!! Tiiätkös, se raskaan työn tulos nyt sitten palkitaan :heart: Aivan mielettömät (ja ei kateelliset) onnittelut sinulle ja miehelle, nauti olosta ja tiedosta, että se pieni siellä on oikeasti mukana!
Onko uutta oireilupuolella?

tiinuli81, saisitkohan veritestiä?
Minä muistan tuolta kuumeilupuolelta yhden, joka ei sitten millään saanut viivaa vahvistumaan, mutta joka sitten kuitenkin oli tukevasti raskaana. Että niinkin se voi mennä. Sinullahan ei aikaisempia kokemuksia tästä ole, joten voihan olla, että reagoit vaan tosi huonosti kotitesteihin. Faktaahan on, että jotakin siellä on tapahtunut, kun kerta näkyvää viivaa näyttää. Koita kestää!

rouva B ja rosetta onnittelut onnistuneista insseistä! Ja molemmilla kaksi follia..Wautsi wau!!

astrid, sinullahan on käytössä melkoinen arsenaali piikkejä! En ole kuullutkaan, että menopuria ja puregonia käytetään yhdessä. Ja tuo 150IU:han on aloitusannostus ivf:ssä, että luulisi kyllä, että sieltä lähtisi ainakin se kaksi follia kasvuun.

elenia :wave: :wave:

veena, se ivf:n aloituspelko oli minullakin ihan hirveä. Ja tässä sitä nyt ollaan :/ Ei auta, eteenpäin hoidoissa on mentävä vaikka kuinka tuleva ahdistaa. Kyllä sinä siitä selviät :hug:

tvvo, minulla ollut myös kirjautumisongelmia!
Minä olen käyttänyt babyplussan testejä, niitä on täällä kehuttu paljon. Eivät ole ihan siitä herkimmästä päästä, mutta silti vissiin luotettavia. Ja ihan hyvin ovat aina minun negani näyttäneet, vaikka valeraskaana on tullut oltua useammassa kierrossa :LOL:

ines74, onko luomuihme mahdollista ;) :whistle:

).( Ei mitään. Lugeturvotus on hirveää, muuten ei siis yhtään mitään. Edelleen vahva olo siihen, ettei mitään olla aikaiseksi saatu.
 



Lauantai 11.4.2009

TOIVOJAT

IVF/ICSI
Gilmore...........kesä07..........ivf tulossa.............................8/?
millis1981.......................1.ivf/icsi:n 1.pas...........................13/27-28
Veena............yk24.......1.ivf tulossa.................................18/24-28
dreamer78........................1.ivf/icsi huhtikuussa...............30/32
Hilma78..............................yasmin,puregon,icsi................?/?
emily81.........07/07.......1.ivf/1.pas, gonal-f, pregnyl..........?/?
jenni-juulia.....2v..............1.ivf vko14.................................?/?
Sannuli-81.....8/07......2.ivf.................................................?/?

IUI
astrid.................3,5v.......... menopur, pregnyl...........5/28-35
jastu...................yk4..........clomit,pregnyl,4.iui............6/30-34
Katriina77....10/07.......2.IUI, clomit,pregnyl..............10/28-31
verve..........11/06..........1.iui, clomit, pregnyl...........12/29-34
Evenstar.............yk3....2. IUI.....metut,clomit..................21/26-79
Linnia.................2,5v....puregon, pregnyl.....................28/25-28
Pikku Myy -82......11/07.....1 iui, clomit............................30/26-28


Oviksenmetsästäjät ja muut kotiyrittäjät
Plamsu75.....3v..............3.IUI, puregon, pregnyl.............8/28
Taikapapu......1v.........2.iui?, clomit, luget...........................25/?
Iines-74..........................................................................32/27
Tanjuska2107....1v2kk.......tutkimukset...........................?/?
nuppu86.........pian 1v.........tutkimukset..........................?/?



Piinailijat
Tamtam.......yli 1v.............3. IUI, clomit, pregnyl...............14/?, pp2
Rosetta.....7/07...2 IUI,clomit, menopur,pregnyl..........16/28-30, pp3
Rouva B.............3v.....3.IUI, puregon..............................20/?, pp4
tvvo.........km 3/09...............gonalF, pregnyl, luget.............?/?, pp8
kirma.........9/06, ku10/07......1.ivf vko14....................24/n.28, pp9
Riio..........3/07......1.iui.......puregon, pregnyl...........41/60-180, pp16
Vadelmaunelma.....syksy07...1.iui...clomit, terolut...........29/?, pp16





Haamuilijat




Taustailijat
Justiina80..........11/05
risupesä.............4/06.....orgametril, ivf
kinky cat............................icsi, km 11/08
pikkuvadelma....12/06, km 6/08
Orion......2v4kk...........luomu, km 02/09
Tähtisäde..........11/07, 1.icsi, km 3/09
Milde........yli 1,5v...........2.icsi
digi81........2/07.............tutkimukset
perhone..........2. IUI clomit, puregon, pregnyl


PLUSSAT 2009

2/09 Viol.........8/07......3.iui, puregon,pregnyl, luget
3/09 Jennyli.........yk7....terot, km1/09
3/09 Pantalaimon.9/07...1.IUI clomit, menopur, pregnyl, luget
3/09 ToivoaON......5v.......iui, metut+terolut+clomi+pregnyl
4/09 Irene80.........6/06.......1.ivf/icsi
4/09 Tiinuli81.... 2.IVF


 
irene onnittelut! :heart:

Elenia heippa, ollaankin tuttuja tuolta toisesta pinosta jo :wave:

kirma siis mulla on menopur ja pregnyl sitten irrotuspiikkinä. Ei puregonia... :D
Toivon tosiaan, että nyt tuolla isommalla aloitusannoksella follit ottais kasvuspurtin alkuun, koska viimeksi pistin piiitkään ja ravasin kontrollissa...

tiinulin tilanne on kyllä hassu. Toivottavasti asia ratkeaa pian.
 
kirma ja astrid kiitti onnitteluista. Oireettomana mennään vieläkin, välillä on sellasia pikaisia menkkajuilintoja. En sitten tiedä onko oire vai mikä, mutta mulle tuli hervottomasti näppylöitä selkään, mikä oli tosi omituista. Epäuskoinen olo on vieläkin ja huominen testauskin pelottaa jostain kumman syystä. :headwall:
 
Jeps, eli ultrassa käyty.

Pelot osoittautuivat turhiksi, yksi alkio oli oikeassa paikassa ja pienen pieni sydämen tuikekin näkyi. :heart: Koko (12,2mm) vastasi viikkoja 7+2 (nyt siis 7+1), mutta noin pienen heiton takia ei laskettua aikaa lähdetä muuttamaan. Nyt huokaisen helpotuksesta hetkeksi. Minulla on vielä varattuna ensi viikoksi YTHS:lle ultra-aika, taidan mennä sinne ihan vaan mielenkiinnosta. :D Nt-ultra on sitten 7.5.

Toivotan teille kaikille ihan hurjan hedelmällistä kevättä ja kesää! :flower: Suurkiitokset ihanasta tuestanne. :hug: Tulee ihan tippa linssiin, kun ajattelen teitä. :heart: Käyn toki välillä kurkkimassa uutisianne.

-Pantsu 7+1
 
Pantamolainen Tuuhan kertoo sitten ultra kuulumisia. :)

Rouva B Tsemppiä piinailuun. =)

irene80 Ihanaa. :heart: Oon kyllä tosi onnellinen teidän puolesta. Täältä tullaan toivottavasti jossain vaiheeessa perästä.

Elenia Tervetuloa joukkoon.

Täällä käyty tänään ultrassa. Limis oli 7.5, lääkärin mielestä hyvä. En itse tajua noista mitään. Kaksi follia oli, vasemmanpuoleinen hiukan pienempi ku oikea. Näytti vahvasti siltä, että ensi viikolla on sitten eka pas. Perjantaina alan tehdä ovistestejä ja sen mukaan mennään. Jänskättää kyl hiukan miten käy tuon sulatuksen kanssa.
Nopsaa meni kyl tää välikierto, ei voi muuta sanoa. Vaikka alkuun pelkäsin, että mitenkähän tuo aika matelee.
 
Täälläpäs on paljon tapahtunut! En ole hetkeen ehtinyt poikkeamaan.

Ihan ensiksi astridille osanotto äitisi poismenon johdosta ja iso voimahali :hug: Hyviä munistuulia sinne!

Negan testanneille myös voimia :hug: :hug:

irene80 isot onnittelut

tiinuli81, toivottavasti tilanne selviää pian ja plussa vahvistuu!!

rouva B ja rosetta: peukkuja piinailuun db, hyvin oli molemmilla kaksi follia!!

elenia :wave:

millikselle tsemppiä pasiin.

Pantsu: ihanaa että kaikki etenee hyvin, käyhän valillä kertomassa kuulumisia =)

ON: Tää välikierto tuntuu matelevan. Saahan nähdä saanko luomuovista bongattua.

Ja kaikille oikein mukavaa Pääsiäistä!!
 
Kirma: Edelleen menkkoja odottelen. |O Eikä varmastikaan ole täällä mitään ihmeitä tapahtunut, kun ei ole näinä neljänä vuotenakaan. Mulla on ollut viime viikon pe asti jo sellanen tunne et alkais millä hetkellä vaan, samanlaisia vihlasuja. Ja on mulla joskus ollut kierto jopa 30 pvää. Ei kai auta kun odotella. Sais alkaa jo että asiat taas etenis!
 
Täällä aamutesti tehty ja haamu vaaleanpunaista toista viivaa näytti heti, tosin haaleaa vielläkin, nyt kun katsoin niin ihan selkeäksi plussaksi oli muuttunut aamusta, mutta sehän ei mitään tarkoita kun testiä ei saa 10 minsan jälkeen edes katsoa!

Soitin hoitajalle tuloksen ja pitkään pohdittiin tilannetta, myös lääkäri. Lopputulos on se että meen veritestiin huomenna ja tulos tulee vasta joskus ens viikolla pääsiäisestä johtuen. Hoitaja käski testata vielä parinpäivän kuluttua ja jos toinen viiva on selkeesti himmentynyt tai sitä ei ole niin voin lopettaa luget. Samoin jos haamu ei ole vahvistunut niin kyseessä ei ole normaaliraskus joten luget saan lopettaa silloinkin.
 
Paljon taas on tapahtunut.

astridille osanotto ja voimia!
irene80 paljon onnea!
Tiinuli81 pidetään peukkuja..

Piinailijoille plussatuulia ja neganneille
:hug:

).( Olin aivan varma, että tämä kierto menee harakoille pääsiäisen takia, mutta toisin kävi.
Kävin tänään seuranta ultrassa ja johto folli olikin jo 18,6 mm, joten pregnyli laitettiin samantien vatsamakkaraan. Kolmas inssi on siis jo huomenna.. =)
Nyt pitäisi taas jostain kehittää uskoa tähän tulevaan piinailuun. Jotenkin ei vaan jaksa uskoa siihen että onnistuisi. :ashamed:
Taas edessä kaksi viikkoa "raskausoireiden" tehtailua.. :LOL: No jos se kolmas kerta nyt sitten toden sanois.. :D

Ai niin.. elenialle tervetuloa!
 
Onpas täällä tapahtnut taas paljon; Onnittelut plussanneille, ihanaa, että niitäkin uutisia tulee kaikesta huolimatta. :heart: Se antaa meille muillekin voimia jatkaa.

Astrid voimia surussa jaksamiseen!

Tsemppiä piinapäiviä viettäville, ne on niiiin pitkiä, mutta kyllä se aika menee eteenpäin =)

).(
Käytiin tänään kp 5 klinikalla, ja nytpäs tulikin sitten vauhtia hommiin, tänään lyötiin kehiin puregon seuraavaksi 7 päiväksi, sitten ultra ja pregnyl irrotuspiikki ja inssi, eli ensi viikolla mennäänkin kohti sitä 3tta ja viimeisintä inssiä vähän eri tyylillä kuin kahteen aiempaan. Ja jos ei tuosta tärppää tehdään heti seur. kiertoon ivf lyhyellä kaavalla. Nyt yrittää kovasti tsempata itseään, että nämä nyt vielä, sitten taukoa...

Kaikille iloista, aurinkoista ja mukavaa pääsiäistä! Koittakaa nauttia, unohtaa hetkeksi nämä hoitokuviot yms. ja rentoutua! Voimahali! :hug:
 
Kaveri kutsui lauantaina vauvansa ristiäisiin, mutta taidan keksiä jonkun tekosyyn, ei yhtään huvita mennä sinne kun takuulla tulee jotain hyvää tarkoittavia uteluita vierailta. Enkä voi taata että osaisin niihin nätisti vastata, viisaampi vissiin pysyä kotona kun ei viitsi pahaa mieltä itselleen ottaa.
 
Oooooh! Irene ihanaa! Ihan hirmuisesti onnea :heart: :heart: :heart:

Pantsu: Onnea hyvistä ultra uutisista :heart:

Iines: Kiitos vinkistä :) Sitä voi tosin työkaverit ihmetellä kun joudun erityissyyniin piikitysarsenaalin vuoksi :D

Tiinuli: Toivotaan että viiva vahvistuu b :) d

Tervetuloa pinoon Elenia :wave:

Rosetta: Samoja fiiliksiä olen kohdannut kyläilytilanteissa. Kyllä siinä saa etukäteen tehdä itsensä kanssa töitä että vierailun pystyy vetämään läpi ilman että kukaan huomaa kuinka syvältä kirpaisee :hug:

Munasolurikasta pääsiäistä kaikille :wave:
 
irene80 Onnea valtavasti!! :heart:

[/b]pantsu[/b] Koit eilen yhden maailman ihanimmista asioista. Onnea valtavasti odotukseesi!! :heart:

Mulla siis pp6 ja kp 18. Tänään on ollut vähän masukipuja. Painon tunnetta alamahalla ja vaimeita menkkatuntemuksia. Harmittaa kauheasti kun tilasin eilen herkkiä raskaustestejä kotiin ja vielä 6 kappaletta ja tietenkin tänään alkoi kivut. Noh, olinkin jo asennoitunut ivf:n joten mitä väliä vaikka vuoto alkaisikin jo taas kerran pp10-12. Elämä on...
 
Nyt on sit inssi numero 3 takana, eli mut voi siirtää piinailijoihin pp 0. Usko tämän onnistumiseen ei ole kyllä päällimmäisenä mielessä. Ei oo helppoo ei.. Tuntuu vaan taas niin turhalta touhulta. :ashamed:
Jos nyt pääsiäisen aikana saisin itseni psyykattua vähän positiivisemmaksi. =)
Hyvää pääsiäistä kaikille!
 
Ihania kevätodotusuutisia täällä! Onnea Irene80! Nyt vain nautit olotilastasi!

Tamtam Sama tunne noitten inssien suhteen... kolmatta tässä kanssa odottelen enkä mitenkään innoissani. Mutta ehkä sitten tärppää kun ei odota liikoja?! ;)

Hyvää pääsiäistä kaikille ja positiivista kevätmieltä! :flower:
 
Irene80 :hug: :heart: :heart: Pysyt mielessä, käyhän moikkailemassa välillä :wave:

Sannuli-81, olen tosi pahoillani, ettei pas tuonut onnellista tulosta. Jaksamista teille :hug:

Muille rentoa pääsiäistä, unohdetaan piinailut pyhiksi ja kerätään voimia tulevaan :wave:
 
miranda-81 Kiva kun oot käynyt täällä moikkailemassa =) Sulle on jo hyvin viikkoja kertynyt :heart:

Irene80 Onnea plussasta :heart:

Omaa napaa... tänään kävin veritestissä ja tuloksenkin soitin oli 552...joten kaippa tässä raskaana ollaan vaikkei tikkutestit sitä selkeesti näytäkkään. Ens viikon tiistaina varailen varhaisulraan aikaa jossa sitten lopullinen tulos näkyy parin viikon kuluttua
 
Irene: Parasta uskoa, raskaana oot! :D Oikein paljon onnea! :flower:

Tiinuli: Loistava tulos! Nyt on siis onnitteluhalaukset paikallaan! :hug: :heart: Oikein paljon onnea odotukseen, toivottavasti ei pikkuinen säikyttele enää enempää. ;) *muoks. Piti vielä laittaa noista viitearvoista, kun kyselit. Mulla oli pp16 hCG-arvo 427, joten sun arvos on pp15 tosi hyvä! Millaisilla testeillä muuten testasit? Olen kuullut aika paljon huonoja kokemuksia 10-herkkyyksistä testeistä, joilla itsekin haamun sain. Vähemmän herkkään (CB ) sainkin sitten kunnon plussan. Ja toisilla ei vaan sitä hormonia erity virtsaan. Onnea kuitenkin vielä kerran! :heart:

Kaikille hyvää pääsiäistä! :)
 

Yhteistyössä