** Noin kolmekymppiset ekakertalaiset vol.6 **

Amanda mäkin heräsin viime yönä niin menkkamaisiin kipuihin että olin aivan varma että nyt se on menoa. Kivut kyllä sijaitsi vähän korkeammalla kuin normaali menkoissa, mutta tuntui tosi pahalta. No mitään ei kuitenkaan tapahtunut onneksi!!!

feufolletille onnea hyvistä ultra kuulumisista!!!

(.) voi luoja kun voi olla huono olo!!!! Täysin vetämätön olo, välillä tekee pahaa oikein kunnolla nytkin on lähinnä flunssainen olotila: päätä särkee, nenä tukossa ja kuvottaa. No lohdutan itseäni että näin vahvat raskausoireet kertovat vain siitä että raskaus etenee normaalisti ja koska raskaushormoni taso nousee niin hurjaa vauhtia niin se vetää olon huonoksi.

Sannuli 6+4
 
Heippa!

Sopiiko vielä mukaan? Tuttuja täällä on vaikka kuinka monta....
Kauan kaivattu plussa, ei nyt pärähtänyt, mutta hahmottui kuitenkin eilen tekemääni raskaustestiin ja sitä ihmettä nyt taivastellaan ukko-kullan kanssa.
Palaan lukemaan teidän kuulumisianne viikonlopun aikana ja menen tilaamaan nyt sitä varhaisultra-aikaa. Jännittävää...
MR 4+3
 
Mma ja Anna tosi ihana juttu ja tervetuloa mukaan!!

Ihan pikainen päivitys: Tänään firman pikkujoulut... "Onneks" kaikki tietää mun Crohnista ja sitä, että aina välillä joudun syömään lääkettä, jonka kanssa ei saa nauttia alkoholia (antabus). Oon muutamalle "juorukellolle" :p sanonut, et taas oon joutunu kuurille, niin kukaan ei varmaan ihmettele yhtään..;)

Oloja mulla lähinnä illalla, eli iltaa kohden hiipii pahempi olo. Pakko syödä jotain tasaisin väliajoin. Keskiviikkona olis sit kauan odotettu varhaisultra, hieman kyllä jännittää..

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!! Kirjoittelen paremmalla ajalla!

Niin ja Feufollet tosiaan, ihan super kiva kuulla, et ultrassa kaikki oli hyvin!!

Olivia + Maha-Asukki 7+0
 
Hei kaikille! :wave:
Ilmoittautuisin mukaan esikoisen odotukseen! Positiivisen raskaustestin tein keskiviikkona ja varmistustestin torstai-aamuna. Olipas ihmeellistä nähdä kaksi viivaa testitikussa :) Lasta ollaan yritetty saada aikaiseksi melkein puolitoista vuotta ja aika monta negaa tuli tehtyä. Aluksi tosin oltiin liikkeellä sillä periaatteella, että tulee jos on tullakseen. Elokuussa 2009 lopetin monivuotisen e-pillereiden popsimisen. Kesän aikana alkoi jo huoli nostaa päätään, kun ei lasta alkanut kuulumaan. Kierrot tosin olivat ylipitkiä, joten en ihan hirveän huolissani, koska ajattelin, että hormoonitoiminta on viellä sekaisin pillereistä. Ovulaatiota pongailin syksyn aikana parissa kierrossa tuloksetta, mutta ilmeisesti se on jossakin välissä ollut koska raskaana sitä nyt ollaan :) Taustalla olen lueskellut kolmikymppisten kuumeilijoiden juttuja ja olin jo sinne liittymässä, kunnes sitten tärppäs. Hienoa, että sieltä pinosta on niin moni saanut iloisia uutisia!

Ihan ekoilla viikoilla tässä mennään ja kyllä on ihan vietävän jännittävää aikaa. Olo on ihan hyvä ainakin toistaiseksi. Oireta on ollut nyt pari viikkoa. Ihan ekana turpos ja kipeyty rinnat. Tavallinen oire ennen menkkoja, joten ei heti herättänyt hälytyskelloja raskaudesta. Närästystä on ollut ja ihan kuin en muutenkin vilukissa olisi niin jatkuvasti on kylmä. Vatsaa nappailee lähinnä oikealta puolelta ja se vähän pistää huolestuttamaan välillä, vaikka tiedän, että ihan normaali raskausoire se on. Kun ei tiedä mikä määrä ja kivun aste on normaalia... Pahoinvointia tms. ei ole eikä väsytäkkään mitenkään normaalia enempää. Ja tämäkin mietityttää, että onko ihan normaalia. Onneks ei monikaan asia mietitytä :whistle:

Tämmöisiä ajatuksia tähän ekaan keskusteluun osallistumiseen

Kleinfish ja junior 5+4(?)
 
Heippa!
On niin hyvä lukea teidän pari-kolme viikkoa edellä menevien juttuja, sillä kovin samalla tavalla omassa päässä asiat on pyörinyt.
Meidän lääkäri sanoi silloin ennen aukiolotutkimusta, että joskus putket ei ole tukossa, mutta niissä on jonkin sortin kiinnikkeitä, jotka irtoavat nesteen virtauksessa. Arvaatte varmaan, että juuri näin olen päätellyt meidän kohdalla tapahtuneen :). Muutenkin kierrossa oli ihme oireita ja sattumuksia, josta tein jo ennen plussausta vaikka mitä päätelmiä.
Testasin negan kp 26 ja lähdin työmatkalle. Olin ajatellut, että nyt ne hormonit teki lopun menkoista kokonaan, mutta kun tissit vaan kipeytyi ja kohdussa nippaili, oli uskottava itseään. Kotiin tullessani kävelin suoraan vessaan ja tein testin, jossa näkyi selvä haalea viiva sen jo niin tutun kontrolliviivan kanssa. Ukko oli vähän skeptinen ja selitin sille suu vaahdossa, että koskaan ei ole tullut mitään viivaa, ei vähäisintäkään, nothing, nada, ingentingiä!!!!
Otin pikku päikkärit, jotka keskeytyi siihen kun, ylläripylläri, "netissä oli lukenut, että se on melkein aina ensin haalea". Aijaa, niinkö? :headwall: Kyllä se on nyt niin ylpee ja hymy menee korvasta korvaan.
Olo on kohtalaisen hyvä, mutta olen vakuuttunut siitä, että pahoinvointi tulee vielä... Pikkujoulut on täälläkin edessä viikon päästä. Kaikki tietävät, että juon mielelläni punaviiniä ja näissä juhlissa juomattomuuteni tulisi varmasti esiin. Taidan siis istua sen viinilasin kanssa ja odottaa, että muut on niin päissään, ettei enää tiedä joinko vai enkö.
Niin ja laskurin mukaan LA on 27.7.
MR 4+4 (opin juuri, että vain täydet lasketaan :ashamed:) Voikaa hyvin!!!
 
Viimeksi muokattu:
Anna ja Mma Onnea! :flower: Ihania uutisia!!
Feufollet mahtava kuulla, että ultrassa meni hyvin. :heart:

Tänne on taas tullut paljon kuulumisia, mukava lueskella että asiat on tolallaan vaikka varmasti itse kullekin tulee välillä niitä vaikeita hetkiä, että onko kaikki hyvin jne.

Tänne ei kummempia, pahoinvointia on säännöllisen epäsäännöllisesti ja nälkä on koko ajan… Siis parin tunnin välein. Lisäksi menin liukastumaan loppuviikosta, ranne murtui ja nyt olen sairaslomalla käden takia. Olkaa varovaisia, itse meinaan lopputalven kulkea ”nastakengissä”, jossain vaiheessa raskautta voi varmaan olla maha-asukillekin vaarallista jos äiti ottaa tuntumaa maanpintaan.

Mulla on muutamat housut alkanu vähän kiristää ja nyt ois menoja, että pitäs olla vähän siistimmissä vermeissä, niin mietin olisko jo syytä hankkia sellanen ”masutuubi”. Muuten vaatteet menee kyllä hyvin ylle, mutta varsinkin illasta maha pömpöttää ja jo ennestään istuvat housut ei mahdu kunnolla kiinni..

aamuyö ja maha-asukki 7 + 0
 
No niin, nyt oon menny lopullisesti sekaisin, eli raskausviikkojen laskeminen. Jos on kyseessä viikot 7 + 4 ja joku kysyy monennellako viikolla olen, niin olenko viikolla 7 vai 8? Googlettamalla en yksiselitteistä vastausta löytäny, koska molempia ilmaisuja ilmeisesti käytetään??
 
aamuyö smi jo kerkesikin vastaamaan että kyllä silloin on kahdeksas raskausviikko meneillään jos on 7+4. Mäkin suunnittelin tilaavani sellaisen masutuubin viimeistään heti ultran jälkeen ja katselinkin jo aikaisemmin että hattentatti sivustolla on aivan ihania tuubeja, yksivärisiä ja painettuja joissa on esim. pienet jalanjäljet masun kohdalla. Ja sieltä samasta paikasta saa myös bola koruja jonka myös haluan tilata heti kun on vähän jotain varmistuksia saatu...

Luin lohdutukseksi netistä että raskauspahoinvointi saattaa liittyä pienempään keskenmeno riskiin, eli olkaamme onnellisia pahoinvoinnista!!! :LOL: ihan niinkuin siitä kykenisi olemaan onnellinen! No joka tapauksessa se saattaa kertoa hyvin toimivasta istukasta jolloin raskaushormonia erittyy reilusti joka toisilla vetää olon huonoksi. Myös monikkoraskauksien mahdollisuus on silloin isompi jos on runsaasti pahoinvointia.

Itselläni ainakin huono olo on vaihtelevaa, eilen tuli äklötys vasta illalla kun olin syönyt ihan liikaa alkuillasta ja tänään taas on oksettanut aamusta asti ja nyt tuntuu pikkuhiljaa helpottavan. Taitaa jäädä tänävuonna jouluvalmistelut aika minimiin jos tää olo tästä vielä pahenee. No eiköhän sen huonon olon kestä kun ajattelee ensi kesää! :)
 
Olivia, miten meni pikkujoulut ja juomattomuuden selittely? =) Sullahan on kyllä selkeä peitetarina! Itse mietin, miten teen ens viikon pikkujoulujen kans. Paikalla on iso tyttöporukka, joista osa ei siis ole niin läheisiä, että haluisin kertoa totuutta. Joten täytynee keksiä joku valkoinen valhe tai kuten MR naukkailla samaa lasillista koko illan. =)

Kleinfish, tervetuloa! =) Sulla vaikuttaa olevan samat huolenaiheet ja oireet/oireettomuudet kuin mullakin. Tosin pahoinvointi taitaa alkaa monilla vasta 6-8 viikoilla?

Aamuyö, huh onneks et kaatunu sen pahemmin! Pikaista kädenparantumista! Myöhemmin talvella on tosiaan jo tarvetta pysytellä psytyssä! =)

Sannuli, samaa mäkin oon lukenu raskauspahoinvoinnista - että on vaan plussaa ja hyvä merkki! Tsemppiä teille kaikille sen kanssa painiville ja toivottavasti joku joulutorttu pysyy kuitenkin sisällä! =)

Pahoivoinnin "positiivisuuden" takia oonkin itse edelleen aika huolestunut... Mulla ei ole minkäänlaisia raskausoireita. Ei pienintäkään pahoinvointia, ei väsymystä, ei närästystä, ei mielitekoja, ei outoja hajuja, ei mielialanvaihteluita, ei kipeitä rintoja, ei mitään. Ainoa oire on lähes päivittäinen pieni ruskea vuoto ja silloin tällöin tuleva alavatsan vihlailu. Tämän takia pelko kohdunulkoisesta raskaudesta on tarraantunu muhun. Toi vuoto vaan huolestuttaa. En tajua voiko se olla normaalia??? Eiku, onhan mulla kolme tavallista "oiretta" - tukkoinen nenä aamuisin (ei flunssaa), lisääntynyt nälkä ja puuskuttaminen - sporttaan aika paljon ja nyt puuskutan jo portaissa matkalla jumppaan. Mut siis jos niitä kahta viivaa ei olis ollut testissä, en tietäis olevani raskaana. Tänäänkin lenkillä mietin, et miten voi olla näin hyvä fiilis ja paljon energiaa raskaana ollessa. Todella isolla jännityksellä ja jopa satunnaisella alakulolla ja pelolla odotan ens viikon torstain varhaisultraa. Pitäis vaan yrittää olla luottavainen...

Hyviä vointeja kaikille!

Amanda ja Maha-Matkustaja 7+2
 
Viimeksi muokattu:
Oonpas mä kiireinen... En ehdi edes juttuja lukemaan. Mma:n LA lisätty listaan ja Kleinfish:n pelkkä nimi.

Tervetuloa Kleinfish! :flower:

Mulla saattaa olla synnytys päivänä minä hyvänsä. Tiistaina saatetaan yrittää taas kääntöö ja sehän saattaa kans käynnistää synnytyksen. Jos musta ei kuulu mitään, niin oon pungertamassa poikaamme maailmaan... ;) Päivitykset siis jää silloin hetkeks.

Onkohan Siiris jo saanut pienokaisensa?

Keltakaneli 37+6
 
Tosiaan Kleinfish tervetuloa mukaan! :wave:

Amanda kiitos kysymästä pikkujoulut meni ihan kivasti! Oli oikeestaan tosi kiva olla selvinpäin kattomassa sitä touhua..:LOL: Kyllä ihmisistä tulee sitten niiiiin erilaisia kun ne ottaa vähän ilolientä..;) Osa ei kai edes tajunnu, et olin autolla, kun join alkoholitonta siideriä..
Onkos tein pikkujoulut sellasessa paikassa, et teillä on omat juomat? Silllonhan vois kaataa mehua tai limpparia siideripulloihin, tai jotai sellasta pientä huijausta...

Aamuyö kamalaa toi kaatuminen! Pikaista paranemista kädelle! :hug:Toivottavasti sitä ei kovasti särje!

Keltakaneli voi miten jännittäviä hetkiä sillä eletään! Toivottavasti saisitte kaverin käännettyä! Oikein paljon tsemppiä!:cool:

Sannuli toivottavasti pahoinvointi kestää aisoissa!

(.) vaihtelevasti pahaolo ja väsyttää, ei muuta..:confused: Oon yövuoroissa ja voi pojat, että on vaikeeta kestää hereillä, huoh..

Olivia + Maha-Asukki 7+2
 
Viimeksi muokattu:
Aamuyö Mulla on kanssa hankintalistalla jonkinlaiset liukuesteet kenkiin. Viimeksi tänäaamuna menin jokusen metrin mäkeä alas polvillani, kun meidän koira päätti olla tottelematta ja rynnisti kohti lähistöllä ollutta toista koiraa. No päivän toinen lenkki tehtiinkin sitten koiran harmiksi, mun turvaksi, kuonopannan kanssa. Onneksi ei sattunu mitään, mutta kyllä hatutti ja meinasin pistää koiran samantien myyntiin!

Meillä oli työpaikan pikkujoulut viime perjantaina ja itse otin mukaan kierrekorkillisen siideripullon, tyhjensin sen vaivihkaa ja täytin vedellä. Sitä sitten täyttelin muutaman kerran illan aikana, eikä kukaan kysyny mitään. Tosin kolme työkaveria tietää raskaudesta ja ne oli hämäyksessä mukana.

Keltakaneli Täältä kanssa hirmuisesti tsemppistä tulevaan, jo niin lähellä olevaan, koitokseen!

Kleinfish 5+4 (laskuri näytti lauantaina saman kuin tänään, olin ilmeisesti laittanut väärän päivän) LA 21.7.2010 ja synnärinä K-HKS
 
Kleinfish ja Olivia, loistava huijausoperaatio toi siideripullon täyttäminen!! =) Taidan kopioida ton ens lauantain pikkujouluihin! Siellä on tosiaan omat juomat, joten pystyy hörppimään mitä sattuu.

MR, en vielä kommentoinut tällä puolella, että on aivan super upeeta, että tulit tänne!! =) Oon tosi iloinen sun puolesta! Naureskelin itsekseni tolle sun miehen kommentille! =) Kuullostaa niin tutulta!! Täälläkin mies tulee vähän perässä ja siks kommentit on välillä hupaisia. Onneks toinen on jalat maassa ja odottelee vain innoissaan ultraa. Itse kun jännää, hermoilee, mietiskelee, jne. niin on mahtavaa, että mies ottaa iisiisti eikä tiedä liikaa.

Keltakaneli, tsemppiä kääntöoperaatioon ja jos punnerrussessio yllättää, tsemppiä siihen!

Amanda 7+3
 
Tervetuloa Mma ja Kleinfish :flower: Onnea plussista!
Kyllä se haaleakin plussa on plussa :)

Olen jotenkin ihan megaväsynyt, joten en nyt muista kuka kyseli mitäkin, mutta joku kertoi kivusta oikealla alavatsalla. Mulla oli alkuraskaudessa nimenomaan kipuja oikealla alhaalla ja ihan normaaleja kasvukipuja on, ei syytä huoleen. Jopa tosi kovat kivut on normaaleja

Vastaan nyt itse itselleni, eli neuvolasta niihin koviin alapääkipuihin ja paineeseen sanottiin että on joko kohdun liitoskipuja tai voi olla myös supistuksia, kuulemma normaalia että tuntuu kuin veitsellä viillettäisiin.

Eipä nyt kai muuta, vauva on ollut taas muutaman päivän todella riehakkaalla päällä ja olen nukkunut huonosti, joten väsymys painaa, onneks enää kolme viikkoa töitä ja sitten pääsen lepäämään loppuraskaudeksi.

Väsynyt Rae 29+1
 
Kiitos mammat toivotuksista!

Amanda: elä huoli oireettomuudesta, jokainen taaplaa tavallaan. Murheita on muutenkin tyrkyllä, joten ollaan onnellisia siitä, että ylipäätään raskauduttiin.

Päätin olla positiivinen itsekin. Olen kokenut km:n 12 vuotta sitten, joten toki ajatus ja pelko siitä on jossain tuolla taka-alalla koko ajan. Uhmasin kuitenkin maailman pahuutta ja ostin pinnasängyn. Tiedetään!!!! Mutta olin nähnyt jäätävän siistin, entisöidyn, hyvillä mekaaniikoilla varustetun, vanhan metellisängyn huuto.netissä joskus syksyllä. Etsin myyjän käsiini ja tein kaupat. Ette sit kerro mun murulle! Sovittiin nouto tuonnemmaksi... Hihihih ;)
Ja Keltakaneli: me päivitellään täällä keskenämme kun sulla muuta. Lykkatilliä!!!!

MR 4+6 (?)
 
Ihanaa kuulla teistä kaikista vanhoista ja uusista tutuista tuolta vauvakuumepuolelta!

[ON]: Rakenneultra takana ja kaikki hyvin, huh! Aivan selkeä poikaoloni vaihtui tyttölupaukseksi!!! Ihan kun olisin raskautunut uudelleen. Molemmat olivat yhtä tervetulleita, mutta näin mm. unta punatukkaisesta ja sinisilmäisestä pojasta viikko ennen ultraa. Ultran mukaan L.A olis 8.4, mut ei lähdetä sitä enää muuttelemaan. Täällä on myös tuo 4D, mut mietin tyttö porautui selkärankaan kiinni ja laittoi vielä varmuuden vuoksi käden kasvojen eteen, ettei varmasti saada kasvokuvaa. Joten meillä on kuva varpaista, jep niitä on viisi ;) Painoarvio oli 350 g ja pituus 20 cm. Liikkeitä tuntuu päivittäin, vaikka istukka edessä. Mulla on menny ny pari päivää tottua ajatukseen, että sitä saadaan oikeasti pikkunen tyttö :) Mahtavaa!

Talitintti ja vavi 20+6
 
Alavatsakivut alkuraskaudesta mulla tuntui lähinnä vasemmalla puolella. Ja kuin veitsellä pistettäis. Jonkun kerran meni kivusta ihan jalat alta ja kyhnötin lattialla. Joten ei tarvitse olla huolissaan vähän isommistakaan kivuista. Vieläkin välillä tuntuu kohdun kasvukipuja, eli niitä on ihan loppuraskauteen asti, kun tuo kohtu kasvaa lapsen mukana. Onneksi kivut ei oo ollu enää noin murhaavia. *kop kop*

On tää talvi kyllä liukkaudessaan inhottavaa aikaa olla raskaana. Varsinkin kun tietää että näitä lapsukaisia on niin kovasti odoteltu ja tietenkin ollaan helposti kaikesta huolissamme. Koittakaahan pysyä pystyssä. Aamuyölle paranemisia!

Rae ihanaa että sulla on liikkuvainen vauva! Vaikkakin tietenkin välillä rasittavaa, mutta ainakin ilmottelee itsestään. Tiedät että hän on kunnossa. Jaksamisia viimeisiin työviikkoihin! Mä nukun nykyisin huonosti sen takia, että molempiin lonkkiin sattuu ja kun ne ainoat nukkumisasennot nyt on jommalla kummalla kyljellä, niin välillä säryt valvottaa. Välillä aamuyöstä nukunkin sitten hetken selälläni. Sitä ei kai suositeltais enää, mutta kun mua ei oo itseeni ahdistanut, niin tuskin vauvaakaan...

( . ) Ei yritetty kääntöä tänään. Onneks. En olis halunnukaan. Seuraava kontrolli LA:n (6.12) jälkeen. Jos siihen mennessä ei oo syntynyt, niin katsotaan tarviiko muuttaa suunnitelmia ja leikata. Kohdunsuu oli jo sentin auki..! Tietenkin ihmeissäni kyselin, että mitäs se merkitsee (oon luullu että kohdunsuu alkaa avautumaan vasta synnytyspäivänä tjn.) ja lääkäri kertoi, että noin kahdesta päivästä kolmeen viikkoon. Eli aika laaja arvio. Viime viikon on supistelut ollutkin hieman kivuliaammat. Vaikkakin niitä kipuja nyt on ollut ehkä "vain nimeksi", mutta näköjään jo alkavat kypsyttään paikkoja synnytykseen. Jännittävää... :whistle:

Keltakaneli 38+1
 
Talitintti Onnittelut tyttölupauksesta ja hyvin menneestä rakenneultrasta! Uskomatonta kuinka paljon vauva kasvaa alle 20 viikossa. Meidän kokoarvio tälle päivälle oli nimittäin 3200g. Menee aikalailla siellä normikäyrällä (vastaa viikkoja 37+5).

Mma R Huuto.netti on ollut myös mun hyvä ostospaikka vauvaan varautuessa... ;)

Hyviä vointeja kaikille!! :wave:

Keltakaneli 38+1
 
MR, kiitos kannustuksesta! =)

Talitintti, onnea hyvin menneestä rakenneultrasta ja tyttöodotuksesta! =)

ON: Huolet ei mulla ota väistyäkseen... :( Ruskeaa vuotoa ollut nyt koko viikon ja eilisestä iltapäivästä lähtien se on ollut punertavaa. Ei kuitenkaan tosi runsasta, vaan pientä vuotoa tulee aina pissalla käydessä. Silti eilisestä lähtien kun vuoto muuttui punertavaksi, oon ollu aika peloissani... :| Eilen illalla ei tullut uni, kun mietin, että paheneeko vuoto yön aikana. Kovaa kipua ei ole ollut kuin toissa yönä hetken aikaa ja nyt vaan pientä nippailua. Lueskelin myös enkkukielisiltä sivuiltä, että niukkaa vuotoa voi olla alkuraskaudessa eikä aina edes tiedetä syytä. Mutta pelkään silti kyllä pahinta, vaikka toivon tietty parasta! Huomenna on ultra, jota odotan kuumeistakin kuumeisemmin.

Amanda 7+5
 
MR, millä viikolla sulla oli sillon kauan sitten km? Varmasti se kummittelee taustalla, mutta toisaalta tämä raskaus on uusi eikä toistuvat km:t ole kovin yleisiä. Lähetän paljon kasvuvoimia sun maha-asukille! Uskotaan, että se pysyy matkassa mukana! =)
 
Amanda: Kumpu kiittää!! :) Muistelisin, että km oli vklla 10. Tosin se oli keskeytynyt jo aikaisemmin, mutta tuli ulos vasta silloin. Kävin muistaakseni jo pari päivää aikaisemmin huoleni kanssa ensiavussa. Näin jälkeenpäin, hieman valistuneempana, alkoi oikein v**ttaan, että miksei lääkäri sanonut, että sydän ei lyö. Mutisi vaan, että on vähän pieni viikkoihin nähden. Voi video kun sillon olis ollut tämä interin netti, niin olisin tiennyt kysyä sitä. Lähettivät vaan kotiin sanomatta mitään muuta.
Ja nyt Amanda; ajatukset muualle. Huominen ultra tuo jotain järkevää tietoa. Tänään et pysty asialle tekemään mitään, eikä huoli ja murhe sitä muuta. :hug:
Olkaahan mammat iisisti ton kelin kanssa!!! MR 5
 

Yhteistyössä