Hui, tuittis, olipa aika synnytys! Jokatapauksessa nyt se on ohitse ja palkinto varmasti ihan täydellinen, onnea :flower:
Ehkä munkin pitäisi kirjoittaa tänne vielä meidän synnytyksestä, sillä se oli varsin... noh, ei kivuton eikä varmaankaan maailman helpoin, mutta jotain muuta kuin olin pelännyt jo odottanut. Annoin naikkarilla siitä yhdeksän pistettä, joten voisi sanoa, että varsin helpottunut olin synnytyksen jälkeen =)
Eli ehdin maata viikon sairaalassa korkean verenpaineen ja supistusten vuoksi. Verenpainelääkitys oli ihan maksimissaan, mutta paineet eivät laskeneet juurikaan, joten käynnistys tehtiin 8.5 klo 13.30. Sain murun käynnistyslääkettä kohdunsuulle ja epäsäännölliset supistukset lähtivät voimistumaan melko pian (kohdunsuu oli jo kypsä silloin; sormelle auki ja kaulaa reuna jäljellä). Oikeastaan kurjinta koko synnytyksessä oli tuo aika, kun supistuksia tuli 2-5 minuutin välein epäsäännöllisesti ja täytyi maata käyrillä jatkuvasti. Liikkumattomuus sai paikat puutumaan ja supistukset tuntuivat melko kurjilta tuolloin.
Kello 19 sain siirron normiosastolta tarkkailuun. Siellä käyrää jatkettiin ja odotettiin, että synnärille tulee tilaa. Vauvan syke laski muutaman kerran supistusten aikana, joten päällä oli sektiouhka, mutta onneksi tilanne korjaantui. Synnäri oli siis aivan tukossa, sulku päällä, mutta olin jonossa ensimmäisenä odottamassa salin vapautumista tilanteeni vuoksi. Lopulta yhdeksän aikaan illalla päästiin synnytyssaliin ja sitten odoteltiin käyrillä lääkäriä, joka tulisi puhkaisemaan kalvot. Lopulta yhdeltätoista illalla ehti lääkäri paikalle. Vähän sen jälkeen alkoivat säännölliset supistukset ja sain ilokaasun sekä Litalgini-pistokset. Ilokaasusta ei mulle ollut juurikaan muuta helpotusta kuin, että se auttoi keskittymään ja hengittämään supistusten ylitse. Parhain paikka oli pallon päällä itseä keinutella enkä sängyssä halunnut maatakaan nyt kun vauvaa seurattiin KTG:llä enkä enää ollut niin sidottuna vuoteeseen.
Aamuyöstä vähän vaille kolme alkoi väsymys ja kovat kivut olla sitä luokkaa, että sain epiduraalin. Virolainen nukkumatti kävi sen antamassa ja mun kohdalla toimenpide oli nopea. Toki supistusten aikaan oli hankala maata kippurassa, mutta siitä selvisi kyllä eikä pisto itsessään ollut yhtään niin kivulias kuin supistukset tuossa vaiheessa. Ja todellakin, epiduraali toi helpotuksen
Nukuttiin miehen kanssa reilu puolitoista tuntia ja heräsin sitten puoli viiden aikoihin aamulla ponnistuskipuun. Supistuksia ei tuntunut kunnolla, mutta tuo ponnistamisen tarve voimistui jatkuvasti ja se oli mun mielestä kivuliaampaa kipua kuin supistukset missään vaiheessa. Vaan tuon puolentoista tunnin rentoutumisen aikana kohdunsuu oli avautunut täysin ja päästiin tositoimiin. Ponnistusvaihe kesti 17 minuuttia ja ponnistaminen tuntui helpottavalta. Vauvan pää syntyi lopulta yhdellä työnnöllä ja hartiat sekä koko poika seuraavalla. Poika huusi samantien ja oli keskoseksi hyvin pirteä sekä jäntevä. Sain pojan paidan alle ja poika alkoikin imeä rintaa todella terhakkaasti :heart:. Istukka oli hivenen tiukassa, mutta syntyi työnnöllä lopulta puoli tuntia pojan jälkeen.
Itselle jäi synnytyksestä todella positiivinen mieli. Diabetikkona olin odottanut kaikkea kammottavaa ja lääkäriarmeijaa parveilemaan sängyn ympärillä keskossynnytyksen vuoksi. Vaan koko synnytyksen aikana näin vain kolmesti lääkärin; käynnistyksessä, tarkkailussa ja kalvojen puhkaisussa (+ anestesialääkäri epiduraalin yhteydessä). Muutoin salissa oli vain oma kätilö, joka sekin oli suurimman osan ajasta muualla. Nimittäin tuolloin 9.5 syntyi Naikkarilla huimat 23 lasta eli kätilöillä oli todella kiire! Vastasyntyneiden valvontaosastolla oltiin valmiudessa koko synnytyksen ajan, mutta lastenlääkärikään ei tullut synnytyssaliin vaan poikaa saimme pitää melkein tunnin ennen kuin hänet vietiin valvontaosastolle. Se oli jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa, sillä olin varautunut siihen, että poika kiidätettäisiin välittömästi hoitoa saamaan.
Synnytys oli itselleni siis varsin hyvä kokemus. Kipeäähän se teki, mutta siitä selvisi. Toki varmasti asiaa helpotti se, että mulla kohdun suu oli kypsynyt jo viikkoja ja poika oli pieni, 2480g ja 46 cm. Tikkejä sain ainoastaan neljä enkä syönyt ainoatakaan kipulääkettä jälkeenpäin. Oma kätilö synnytyksessä oli todella ihana ja ammattitaitoinen. Osastolla vastaan toki tuli kaikenlaisia kätilöitä, mutta pahaa sanottavaa ei siitäkään ajasta ole. Tietysti ero vauvasta oli kamalaa, mutta onneksi Naikkarilla oli osasto 51:llä huone, jossa oli vain sellaisia synnyttäneitä mammoja, joiden vauvat olivat joko teholla tai valvontaosastolla. Kätilöt olivat varsin symppiksiä ja tuntuivat ymmärtävän tuon erotuskan sekä elivät mukana jokaisen päivän vauvan kuulumisia kysellen.
Vinkiksi muille voisin sanoa tuosta epiduraalin laitosta, että kannattaa muistaa kertoa, jos selässä on välilevynpullistuma. Anestesialääkäri siitä erikseen kiitteli, että kerroin ajoissa, sillä epiduraalia ei mielellään laiteta sellaiseen väliin, missä pullistuma on. Voi kuulemma olla normaalia kivuliaampaa ja tulla ongelmia epiduraalin kanssa. Itse en tästä tiennyt eikä neuvolassakaan terkkari ollut asiasta kertonut, vaikka oli vaivasta ollut puhetta.
Semmonen pitkä tarina täältä. Nyt syöttöpuuhiin...
Sara ja Tyyppi 3 vko