Pääseekö mukaan?
Oon ollut useamman vuoden täällä, mutta nyttemmin olemme siirtyneet tuonne kerhon puolelle. Sielläkin on pikkuhiljaa hiipunut meno ja haluaisin kuitenkin vertaistukea näin netin kautta.
Alun alkaen,kun aloitin tämän urakan painoin "pyöreästi" 94 kg, karpaamalla sain pois parikymmentä kiloa, niistä on nyt tullut takaisin 12 kg.
Nutrailua olen harrastanut niin pitkään kuin muista, eli jo silloin 90-luvulla ekoja kertoja. Nyt sitten kyllästyin, kun painoa kertyi ja kertyi karppauksestakin huolimatta,(puoleen vuoteen en ole kyllä laihduttanut, yrittänyt vaan säännöstellä ruokaa, mutta kiloja on vaan kertynyt kokoajan pikkuhiljaa) ja ajattelin vetäistä viikon täysnutrikuurin.
Olen siis juurikin sellainen jojoilija, laihdun, lihon, laihdun ja taas lihon. En varmaankaan koskaan opi pitämään painoani kurissa ja joskus olen ajatellut noita reduja tai jotain laihdutusleikkausta.
Laihdutuskuureja on takana paljona, yläaste ajoista lähtien. Silloin painoin 52kg ja olin kauhea läski(omasta mielestä!!) Kävin lukion ja sen aikan lihoin 64 kiloon, muista sen painon, kun se oli aina se. Sitten muutin kotoa ja lihoin taas ja laihdutin 60 kiloon, taas lihoin yleensä aina vain enmmän ja laihdutin sitten taas. Olen varmaan elämäni aikana laiduttanut reilusti yli sata kiloa ja aina ne vaan tulee takaisin...
Mitään perusairauksia ei ole, joten en sitten tiedä pääsisinkö mihinkään noihin leikkausiin sunmuihin?
Noniin , jäi siis kesken, niiin paljon kerrottavaa...Olen siis 163cm pitkä, kahden lapsen äiti, toinen 4,5v ja toinen kohta kolme. Opiskelen tällä hetkellä,(ja siis nyt kesälomalla). Paino viikon nutrailun jälkeen 78,0kg, lähtöpainosta on siis häipynyt huikeat 4,5kg viikossa.
Nyt olen lähdössä joksikin aikaa lomailemaan, mutta vankka tarkoitus olisi, sitten kun kotiudun, aloittaa osanutraus, eli jos aamiaisen korvais jollain smoothiella, päivällä söisi koulunruokalassa, kun siellä on niin halpaa kuitenkin syödä, ja illan taas nutrais, miltä kuulostaa? Liikuntaa on vaikea harrastaa taas sitten kun aloitan koulun, on niin kummalliset, ja epäsäännölliset ajat, joinain iltoina menee jopa klo 18 asti. Muuten kyllä liikun amstamielestä aika paljon. Vaunuja pukkailen ilokseni jopa puoltoistatuntia kerralla, ja se on ihan hauskaakin...
Onko tilaa vielä tämmöselle ikilaihduttajalle?