** Noin kolmekymppiset ekakertalaiset vol.6 **

Smi
Keltakaneli Ei ole totta... Toivotaan nyt sitten, että ei tosiaan ennen maanantaita lähde syntymään. Voin vain kuvitella, että kun on ensin henkisesti valmistautunut sektioon ja tietysti malttamattomana odottaa vauvaa, niin sitten tulee tuollainen lykkäys. Kyllä harmittaa teidän puolesta. Tsemppiä nyt sitten vielä viikonlopun yli odotteluun!
 
Ymmärrän kyllä Liina77 täysin mitä tarkoitat...kyllä tämä raskaus tuntuu vieläkin uskomattomalta, epätodelliselta. Odottelen kovasti sitä ekaa ultraa, et näkis sen pienen alkion ja kuulis sydänmenlyönnit...ehkä se sitten menis paremmin tajuntaan. Edellisessä raskaudessa kaikki tosiaan pysähtyi siihen ekaan ultraan...naps vaan ja kaikki vietiin pois.

Pyöristynyt vatsa, aristavat ja kasvaneet rinnat sekä etova olo enteilevät kyllä siitä että ainakin jotain on meneillään. :)

Mariennalle viivan vahvistumistuulia ja voimia odotella aina seuraavan aamun testiä.

zipuli 6+3
 
Keltakaneli tsemppiiä täältäkin. Voin vain kuvitella, että tuollainen muutos pistää lievästi sanottuna pännimään…

Marienna mulla oli plussan aikoihin just ihan samanlaiset kivut, kun ennen menkkoja. Eli olin ihan varma, että menkat alkaa. Peukut pystyssä, että tulisi selkeä plussa! =)

Sannuli oletko ollut nyt töissä vaikka olet voinut pahoin? Itsehän olen nyt sairaslomalla murtuneen käden takia mutta en tosiaan olisi pystynyt töissä olemaan. Pahoinvointi on pahentunut ihan eri asteelle tällä viikolla, olo on kuin oksennustaudissa vaikka yritän syödä. Varsinkin illat ihan hirveitä… :x

Niskapoimu uä meillä on 20.12. Kunhan vaan kaikki olisi siinä hyvin.

aamuyö 10+0
 
Mahtavaa, kun oli tullut niin monta hyviä uutisia sisältävää viestiä sitten viime käyntini!

Siiris ja Nunuliini Suuren suuret onnittelut pienokaisista! Ja Siirikselle kiitos synnytyskertomuksesta, olet kyllä aikamoinen sissi!

Zipuli ja Liina Tervetuloa mammailemaan!

Hienoa oli myös lukea niin monen hyviä ultra-uutisia. Sannuli, Aamuyö, Viu ja Mma Onnittelut hyvistä ultrauutisista!

( . ) Pahoinvointia ja väsymystä täälläkin on ilmassa. Pahoinvointi on vähän samanlaista kuin matkapahoinvointi, ainoa ero vaan, että se on lähes koko ajan päällä. Milloin johtuu liian pitkästä ruokailuvälistä, milloin tulee inha olo jostain hajusta. Välillä syöminen auttaa, välillä taas sekään ei auta. Oksentanut en ole (vielä) kertaakaan, mutta tänä aamuna oli pakko mennä varuuksi vessaan, kun tuntui, että tyhjään mahaan juotu vesilasillinen oli tulossa ylös. Reipas jaksan olla puolille päivin, mutta sitten iskee väsymys, joka kestää siihen asti kunnes pääsen yöunille. Näin ollen on jouluvalmistelut jääneet vähälle. Tänään piti lähteä kaupungille etsiskelmään viimeisiä joululahjoa, mutta en vaan jaksanut. Ehkä huomenna. Ruokia ei onneksi tarvitse valmistella, kun astelemme valmiisiin pöytiin. Pipareita ja torttuja olisi tarkoitus leipoa. Ainaskin torttujen tekoon nyt luulisi jostain energiaa löytyvän..Meilläkään ei mies oikein näytä tajuavan väsymystä ja pahaaoloa, tarvii varmaan oikeasti oksentaa ennen kuin se tajuaa. Muuten on tosi innoissaan ja 100%sesti mukana kaikessa.

Sannuli79 Meillä oli eka neuvola torstaina ja neuvolan täti sanoi tuosta valkovuodosta, että on normaalia, jos se on runsaampaa kuin normaalisti. Muistaaksen sanoi, että suojaa jotenkin kohdunsuuta tai jotain. Välillä olen itse säikkynyt vuodon runsautta ja on pitänyt käydä vessassa tsekkaamassa minkä väristä vuotoa on pöksyyn lurahatanut. Ihan valkovuotoa on joka kerta ollut.

Päätös varhaisultrasta on tehty, varaan ajan maanantaina. Toivottavasti tulen ensi viikolla kertomaan hyviä uutisia!

Kleinfish ja Juniori 8+3
 
Kyllä mä olen aamuyö pystynyt töissä olemaan silti ja jotenkin tuntuu että kun on vapaapäivä niin paha olo on jotenkin hallitsematon, taas kun täytyy lähteä töihin niin se jotenkin siirtyy taka alalle eikä tänäänkään oksettanut enää töissä yhtään vaikka kotona oksensin just ennen kuin lähdin. Toivotaan että tämä meidän huonovointisuus tarkoittaa vaan sitä että meillä kaikilla on terveet vauvelit masussa ja kaikki menee siellä hyvin!!!

Kleinfish: mulla on ollut ihan samat tuntemukset siitä valkovuodosta koska sitä on tuntunut tulevan ihan lorahtelemalla niin on ollut pakko käydä tarkistamassa että mitä sieltä tiputtelee... Kaikki ilmeisesti kuitenkin ihan hyvin kun ei mitään värimuutoksia ole ollut havaittavissa.

Sannuli 9+5
 
Oloja on todellakin ollut... Huh.. Mut kaikki on sen arvoista, jos kaikki vaan menee hyvin!

Kleinfish ja Sannuli mulla sama, valkovuoto (melko kirkas) on todella runsasta! Välillä kun sitä holahtaa ihan kunnolla, niin on pakko mennä vessaan tarkistamaan, ettei oo punaista..:ashamed: Pikkuhousunsuojia pitää käyttää..

Marienna varovaiset onnittelut...:flower: Mulla oli ennen plussaamista ja sen jälkeenkin tosi voimakkaasti sellaiset vatsanippailut kun menkat olis alkamassa, välillä vieläkin tuntuu sellasta samanlaista jomotusta, kun ennen menkkoja. Toivottavasti viiva vahvistuu!

Aamuyö meillä on samana päivänä np uä! Eli reilu viikko ja sitte näkis pikkuisen! Toivottavasti saamme kummatkin hyviä uutisia!

Meinasitteko mennä sikiön veriseulontaan? Tai te jo pidemmällä olevat, kävittekö?

Saatiin viime viikonloppuna kuulla, että meidän hyvät ystävät odottavat kanssa ja laskettuaika on vain vajaa kolme viikkoa myöhemmi kun meillä! Tosi ihanaa!:heart: Kiva jakaa tuntemuksia ystävän kanssa. Tietty myös te virtuaaliystäväni olette tosi ihana henkireikä ja tuki!!:kiss:

Tosiaan huono olo jatkuu sekä väsymys sekä oon ollu pari päivää jotenkin tosi itkuinen... itken ihan pienistäkin asioista... Hormoonit... Voi mies parkaa!;)

Mukavaa alkavaa viikkoa ja voikaa hyvin ja paksusti!!=)

Olivia + Lempi-Einari 10+2
 
No terve! Kahdeksan (8) testiä tehty, on eri merkkistä ja vahvuista ja viimeisin tänään, digi: raskaana 1-2 viikkoa. Vähän mietityttää kun oviksesta on se 2 viikkoa ja 0-2 päivää, todennäköisesti 1. Elikkä...eiks pitäis vähän niinku olla jo raskaana 2-3 viikkoa? Ja koska niitä tummia viivoja "pärähtää" oikeesti ruutuun, niin kuin joillain palstoilla tuntuu käyvän :LOL:.

Niinpä huolena se hcg:n määrä ja sit kilppariarvot. Labraan pitäis saada taas lähetettä ja töissäkin vissiin pitäisi vielä puolitoista viikkoa olla. Jos te näistä asioista osaatte kertoa, niin please do.

Varhaisultra on netin kautta yksityiselle varattu, perun sit jos tarpeen, eli se olis 29.12. ei kai se ole liian aikaista?

Noin muuten pysyttelen tässä taustalla vielä ennen kuin jokin saa mut rauhoittumaan :D. Ilmoittaudun jossain vaiheessa listalle kun uskallan. Monet onkin jo tuttuja vauvakuumeen puolelta, mutta muille sen verran infoa, että 30 olen, mies muutaman vuoden vanhempi ja käärö toiveissa oikein kovasti. Naimisissa ollaan oltu vuosia ja parin ehkäisyttömän vuoden jälkeen oikea yritys käynnistyi huhtikuussa. Tässä oltais ny, pari varhaista hävinnyttä haamua takana ja pelko persiissä :D.

Ps. kuuluuko sen juilinnan loppua? Nyt enää munasarja toisinaan kipuilee, mutta se todellinen kohtujuilinta loppui. Luojan kiitos, tissit sentään arat (elleivät raukat ole jo kipeät jatkuvasta arkuuden kokeilusta).
 
Marienna Minusta tuo digitesti näyttää vähän erilailla raskausviikot, entä miten niitä tavallisesti lasketaan (eli testi näyttää vähemmän). Muistaakseni siinä ohjeessa mainittiin asiasta.

Kyllä ne haamut yleensä plussia on. :heart:
 
Marienna: Onnea, onnea!! :flower:
Keltakaneli: taidat olla jo operaatiossa, mutta voi miten tylsää kun siirsivät yli vkl. Olis menny hermo :mad: :D. Kerro TAYSsista kun kerkeet.
ON: kerrottiin eilen molempien vanhemmille. Vähänkö jännitti. Siskokin oli paikalla ja se oli ihan liikuttunut uutisista. Muut saa tietää kun itse hokaa :). Huomenna neuvola. Ihan ihme kysymyksiä niissä niitten lähettämissä lapuissa: minkä merkkistä juustoa meillä syödään..? Voi moro...
Voikaa paksusti! :) MR 7+5
 
Paljon onnea Nunuliini pikkuisesta :flower:

Marienna suuret onnittelut plussasta - usko vaan, kyllä se noilla testauksilla plussa on :)
Mä en ikinä saanut mitään todella vahvaa plussaa ja digi-testi sanoi tylysti ei raskaana vaikka todistetusti raskaana ollaan hyvinkin tukevasti :)

Muillekin uusille tervetuloa!

Mä en ole viimeiseen pariin vikkoon jaksanut/ehtinyt kirjoitella, ollut töissä aika haipakkaa, mutta nyt alkoi vihdoin kauan kaivattu loma! En olisi jaksanut enää päivääkään...
Kävin muuten siinä ylimääräisessä ultrassa ja istukka tiukasti kohdunsuulla, enää ei kuulemma toivoa että liikkuisi, joten sektioon mennään. Olisin myös Keltakanelin tavoin kovasti toivonut alatiesynnytystä, mutta turvallisuus ennenkaikkea. Ja mullehan lääkäri sanoi, että ei ole muuta mahdollisuutta kun on tulppa edessä, eipä vauva voi siitä läpikään puskea!

Toivottavasti Keltakanelin aika on tänään pitänyt ja pääsette ihastelemaan pikku prinssiä :)
Kurjaa tuollainen siirtely, toivottavasti meillä sovittu aika sitten pitäisi. Niin ja pahimmassa tapauksessa sektio on 2 viikkoa ennen laskettua aikaa, joten olisi enää 6 viikkoa jäljellä :O

Yritän jossain välissä taas lukea kirjoitukset ajan kanssa ja kommentoida hieman enemmän, nyt vähän taas lepoa :)

Rae 32+1
 
Keltakanelille puh puh puuuuuh tsemppiä - ai niin se olikin sektio, no sit ei puuuhia, vaan pelkkää tsemppiä :D. Jahka sieltä pikkuhiljaa kotiudut ja sitten joskus tulet koneen äärelle, niin kaipa minut voi listaan lisätä, jos tämä pötkö kyydissä pysyy, olisi LA 20.8.11.

Rae sulla oli kilpirauhasjuttuja? Onko vajaatoiminta ollut jo ennen raskautta vai nyt raskauden aikana arvot karanneet? Mulla oli viimeksi tsh 3,2 eikä mulla siis mitään lääkitystä ole. Pitäis se tv4 saada jostain kinuttua.

Kaikki kaverit mitä siellä ekassa neuvolassa tehdään? Menin onneton sinne soittamaan ja kysymään siitä pitäiskö sitä kilpparia jo nyt heti tutkia kun on kaksi mennyt varhain kesken, että onko yhteyttä. No se sit meinas että ei vielä kiirettä, mutta kysyi haluanko varata ekan neuvolan :O ja mähän siinä änkytin, että voiko sellainen tuoda huonoa onnea. No, ei se pakottanut :LOL:, mutta mä varasin senkin sitten. 10.1. tulis meidän oma äne-terkka takas lomalta, joten silloin menen tai siis mennään miehen kanssa.

HUI :popcorn: miten te ootte jaksanut odottaa niitä ekoja käyntejä....tai ylipäänsä mitään :D.

Kleinfish, Olivia ja Sannuli hienoja oireita! Muillakin oli, mutta muistin vaan tän vikan sivun kun luin ne kaikki ja siinä oli aika paljon tekstiä. Saas nähdä miten ittelle pahoinvoinnin kanssa käy. Yksi haju on tuntunut voimakkaalta: mun suuresti rakastama pyykinpesuaine. En tiedä voiko näin alussa liittyä tähän raskauteen tosin. Mutta kyllä haisikin pahalle, sit takassa oli samaan aikaan tuli ja oli pakko käydä varmistelemassa mieheltä ettei se polta sitä pyykinpesuainetta siellä takassa :whistle:. Kyllä sitä huvitti.

Mies on onnessaan, mutta peloissaankin, että menee pieleen. Taitaa se aika leuhkakin olla, kun tuollainen urotyö tuli tehtyä.

Teitä on niin paljon ja mua vain yksi, joten yritän päästä kärryille, että pystyy vähän kommentoimaan :wave:. Kaikille kamalasti vaan kaikille onnea kaikkiin vaiheisiin!!
 
Mariennalle nopsaan omasta puolestani noista kilppariarvoista, elikkä mulla vajaatoiminta, ja vasta kun sain arvot normaaleiksi, tuli se kauan toivottu plussa... Tällä hetkellä mulla TSH 1,74 ja T4V 15 (T4V) arvo oli jopa huonontunut raskauden ihan alussa otetusta, vaikka nostin lääkitystä hieman... Kyllä kannattaa pyytää testausta (ja mahd. lääkitystä)! Muakin kiinnostaa miten Raella raskauden aikana kilpirauhasasiat on menneet. Tietty muutkin saa mielellään kommentoida! :)

Liina 8+3
 
Marienna ekassa neuvolassa vaan jutellaan ja kerätään kaikki tiedot; perinnölliset sairaudet, ruokailu ja juomatavat, paino, pituus yms yms. ja annetaan ohjeita mitä ei saa syödä ja mitä pitää välttää yms. Ja sit käytiin läpi mitä kaikkia tutkimuksia tehdään raskausaikana tk:ssa ja sit selitettiin että mitä se niskapoimu-ultra oikeesti merkitsee ja mahdolisuus veriseulaan. Eli lähinnä siellä vaan jutellaan. Niin ja verenpaineen se otti ja verinäytteen.

(.) järkyttävä flunssa iski eilen :snotty:
Nyt ei ole pariin päivään tehnyt enää lainkaan pahaa ja sekös nyt sitten taas mua huolettaa kun se loppui yhtäkkiä niinkuin seinään. Ja tietysti nyt sitten pelkään että jotain ikävää on tapahtunut eikä hormonitaso enää nouse ja siitä syystä pahoinvointi loppui niin äkkiä. Voi itku kun pitää koko ajan jostain murehtia...

Sannuli 10+1
 
Viimeksi muokattu:
Ihanaa, että mukaan on tullut näin paljon uusia odottajia. Aloin pelkäämään, että tähänkö tämä pino kuolee, kun niin hiljaista on ollut. Enpä toisaalta itsekään ole juurikaan jaksanut/ehtinyt kirjottelee tänne, lukenut olen kyllä ahkerasti. Tervetuloa siis kaikille uusille! Se alkuraskaus on ihanan ja tuskastuttavan jännittävää aikaa! Tunteet heiluu laidasta laitaan, välillä pelkää sydän kurkussa ja välillä on onnesta soikeena.

Keltakanelilla on varmaan jo nyytti sylissä. Toivottavasti kaikki meni hyvin, vaikka tuollainen typerä viivytys siihen tulikin. Tulepa kertomaan kuulumiset heti kun ehdit!

Nyt vain omaa napaa. Tänään oli neuvolalääkäri ja sen jälkeen on ollut tosi apeat fiilikset. Paikat on pehmenneet ja kohdunsuu on sormelle auki. Lisäksi vauva oli laskeutunut ja kiinnittynyt. Lääkäri ei tuntunut olevan huolissaan asiasta, mutta itseäni jäi asia painamaan mieltä. Lääkäri sanoi, että rv:lle 32 mennessä monilla on paikat palautuneet normaaliksi. Minulla on tammikuussa kontrolli, ja jos silloin ei ole paikat palautuneet, niin alkaa sairasloma. Lisäksi lääkäri antoi ohjeet mikäli lapsivedet menee.

Lääkäri myös arveli ettei tämä raskaus yliajalle mene, vauva syntyy etukäteen tai viimeistään laskettuna aikana.

Asia on koko päivän pyörinyt mielessä, enkä pysty millään keskittyy töihin. Netissä surffatessa kävi ilmi, ettei tämä todellakaan tarkoita yhtään mitään. Silti en vain pysty rauhoittumaan...

kaapo 28+4
 
Marienna ja Liina mulla on ollut vaajaatoiminta jo 15 vuotta. Uskoisin että meillä kesti juuri sen vuoksi lähes vuosi raskautumisessa. Mulla arvot oli "viitearvojen" puitteissa, joten en saanut lääkitystä kun se oli pari vuotta aiemmin "hyvien" arvojen vuoksi lopetettu. TSH oli kuitenkin lähempänä neljää ja se ei selvästikään ollut minulle hyvä vaikka viitearvoissa olikin. Sain keväällä yksityiseltä endokrinologille lähetteen ja hän suostui määräämään lääkityksen ja heti arvojen pudottua kakkosen pintaan tulin raskaaksi. Nostin myös hänen ohjeestaan Thyroxin-lääkitystä ihan reilusti heti testin näytettyä plussaa ja arvot on raskauden aikana olleet 1,7-2,4 välillä. T4V ollut 11-14. Endokrinologin mukaan TSH pitää ekalla ja tokalla kolmanneksella olla kakkosen pinnassa ja viimeisellä kolmanneksella alle 3, joten mulla pysynyt hienosti kurissa. Olen käynyt 1-2kk välein verikokeissa. Vaatikaa seurantaa! Ja jos vähänkin epäilyttää neuvolan asiantuntemus, varatkaa aika spesialistille. On todella tärkeää varsinkin alkuraskaudessa että vauva saa tarvittavat hormonit ja tietenkin oman jaksamisen kannalta itsellekin tärkeää.

Kaapo jaksamista sinulle, toivottavasti pystyt olemaan stressaamatta. Olen myös kuullut että palautuminen on ihan yleistä! Lääkäri kuulosti kuitenkin toiveikkaalta, eiköhän se teidän pikkuinen vielä useita viikkoja majaile masussa :)

Laittaisitteko muuten kaikki allekirjoitukseen mukaan viikot, en millään pysy mukana millä viikoilla kukakin on :) varmaan muillekin helpompaa seurata!

Rae 32+2
 
Hei mites teidän pidemmälle ehtineiden huonovointisuus silloin alkuraskaudessa loppui/väheni? Nyt menin lukemaan sitten jostain nettisivulta että se voi keskenmenon merkki jos oksetus loppuu yhtäkkiä! :ashamed: Myöskään rinnat ei oo ollu enää oikeastaan lainkaan kipeät.

Sannuli 10+2
 
Sannuli mulla loppui pahoinvointi kuin seinään muistaakseni rv 11, sitäkin ennen rintojen kipuilu saattoi häipyä aina välillä päiväksi tai pariksi, olin silloin aivan paniikissa, mutta on täysin normaalia että oireet vaihtelee.
Tiedän silti että alkuraskaudessa kun ei vielä tunne liikkeitä on koko ajan varuillaan ja pelkää että kaikki ei olekaan hyvin, mutta koittakaa olla stressaamatta, ei se mitään auta. Juu juu, helpommin sanottu kuin tehty! :) Enpä itsekään osannut olla lungi, mulla oikeastaan helpottanut pahimmat pelot vasta rv 20 nurkilla kun olen kunnolla alkanut tuntea liikkeitä. Nyt mulla masussa sellainen ikiliikkuja ettei paljoa tarvi huolehtia =) Hän ei paljoa tunnu nukkuvan, toivottavasti ei enteile syntymän jälkeistä aikaa!

Rae 32+3
 
Sannuli täältä voimahali. Vastata en tietenkään osaa :D, mutta omasta puolestani toivon, että kaikki vaihtelu on mahdollista, koska sitä varmasti on edessä ja nyt jo kaikesta pikkupaniikki päällä :LOL:.

Rae kiitos kommentista. Soitin tänään ja sain labran tsh ja tv4 maanantaille työterveyshuollosta. Totesin, että sitä kautta saa ehkä sen lähetteen endokrinologillekin. Mulle annettiin jo nimi yksityiseltä, mutta sillä ei ole ollut siellä Terveystalolla aikoja ollenkaan sen jälkeen. Katoin netistä niin sama häiskä on tuossa sairaalallakin. Jospa sinne saisi jollain puhelahjalla lähetteen...?

ON: munasarjan kipuilu jatkuu...toivottavasti on kasvu/toimintakipua eikä kuolemiskipua... Ja eilen oli taas sellainen kipu kohdussa että hupsis. Hyvin vaikea uskoa, että näin ollen ainakaan olisi kohdunulkoinen, ellei sitten säteile oikein tonne kohtuun. Nyt en oikein saa päähäni oliko se Rae vai Keltakaneli, kellä on se istukka kasvanut kohdunsuulle, mutta en tiedä tekeekö se samaa mulle...Ei kai se alkio voi ainakaan siihen kiinnittyä vai voiko, siis siihen kohdunnapukan sisälle? Välillä on niin papa-koe -olot... Välillä ei mitään

Mitäs muille kuuluu? Kiitos niistä neuvolatiedoista. Niin ja tiedättekö siis onko ultra liian aikaisin 6+3?

Marienna 4+4 (laitan oman arvioni, en menkkojen mukaista, joka on enemmän)
 
Marienna Nyt sua voi jo ilmeisesti onnitella plussasta! Jos noin monta testiä tekee niin eihän ne voi kaikki olla väärässä, onnea siis hirmuisesti! Mulla on oireet vaihdelleet ja esim. ekoilla viikoilla ollut närästys on loppunut kokonaan. Alavatsan kipuilu on kanssa muuttunut eikä enää ole päivittäistä. Eli ei siis heti huolta jos ei oireita tunnu olevan. Noista kilpirauhasasioista en osaa sanoa mitään, kun itsellä ne arvot ilmeisesti ok ovat. Ekasta nevolakäynnistä sen verran, että kannattaa varata siihen reilusti aikaa, me oltiin siellä 1,5h.

Kaapo80 Toivottavasti pikkuinen vielä pitkään matkassa pysyy eikä lähde tulemaan sieltä ennenaikojaan!

Ja sitten omaa napaa:Me käytiin eilen siellä varhaisultrassa ja meidän pikkuisella on kaikki hyvin! En ole tämän alkuraskauden aikana itkenyt vielä kertaakaan, mutta täytyy sanoa, että kun monitorista alkoi rytmikäs sydämen pampatus kuulua, niin liikutuksen määrää ei voi kuvailla. Tai no kyllä te tiedätte! Oli se vaan niin ihmeellistä kuulla oman lapsen sydämen ääni :heart: Laskettu aika muuttui ultrassa ja se on nyt 26.7. Katsotaan nyt muuttuuko se vielä, kun on eka neuvolan ultra. Sikiön pituuden perusteella raskausviikkoja olisikin nyt 8+1 eikä 9+2 viimeisten menkkojen perusteella laskettuna.

Että semmoista tänään, aika ihanaa =)

Kleinfish 8+1
 
Marienna, mulla on istukka kohdunsuulla. Älä turhaan murehdi, että alkio siihen kiinnittyisi, istukka alkaa kehittyä vasta hieman myöhemmillä viikoilla, alussa alkio on ruskuaispussissa josta se saa ravintonsa. Istukka myöskin normaalisti vaihtaa paikkaa raskauden aikana, mullakin se oli aluksi etuseinämässä, mutta on sieltä valitettavasti liikkunut ensin osittain kohdunsuulle ja nyt vielä ihan täysin sinne. Mutta on kuulemma harvinaisempaa täydellinen eteisistukka, eli mulla kävi vaan huono tuuri. Sitäpaitsi ei pitäisi olla sinänsä vaarallista, estää vaan alatiesynnytyksen. Nyt vaan koeta ottaa iisisti ja nauttia plussasta :)
Ei varmasti ole yhtään liian aikaista ultralle, itse kävin ensimmäistä kertaa rv 6+6 ja hyvin siellä pikkuinen sydän jo silloin sykki =) Sitäpaitsi oman mielenterveyden kannalta ainakin minulle oli hyvä ratkaisu käydä yksityisellä varhaisultrassa, sain ainakin vähäksi aikaa mielenrauhan.

Kleinfish, onnittelut hyvistä ultrakuulumisista :)

Rae 32+3
 
Kleinfishille onnittelut iloisesta ultratapahtumasta! :)

Kaapolle tsemppiä, toivottavasti kaikki menee hyvin ja pystyt olemaan stressaamatta liikoja!

Tuosta kilpirauhasasiasta vielä.... Miten paljon Rae sun lääkärisi kehoitti nostamaan annostusta plussan jälkeen? Tästä aiheesta on niin eri näkemyksiä eri lääkäreillä, ja todella tutulta kuulosti myös tuo mainitsemasi "arvot ovat nyt viiterajoissa" vaikka TSH lähempänä neljää... (jopa endokrinologin suusta) Itse viimein onnistuin löytämään lääkärin, jonka avulla laskettiin TSH alle 2, mutta plussan jälkeen ko lääkäri ei kehottanut lisäämään annosta, (vaikka näin useat kehottavat...) lisäsin sitten ihan oma-aloitteisesti puoli lasten tabua, eli nyt annos 3,5 lastentabua. Ja onneksi nostin arvoista päätellen... mietin vaan onkohan sekään nosto riittävä...

Liina 8+5
 
Nopea vastaus: Liina, endokrinologi käski nostamaan annostusta 25 mikrogrammaa, eli yhden lastentabletin verran. Mulla tosin alkuannoskin oli pieni, vain puolikas pikkutabletti. Nyt menen puolikkaalla isolla ja se on riittänyt hyvin koko raskauden. Kannattaa kuitenkin seurata arvoja ja kuunnella lääkäriä, ettei TSH laske liikaa, sekään ei ole hyvä.
 
Rae ja Liina kiitti kilppariselvennyksistä. Saa nähä mitä labra maanantaina kertoo! Onneksi täällä on ihmisiä, jotka osaa auttaa, aika kädetöntähän tää on kun neuvola on kuitenkin aika myöhään kun on vasta rv9. Niin ja Rae, mielenrauha on aika kova juttu :D, mä en yleensä juurikaan hermoile MISTÄÄN ja koko tää vauva-juttu on tehnyt musta ihan eri ihmisen...

Kaapo, yhtään en tajua noista pehmeistä kohdunsuista vielä mitään, mutta lähetän kuitenkin täältä tsemppihalin! Eiköhän kaikki hyvin mene.

Olivia ja Sannuli koska teidän pahoinvointi alkoi? Mulla tais alkaa just äsken, siis vasta etominen ja sen seurauksena aloin hihittää hysteerisesti...voi elämä :LOL:, kai se alku on niin jännää vielä...

Kleinfish kiitti kommentista, ittelläkin alkaa rauhoittumaan ihan vähän tää oman kropan tarkkailu. Onnea ultrauutisten johdosta...pikkusydän, kohta kun kuulis sen itsekin :heart:

MR miten te kerroitte? Ihan ohimennen vai ihan oikeen kokositte porukan? Varmaan oli jännää? Mitä te oikein sanoitte? "meille tulle lapsi"...vai? Olen utelias :)

Kiitti onnitteluista kaikille! Mitäs muille kuuluu? Aamuyö ja zipuli sekä Viu, Anna ja feufollet ainakin tuoreita odottajia...ja onnea nunuliinille!

Ja te loputhan synnytättekin jo kohta :D...kamalaa miten nopsaan aika mennyt, moni teistäkin just vasta oli tuolla vauvakuumeilijoissa ja kohta jo vauvaa tulee...okei :p, osalla muutama kuukausi, mutta kuiteski. Siinä oli aikamoinen väli kun ei oikein kuumeilijoissa plussaa tullut.
 
Mariennamun pahoinvointi alkois ensin kans kuvotuksena ja sit vähän myöhemmin rupesin oksentamaan muistaakseni viikolla 8 (ja kuvotus siis alkoi jo pari viikkoa aikaisemmin) nythän pahoinvointi loppu melkein kokonaan viime viikonloppuna, mutta aamuisin olen nyt taas yökkäillyt mutta muuten onneksi jo helpottanut!

Kiitos Rae rauhoittavasta vastauksesta, just niinhän se on että oireet voi tulla ja mennä tosi äkkiä. Ja nyt täytyy vaan toivoo että kaikki on edelleen hyvin.

(.) Edelleen tosi vetämätön olo tämän flunssan takia ja kun en oikein uskalla ottaa mitään lääkkeitäkään mitkä helpoittais oloa niin on aika kurja olo. Onko mitään hyviä vinkkejä tukkoisen olon helpottamiseen raskausaikana. Panadol hot on ollut ainoa mitä olen uskaltanut juoda. :snotty:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä