Alkuperäinen kirjoittaja metsäläinen;26994509:Mä uskon kyllä luonnon voimaan - asun itsekin oman metsän laidalla ja omaa "voimalaa" on 40 hehtaaria tuossa ympärillä.
Mutta olen myös sairastanut OIKEAN masennuksen. Synnytyksen jälkeen. Todella vaikea synnytys, liki 3 kk ennen aikojaan - ja niin lapsi kuin minä oltiin kuoleman porteilla. Tuosta en sitten kiivennytkään enää ulos. Valvominen oli pahinta ja toivottomuuskohtaukset. Jouduin turvautumaan lääkkeisiin. Alku oli jokseenkin karmeaa ja voin sanoa että olin täysin rakkaan puolisoni hoidettava. Minulla siis oli masennuslääkeet, rauhoittavat ja unilääke. Niin ja kävin 2-3krt/vko terapiassa.
Hoito oli siis hyvin aktiivista. Pikku hiljaa voimat alkoi parantua - vasta sitten minusta oikeasti oli "metsän parannettavaksi". EI alkuvaiheessa voinnut ajatellakaan että lähtisin ulos kotoa. Saati metsään. Hirressä siellä kiikkuisin jos olisi pakotettu. Onneksi rakastava mies katsoi minun perään, jaksoi ymmärtää ja tukea. Antoi levätä. Se oli tärkeää alkuvaiheessa kun lääkeet aloitin. Kunnes pääkkoppa alkoi "sopeutua" lääkkeisiin. Unilääkeillä takasi unet (erittäin tärkeää) jos muutoin ei tullut unta. Ja rauhoittavilla sain itsetuhohetket kuriin.
Kaikkiaan meni 2 vuotta prosessiin. Ensimmäinen vuosi oli paha. Toinen vuosi sitten kuntouduttiin metsässä. Käveltiin paljon, miehen ja lasten kanssa. Lapset vaan rinkkaan ja menoksi. Ja myös puusavotta oli todellista eheyttämistä pahimman jälkeen.
Aloittaakko nuorelle lääkitys? se onkin vaikeampaa koska kyseessä on kehittyvä nuori. AP oliskohan teillä mahdollisuus intensiivisempään terapiaan? Mä alkuun kammoksuin kun piti ravat terapiassa 2-3krt/vko. Mutta nyt ymmärrän hyvin. Väleissä ei kerkeä "jutut" unohtua - vaan kun terapia on aktiivista jatketaan seuraavalla kerralla aina edellisestä. Samoin itsetuhoisina hetkinä mua auttoi tieto että seuraava terapia on taas huomenna....
Sehän tässä on suurin ongelma kun en tiedä, onko kyseessä ohimenevä ongelma vai sellainen, joka lääkkeet vaatii. Poika on nyt 5pv viikossa osastolla ja jakson jälkeen jatkaa vielä käyntejä, joten ei se lääkitys onneksi ainoaksi tule jäämäänkään ja aloittaisi lääkityksen jokatapauksessa valvonnassa ja sitä seurattaisiin.