Milk@ niinhän se on, että nyt on kiva mennä ja tehdä kaksistaan, kun vielä pystyy
Ensi vuonna yhteisien hetkien järjestäminen on varmasti haastavampaa. Onneksi meillä ainakin on hyvä tukiverkko ympärillä, joten varsinkin lyhytaikaista hoitoapua tulee varmasti olemaan tarjolla.
Toivottavasti
Vekkuliinalla raskaus edennyt vuodoista huolimatta hyvin!
Mayinka, liikkeet hypnotisoi myös täällä suunnalla
On niitä vaan niin ihana fiilistellä päivästä toiseen :heart: Välillä tulee aika mojoviakin iskuja!
Toivottavasti
Lady saat toivomasi sektion. Tuntuisi kuitenkin olevan selkeät perusteet siihen, joten hölmöltä tuntuu ellei sitä myönnettäisi.
Kiva kun
Hildur tulit kertomaan kuulumisia. Plussasi on ollut mielessä aina välillä ja olenkin pohtinut onko kaikki sujunut hyvin, kun olet hiljaiseloa pitänyt. Hienosti viikkoja on jo sinullekin kertynyt
Iiris_lorealla aivan superhyper paljon onnea!!! Ihanaa, että piiiiiiitkä odotuksenne palkittiin ja tärppi lopulta kävi. :heart: Mahtavaa!!! Toivottavasti pikkuinen on tarrannut tiukkaan kiinni!
Jännityksellä odotellaan, koska
Twinflowerilta ja
Hiisiltä kuullaan suuria uutisia
Saatteko jatkuvasti lähipiiriltä soittoja, tekstareita ja kyselyitä joko h-hetki on lähenemässä? Muistan kun siskoni oli viimeisillä viikoilla ihan tuskissaan kaikkiin kyselyihin. Hyvää tietty kaikki tarkoittivat, mutta.... Kaikki kyselivät joko on merkkejä synnytyksestä ja kovasti siskoani pänni kun mitään ei tapahtunut ja kaikki hänen raskaudet meni yliaikaisiksi. Olen itsekin yrittänyt jo tässä vaiheessa valmistautua siihen, että yli varmasti menee. Kyllä odottavan aika tulee silti viime viikkoina varmasti olemaan pitkä.
Tervetuloa
Starwars joukkoomme! :wave:
Omaa napaa...
Sokerirasituksesta sain onneksi puhtaat paperit! Tulokset olivat oikein hyvä, jesss!! Murehdin jo etukäteen, että mitä jos joudun jouluna rajoittamaan suklaan syöntiä
Myös hemppa oli kohdillaan, joten lisärautaa ei ainakaan vielä tarvitse miettiä.
Toka neuvolalääkärikäynti meni ihan mukavasti. Kaikki tuntui olevan hyvin. Ainoastaan jäi mietityttämään se, että pikkuinen on jalat kohti menosuuntaa... Mutta eipä kai se näillä viikoilla vielä mitään haittaa. Lääkäri sanoi, että vauva ehtii vielä monet kerrat kääntyillä ympäri ja vasta tammikuussa syynätään sitten tarkemmin mihin suuntaan nokka osoittaa. Lääkäri kovin kyseli miten olen töissä jaksanut, kun joudun pääasiassa seisomaan. Vielä onneksi on ihan ok mennyt, eikä ole mitään tarvetta esim. saikkariin sen vuoksi. Nyt ollaankin jo sen verran pitkällä, että neuvolakäyntejä alkaakin sitten jo olla perin viikon välein. Jänskää!
Nyt muutamana päivänä alaselkä on hieman kiukutellut, mutta vielä olen pärjännyt asian kanssa. Pitäisi vaan kovasti muistaa ja jaksaa venytellä.
Perhevalmennukseen tuli kutsu, mutta eka kerta meiltä jäi väliin lyhyen varoitusajan vuoksi. Seuraavalle kerralle olisi kuitenkin tarkoitus yhdessä miehen kanssa osallistua. Saapa nähdä millaista siellä on. Kovin ristiriitaisia mielipiteitä olen tutuilta kuullut ja netistä lukenut.
Vatsa tuntuu kasvavan ihan huimaa vauhtia ja kovin pohdin millainen se tuleekaan olemaan parin kuukauden päästä. Kääk! SF-mitta kylläkin menee keskikäyrillä, mutta jotenkin en oikein siihen mittaan enempiä luota. Olen aivan varma, että iso vauva meille syntyy mikäli omiin perintötekijöihin on luottaminen. Vähän kyllä kauhistuttaa jo nyt, että jos tulee paljonkin yli nelikiloinen... Ehkä ei kuitenkaan vielä kannattaisi murehtia enempää
Bling 27+3