Heippis ja tervetuloa uusille taas, kylläpä meidän pino kasvaa
Pidä nyt
Pööppis nimimerkki ainakin siihen asti käytössä, että pääset kertomaan iloiset uutiset! Ja jospa sitten synnytyksen jälkeen saisitte vauvan kanssa yhdessä kehitettyä hienon unirytmin, niin jaksat varmasti paremmin (ja jopa kirjotella tänne
). Ei mulla mitään erityisen vahvoja merkkejä ole synnytyksen alkamisesta - tosin vauva on kyllä laskeutunut selvästi alemmas. Ja äh, mieliala sen mukana. Vaikka en varsinaisesti unettomuudesta kärsikään, niin olen ihan poikki. Mutta sullahan vaikuttaa hyvältä - jos vaikka pääsisit tästä loppuriemusta pian eroon! Tsemppiä ja niin hyvää vointia kuin mahdollista!
Amanda - joo ollaan me seurattu luentoja. Eka käytiin ihan yliopistolla istumassa, mutta sitten vanhan puolen kovat penkit osoittautuivat liian koviksi. Onneksi nettiyhteys toimii ihan oksti. Tykkäsin ehkä eniten näistä viimeisimmistä puhujista, Keltinkangas on aika guru - mutta joo, ei hirveän paljon ihka-uutta (itselle tärkeää) asiaa, sen sijaan paljon kohtuullisen mielenkiintoista pikkutietoa ja jotain ihan tuoreita näkökulmia. Asiasta miljardinteen: Pikkuinen hikkailee aika usein ja se tuntuu tosi hassuna poksuntana ihan alhaalla...
Imetyspukeutumisesta - mä kävin hakemassa sen kantistarjouspaidan ja lisäksi Stockalta yhden pitkähihaisen Benettonin paidan. Ne on melko kohtuuttoman rumia
Mutta onpahan nyt jotain pakattavaa sairaalakassiin, jonka sisältöä olen vihdoin alkanut kasailla. Kiva pakata kassia, jota voi tarvita vaikka heti tai sitten kuukauden päästä (kun ei noita sopivia vaatteita juuri nyt ole kovinkaan montaa kappaletta). En oikein luota tämänhetkiseen päähäni, että muistaisin vältsyyn haalia viime hetkellä yhtään mitään - hyvä, jos kassi päätyy mukaan.
Sitten muutama havainto ihan näistä viimeisistä ajoista: musta on tullut turpea ja melko huonotuulinen. En jaksaisi oikeastaan kenenkään muun seuraa kuin mieheni, jonka kanssa saa onneksi olla hiljaa. Tai siis oikeestaan on tosi kiva, kun näkee muitakin, mutta ajatus tapaamisen sopimisesta on vastenmielinen ja näännyttävä. Niinkuin melkein kaikki muutkin ajatukset. Itse asiassa tuntuu kuin eläisi jossain kuplassa ja vaan toivoo, että vois lilliä siellä omissa liemissään. Viime yönä heräsin kolmen jälkeen johonkin vatsakramppiin, joka saattoi olla supistus - tai sitten jotain muuta - siis kuukautiskipumaista kovahkoa jomotusta, joka hellitti ja alkoi taas ehkä tunnin sisään uudestaan (mutta ei edennyt ylhäältä alas eikä täyttänyt muutenkaan erityisesti synnytyssupistusten merkkejä). Näitä fiiliksiä oli jonnekin yhdeksän pintaan aamulla, mutta eipä ole sen jälkeen kuulunut. Nyt on silleen raskasta, että toisaalta toivoisi synnytyksen jo alkavankin - toisaalta saatiin eilen porailtua kehdon ja hoitopöydän ruuvinreiät seiniin ja tänään niitä kiinni, joten kotikin muokkaantuu vasta pikkuhiljaa (ja näin myöhään!). Sitten oon ajatellut, että jos tää menee kovasti lasketun ajan yli ja kun tää loppu nyt on on just näin tylsää kun on - niin ei sillä kuitenkaan ole mitään merkitystä sitten parin kuukauden päästä. Ollaan nyt sitten paksuna ja ampiaisena, kunhan vain synnytys ja kotiutuminen sitten menisi normaalin rajoissa ja Pikkuisella olisi kaikki hyvin!
Ai niin, monesko erä mokkapaloja
Samirjalla on menossa
? Itse inspiroiduin tänään leipomaan pullaa
ja koska olen jaksanut ottaa vieraitakin vastaan hetkeksi ja pessyt pyykkiä, niin eiköhän tää ole tässä - nyt vuorossa makoilua ja vesitankkausta (jos toi turvotus vaikka suostuisi pysymään edes jossain aisoissa).
Lallaa ja Pikkuinen 38+3
