Nuorelle mielialalääkitys, mitä mieltä olette?

Mä uskon kyllä luonnon voimaan - asun itsekin oman metsän laidalla ja omaa "voimalaa" on 40 hehtaaria tuossa ympärillä.

Mutta olen myös sairastanut OIKEAN masennuksen. Synnytyksen jälkeen. Todella vaikea synnytys, liki 3 kk ennen aikojaan - ja niin lapsi kuin minä oltiin kuoleman porteilla. Tuosta en sitten kiivennytkään enää ulos. Valvominen oli pahinta ja toivottomuuskohtaukset. Jouduin turvautumaan lääkkeisiin. Alku oli jokseenkin karmeaa ja voin sanoa että olin täysin rakkaan puolisoni hoidettava. Minulla siis oli masennuslääkeet, rauhoittavat ja unilääke. Niin ja kävin 2-3krt/vko terapiassa.

Hoito oli siis hyvin aktiivista. Pikku hiljaa voimat alkoi parantua - vasta sitten minusta oikeasti oli "metsän parannettavaksi". EI alkuvaiheessa voinnut ajatellakaan että lähtisin ulos kotoa. Saati metsään. Hirressä siellä kiikkuisin jos olisi pakotettu. Onneksi rakastava mies katsoi minun perään, jaksoi ymmärtää ja tukea. Antoi levätä. Se oli tärkeää alkuvaiheessa kun lääkeet aloitin. Kunnes pääkkoppa alkoi "sopeutua" lääkkeisiin. Unilääkeillä takasi unet (erittäin tärkeää) jos muutoin ei tullut unta. Ja rauhoittavilla sain itsetuhohetket kuriin.

Kaikkiaan meni 2 vuotta prosessiin. Ensimmäinen vuosi oli paha. Toinen vuosi sitten kuntouduttiin metsässä. Käveltiin paljon, miehen ja lasten kanssa. Lapset vaan rinkkaan ja menoksi. Ja myös puusavotta oli todellista eheyttämistä pahimman jälkeen.

Aloittaakko nuorelle lääkitys? se onkin vaikeampaa koska kyseessä on kehittyvä nuori. AP oliskohan teillä mahdollisuus intensiivisempään terapiaan? Mä alkuun kammoksuin kun piti ravat terapiassa 2-3krt/vko. Mutta nyt ymmärrän hyvin. Väleissä ei kerkeä "jutut" unohtua - vaan kun terapia on aktiivista jatketaan seuraavalla kerralla aina edellisestä. Samoin itsetuhoisina hetkinä mua auttoi tieto että seuraava terapia on taas huomenna....

Sehän tässä on suurin ongelma kun en tiedä, onko kyseessä ohimenevä ongelma vai sellainen, joka lääkkeet vaatii. Poika on nyt 5pv viikossa osastolla ja jakson jälkeen jatkaa vielä käyntejä, joten ei se lääkitys onneksi ainoaksi tule jäämäänkään ja aloittaisi lääkityksen jokatapauksessa valvonnassa ja sitä seurattaisiin.

 

En ota ite asiaan kantaa, muutaku että mulle määrättiin mielialalääkkeet 16-vuotiaana. Mun vanhemmilta ei edes kysytty enkä heille kertonut. Joten hyvä että sulta edes kysytään asiaan

 

Kyllä mä luottaisin hoitavan lääkärin arvioon, varsinkin jos on hoidettu jo pidemmän aikaan ilman lääkitystä. Sitä vartenhan ne lääkärit on. Chef sanoi että nuori on huono arvioimaan mikä kuuluu tavalliseen nuoruuteen mutta muistuttaisin siitä että sairastunut on myös huono arvioimaan omaa vointiaan. Ei ne lääkärit huvin vuoksi niitä diagnooseja ja lääkitystä tarjoa, varmasti on miettinyt molemmista hyödyt ja haitat. Nykyään masennuslääkkeissä on myös sellaisia jotka eivät aiheuta riippuvuutta.

Lääkärit näkee aika monta potilasta päivittäin, ei niillä ole aikaa syventyä yhteen potilaaseen niin että tietäisivät varmasti mikä kannattaa ja mikä ei. Lääkkeitä jaellaan että potilas/potilaan vanhemmat kokevat lääkärin tekevän voitavansa. Toki myös tarpeeseen, mutta monesti on muitakin, vaarattomampia keinoja jotka pitää itse löytää kun lekurilla ei siihen ole aikaa.

Mä kokeilisin teinin kohdalla ensin kaikkea muuta mahdollista. Lääkkeet ois vika vaihtoehto, ne voi vaikuttaa aivokemiaan pysyvästikin joten kehitysikäiselle, ei todellakaan... Mulle on aikanaan määrätty mut en onneks sillon syönyt niitä. Masis lähti kun elämänlaatu parani.

 

Sehän tässä on suurin ongelma kun en tiedä, onko kyseessä ohimenevä ongelma vai sellainen, joka lääkkeet vaatii. Poika on nyt 5pv viikossa osastolla ja jakson jälkeen jatkaa vielä käyntejä, joten ei se lääkitys onneksi ainoaksi tule jäämäänkään ja aloittaisi lääkityksen jokatapauksessa valvonnassa ja sitä seurattaisiin.

Mikä siinä on taustalla? Vai eikö suostu kertomaan?

 

[QUOTE="sondersson";26994853]Lääkärit näkee aika monta potilasta päivittäin, ei niillä ole aikaa syventyä yhteen potilaaseen niin että tietäisivät varmasti mikä kannattaa ja mikä ei. Lääkkeitä jaellaan että potilas/potilaan vanhemmat kokevat lääkärin tekevän voitavansa. Toki myös tarpeeseen, mutta monesti on muitakin, vaarattomampia keinoja jotka pitää itse löytää kun lekurilla ei siihen ole aikaa.

Mä kokeilisin teinin kohdalla ensin kaikkea muuta mahdollista. Lääkkeet ois vika vaihtoehto, ne voi vaikuttaa aivokemiaan pysyvästikin joten kehitysikäiselle, ei todellakaan... Mulle on aikanaan määrätty mut en onneks sillon syönyt niitä. Masis lähti kun elämänlaatu parani.[/QUOTE]

Mä ymmärsin ap:n kirjoituksesta että nuorta on hoidettu jo pidempään ilman lääkitystä. Nuori on myös osastohoidossa joten voisin kuvitella että aika vakavasta ongelmasta kyse ja osastolla seurataan aika tarkkaan potilaan vointia niin lääkärien kuin hoitajien toimesta.

 

Mä ymmärsin ap:n kirjoituksesta että nuorta on hoidettu jo pidempään ilman lääkitystä. Nuori on myös osastohoidossa joten voisin kuvitella että aika vakavasta ongelmasta kyse ja osastolla seurataan aika tarkkaan potilaan vointia niin lääkärien kuin hoitajien toimesta.

Juu osastolla toki eri asia.

Mutta jos alkukesästä hoidettu ja nyt jo ollut osastolla niin tulee mieleen onko mitään muuta ehditty kokeilla. Ja sit ihmetyttää tuo että nyt ei enää ole varsinaisesti masentunut vai mitä siinä yhessä viestissä lukikaan. Miksi lääkitys siis aloitettas nyt?

 

Se unohtui sanoa että mun mielestä yksi kesä, varsinkaan masennuksen ollessa kyseessä, ei ole todellakaan pitkä aika.

 

[QUOTE="sondersson";26994994]Se unohtui sanoa että mun mielestä yksi kesä, varsinkaan masennuksen ollessa kyseessä, ei ole todellakaan pitkä aika.[/QUOTE]

Sama tuli mieleen.. Monestihan masennusta joudutaan hoitamaan terapialla parikin vuotta (joka tietysti on kallista ja halvemmaksi tulee kun lääkäri tuputtaa lääkkeet ja terapia lopetetaan)

 

[QUOTE="sondersson";26994871]Mikä siinä on taustalla? Vai eikö suostu kertomaan?[/QUOTE]


Kiusaamisesta alkoi masennus, mutta mielestäni se masennus on jo paremmalla tolalla, ettei siihen lääkitystä tarvitsisi. En siis ole ihan varma edes niistä syistä, miksi lääkettä alkaisi syödä. Lääkäri soittelee maanantaina, joten kysyn toki lisää, mutta olisi kiva kuulla erilaisia kokemuksia, jotta on jonkinlaista mielipidettä ennen puhelua.

 

[QUOTE="sondersson";26994994]Se unohtui sanoa että mun mielestä yksi kesä, varsinkaan masennuksen ollessa kyseessä, ei ole todellakaan pitkä aika.[/QUOTE]

Kyllä se mun mielestä on varsinkin jos on nuoresta kyse. Tänä päivänä kun jokainen tietää kuinka vaikeaa on saada hoitoa ja päästä osastolle, niin ei sinne todellakaan minkään pienen, hetkittäisen alakuloisuuden vuoksi oteta. Minkä takia ylipäätään käytätte niitä lapsia tai itseänne lääkärissä jos luotatte kuitenkin siihen omaan mielipiteeseen ennemmin kuin lääkärin? Mä en usko, vaikka kuinka monta artikkelia netistä lukee ja mammapalstalta mielipiteitä ja kokemuksia kyselee, että pystyisi tekemään pätevämmän arvion kuin koulutuksen saanut lääkäri. En millään.

 

Kiusaamisesta alkoi masennus, mutta mielestäni se masennus on jo paremmalla tolalla, ettei siihen lääkitystä tarvitsisi. En siis ole ihan varma edes niistä syistä, miksi lääkettä alkaisi syödä. Lääkäri soittelee maanantaina, joten kysyn toki lisää, mutta olisi kiva kuulla erilaisia kokemuksia, jotta on jonkinlaista mielipidettä ennen puhelua.

Anteeks, mä en tiedä tuosta osastolla olosta mitään, onko poika siellä kouluaikana?

 

Kyllä se mun mielestä on varsinkin jos on nuoresta kyse. Tänä päivänä kun jokainen tietää kuinka vaikeaa on saada hoitoa ja päästä osastolle, niin ei sinne todellakaan minkään pienen, hetkittäisen alakuloisuuden vuoksi oteta. Minkä takia ylipäätään käytätte niitä lapsia tai itseänne lääkärissä jos luotatte kuitenkin siihen omaan mielipiteeseen ennemmin kuin lääkärin? Mä en usko, vaikka kuinka monta artikkelia netistä lukee ja mammapalstalta mielipiteitä ja kokemuksia kyselee, että pystyisi tekemään pätevämmän arvion kuin koulutuksen saanut lääkäri. En millään.

Jo siihen että lääkitys alkaa toimimaan, menee n. kuukausi. Siihen, että sopiva lääke löytyy, voi mennä pari vuotta.

Mä taas uskon, että lapsen tunteva vanhempi tietää paljon paremmin kuin lääkäri. Ja kirjoista ja jopa netistä voit lukea ihan samat jutut kun mistä se lääkärikin on oppinsa saanut. Netistä löydät myös muiden kokemuksia ja uusinta tietoa. Ite oon törmännyt lääkäreihin joiden tiedot ja tavat on jostain kasikytluvulta, ei ne välttämättä pidä itteään ajan tasalla.

 

Mulla aloitettiin masennuslääkitys 13-vuotiaana sillä seurauksella että 20-vuotiaana olin psykoosissa, diagnoosi: "kaksisuuntainen mielialahäiriö, hoitamaton maniatyyppinen psykoosi". Psykiatrin mukaan väärä lääkitys laukaisi manian.

Murrosikäisille ei kuulema olisi hyvä määrätä mielialalääkkeitä, koska osa "oireista" johtuu ihan vain hormoneista. Alle 20-vuotiaalla ei kuulema voi luotettavasti diagnosoida psyyk.sairauksia.

 

[QUOTE="sondersson";26995086]Jo siihen että lääkitys alkaa toimimaan, menee n. kuukausi. Siihen, että sopiva lääke löytyy, voi mennä pari vuotta.

Mä taas uskon, että lapsen tunteva vanhempi tietää paljon paremmin kuin lääkäri. Ja kirjoista ja jopa netistä voit lukea ihan samat jutut kun mistä se lääkärikin on oppinsa saanut. Netistä löydät myös muiden kokemuksia ja uusinta tietoa. Ite oon törmännyt lääkäreihin joiden tiedot ja tavat on jostain kasikytluvulta, ei ne välttämättä pidä itteään ajan tasalla.[/QUOTE]

Niin tai sitten heti ensimmäinen lääke voi olla toimiva ja nuoren voinnissa huomaa muutoksen jo parissa viikossa. Ei sitä voi tietää.

Vanhemmat suhtautuu lapsiinsa enemmän tunteilla kun puhtaalla järjellä ja tiedolla. Se auttamatta vaikuttaa. Vanhemmat ovat myös pitkää seuranneet lasta mikä on voinut aiheuttaa sen että muutosta voinnista ei ole nähnyt koska pikkuhiljaa on menty huonompaan suuntaan. Nuori ei myöskään varmasti puhu vanhemmilleen niitä asioita joita puhuu terapeutilleen. Sekin asia täytyy ottaa huomioon. Mä en ole vielä tavannut ainuttakaan vanhempaa joka kykenisi täysin objektiivisesti arvioimaan omaa perhettään ja vanhemmuuttaan. Ehkä hoitava taho osaa kuitenkin nähdä kokonaiskuvan eri tavalla kuin vanhempi joka on itse osa kuviota?

 

Mä puolestani sanon, että luota omaan tuntemukseesi. Jos sinusta tuntuu siltä, että lapsesi todella on oikeasti masentunut ja _kaikki_ muut konstit on jo kokeiltu, niin kokeilkaa lääkkeitä. Mutta jos vähänkin epäröit saati jos mitään muuta hoitokeinoa ei ole kokeiltu, niin älä ryhdy siihen!

Oma nuoreni eli todella vaikeaa murrosikää, psykiatri oli sitä mieltä että lapsi on vakavasti masentunut ja tarvitsee ehdottomasti lääkkeet. Olimme (minä ja tämän nuoren isä) molemmat ajatusta vastaan, sillä kotona tai missään muuallakaan (paitsi tän psykiatrin vastaanotolla) ei lapsessa ollut ainuttakaan masennuksen merkkiä. Päinvastoin lapsen ainoa ongelma oli se, että kapinoi niin voimakkaasti sekä minua että isäänsä vastaan. Lapselle ei oltu tehty edes mitään tutkimusjaksoa eikä annettu mitään terapiaa eikä yhtään mitään, ensimmäinen ja ainoa hoitoehdotus oli lääkkeet!

Kieltäydyimme ehdottomasti, nuori muutti tädilleen kesäksi maalle, ja tilanne laukesi täysin itsekseen, ilman lääkkeitä.

Meidän kohdalla ainakin lääkkeet olisivat olleet täysin väärä ratkaisu, ja olen ikuisesti kiitollinen ettemme niitä lapsellemme halunneet. Luin myös paljon noiden lääkkeiden vaikutuksia nuoriin, ja järkytyin erinäisistä tutkimustuloksista (esim. lisäävät itsemurha-alttiutta ja muita mielenterveysongelmia, ei suositella alle 18-vuotiaille alkuunkaan, ei ole kokemuksia miten vaikuttavat kehittyvän lapsen aivoihin ja hormonitoimintaan, vaarana väärinkäyttöön muiden päihteiden kanssa jne jne jne. Joten en todellakaan altista lastani jolla ei edes ollut oikeasti masennusta, niille. )

 

[QUOTE="vieras";26995143]Mulla aloitettiin masennuslääkitys 13-vuotiaana sillä seurauksella että 20-vuotiaana olin psykoosissa, diagnoosi: "kaksisuuntainen mielialahäiriö, hoitamaton maniatyyppinen psykoosi". Psykiatrin mukaan väärä lääkitys laukaisi manian.

Murrosikäisille ei kuulema olisi hyvä määrätä mielialalääkkeitä, koska osa "oireista" johtuu ihan vain hormoneista. Alle 20-vuotiaalla ei kuulema voi luotettavasti diagnosoida psyyk.sairauksia.[/QUOTE]

Jotain tällasta minäki siinä pelkäisin. Ja jos masis johtuu kiusaamisesta niin vaihdettas koulua mieluummin, ei kiusaamista pidä kestää lääkkeiden voimalla.

 

koittaisin ensin lisäravinteita ehdottomasti. kannattaa ehdottomasti tutustua esimerkiksi tuohon http://fi.wikipedia.org/wiki/5-Hydroksitryptofaani

 

Niin tai sitten heti ensimmäinen lääke voi olla toimiva ja nuoren voinnissa huomaa muutoksen jo parissa viikossa. Ei sitä voi tietää.

Vanhemmat suhtautuu lapsiinsa enemmän tunteilla kun puhtaalla järjellä ja tiedolla. Se auttamatta vaikuttaa. Vanhemmat ovat myös pitkää seuranneet lasta mikä on voinut aiheuttaa sen että muutosta voinnista ei ole nähnyt koska pikkuhiljaa on menty huonompaan suuntaan. Nuori ei myöskään varmasti puhu vanhemmilleen niitä asioita joita puhuu terapeutilleen. Sekin asia täytyy ottaa huomioon. Mä en ole vielä tavannut ainuttakaan vanhempaa joka kykenisi täysin objektiivisesti arvioimaan omaa perhettään ja vanhemmuuttaan. Ehkä hoitava taho osaa kuitenkin nähdä kokonaiskuvan eri tavalla kuin vanhempi joka on itse osa kuviota?

Hoitava taho näkee ainoastaan sen minkä potilas kertoo. Tottakai puhuminen ja toisenlainen näkökanta asioihin on hyvä juttu. Mutta nyt oli kyse lääkityksestä ja lääkäristä. Minä esimerkiks en nähny lääkäriä joka mulle määräsi masennuslääkkeet nyt aikuisiällä ennen ku olin niitä jo vuoden syönyt.

 

Mä puolestani sanon, että luota omaan tuntemukseesi. Jos sinusta tuntuu siltä, että lapsesi todella on oikeasti masentunut ja _kaikki_ muut konstit on jo kokeiltu, niin kokeilkaa lääkkeitä. Mutta jos vähänkin epäröit saati jos mitään muuta hoitokeinoa ei ole kokeiltu, niin älä ryhdy siihen!

Oma nuoreni eli todella vaikeaa murrosikää, psykiatri oli sitä mieltä että lapsi on vakavasti masentunut ja tarvitsee ehdottomasti lääkkeet. Olimme (minä ja tämän nuoren isä) molemmat ajatusta vastaan, sillä kotona tai missään muuallakaan (paitsi tän psykiatrin vastaanotolla) ei lapsessa ollut ainuttakaan masennuksen merkkiä. Päinvastoin lapsen ainoa ongelma oli se, että kapinoi niin voimakkaasti sekä minua että isäänsä vastaan. Lapselle ei oltu tehty edes mitään tutkimusjaksoa eikä annettu mitään terapiaa eikä yhtään mitään, ensimmäinen ja ainoa hoitoehdotus oli lääkkeet!

Kieltäydyimme ehdottomasti, nuori muutti tädilleen kesäksi maalle, ja tilanne laukesi täysin itsekseen, ilman lääkkeitä.

Meidän kohdalla ainakin lääkkeet olisivat olleet täysin väärä ratkaisu, ja olen ikuisesti kiitollinen ettemme niitä lapsellemme halunneet. Luin myös paljon noiden lääkkeiden vaikutuksia nuoriin, ja järkytyin erinäisistä tutkimustuloksista (esim. lisäävät itsemurha-alttiutta ja muita mielenterveysongelmia, ei suositella alle 18-vuotiaille alkuunkaan, ei ole kokemuksia miten vaikuttavat kehittyvän lapsen aivoihin ja hormonitoimintaan, vaarana väärinkäyttöön muiden päihteiden kanssa jne jne jne. Joten en todellakaan altista lastani jolla ei edes ollut oikeasti masennusta, niille. )

Iso peesi tuohon kirjoituksen alkuun ja muutenkin hyvä kirjoitus.

Minä olen saanut lääkkeistä niin kamalia oireita etten varmasti olisi selvinnyt hengissä jos niitä olisi jo nuorena alettu syöttää.

Nuori itsekin on sitä mieltä ettei lääkkeitä haluaisi. Kuuntele myös oman intuutiosi lisäksi nuoren intuutitiota. Kiusaamista ei pidä kenenkään kestää, eikä sen takia lääkitä että reagoi kiusaamiseen normaalisti :|

On tilanteita missä lääkityksiä varmasti tarvitaan. En yritä sitä sanoa että joka tilanteessa pitäisi olla ilman lääkkeitä, mutta kuvailun perusteella vaan tulee olo että tämä tilanne ei olisi sellainen jossa kannattaa lääkkeisiin turvautua.

p.s ei ne lääkärit todellakaan tiedä aina parhaiten.

 

[QUOTE="sondersson";26995061]Anteeks, mä en tiedä tuosta osastolla olosta mitään, onko poika siellä kouluaikana?[/QUOTE]


Käy nyt jakson ajan sairaalakoulua. Ja kun joku puhui luokanvaihdosta, niin sekin on jo vaihdettu, osin muista syistä kuin kiusaamisesta.

 

[QUOTE="sondersson";26994994]Se unohtui sanoa että mun mielestä yksi kesä, varsinkaan masennuksen ollessa kyseessä, ei ole todellakaan pitkä aika.[/QUOTE]


Aikuiselle yksi kesä ei ole pitkä aika, mutta kun nuoren pitäisi selviytyä taas seuraavasta lukuvuodesta..., kevät meni jo päin mäntyä.., niin ei sitä voi vain odottaa ja odottaakaan. Mutta en siis tiedä vielä tuosta lääkityksestä kuitenkaan.

 

[QUOTE="vieras";26995355]koittaisin ensin lisäravinteita ehdottomasti. kannattaa ehdottomasti tutustua esimerkiksi tuohon 5-Hydroksitryptofaani – Wikipedia[/QUOTE]

Peesaan tätä täysin. Mun vaikea-asteinen masennukseni parani suurilta osin ton avulla.

Jos mulla ois lapsi, ja jos joutuisin miettimään lääkitystä nuorelle, niin en heppoisin perustein suostuis ainakaan SSRI- tai SNRI-lääkitykseen. Mulla itselläni on niistä huonoja kokemuksia, eikä niitä hirmu helposti suositella alaikäisille.

 

Joissain tilanteissa se on perusteltua kuten kejusta ilmenee, kaikissa ei. Vaikea se ap on muiden tietää just teidän kohdalla. Omani kohdalla varmasti miettisin hyvin tarkkaan ja vaatisin ensin kaikki muut keinot auttaa.

 

Aikuiselle yksi kesä ei ole pitkä aika, mutta kun nuoren pitäisi selviytyä taas seuraavasta lukuvuodesta..., kevät meni jo päin mäntyä.., niin ei sitä voi vain odottaa ja odottaakaan. Mutta en siis tiedä vielä tuosta lääkityksestä kuitenkaan.

Niin tottakai siinä mielessä ja tietenkin erityisesti teinin on tärkeä saada apua nopeasti. Mutta tosiaan lääkkeitten kanssa pelatessa voi mennä hyvinkin pitkä aika ja ne voi myös pahentaa tilannetta joten mä pidän niitä ihan viimesenä vaihtoehtona. Ja eihän lääkitys kiusaamista poista.

 

Suosittelen katsomaan tämän dokumentin turhasta medikalisoinnista: Making a Killing: The Untold Story of Psychotropic Drugging - Full Movie (Documentary) - YouTube ...

Jos oletetaan, että masennus johtuu välittäjäaineiden epätasapainosta, syy siihen on selkeästi ravintoaineiden puute. Muksulle 50g kuorellisia manteleita aamupalan osaksi päivässä (l-tyrosiini) ja banaani iltapalaksi (l-tryptofaani) ja hieman juttelua siitä, miten negatiivisista asioista löydetään positiivista, niin "masennuksen" oireet katoavat viikossa.

Niin, tähän on tultu ravinnon yksipuolisuuden takia. Juurikin oikeat rasvat ja D-vitamiinin puute aiheuttavat, sen etteivät aivot saa tarvitsemiaan rasvoja! Aivot koostuvat lähes yksinomaan RASVOISTA! Omega3 reilusti ja D3 myös. Kaikille masennusta poteville S-D-25 koe. Veikkaan että tulokset ovat hälyttäviä. Manteleiden lisäksi suosittelen siemeniä ja pähkinöitä.