Iltaa arvon naiset!
Pahoittelen viimemetrien kisaväsymyksen iskemistä ja "katoamista", mutta ilokseni saanen ilmoittaa, että poika on vihdoin eilen tullut kotiin :heart:!!! 10.8.2011 klo 21:20 syntyi rv 42+0 55cm ja 4660g (!) pakahduttavaa rakkautta.
Maanantaina rv 39+5 arvioitiin tulokas TAYSin svo:lla 4040 g:ksi, mutta koska tilanne synnytyksen alkamisen suhteen oli täsmälleen sama kuin viittä päivää aikaisemmin, kirjoitettiin lähete kohdunsuun kypsyttelyyn keskiviikolle. Onneksi sairaalassa oli rauhallinen keskiviikkoaamu ja sain mennä osastolle, josta osastolääkäri kuitenkin lähetti synnytyssaliin. Samana aamuna oli myös limatulppa irronnut, joten ei sinänsä tarvinnut enää kypsytellä, vaan päätettiin suoraan käynnistää.
Ensisynnyttäjälle ja vain kahden sentin aukiololle epätyypillisesti synnytys käynnistettiin iltapäivällä kalvojen puhkaisulla, mutta koska supistukset eivät alkaneet puolen tunnin sisällä, otettiin oksitosiinitippa avuksi.
Käynnistyksen haittapuolina koin nopean supistusten voimistumisen, johon toki oli kivunlievitystä tarjolla, sekä sen, että olin sidottu sänkyyn (kuvainnollisesti) kaikkien mittareiden ja johtojen takia. Jumppapallot ja suihkut jäivät vain ajatuksen tasolle, eikä kroppa pysy perässä nopeasti lisääntyvän kivun kanssa. Hokasin vasta useamman harjoittelukerran jälkeen ilokaasun käytön, ja olin jo meinannut heittää jo koko pöpikaasun seinään - onneksi en niin tehnyt. Pyysin myös puudutusta kohdunsuulle, mutta vauva oli jo niin alhaalla, että mitään puudutettavaa ei enää ollut ja kätilö järjesti epiduraalin. Vaikka piuha saatiin selkään nopeasti, aine alkoi vaikuttamaan kuitekin vasta vartin jälkeen. Onneksi oli se kaasu!!! Kahteen otteeseen sain tätä mainiota ainetta.
Jos ikinä mitään neuvoa tyrkytän synnytykseen kenellekään, niin muistakaa pissata usein. Koska oma vessassa käyntini vaati aina kätilön irroittamaan johdoista ja auttamaan tippatelineen kanssa, en itse muistanut pitää asiasta huolta. Hätää siinä kohtaa ei enää tunne ja lopulta en enää pysytynyt pissaamaan. Virtsarakko katetroitiin ja siitä synnytyskin kääntyi loppukiriin. Epiduraalin vaikutus oli tässä vaiheessa auttamatta loppunut ja kätilöt tivasivat ponnistamisen tarvetta. Koska en pystynyt puhumaan supistusten aikana mitään järkevää ilokaasumaskin alta, sanoin nostavani kättä kun ponnistaminen on ajankohtaista. Kätilö-harjoitelija oli jätetty vahtimaan tilannetta ja ilmeisesti missasi vilkutukseni kun kysyi, että joko nyt ponnistuttaa kun aloin vetää maski rutussa kaasua keuhkot täyteen. Kokenut kätilö oli viivana paikalla kun hommat alkoivat rullata.
Ääntä en säästellyt ja kätilö sanoikin, että koska vauvalla oli kaikki koko ajan niin hyvin, he antoivatkin mun huutaa. Ja niistä välilihan leikkaamisista: harkka ja kätilö molemmat öljysivät ja puuduttivat sekä tukivat lämpimin liinoin välilihaa ja selvisin kahdella nirhaumalla ja tikillä näin ison vauvan synnytyksestä. En ollut erityisemmin toivonut mitään, mutta painotin asiakastyytyväisyyskyselyssä (!juu, ihan oikeesti, salissa vielä!), että tämä oli itselleni erittäin tärkeää ja mielestäni mahtavasti hoidettu. He myös kertoivat mitä alakerrassa tehdään aina kun sinne jotain suihkivat. Kun pää oli näkyvissä, tuli synnytys/lastenlääkäri paikalle (kuulemma siis, mulla oli vähän muita juttuja siinä, en esittäytynyt). Hän tsemppasi ne viimeiset sentit ja auttoi asennon kanssa, kun muut vaan ohjeistivat, että levitä jalkoja vaan lisää. Vauva jäi hartioistaan vähän kiinni, mutta yhteispelilllä kätilön kanssa pullahti poika maailmaan melko kevysti. Ponnistamisesta jäi mielikuva, että en antanut kaikkeani vaan pidättelin aluksi kokeillen kipurajaa. Kuitenkin vain 20 minuuttinen ponnistusvaihe jäi jopa kohtuullisen positiivisena kokemuksena minulle mieleen, miehelle ei. Hän sanoi, että se oli ihan kamalaa katsoa. En kaivannut hänen kannustustaan tai taputteluja, mulle riitti se, että hän oli läsnä.
Kokonaiskesto synnytykselle oli papereiden mukaan 7h 45 min. Verenhukasta ja lääkkeistä johtuen koin melkoista horkkaa ja huimausta vielä seuraavana päivänäkin. Osastolla omakätilö (!) antoi ohjeita vauvan hoitoon todella yksityiskohtaisesti, mutta vetäydyin värin paettua kasvoilta takaisin makuuasentoon. Sanoin sitten jossain kohtaa kun ohjeet olivat sitä laatua, että tuttipullot pitää pestä käytön jälkeen, että juu ja maalaisjärkeä voi myös käyttää...
Palaan vielä lukemaan teidän kuulumisia, joita oli ehtinyt hiljaiseloni aikan kertyäkin jo monta sivua. Pikaselauksella silmään osui yksi juttu erityisesti: RINTAKUMIT!!! Ostakaa/pyytäkää sairaalasta, omat nännini ovat kirjaimellisesti rakoilla ja ruvella, kun otin niin tosissani imettämisen tärkeyden ja vedin paljaalla koko sairaalassa oloaikani. En myöskään tarvinnyt/halunnut apuja kätilöiltä enää parin kerran jälkeen, joten kukaan ei vahtinut suorittamistani...
Kaikki muut, koiraa myöten nukkuvat yön koitoksia varten, paitsi väsynyt äiti
. Äiti saa mennä siitä hyvästä yksin nukkumaan alkuyöksi.
Kiitän ja kumarran raskausajan tsempeistä ja vertaistuesta! En päästä teitä näin vähällä, vaan roikun nurkissa vielä rasittavan pitkään. Haleja teille, hyvin se sitten kuitenkin menee! :heart:
MR ja Huima-poika 3 vrk
Pahoittelen viimemetrien kisaväsymyksen iskemistä ja "katoamista", mutta ilokseni saanen ilmoittaa, että poika on vihdoin eilen tullut kotiin :heart:!!! 10.8.2011 klo 21:20 syntyi rv 42+0 55cm ja 4660g (!) pakahduttavaa rakkautta.
Maanantaina rv 39+5 arvioitiin tulokas TAYSin svo:lla 4040 g:ksi, mutta koska tilanne synnytyksen alkamisen suhteen oli täsmälleen sama kuin viittä päivää aikaisemmin, kirjoitettiin lähete kohdunsuun kypsyttelyyn keskiviikolle. Onneksi sairaalassa oli rauhallinen keskiviikkoaamu ja sain mennä osastolle, josta osastolääkäri kuitenkin lähetti synnytyssaliin. Samana aamuna oli myös limatulppa irronnut, joten ei sinänsä tarvinnut enää kypsytellä, vaan päätettiin suoraan käynnistää.
Ensisynnyttäjälle ja vain kahden sentin aukiololle epätyypillisesti synnytys käynnistettiin iltapäivällä kalvojen puhkaisulla, mutta koska supistukset eivät alkaneet puolen tunnin sisällä, otettiin oksitosiinitippa avuksi.
Käynnistyksen haittapuolina koin nopean supistusten voimistumisen, johon toki oli kivunlievitystä tarjolla, sekä sen, että olin sidottu sänkyyn (kuvainnollisesti) kaikkien mittareiden ja johtojen takia. Jumppapallot ja suihkut jäivät vain ajatuksen tasolle, eikä kroppa pysy perässä nopeasti lisääntyvän kivun kanssa. Hokasin vasta useamman harjoittelukerran jälkeen ilokaasun käytön, ja olin jo meinannut heittää jo koko pöpikaasun seinään - onneksi en niin tehnyt. Pyysin myös puudutusta kohdunsuulle, mutta vauva oli jo niin alhaalla, että mitään puudutettavaa ei enää ollut ja kätilö järjesti epiduraalin. Vaikka piuha saatiin selkään nopeasti, aine alkoi vaikuttamaan kuitekin vasta vartin jälkeen. Onneksi oli se kaasu!!! Kahteen otteeseen sain tätä mainiota ainetta.
Jos ikinä mitään neuvoa tyrkytän synnytykseen kenellekään, niin muistakaa pissata usein. Koska oma vessassa käyntini vaati aina kätilön irroittamaan johdoista ja auttamaan tippatelineen kanssa, en itse muistanut pitää asiasta huolta. Hätää siinä kohtaa ei enää tunne ja lopulta en enää pysytynyt pissaamaan. Virtsarakko katetroitiin ja siitä synnytyskin kääntyi loppukiriin. Epiduraalin vaikutus oli tässä vaiheessa auttamatta loppunut ja kätilöt tivasivat ponnistamisen tarvetta. Koska en pystynyt puhumaan supistusten aikana mitään järkevää ilokaasumaskin alta, sanoin nostavani kättä kun ponnistaminen on ajankohtaista. Kätilö-harjoitelija oli jätetty vahtimaan tilannetta ja ilmeisesti missasi vilkutukseni kun kysyi, että joko nyt ponnistuttaa kun aloin vetää maski rutussa kaasua keuhkot täyteen. Kokenut kätilö oli viivana paikalla kun hommat alkoivat rullata.
Ääntä en säästellyt ja kätilö sanoikin, että koska vauvalla oli kaikki koko ajan niin hyvin, he antoivatkin mun huutaa. Ja niistä välilihan leikkaamisista: harkka ja kätilö molemmat öljysivät ja puuduttivat sekä tukivat lämpimin liinoin välilihaa ja selvisin kahdella nirhaumalla ja tikillä näin ison vauvan synnytyksestä. En ollut erityisemmin toivonut mitään, mutta painotin asiakastyytyväisyyskyselyssä (!juu, ihan oikeesti, salissa vielä!), että tämä oli itselleni erittäin tärkeää ja mielestäni mahtavasti hoidettu. He myös kertoivat mitä alakerrassa tehdään aina kun sinne jotain suihkivat. Kun pää oli näkyvissä, tuli synnytys/lastenlääkäri paikalle (kuulemma siis, mulla oli vähän muita juttuja siinä, en esittäytynyt). Hän tsemppasi ne viimeiset sentit ja auttoi asennon kanssa, kun muut vaan ohjeistivat, että levitä jalkoja vaan lisää. Vauva jäi hartioistaan vähän kiinni, mutta yhteispelilllä kätilön kanssa pullahti poika maailmaan melko kevysti. Ponnistamisesta jäi mielikuva, että en antanut kaikkeani vaan pidättelin aluksi kokeillen kipurajaa. Kuitenkin vain 20 minuuttinen ponnistusvaihe jäi jopa kohtuullisen positiivisena kokemuksena minulle mieleen, miehelle ei. Hän sanoi, että se oli ihan kamalaa katsoa. En kaivannut hänen kannustustaan tai taputteluja, mulle riitti se, että hän oli läsnä.
Kokonaiskesto synnytykselle oli papereiden mukaan 7h 45 min. Verenhukasta ja lääkkeistä johtuen koin melkoista horkkaa ja huimausta vielä seuraavana päivänäkin. Osastolla omakätilö (!) antoi ohjeita vauvan hoitoon todella yksityiskohtaisesti, mutta vetäydyin värin paettua kasvoilta takaisin makuuasentoon. Sanoin sitten jossain kohtaa kun ohjeet olivat sitä laatua, että tuttipullot pitää pestä käytön jälkeen, että juu ja maalaisjärkeä voi myös käyttää...
Palaan vielä lukemaan teidän kuulumisia, joita oli ehtinyt hiljaiseloni aikan kertyäkin jo monta sivua. Pikaselauksella silmään osui yksi juttu erityisesti: RINTAKUMIT!!! Ostakaa/pyytäkää sairaalasta, omat nännini ovat kirjaimellisesti rakoilla ja ruvella, kun otin niin tosissani imettämisen tärkeyden ja vedin paljaalla koko sairaalassa oloaikani. En myöskään tarvinnyt/halunnut apuja kätilöiltä enää parin kerran jälkeen, joten kukaan ei vahtinut suorittamistani...
Kaikki muut, koiraa myöten nukkuvat yön koitoksia varten, paitsi väsynyt äiti
. Äiti saa mennä siitä hyvästä yksin nukkumaan alkuyöksi.Kiitän ja kumarran raskausajan tsempeistä ja vertaistuesta! En päästä teitä näin vähällä, vaan roikun nurkissa vielä rasittavan pitkään. Haleja teille, hyvin se sitten kuitenkin menee! :heart:
MR ja Huima-poika 3 vrk
Viimeksi muokattu: