Nykyäitien itsekkyys on pöyristyttävää!

  • Viestiketjun aloittaja "jep"
  • Ensimmäinen viesti
säpäle harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30368954:
Oletkohan nyt käsittänyt väärin jotain, mitä olen kirjoittanut? En ole sanonut vaunulenkkejä säälittäviksi, herranen aika sentään! Tarkoitin, että ei ole mielekästä tai tarkoituksenmukaista (tai aina mahdollistakaan) ottaa joka ikiseen paikkaan lapsia - ja kun ketjun aiheena oli oma aika, niin siksi otin näitä esimerkkejä, joissa on perustellumpaa tehdä joskus niitä asioita ilman lapsia kuin raahata lapsia joka paikkaan. Pikkuvauvaa voikin kuljettaa, mutta miksi viedä leikki-ikäisiä tylsistymään jonnekin, jossa he eivät viihdy ja johon ei ole alunperinkään ollut tarkoitus ottaa lapsia? Siis jos ei ehdoton pakko ole. Ketjussahan puhuttiin, onko itsekästä tehdä asioita yksin kodin ulkopuolella.
Niin vielä uudelleen sanon, että puhumme eri asioista. Ilmeisesti et lue ollenkaan, mitä minä kirjoitan. Minä puhun koko ajan siitä miksi se, että tekee kaiken lapsen kanssa on säälittävää, en siitä, voiko ihan kaikkea tehdä lapsen kanssa. Kun kaikki eivät edelleenkään halua tehdä kaikkea. Kaikki eivät treenaa maratonille, kaikki eivät treenaa fitness-kisoihin tai em-uinteihin, kaikki eivät käy teattereissa, kaikki eivät käy oopperassa, kaikki eivät käy yökerhoissa, kaikki eivät ole mukana järjestötoiminnassa jne.

Jos on olemassa ihminen, joka ei tee tällaisia edellä mainittuja asioita, mikä ihmeen pakko on väen vängällä mennä kauppaan tai lenkille yksin, jos se käy ihan yhtä hyvin lasten kanssa? Jottei olisi surullinen tai säälittävä?
 
"Mies.."
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30368992:
Jos on olemassa ihminen, joka ei tee tällaisia edellä mainittuja asioita, mikä ihmeen pakko on väen vängällä mennä kauppaan tai lenkille yksin, jos se käy ihan yhtä hyvin lasten kanssa? Jottei olisi surullinen tai säälittävä?
Varsinkin kun suurin osa ihmisistä on kuvailemasi kaltaisia ;)
 
Minusta nykyinen trendi äideillä on se,että ei kyetä mihinkään edes yhden lapsen kanssa.Kauppaan ei voi mennä ilman miestä, uimaan ei voi mennä lapsen kanssa ilman miestä, autolla ei voi ajaa lapsi kyydissä, kaikki on niin vaikeaa ja sitten ihmetellään toiselle "miten ihmeessä käyt kolmen lapsen kanssa yksin uimassa, syömässä,lomamatkoilla jne."
 
Ei varmaan pitäisi sanoa, mutta olen täysin samaa mieltä..
Nykyään tuntuu olevan tosi paljon täysin avuttomia äitejä.
 
säpäle harmaana
[QUOTE="Huomio";30369019]Säpäle ja Morköäiti, luette kumpikin ihan piirun verran pieleen toistenne viestejö, vaikka vaikutatte olevan ihan samaa mieltä asioista :)[/QUOTE]

No sitähän minä olen koko ajan sanonut, että puhumme eri asioista.
 
vieras...
Meillä mies on töissä, minä kotona. Kun mies tulee kotia niin on lapsen kanssa ja itse saan touhuta omia juttuja pari tuntia kuten käydä lenkillä jne. Molempien pitää tasapuolisesti ottaa vastuu niistä lapsista.
 
mies1harm.
[QUOTE="jep";30366926]Olen seuraillut omaa vaimoani ja hänen laajaa ystäväpiiriään jo kymmenen vuotta ja tullut seuraavaan lopputulokseen: äitiys on täysin hukassa monilta tämän päivän 30-35 -vuotiailta naisilta. Mitään ei olla enää valmiita uhraamaan, omista harrastuksista/ostoksista/matkoista luopumaan ja lapsetkin hoidetaan tuosta vain vasurilla facebookissa olon ym. muun sähläämisen ohessa siten, että puolet lasten sanomisista kaikuu kuuroille korville. "Tyttöjen" laivareissua, pikkujoulua ym. on harva se kuukausi. Miehen jokainen meno merkataan johonkin näkymättömään muistikirjaan ja vaaditaan, että itse saa minuutilleen saman määrän sitä kuulua omaa aikaa. Pahinta kuitenkin on se, että eletään siinä illuusiossa, että itse ollaan yhtä hyviä äitejä kuin omat äidit ja tehdään lapsia 3-4, vaikka yhdenkin kanssa ollaan hermoromahduksen partaalla. Lopputuloksena kaikki perheessä kärsivät.

Sanokaapa naiset, mikä teitä oikein vaivaa????[/QUOTE]

Naiset laskelmoivat liikaa, eletään todeksi Ronald Reaganin maailmaa, jossa jokainen ihminen on laskelmoiva kuluttaja. Ihmiset ei yleensä itse huomaa, ettei sellainen arvopohja ole vakaa eikä vapaa.
 
mies1harm.
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30369137:
Ai sinusta tuo on laskelmointia? :O Eikö se ole enemmänkin sitä elämästä nauttivaa liehumista, jota sinä niin kovasti arvostat.
Ei sellaisenaan. Viittaan laskelmoinnilla siihen, että toiminnan motiivina on oma mukavuus ja se, mikä on itselle mieluista. Eli se alkaa itsestä, ei toisesta eikä säännöistä tai malleista ("muoteista" kuten pahasti sanotaan).
 
No eikö tuo ole sitä peräänkuuluttamaasi vapautta? Että tehdään juuri sitä, mitä huvittaa, eikä piitata vaatimuksista?
 
mies1harm.
Minähän taas en voi sulkea itseäni pois esim. viehätyksessä. Mutta se ei ole sama asia kuin se, että että toimisin, tai hyväksyisin, _vain_ minälähtöistä toimintaa ilman esimerkiksi velvollisuuksia ja moraalia. Perhe ja parisuhde liittyy kiinteästi moraalisuuteen, eli siihen, että se ei ole kokoelma omaa etuaan laskelmoivia yksilöitä, vaan jotain enemmän.

Kannatan tiettyä vakavuuden ja hyveellisyyden paluuta tässä. Ja aiheesta on kirjoitettu moraalifilosofiassa paljonkin, valitettavasti vain Suomessa aika tuntemattomasti.
 
mies1harm.
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30369156:
No eikö tuo ole sitä peräänkuuluttamaasi vapautta? Että tehdään juuri sitä, mitä huvittaa, eikä piitata vaatimuksista?
Ei. Tuo on enemmänkin opponenttini Mörköäidin ekspressiivistä individualismia. Minä en toki käännä sille selkääni (jo 1600-luvulla omilla tunteilla OLI väliä), mutta näen sen rajat toisin kuin hän ja muuten moni muu 'feministisoitu' nainen.
 
miten on?
Masennus?
Saattaaplla syy siinä että nämä nyky äidit hoidettu päiväkotien isoissa ryhmissä, ilman mallia tai kokemusta hyvästä vanhemmuudesta. Kyllä se tarve, kyky ja halu pohjautuu hyviin kokemuksiin oman vanhemman hoivasta. Tätä se on kun puututaan biologisiin tarpeisiin ja prosesseihin. Omien pentujen hoiva ja elämän alun turvaaminen on paljon tärkeämpi ja kauaskantoisempi juttu kuin mitä oletettiin kun poliittisia tyhmiä perhevihamielisiä, lyhytnäköisiä päätöksiä tehtiin. Nyt sitten näemme hedelmät tyhmistä päätöksistämme lastenhoidossa. Tilanteesta kärsivät lapset mutta myös nämä äidit jotka eivät omia lapsiaan enää pysty, halua tai jaksa hoitaa.
 
"Heidi"
Ei sellaisenaan. Viittaan laskelmoinnilla siihen, että toiminnan motiivina on oma mukavuus ja se, mikä on itselle mieluista. Eli se alkaa itsestä, ei toisesta eikä säännöistä tai malleista ("muoteista" kuten pahasti sanotaan).
Mikäli toiminnan motiivina ei ole oma mukavuus, niin silloin sinunkaan on turha odottaa niitä eteerisenä liehakoivia keijukaisia pirskahtelemaan.
 
mies1harm.
[QUOTE="Heidi";30369261]Mikäli toiminnan motiivina ei ole oma mukavuus, niin silloin sinunkaan on turha odottaa niitä eteerisenä liehakoivia keijukaisia pirskahtelemaan.[/QUOTE]

Asia ei ole noin yksinkertainen. Tunnen naisia, jotka ovat onnellisia, vaikka ovat miehelle kauniita, eli siis, jotka _eivät_ pidä tärkeimpänä omaa mukavuutta. Oman mukavuuden maksimoinnin periaate on kyseenalainen, monessa mielessä.
 
Aika kieroutunut ajattelutapa sinulla, jos sinun mielestäsi on hienoa, että nainen ei tunne oloaan mukavaksi ja silti pitäisi olla onnellinen ja miellyttää miestä. Onneksi minun tuntemani miehet ymmärtävät, että olonsa mukavaksi tuntevista naisista saa myös itselleen parhaan 'hyödyn' ja suurimman nautinnon.
 
vvvvv
Niin no, sanonpa vaan yhden pointin: kesäsiirtolat.
Tiedättekö mitä ne oli? Ja kuinka kauan niissä kesällä lapset "viettivät" aikaansa. Kuinka pienetkin lapset sinne joutuivat. Ja sieltä ei todellakaan päässyt yöksi kotia.
Versus mitä syyllistämistä nykyäiti kokee, kun ei töihin paluun jälkeen ole kertynyt kuin viikko kesälomaa, tai isä ja äiti eivät saa aivan sitä koko kesälomaa yhtäaikaa ja lapsi joutuu olemaan julmassa päiväKodissa.
 
mies1harm.
[QUOTE="Heidi";30369304]Aika kieroutunut ajattelutapa sinulla, jos sinun mielestäsi on hienoa, että nainen ei tunne oloaan mukavaksi ja silti pitäisi olla onnellinen ja miellyttää miestä. Onneksi minun tuntemani miehet ymmärtävät, että olonsa mukavaksi tuntevista naisista saa myös itselleen parhaan 'hyödyn' ja suurimman nautinnon.[/QUOTE]

Aarg. Luitko tekstini huolella? Se ei saa olla _ykkösasia_, en sanonut, että oma mukavuus olisi turhaa. Inhoan ihmisiä, jotka ajavat vain omaa etuaan.
 
yhdellä lauseella
[QUOTE="jep";30366926]Olen seuraillut omaa vaimoani ja hänen laajaa ystäväpiiriään jo kymmenen vuotta ja tullut seuraavaan lopputulokseen: äitiys on täysin hukassa monilta tämän päivän 30-35 -vuotiailta naisilta. Mitään ei olla enää valmiita uhraamaan, omista harrastuksista/ostoksista/matkoista luopumaan ja lapsetkin hoidetaan tuosta vain vasurilla facebookissa olon ym. muun sähläämisen ohessa siten, että puolet lasten sanomisista kaikuu kuuroille korville. "Tyttöjen" laivareissua, pikkujoulua ym. on harva se kuukausi. Miehen jokainen meno merkataan johonkin näkymättömään muistikirjaan ja vaaditaan, että itse saa minuutilleen saman määrän sitä kuulua omaa aikaa. Pahinta kuitenkin on se, että eletään siinä illuusiossa, että itse ollaan yhtä hyviä äitejä kuin omat äidit ja tehdään lapsia 3-4, vaikka yhdenkin kanssa ollaan hermoromahduksen partaalla. Lopputuloksena kaikki perheessä kärsivät.

Sanokaapa naiset, mikä teitä oikein vaivaa????[/QUOTE]

Emme ole yhtä tossun alla, kuin äitimme ja mummomme aikoinaan.
 
endis
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30369295:
Mitä se onnellisuus ja vapaus sitten on, jos siihen ei saa sisältyä mukavuutta? :O
Mukavuus on aivopesua. Onnellisuus tulee siitä, että on vapaa mielessään, tyytyväinen siihen mitä on ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on.

Mukavuudelle voi hakea biasia siten, että vertaa mikä Intialaiselle on mukavaa, voi sinulle olla todella ahdistavaa. Esimerkkinä juokseva vesi on mukavaa, mutta ilman sitäkin voi olla onnellinen ja vapaa.
 
Yhteistyössä