** Noin kolmekymppiset ekakertalaiset vauvautuneet **

MR ja viu niin tuttua... toisaalta haluaa toisen apua ja osallistumista mutta jos kaikki ei mene niin kuin itse on ajatellut ja haluaa niin sekin ärsyttää... Ja tosiaan mäkin asuin yksin monen monta vuotta ja ostin itselleni asunnonkin kunnes ruvettiin olemaan miehenki kanssa yhdessä ja muutin miehen taloon, eli ihan liian itsenäiseksi on oppinut vuosien varrella ja välillä kahden ihmisen tapojen yhteensovittaminen on vaikeata. Ja välillä ärsyttää sekin että olen luopunut omasta asunnostani ja muuttanut tänne toisen taloon enkä ole pystynyt vaikuttamaan esim. asuinpaikkaamme (haluaisin siis asua lähempänä taajamaa kun nyt matkaa on n. 5 km lähimpään kauppaan). Esim vaunuileminen on niiiin tylsää täällä kun vaihtoehto reittejä on tasan kaksi, ja kummankin maisemat on peltoa ja metsää. Mieskin tietää että haluasin asua lähempänä keskustaa ja on muutaman kerran sanonutkin että myydään talo ja ostetaan joku toinen, mutta tässä vaiheessa kun mä oon äitiyslomalla ja tarkoituksena on kouluttautua toiseen ammattiin hoitovapaan aikana niin lisälainan tekeminen on liian riskialtista, muutenkin meillä on lainoja ihan tarpeeksi.

Meillä on välillä taas nukuttu paremmin ja välillä huonommin. Eilen sain nukuttua univelkoja aamulla pois niin eikös tyttö sitten taas viime yönä herännyt tunnin välein pyytämään tuttia. |O Mä en kyllä tiedä mikä valvomiseen on oikein syynä kun hampaita ei ainakaan vielä oo näkynyt, potkii ja häslää kyllä niin kauheasti että olisko sitten vaan se liikkeelle lähtö niin sekoittanut että sitä pitää yölläkin treenata?!

Mieskin ilmeisesti lopulta käsitti sen kuinka väsynyt mä olen kun kolmena yönä peräkkäin joka kerta kun tyttö heräsi niin mä purskandin itkuun väsymyksestä. No hän on nyt taas hoitanut tyttöä enemmän vapaapäivinään. Kaippa se unen tarvekin tästä taas alkaa tasaantumaan kun päivät pitenee.

Piti kirjoittaa jotain vielä mutta nyt on pakko mennä päiväunille kun tyttökin nukkuu. Ai niin siitä face ryhmästä, mä en oikein ees ymmärrä miten se toimii mut mun puolesta voisin ehkä liittyä seuraan.

Sannuli ja Nykerö 25 viikkoa
 
Heippa jälleen!!!

Kokeilenpa, että sensuroiko kone tänkin tekstin, vai tulisko tää ihan tänne "seinälle" oikein.

Viikonloppuna oltiin ekaa kertaa neidin kanssa reissussa. Hyvin meni. Mulla oli stressiä pärjäämisestä enemmän kuin pikkuneidillä ittellään ja kaikki meni ihan mallikaasti. Nyt taitaa tosin rytmi olla kääntymässä, sillä tyttö oli tänään aamulla itkusempi ja otti pikkasen pitemmät ettonet. Nyt nukkuu pitkiä päikkäreitä pihalla.

Mä oon lueskellut teidän muiden vauvojen rytmiä ihan Hoo Moilasena. Meillä nimittäin tyttö menee yöunille klo 21.30-22. Ja herää sitten vuorosesti klo 9-10, yöllä nukkuu semmosen 3-5 tuntia kerralla ja sitten syö, eli syöntejä tulee yöllä kaks.
Aamulla heräämisen, syömisen ja pukemisen jälkeen neiti sitten seurustelee toista tuntia ja sitten ottaa semmoset puolen tunnin- tunnin nokoset. Sitten syödään, seurustellaan ja sitten ku neitiä alkaa uudelleen nukuttaan, niin saa päälleen ulkovaatteet ja lähtee partsille nukkumaan. Nukkuu sitten semmosen 3-4 tuntia. Sen jälkeen illalla valvoo aina semmosen tunnin, puoltoista ja ottaa sen jälkeen puolen tunnin unet. Ja sitten siinä klo 20.30 tai sen jälkeen alotetaan iltatoimet ja neiti tosiaan alkaa sitten yöunille siinä 21.30. Ihmetellen luen teidän mainintoja, että piltti menee nukkumaan klo 19 jälkeen. Ei meillä. Meille toi rytmi jäi päälle heti laitokselta, enkä oo tajunnu sitä lähtee kääntämään suuntaan enkä toiseen. Oon ittekin niin aamu-uninen, että mä vaan nautin, kun tyttö nukkuu aamulla hyvin. En tiedä onko tää ihan päätön rytmi tai ei... :ashamed:

Ja sitten kertomusta viime viikon fyssarilla käynniltä: Eli meidän muksuhan sai terkarilta lähetteen fyssarille, koska terkan mukaan muksu käänsi liikaa itteensä vasemmalle ollessaan mahallaan. Eli epäili jotain semmosta kylkisuppua. No sitä ei kuulemma jumpparin mukaan tytöllä oo. Mutta toi tykkää olla vasemmalle enemmän. Ja pään kääntää vasemmalle nukkuessaan. Oon sitä yrittäny kääntää oikeelle, mutta tyttö kääntää takas viimestään nukahdettuaan. Jumppari sano sitten sitä, että pitäs nukuttaa tyttöö kyljellään, ei selällään. Kokeilin kyljellään nukuttamista ja tyttö ei tykkää siitä yhtään vaan punkaa ittensä selälleen, onhan siinä enemmän ihokosketusta alustaan kuin kyljellään ollessa. Pitää jotain pyyhekääröö kokeilla neidin selän taa, että suostusko sitten paremmin oleen kylellään.
Jotenkin tulee vaan mieleen, että ihan niin ku ei osais omaa lastaan käsitellä, kun se jumppari kävi kaiken maailman ohjeita läpi olkapäällä kantamisesta lähtien. Ja mä oon koko ajan kanniskellu tyttöö olkapäällä, sillä se on mulle ittelleni helpoin ja tyttö saa siinä helposti päästeltyy ilmoja, tää kun saattaa vasta 10-15min päästä syönnistä harkita röyhtäisyä. Jotenkin vaan tuli taas semmonen huonous olo siellä jumpparilla. :ashamed: Ja ku kallokaan ei oo tytöllä tasapyöree, niin siitähän sitä palautetta kans tuli, mutta en mä väkisin voi sitä toisen päätä oikeelle kääntää. Piru, en pahemmin sano. :'(
Tulee vaan mieleen MR:n sanominen, että on se vaan jännä, että pitää näiden vauvojenkin suorittaa. On hyvä, että terkka/lääkäri tarttuu asioihin, mutta musta ittestä tuntuu meidän terkan kohalla, ettei se täti ymmärrä, että vauvoissakin on eroja ja jokainen kehittyy pikkasen eri tahtiin. En pidä pahana sitä, että me käydään siellä jumpparilla (siis sinne pitää mennä vielä uudelleenkin kun katotaan sitten tilannetta uudelleen), mutta jotenkin tuntuu, että sitä pitäs koko ajan olla tarkkailemassa vauvasta kaikkee ja ohjata sitä koko ajan jonnekin, että ei saa vaan antaa toisen olla ja keksiä asioita ittekseen. Ku mulla ainakin tää tekee sen, että mä oon alkanu tarkkaileen tota tyttöö koko ajan, että tekeekö se nyt kaikki ihan "oikein", vai onko jotain mitä mä en honaa ja se taas poikii jotain uutta käyntiä jossain hitossa. Enkä ollenkaan oota neuvolakäyntejä, muuten kuin inholla. :headwall:

Se siitä tilpatuksesta. Kiitos ja anteeks, jälleen!

Tuulia. Meillä oli aluks vähän samaa, että mies ei meinannu uskaltaa ottaa tyttöö syliin tai ei oikein osallistunu hoitamiseen. Mä sitten asiasta pikkasen sanoin silloin tällöin. Ja oon opettelin sen, että iltasin paiskasin neidin isänsä syliin ja menin itte esim. keittiöön lukeen lehtee, eli opetin itteenikin siihen, ettei tartte olla koko ajan siinä vauvan ja isännän saatavilla, mutta oon kuitenkin lähellä. No, tämä on johtanut siihen, että nykyään isäntä menee ittekin seurustelemaan neidin kanssa, jos tyttö potkiskelee lattialla tai tarjoutuu ottamaan tyttöä välillä, jos on itkuinen ilta. Eli ei muuta kuin isännälle vauvaa syliin ja muutama vinkki, mitä voi vauvan kanssa tehä tai mikä asento tai ote on susta ollu hyvä, niin kyllä se isäntäkin asiasta innostuu, kun saa kokemusta vyön alle ja kun huomaa, että onnistuu jutuissa. Niin ainakin meillä kävi. Tai tais olla neidin hangonkeksihymyt, jotka sulatti myös isäntää, kun tyttö hoksas oikeessa kohassa hymyillä isälleen. :D Meillä muutoin noi kotihommat tulee kyllä meikäläisen niskoille, jos nyt en erikseen mainitse jotain, eli taitaa olla miesten tyyli, että oottavat kaiken vaan kotona tapahtuvan, koska "ennenkin on tapahtunu." Mene ja tiedä.

Jaaha. Jos sitä pöperöö lähtis laittaan tulille, kun neiti vielä nukkuu.
Mukavaa viikkoa vaan kaikille mammoille ja vauvoille, palaillaan!!
t.Pol ja Erika kohta 11vkoa
 
Pol meillä on aika sama rytmi kuin teilläkin. 20.30 aletaan iltatoimille siis iltapuuro, pesut, yökkäri päälle ja maitopullo. Nukahtaa noin 21.30 ja aamulla herätään siinä 9 maissa (jos ei nyt lasketa niitä yökukkumisia). N. 11 aikaan nukahtaa välitorkuille n.15-30min. ja 13-14 välissä sitten päiväunille ulos jossa nukkuu 17 ja illan aikana vaihtelevasti pikku torkut jossain välissä, joskus ne jää kokonaan välistäkin. Ja sama mulla on että mä oon niin aamu-uninen etten ole yrittänyt edes laittaa illalla aikaisemmin nukkumaan. Eikä se oikein onnistuisikaan kun mies tulee usein töistä vasta vähän ennen 19 kotiin niin eihän hän näkisi tyttöä lainkaan jos rytmi olisi kovinpaljon erilainen, nytkin pitkinä päivinä näkee maks. 3 tuntia tyttöä illalla.

Nyt päätin että ens yönä tyttö menee omaan huoneeseensa nukkumaan (joka on siis ihan meidän makkarin vieressä). Ja jos mahdottomaksi menee niin mies saa mennä sitten sinne viereen vieraspedille nukkumaan. Viime yö oli ihan kauhea, noin tunnin välein sain laittaa tuttia suuhun ja peittoa käsien päälle. Kuinkahan kauan tätä vaihetta mahtaa kestää?

Piti eilen muuten niistä hyppykiikusta ja kävelytuolista mainita sen verran että meillehän tuli nekin siinä samassa kun kaikki muukin vauvatarvike ostettiin mun kummipojalta. Ja nyt on kävelytuolia käytetty jonkin verran melkein joka päivä ja hyppykiikussa tyttö on ollut pari kertaa ja tykkää niistä ihan hirveästi. Eihän niitä ole tarkoitettukaan käytettäväksi koko aikaa vaan ihan pieniä hetkiä ja kun ne vielä virittää niin että koko jalka yltää maahan niin ei pitäisi olla varvastuksen vaaraa, meilläkin maksimi aika mikä kävelytuolissa on oltu on varmaan noin puoli tuntia kerrallaan ja voi sitä ilon määrää kun pääsee pystyasennossa katselemaan maailman menoa. Mutta siis näähän on niitä maku asioita eikä kaikkien tarvi olla asiasta samaa mieltä.

Ainomieli sä oot kyllä niin oikeassa että ei pitäisi kokea huonoa omaatuntoa siitä että välillä nukkuu pitempään, mutta minkäs sitä itselleen voi... :O mä koen myös huonoa omaatuntoa siitä että aloitan iltaopiskelut (2 iltaa viikossa) ja siitä että olen ollut jo yhden päivän töissäkin... juu tiedän mulla on päässä vikaa kun mietin tuommoisia. Ihan kuin äitiys tarkoittaisi sitä että mun pitäis olla koko ajan 24/7 vauvan lähettyvillä. Ehkäpä tää arki tästä taas alkaa luistaan kun saa rutiinit pyörimään ja välillä vähän muutakin ajateltavaa tuosta koulunkäynnistä.

Jaksamisia yökukkujien kanssa :)

Sannuli ja Yökyöpeli ;)
 
Facebookista, jos joku ryhmän pykää pystyyn, niin mukana ollaan =)

Tuosta vauvan rytmistä :LOL: siis kun meillä se on ihan tuore juttu, että olisi edes minkäänlaista rytmiä. Joulun jälkeen vasta on alettu nukkua siis öisin ja aluksi oli niin, että neiti nukahti yöunille tuossa yhden-kahden välillä :whistle: se ei maailmaa kaatanut, kun me oltiin lomalla :) pikkuhiljaa on saatu hilattua rytmiä niin, että nukkumaan mentiin eilenkin jo 22:30 ja herättiin tähän päivään noin yhdeksän aikaan. Ja siinä välissä syötiin kolme kertaa. Se on sellainen meidän ideaaliyö :) välillä herätään useammin ja välillä tuo nukahtaminen menee vielä seuraavan vuorokauden puolelle... Ja neiti on herättyään hereillä tunnin - puolitoista. Sitten pikkutorkut (puolisen tuntia) ja sit ollaan hereillä ehkä tunti. Ja sitten parintunnin päikkärit ulkona. Sitten vielä myöhemmin ainakin toiset kunnon päikkärit ja sitten illemmalla vielä torkut. Meillä siis tuo kaksi tuntia on ainakin toistaiseksi ollut maksimiaika päiväunille ja se saavutetaan vaan ulkona.

Juuh. Meille on sitten tullut eka nuha :( siis vauvalle. Mulla on ollut flunssaa viikon ajan ja kummahan se olisi ollut, jos ei olisi tytölle tarttunut. Suolatippoja tiputtelen ja nostettu taas vaunujen pääty ylös (neiti siis nukkuu tällä hetkellä yönsä vaunuissa, jäi joululomalta tää järjestely "päälle").

Pol, teidän vauva on muistaakseni vain hiukan vanhempi kuin meidän neiti. Miten kauan hän viihtyy lattialla mahallaan? Kun meidän neiti ei viihdy :ashamed: ja kun sitten toisinaan siinä hetken "viihtyykin" (lue: ei huuda suoraa huutoa), niin nostaa päänsä vain sen verran ylös että saa käännettyä sen vasemmalle. ja siinä makoilee. : / me koitetaan heilutella leluja, kuikuilla ja vaikka mitä, mutta neitiä ei kiinnosta nostaa päätään :( jos hänet laittaa mahalleen, niin aina kääntää pään vasemmalle. Ja jos laittaa pään oikealle, niin sieltä kyllä nostaa ja kääntää pään vasemmalle :headwall: varmaan joudutaan me pian jonnekin seurantaan tuostakin... Pol, niin ymmärrän tuon, että neuvolaan ei oo kiva mennä. Mehän ravataan siellä viikottain painoseurannassa. Ja muutenkin oon huomannut tuon saman kuin sä, että sitä alkaa kytätä vauvaansa että mitä se osaa ja mitä ei.

Sannuli, toivotaan, että vauvan siirto toiseen huoneeseen rauhottaisi teidän yöelämää! :hug: koko elämä on niin ankeeta, jos ei saa nukkua likikään tarpeeksi.

Neiti nukkuu pihalla toisia päikkäreitään. Nukkuu nyt nuhasena sisällä niin huonosti, että laitoin toisille unille ulos. Nyt kun tytöllä on nuha ja on itkuinen, niin tietty miehellä on nyt iltamenoja :stick: no, jospa tästä helpottaisi. ja huomenna on iskäkin illalla kotona, niin ei tartte meidän kahdestaan itkeä iltaa :p ja torstaina sitten tämä mamma tunkee mahansa taas pelisortseihin ja lähtee palloilemaan :D

Ootteko muuten miettineet, milloin menette takaisin töihin? Mun työkavereista on nyt jäämässä yksi äippälomalle helmikuun alussa, seuraava huhtikuun lopussa ja nyt kolmas ilmoitti saavansa vauvan heinäkuussa :D ja kun sijaisia ei oo otettu eikä kuulemma olla ainakaan montaa ottamassakaan, niin mua hirvittäis palata sinne ensimmäisenä :( kun jo aikaisemminkin oli liikaa töitä... Oon aikaisemmin ajatellut, että menisin töihin vuonna 2013. No, saapi nähdä.

Voikaahan mammat mainiosti ja vaavit myös!!

toivoo Tuiskuli ja tytär pihalta :D
 
Voihan Fakebuuk! Ryhmien muodot ovat muuttuneet, mutta päädyin loppuviimein semisalaisen ryhmän muotoon: ryhmän nimi ja sen jäsenet ovat nähtävillä kaikille. Tosi salainen olisi piilottanut ryhmän ja sen jäsenet ja liittymään olisi päässyt vain olemalla ensin minun kaverilistalla.
Koska tätäkin pinoa lukee mahdollisesti ns. ulkopuoliset, en julkaisekaan FB-ryhmän nimeä tässä, vaan laitan vaikka yksärillä kiinnostuneille. Ryhmän nimen yhteydessä näkyy nimittäin jäsenet.
Ryhmän jäsenyyttä pitää pyytää ja lisään ylläpito-oikeuksia muillekin, jotta voitte yhtälailla hyväksyä jäseniä. Olisi muuten kiva, jos kaikki liittyneet kertoisivat keitä ovat täällä 2+:ssa. Pol, Sannuli, Tuiskuli ja Tuulia, laitoin teille jo viestiä... Missäsinko jonkun?

Palataan mutsit! :wave:

MR ja VV tasan 5 kk
 
Viimeksi muokattu:
Piti äkkiä saada tuo FB-asia ryöpytettyä tänne, joten luin teidän juttuja vasta nyt.

Päivärytmi: jäi itteenikin kiinnostamaan, että moneltako iltauniset vauvat sitten aamuisin herää. Mekin mennään nukkumaan vasta ysin kieppeillä. Miehen kanssa naureskeltiin, että meistä on nykyään ihan normaalia mennä vaikka jo kasilta petiin. Tosin lueskelen vielä siinä sangyssä usein parikin tuntia, kun poika herää monta kertaa ennen kuin vaipuu kunnolla yöunille. Mulla on uusi hieno patenttikeino koekäytössä parhaillaan, mutta siitä tuonnempana lisää.

Töihinpaluu: oon jo valmiiksi rustannut pari sivua huono-äiti -vihkosta, niin paljon jo ahdistaa!!! Olen siis palaamassa töihin kun poika on 8 kk eli kolmen kk päästä. Lapsen isä jää kotimieheksi ja yritämme vielä porrastaa kesälomamme siten, että ulkopuolista päivähoitoa ei tarvita ennen syksyä (ja mieluiten ei ihan heti vielä siinäkää). Tähän töihin paluuseen liittyy kaikkea kurssia ja muuta joita pomo haluaisi minun suorittavan jo nyt. Kuulostaa pahemmalta kuin onkaan, sillä kurssien suorittaminen myöhemmin tarkoittaisi mahdollisesti jopa kolmen päivän poissaoloa kotoa. Ei hyvä. Nyt niitä kursseja olisi täällä kotikulmilla. Olenkin menossa myöhemmin tällä viikolla poikkeamaan työmaalla, jotta saataisiin edes joitain asioita sovittua. Voisin keksittyä sitten täysillä tähän olennaiseen.
Jos olisi taloudellisesti mahdollista jäädä kotiin pitemmäksi aikaa, niin jäisin. Olen seitsemän vuotta aika pyyteettömästi raatanut töissä ja sillä ei nyt mitään ihan ihmeellistä vaikutusta ole kenenkään elämään ollut. Jos panostan seuraavat seitsemän vuotta tänne kotiin, uskon, että olen kiitollinen siitä lopun elämääni. Toivon, ettei kukaan koko firmassa enää edes oleta minun olevan yhtä joustava kuin ennen lapsen saamista.

Kotitöistä: teen paaaaljon enemmän kuin mies, mutta en näe siitä ihan hirveästi vaivaa. Olen kotona, joten ne menee vähän siinä sivussa. Sanoin tosin miehelleni, että nyt hänen pitäisi osallistua lapsen hoitoon ja muuhun kotihommaan ihan just sen verran kuin toivoisi sitten kolmen kk päästä mun osallistuvan. Kyllähän sen nyt jo tietää, ettei se oikeesti ihan näin tule menemään, mutta periaate meni perille. Näki naamasta.

Uups. Kello on jo vaikka mitä. Öitä!!!

MR ja VV 5 kk
 
Viimeksi muokattu:
Heippa

Tätä ketjua olen lueskellut jo pidempään, joten ilmoittaudutaan vihdoin myös virallisesti mukaan. Eli meillä taloudessa lokakuun lopussa syntynyt Aleksi, mies ja kaksi koiraa.

Alkuun lyhyesti meidän tämän astisesta perhe-elämästä. Poika oli sairaalassa ensimmäisen 1 1/2 vrk tarkkailuosastolla heti syntymän jälkeen ilmenneiden hengistyvaikeuksien vuoksi. Ongelmat menivät kuitenkin nopeasti ohi, ja poika pääsi normiosastolle. Koska Aleksi oli tarkkailussa oppinut saamaan ruokansa kellon mukaan pullosta, seuraava ongelma oli tissiruokailu. Eipä poika halunnut nähdä vaivaa kun oli helpompaan tottunut. Eikä oma tunnemyrsky ainakaan helpottanut asiaa. Onneksi osastolla oli vanhempi jo lapsia saanut kätilöopiskelija, joka määrättiin pitämään vieressä vahtia ja opettamaan meitä molempia.

Kotiinlähtötarkastuksessa lääkäri totesi pojan jäntevyydeltään turhan veltoksi, joka johti lisätutkimuksiin, tehtiin mm. pään ultaräänitutkimus. Mitään "vikaa" ei kuitenkaan löytynyt, velttouden syyksi arveltiin lopulta pojan pituutta, oli syntyessään 55 cm pitkä, painoa himpun verran alle 4 kg. Fysioterapeutti myös väänteli poikaa ja antoi ohjeita mm. kanto- ja nukkuma-asennoista. Melko sekavin ajatuksin lähdettiin kotiin. Onneksi oli aivan ihana huonekaveri, joka jo kolmannen lapsen saaneena jaksoi kuunnella ja tsempata.

Joulukuussa oli lastenosastolla kontrollikäynti, jossa poika todettiin lääkärien taholta ikäänsä nähden normaaliksi. Fysioterapeutti kuitenkin halusi uuden käynnin jälleen helmikuulle, koska hänen mielestään pojan päänkääntäminen painottui aivan liikaa vasemmalle ja mahallaan nosti päätään huonosti. Jälleen tuli uusia ohjeita millä tukea oikeanlaista kehitystä. Neuvolassa tätä seikkaa ei pidetty vakavana. Tosin aika kokematon terveydenhoitaja meillä, joten katsotaan mitä fysio sanoo seuraavalla kerralla.

Kotona arki on onneksi sujunut alusta asti hyvin. Poika syö hyvin, ja kasvaa reipasta vauhtia. Etenkin ruokahuolto pitää hoitaa kyllä melkolailla heti kun poika nälkänsä ilmaisee, muuten meteli on kova. Kylläisenä kovin tyytyväinen, ja viihtyy vaikka lattialla tavaroita katsellen. Isäkin osallistuu kivasti pojan hoitoon, kunhan pääsi alkuarkuudesta. Ja mikä parasta, meillä mies huolehtii käytännössä vallan siivoamisen...

Ainoa pieni ongelman poikanen meillä on nukkumisessa. Poika nukkuu hyvin, kaikkialla muualla paitsi omassa sängyssään. Autoillessa ja vaunuissa uni tulee hetkessä, samoin mun vieressä iltasyömisen jälkeen. Mutta jos pojan nostaa nukahtamaan omaan sänkyyn, niin viimeistään vartin päästä alkaa huuto. Eikä ole merkitystä sillä että laittaako pojan sänkyyn valveilla vai nukkuvana, lopputulos on huono. Muutaman kerran olen itse mennyt pojan tulevaan huoneeseen varasänkyyn nukkumaan että olen saanut nukkua varomatta jokaista liikettäni. Tänä iltana ajattelin napata vaunuissa käytetyn makuupussin ja laittaa pojun sinne, jos tämä auttaisi. Onneksi poika muuten nukkuu pitkät yöunet, 23.00 vaiheilta noin 8.00 asti yhdellä tai kahdella tankkauksella, joten sen suhteen ei ole valittamista. Aamupalan jälkeen poika vielä usein ottaa parin-kolmen tunnin unet, ja antaa mulle aikaa touhuta omiani. Iltapäivällä parin tunnin unet vaunuissa, ja sitten mennään tuonne myöhäisiltaan valveilla.

Tässä tiivistelmä meidän vaiheista, tsemppiä kaikille tasapuolisesti!

Zenita & Aleksi 2kk + 1vk
 
Tervetuloa Zenita! Mutkikkaat on teidänkin vaiheet olleet. Täällä on kyllä vertaistukea tarjolla kivassa hengessä.

Eilen mainitsemani nukkumispatentti tuotti tulosta! Ainoa pikkiriikkinen ongelma oli oma uni ja valvoinkin 02-06... Poika nukkui tyytyväisenä. Koska lapsi on nukkunut mainiosti koko pienen elämänsä vaunuissa ja suorastaan rakastaa möykkyistä menoa, olen miettinyt erinäisiä keinoja saada samat efektit makuuhuoneeseen. Meinasin jopa tuoda vaunut makkariin, mutta se ei olisi ollut kovin kätevää.
Olen jopa epäbalanssoinut (ei toi oo mikään oikee sana :)) pinniksen jotta saisin sen keinumaan. Ei vörkkinyt. Varsinkaan nyt kun se on likistettynä sivuvaunuksi meidän sängyn ja seinän väliin.
Haaveilin kesällä nukuttavani lapsen ulos riippukeinuun, kuten näin ihmisten tekevän Costa Ricassa, josta toin aikanaa ihana joustavan ja hengittävän keinun. Kokeilin siis sen virittämistä pinnikseen. Poika ra-kas-ti sitä, mutta krohisi nukkuessaan kun leuka painautuu menkein rintaan. Lapsen nostaminen kiikusta pois ja syömisen jälkeen takaisin kyyttin, ei myöskään ollut ihan helppoa. Virittelin siis ns. parvekevaunujen kovan kopan riippukeinuun, sidoin riippukeinun pinniksen päätyihin ja keinuttelen tarvittaessa pojan uudelleen uneen nousematta edes ylös sängyssä. Syöttöväli oli viime yönä 3-4 tuntia, eli kahdella yöheräämisellä selvittiin. Muihin öihin verrattuna väli oli siis ruhtinaallisen pitkä, todella.
Hyviä yöunia tuki myös se, että nassikka oli vetänyt mössöä ja puuroa kiltisti joka aterialla sekä ÄLLÖVAROITUS kakkasi kun vanha pehmiskone varmaan puolen metrin pursotteen. Ihan siinä silmieni edessä, hoitopöydällä. Sen mönkijän kiinni nappaaminen olikin haastavaa. Voisin siis kuvitella, että mahakin on vaivannut ja herätellyt rehveliä monenä yönä.
Ensi yönä testit jatkuu ja nyt kun mutsikin on kuoleman väsynyt, on hyville yöunille tilausta. Huomenna on nimittäin taas rokotuksia tiedossa... :O

Tosta FB:sta: en lähde tyrkyttämään kenellekään väkisin, joten ilmaiskaa tahtonne jotenkin vaikka täällä keskustelussa, niin joku meistä liittyneistä laittaa linkin. Kun liittyneitä on jo enemmän, voisi nimenkin julkaista täällä. Tuolloin ei enää ihan suoralta kädeltä pysty sanomaan, kuka minkäkin nimimerkin takan on, kun ryhmäläisten nimet näkyvät ryhmän yhteydessä.

Palataan taas! :wave:

MR ja VV 5kk
 
  • Tykkää
Reactions: Ainomieli
MR, hyvin keksitty! Olen miettinyt, että lapsen kanssa (sekä vauvan että isomman lapsen ja teinin) on hyvä olla mielikuvitusta ja luovutta. Sun keksintö nyt osoituksena siitä. Toivottavasti sulle uni tulee tänä yönä. Itse saan parhaiten unen makuuhuoneessa sillä puolella parisänkyä, joka on kauempana vauvasta. Miehen ja vauvan välissä joudun unta odottamaan todella pitkään.

FB:sta. Mä pysyisin mieluummin täällä, voisin kyllä teille omalla nimelläni ja kuvalla esittäytyä ja tavatakin, mutta en halua että laajemmin mun nimeä ja kaksplus-historiaa olisi yhdistettävissä.. Ehkä oon turhan tarkka, mutta kun vielä fb:ssä ne käyttöehdot ja tiedon tallennus ja käyttö on niin sekavaa, ja nyt vielä oli se inbox-vuoto-kohu (vaikka ei ehkä totta ollutkaan) niin en ainakaan nyt heti halua, ehkä sitten myöhemmin.. Mitään en noista asioista oikeastaan tajua :ashamed: MUTTA toivottavasti ette kaikki häviä sinne ja jätä tätä pinoa! Tää ketju ja te olette olleet mulle tosi tärkeitä. Monen teistä kanssa iloitsin hämmentyneenä ja epäuskoisena noin vuosi ja kuukausi sitten niitä kahta viivaa plussatestissä... :'( :heart:

Jumppa alkoi ja voi että teki hyvää! Kaksi päivää myöhemmin nautin edelleen ihanista kipeistä lihaksista, "hieman" huono kunto mulla.. Vauva jopa antoi jumpata, katsotaan onko jatkossa yhtä "kiltti".

Ja äh, mikähän mun vauvalla tänään on ollut, kun koko päivä ollut kitinää ja itkua.. :( Rinnalla hirveetä raivoamista taas, nyt onneksi jo yöunilla.

Mistä tulikin mieleen se rytmiasia, eikös joka vauvalla ja perheellä ole omat rytminsä (tai ole olematta).. Pol, ihan hyvältä kuulostaa. Meilläkin vauvan yöunet noin 21-8, aamu alkaa turhan aikaisin mun makuun, MUTTA onneksi isukki on silloin vielä kotona ja tekee aamutoimet vauvan kanssa, omat ja vauvan. Äiti nukkuu vielä vähän :heart:

Ainomieli ja poika 4,5 kk
 
Hello mammat! :wave:
Ja Tervetuloa Zenita!!! Teillä pojan kanssa samantyylinen alotus ku täälläki, nimittäin meitsilläkin oli tytön kanssa alkuun ongelmia laitoksella imetyksen kanssa, kun toinen oli tottunu keskolassa saamaan 30ml maitoo joka kolmas tunti. Ja ku sitä ei ihan samalla tahilla tullu tuolta meitsin rukinta-automaateista, niin alku oli hyvinkin takkuista. Nyt menee ihan jees, mutta pitää edelleen hieman etunenässä alkaa valisteleen imetystä, ettei toisella ennätä mennä hermot. Ja välillä tytöllä on niin hirvee kiire syödä, että tuntuu että vetää koko innan ihan ketunkuononmalliseks, kun imuttaa niin vauhilla, ihan niin ku se eväs loppus ihan just lähi sekuntteina. :p
Tuiskuli kyselit sitä mahallaan oloa. Heh. :D Ei meidän neiti oikeestaan tykkää olla lattialla mahallaan. Mä oon sitten pidelly mahallaan kaikkialla muualla: reisieni päällä poikittain, toisen reiden päällä niin että peppu on mun lantiolla ja pää polvella tai sitten kantelen mahallaan. Eilen tyttö tykkäs aika hyvin olla mahallaan sohvalla oman pussukkansa päällä. Pistin eteen pehmeen kuva"kirjan", josta tyttö katteli ihmeissään värikkäitä eläimiä, eikä näyttäny alkuun ees hoksaavan olevansa mahallaan. :D Mutta ei viihdy mahallaan kuin muutamia minuutteja. Kaikkein parhaiten viihtyy mahallaan mun, tai isänsä rintakehän päällä. Monesti päivälläkin pidän silleen sylissä, että istun normaalisti sohvalla ja likka vaan mahalleen tohon leuan alle. Samaa vois harrastaa pitkällään ollen, mutta en viiti aina oikasta pitkälleen.
Ja meillähän tyttö pitää lähinnä aina päätään vasemmalle. Nyt tehään silleen, että tyttö nukkuu päiväunet vaunuissa oikealla kyljellään, yöllä kyljelleen ei saa ilman kauheeta huutoi, mutta vaunuissa nukkuu tyytyväisenä. Virikkeitä yritetään tyrkyttää oikealta ja pyritään puhuun aina oikeelta, jos mahollista. Meillähän terkka selittelee ton vasemmalle kattomista sillä, että kun tyttö kerran yritti syntyykin pää kääntyneenä vasemmalle, niin se selittää halun kääntää päätä edelleen vasemmalle. Siis, se terkka selittää kaikki tän jutut sillä syntymällä. :stick: Mä vaan oon sitä mieltä, että tyttö tykkää siitä asennosta ja koska kääntää katseensa myös oikealle ja pää kääntyy koko matkansa, niin mun puolesta saa pitää päätään miten haluaa, ainakin nukkuessan. Sillon, kun tyttö on sikiunessa, niin antaa kääntääkin pään oikeelle, eli välillä vaan korvista kiinni ja kääntämään. :D

Töihinpaluusta. En haluis palata töihin ikinä, mutta eiköhän sinne joudu palaileen heti mammaloman ja keäslomien jälkeen.... Pikkasen harkinnassa, että jäisin vielä pikkaseks aikaa hoitovapaalle, jos vaikka siihen asti, että tyttö täyttää vuoden. Saa nähdä onnistuuko, ku tuo Kela tukeekin sitä kotiinjäämistä niin kauheesti, ettei oikein tiedä mitä kaikee sillä hoitovapaa korvauksella oikein törsäiliskään.....:kieh:

Nyt kuuluu tuhinaa makuupussista, pitänee alkaa valmistautumaan leikkimään maitovalasta. :D
Päivänjatkoja mammat!!!
t.Pol ja tyttö 11vkoa
 
MR Oot niin oikeessa. Yks suorittaja ilmoittautuu :wave:. Viun ja Sannulin tekstit olis yhtä hyvin voineet olla mun kirjoittamia, paitsi että tää meidän tila on tällanen pienempi. Ongelmana mullakin on, etten saa vaan jätettyä tota muksua tarpeeks miehen hoteisiin, vaan oon myös aina ongelmien tullen nappaamassa sitä. Nyt oon yrittäny skarpata ton asian kanssa edes sen verran, että iltaisin ja aamuisin jätän tuon isälleen koiralenkin ajaksi. Kait sitä pitäis keksiä jotain jumppaa tai vastaavaa, että oikeesti vois ton pidemmäksi aikaa "hylätä".

Kantoliinasta joku joskus kysyi, mutta arvaa, unohdinko vastata :ashamed:. Siis huggis on mulla ollu tuolla vaan lyhytaikaisessa käytössä, kun ei oo kauheen pitkästi viihtyny siinä. Uudenvuodenaattona tosin muksu sai kauheen huutosession ja otin sen liinaan, että sain vieraille kokkailtua ja ihme ja kumma, se nukahti siihen. Sain syötyäkin sitten.

Rytmi on meilläkin mielenkiintoinen. Aamupäivästä ottaa yleensä tirsat siinä 10-11 kieppeillä. Sitten Yhden ja kolmen välillä nukahdetaan ulos vaunupäikkäreille, jotka kestää sen 3-4 tuntia. Iltaisin vedellään joitakin lyhyitä tirsoja tarvittaessa, mutta en saa tuota yöunille ennen kuin 22-23 kieppeillä. Aiemmin on turha yrittääkään. Yössä tulee nykyään pari syöttöä ja jokin tuttiähinäkin välillä. Jos sattuu, että saan nukuttua pidemmän pätkän itsekin, niin olo on kuin uudestisyntyneellä. Kyllä heti huomaa, kun on saanut nukkua.
Toivottavasti teillä yökukkujillakin helpottaisi niin, että saisitte omiakin akkuja ladattua!! MR ihailen kekseliäisyyttäsi yöunien tavoittelussa :D ja Sannuli, kerrohan, miten omaan huoneeseen siirto sujui?

FB-ryhmään mäkin voisin liittyä. Meillä on lokakuisten kanssa aktiivinen ketju siellä, johon tulee paljon kirjoitettua.

Ja Zenitalle vielä tervetulotoivotukset ennen kuin siirryn huolto-osastolle :)

Joanmi + Osku 3kk
 
Morjensta!

Että sattukin: 5kk-rokotteet ja hampaat samalle päivälle. Neuvolassa terkka kurkkas suuhun ja sano, että kyllä ne ikenet pullottaa, mutta eipä ollut hampaita vielä näkyvissä. Ei kuulemma edes pysty arvioimaan koska puhkeaa. Kotona poika puri äiteensä käteen ja kyllä pysty sanoon heti, että tuli isku hampaiden kera. Viullahan tais olla kanssa nämä "virstanpylväät" samaan aikaan. Kyllä toi lapsi on ihan selvästi äkänen ja syö huonosti, toivottavasti huomenna on jo parempi. En kyllä huomannut varsinaisesti hampomista, ainoa ero oli omien hihojen pureskelu. Enkä edes tästä tajunnut antaa sitä äippäpaketin purulelua kouraan.
Poika on jo lähes aikamiehen kokoinen: 71,4 cm ja yli 9 kg. Huomenna menen työterveyslääkärille hakeen jotain niksauttajalähetettä, lääkkeitä en suostu syömään (=ei voi imettää). Selkä ei ainakaan parane tässä kasvuvauhdissa.

Känkkis tarvii nyt meidän molempien syliä vuorotellen. Heippa! :wave:

MR ja VV 5kk

P.S. Joanmille laitettu viestillä FB-linkki. C U!

Muoks. Olis sitten pituudessa PIENI nääppäilyvihre... :)
 
Viimeksi muokattu:
Moikka!

Ilmoittautuisin mukaan tähän ryhmään. Olin odottajissa mukana ja nyt vihdoin saan aikaiseksi liittyä mukaan. Olen myös kiinnostunut FB-ryhmästä. Elikkäs Miisu78 - poika - 29.8.2011

Lueskelin tänään kirjoituksianne ja koin suurta helpotusta, kun täällä kirjoitellaan vauvan rytmeistä. Olen ollut aivan ihmeissäni meidän pienestä, joka on alkanut huutamaan öisin jopa 3 tuntia kerrallaan. Aiemmin nukuttiin tosi hyvin ja syötiin ehkä 2 kertaa yössä. Nyt nukkuisi vaan tissillä ja pitää minua kaiken yötä hereillä. Aiemmin tosin valvottiin 23 saakka ja nyt menee nukkumaan noin klo 20.00. Mies on noussut noin 5.30 pienen kanssa valvomaan ennen töihin menoaan tunniks ja tuonut sit pojun takaisin mun viereen, johon onkin sit nukahtanut ja nukkunut 9 tai 9.30.

Tsemppiä kaikille saman asian kanssa painiskeleville! Jospa tämä olisi joku vaihe ja menisi pian ohi :)
 
Miisu78 : laitoin sulle yv:nä fb-linkin, mutta jostain syystä ei näy mulla lähetetyissä viesteissä eli tuliko se perille ollenkaan?

Huh huh... Kävin monen monen vuoden tauon jälkeen kuntonyrkkeilemässä ja olihan se mukavaa! Mutta ei liene vaikea arvata, että kovillehan se otti tällä kunnolla ja kipeä tulen olemaan... Kädet tärisi kun tulin kotiin ja tein neidille iltahommia:D Voi että kun sais nyt itsensä viritettyä taas sille moodille, että jaksais oikeesti tehdä jotain kunnon eteen. Haaveilen uimisesta ja vaunulenkkejähän tietysti tulee tehtyä melkein joka päivä. Soutulaitekin ois tossa olkkarin nurkassa, kun vaan viittis pyyhkiä siitä pölyt ja ottaa käyttöön:)

Isukki oli pärjännyt suht hyvin neidin kanssa sen puolitoista tuntia mitä olin pois. Olivat iltavellinkin onnistuneet syömään, mutta pesut jäi kyllä mun harteille. Se taas niistä rutiineista, yleensä oon tehnyt iltapesut ensin ja sitten vasta syödään. Ja leikkimatolle ei tietenkään tässä välissä mennä, arvatkaapas missä neiti köllötteli täydellä mahalla kun tulin kotiin... No, ehkä se nyt ei ihan koko pakkaa sotke, täytyis antaa isin tehdä hommat omalla tavallaan.

Neiti menee siis nukkumaan seitsemän ja kahdeksan välillä, toisinaan valvoo sitt sängyssä mutta nukahtaa yleensä viimeistään yhdeksän pintaan. Aamulla noustaan sitten kasin pintaan, joskus yritän tissillä tainnuttaa vielä hetkeksi nukkumaan. Mutta poikkeus vahvistaa säännön: nyt kahtena aamuna neiti on venkoillut hereillä vähän ennen kuin miehen kännykkä soi herätystä varttia vaille seitsemän ja on sitten pitänyt pikku aamubileet mun kainalossa. Minä torkun, imetän välillä ja neiti jammailee ja juttelee:) Sitt se on jossain vaiheessa simmahtanut ja on herätty kunnolla vasta vähän ennen yhdeksää.

Meille tuli ekat hampaat joulukuussa mutta onneksi lisää ei ole vielä näkyvissä vaikka kuolan määrä on valtava ja kaikki mahdollinen menee suuhun. Meillä se äippäpaketin purulelu ei oo oikein suosiossa, se on sen verran iso että tyttö mätkii sillä itseään ohimoon. Lemppari on sellanen kolmiosainen, missä on helistinpallo, hevosenkengän muotoinen puruosa ja sitt ihan pyöree puruosa: iso sekin mutt pysyy näköjään paremmin kädessä. Sitt ostin sellaisen ihan perinteisen kumirenkaan ja se on kans kyllä mieluinen eikä käy kipeesti vaikka vähän kopsahtaakin.

Nukkumisesta vielä sen verran, että mä oon pinnasänkyyn tehnyt lakanan alle sellasen hevosenkengän muotoisen "kaukalon" rullalle kääritystä viltistä. Tyttö ei pääse sillon pyörimään sängyssä ja sen avulla saa ainakin hetkellisesti aina pysymään kyljellään kun laittaa sitä rullan reunaa vasten selän. Ja tuohan se varmaan vähän turvallisuuden tunnetta, vastaavaa kikkaa käytetään keskolassakin. Oltiin joulun aikaan mummulassa ja siellä en sitten viittinyt väkertää tuota pesää pinnikseen, niin neitihän oli siellä sängyssä milloin mitenkin päin jalat tai kädet pinnojen välissä kun ei ollut pinnasuojiakaan... :D

Jaahas, jos ois kaukaa viisas ja yrittäis pikkasen venytellä ennen sänkyyn menoa. Pitäisköhän ottaa vaikka särkylääkekin, vois helpottaa huomista päivää... Voisin melkein lyödä vetoa että migreenihän tästä tulee, kun yhtäkkiä lähtee tuohon malliin revittelemään ja paikat on niin jumissa jo valmiiksi!

Ai niin, syömisistä piti kysellä: eli mitä ootte muksuillenne syöttäneet, minkä verran jne?!? Meidän syömiset on vielä aika vähäiset, eli neiti syö tissiä noin 6 kertaa vuorokaudessa, päiväunien jälkeen pari ruokalusikallista maitoon sekoitettua bataatti- tai porkkanasosetta ja sitt illalla joko valmista maissivelliä tai omaan maitoon tehtyä riisivelliä (pakastin alkuun hirveesti maitoa ja oon nyt käyttänyt niitä pois tohon velliin kun muuten ei oo juurikaan ollut lisämaidolle tarvetta). Aattelin että pitäisköhän alkaa ennen päikkäreitä aina maistelemaan vähän jotain hedelmäsosetta, mutta ne taidan ostaa valmiina... Pitää seuraavalla kauppareissulla katsoa mitä herkkuja sieltä löytyy. Jotain mangososetta mulla taitaa ollakin, kun oon ite noita pilttejä syönyt välipalana tai jogurtin kanssa:)

Mutta nyt siis venyttelemään... :D

Tuulia ja Elli vajaa viisi kk
 
Mahottoman paljon uusia kirjotuksia täällä. =)Muista enää mitä piti kommentoida... Mutta oliko Sannulilla yökukkumisia? Niitä on meilläkin. Yöllä voidaan hihhuloida 1-2 h, putkeen tai jaksoissa. Sit toisinaan taas nukutaan paremmin. Oon arvellu, että vois liittyä ainakin tohon lisääntyneeseen liikkumiseen.

Kiinteitä olen aloitellu. Perunaa ja parsakaalia. Yhteensä parin jääpalan verran olen antanut, nyt varmaan pitää vähän suurentaa annosta ja antaa pari kertaa päivässä. Nokkamukissa annan vettä ruoan jälkeen jos sitä pikkuhiljaa päätys mahaankin. Ajattelin, että teen kierroksen lautasmallista; kun kaikki ruoka-aine ryhmät on käyty läpi aloitan uuden kierroksen uusilla ruoka-aineilla.

Nyt tytteli heräs joten täytyy mennä...

aamuyö ja tyttö 5,5 kk
 
Tervetuloa uusille!! :)

aamuyö meillähän todellakin kukkuiltiin ihan hirveästi ja lopulta tultiin siihen tulokseen että pakko siirtää tyttö omaan huoneeseen. Ja nyt on nukkunut viereisessä makkarissa 3 yötä ja viime yönä nukkui 21.30-7 aamulla aivan putkeen :D Ja senkin jälkeen vielä 10 asti nukkuin noin tunnin pätkissä. Ja muutenkin yöt alkoi sujumaan heti paremmin kun nukutaan eri huoneissa enkä minäkään herää joka narinaan ja ähinään vaan vasta kun tyttö oikeasti tarvitsee tuttia. Lisäksi nyt kun tyttö ei ole enää kiinni mun sängyssä niin meistä kumpikin miehen kanssa pystyy hoitamaan yöheräämisiä ja ainakin toistaiseksi se on toiminut meillä hyvin. Tietysti sitä kumpikin aina herää yhtä lailla kuin ennenkin mutta nyt myös mies nousee välillä laittamaan tutin suuhun.

Kai se kukkuminen meilläkin hampaiden tulosta ainakin osittain johtuu kun ikenet on kovat ja sieltä "kuultaa" valoista läpi. Mitään piikkiä ei ole vielä tullut mutta kaikkihan on mennyt jo yli kuukauden suuhun ja kuola valuu. Olen myös laittanut sen kaikista miedoimman supon illalla tytölle kun niin jossain ohjeessa oli että sekin voi helpottaa oloa sen verran että saa nukuttua. Mutta siis toistaiseksi valtakunnassa taas kaikki hyvin ja tyttö on päivälläkin ollut taas oma iloinen itsensä! :)

Kun luin noita teidän kirjoituksia neuvolatädeistänne niin pitää kyllä olla tyytyväinen että meillä on "vanha" ja kokenut terveydenhoitaja joka ei turhia valita eikä heti kun jotain pientä ilmenee oo mitenkään vouhkaamassa. Meillähän tyttö käänsi myös päänsä vasemmalle sen ekat kuukaudet ja terkka sanoikin että taittaa tuo tyttö kääntää päänsä aina vasemmalle ja kun mä sanoin että niin se tekee ja oon vähän huolissani siitä niin terkka totesi vaan että kyllä se siitä oikenee kun niskoihin tulee voimaa ja niin teki. Nyt tyttö kannattelee päätään ihan normaalisti eikä ole enää tietokaan siitä vasemmalle kääntymisestä. Eikä mulla oo muutenkaan mitään kauhua neuvolaan menemisestä vaan se on ihan kiva paikka ja sieltä mä tunnen saavani kaikista neutraaleimmat neuvot kun noit mummut tahtoo aina niitä omia neuvojaan tuputtavan.

Meillä on 5 kk:sta asti aloiteltu myös lihan maistelua ja viljapuuroja. Kaikki muu on tuntunut sopivan mutta kun annon Piltin mansikkapilveä niin illalla oli otsaan ilmestynyt näppyjä jotka sitten seuraavan päivän aikana häipyi, joten mansikkaa ei ehkä kannata vähään aikaan antaa. Ihmettelinkin vähän kun löysin kaupasta sen purkin ja siinä oli 5kk ikäsuosituksena kun mulla on ollut aina sellainen käsitys että mansikkaa ei saa antaa kuin joskus yli vuoden ikäisen juuri allergisoinnin takia... no meillä se ainakin saa nyt jäädä toistaiseksi.

Meillä syödään aamulla joko iso pullo velliä tai sitten muksu jauheesta tehtyä puuroa 1dl+pikkupullo korviketta, päivällä ennen päikkäreitä menee vähän vajaa 1dl kasvis/lihasosetta+pikkupullo korviketta. Päikkäreiden jälkeen hedelmä tai marjasosetta vähän vajaa pilttipurkillinen ja taas se korvike pullo. Illalla sitten puol ysiltä muksupuuro ja yhdeksän jälkeen juuri ennen nukkumaan laittamista pikkupullo korviketta. Näillä eväillä meillä nyt tyttö nukkuu yöt ihan hyvin eikä kaipaa yösyöttöjä. Tietysti meidän ruokavalio edelleen eroaa vähän muista kun ei sitä rintamaitoa saa enää lainkaan. Ja muutenkin tuo meidän tyttö ei ole mikään suursyömäri vaan mielestäni aika hentoisesti välillä syö mutta kun kasvaa ihan ok niin mitäs sitä sitten sen enempääkään tuputtamaan.

Ja taas tuli kirjoitettua "romaani" vaikka ihan äkkiä vaan piti kommentoida jotain ja silti jäi taas jotain kirjoittamatta. Mutta nyt on ihan pakko lähteä taas kolaamaan tuo piha puhtaaksi lumesta.

Sannuli ja Nykerö
 
Pikakommentti Sannulille: Meillä oli just kylässä mun serkku/tytön kummitäti, joka on päivystyksessä sh:na. Oli aivan vasta jutellut jonkun lastenlääkärin kanssa ja se oli sanonut että supot pitäis laittaa pannaan eikä antaa lapsille ollenkaan! Voi kuulema aiheuttaa suoleen jotain muutoksia varsinkin jos käyttää enemmän ja imeytymisen kanssa on vähän niin ja näin. Kuulemma ihan pienellekin voi ja saa annettua suun kautta nestemäisen kipulääkkeen ja heti kun alkaa syömään kiinteitä, voi antaa jo niitä suussa imeytyviä tabletteja. Meillä ei oo suppoa tarvinnut antaa kuin kerran, mutta ajattelin ett kai se on käytävä ostamassa jemmaan joku nestemäinen lääke, enhän mä ton kuultuani enää uskalla suppoja antaa... Syöpyy vielä toisen pieni pylly rikki:( (No joo, ehkä vähän liioteltua mutta silti... :D) Onhan niitä suppoja iän kaiken käytetty ja en oo kyllä kuullut koskaan että niistä ois mitään tullut, mutta toi lekuri on vissiin jotain suomen huippuja ja käsitin että tosta suppoasiasta ois jotain tutkimuksen tapaistakin menneillään just niiden haittojen takia.

Ja missä tosiaan Marienna ja Zalea? Oli joku muukin ketä oon kaipaillut mutta en muista nimimerkkiä...

Tuulia ja Elli
 
Hello! :wave:
Lääkkeestä: Mun miehelleni sanottiin supoista apteekissa samaa kuin mitä Tuulia on kuullut, ja että useimmat vauvat ei niistä tykkää. (no ei ihme :D) ja mies ostikin sitä nestemäistä heti niiden sijaan.
Annettiin sitä 3 kk-rokotusten jälkeen ja hyvin meni alas, tuntui ihan tykkäävän. Maistoin sitä itse ja oli ihan ok, ei kamalaa kuten jekovitit..

Onkohan Marienna ja Zalea touhunneet irl enemmän ja unohtaneet meidän pinon, toivottavasti näin, ettei ole mitään ikävämpää.

Kiinteistä: me ajateltiin odottaa 5-kk neuvolaan ja miten kasvu kulkee, ja aloitella sitten sen jälkeen jossain vaiheessa. Poika on isokokoinen, mutta toistaiseksi kasvanut tosi hyvin vain maidolla, mutta kohtahan se pitää kuitenkin aloitella :) Hampaita ei vielä ole havaittu...

Nyt tuntuukin että luomet painaa sen verran että parempi mennä unten maille! Viikonloppuja kaikille! Ensi kertaan.

Ainomieli ja poika 4,5 kk
 
Ai enpäs oo kuullutkaan ennen että suppoa ei saisi käyttää meille kun neuvolassakin sanottiin että kumpaa vaan voi käyttää nestemäistä tai suppoa. Meilläkin on ollut se nestemäinen käytössä silloin kun oli pahimmat flunssat mutta nyt annoin supon kahtena iltana kun tyttö on vähän huonosti ottanut sen nestemäisen särkylääkkeen ja kuvittelin että se supon liukenemis ja vaikutus aika olisi pidempi kuin nestemäisen.

Onhan se toisaalta varmaan mahdollista että se suppo saattaisi vaikuttaa suolistoon, mutta kun ajattelee ihan maalaisjärjellä niin suppoja on käytetty ties kuinka kauan eikä nestemäistä särkylääkettä tietääkseni ole kovin kauaa edes ollut saatavilla? Niin tuskimpa se suppo satunnaisesti käytettynä voi tuhota suolistoa, yhtäläisesti siinä nestemäisessä on sorbitolia joka voi aiheuttaa vatsaoireita. Eikä tietenkään mitään lääkettä saa lapsella varsinkaan käyttää pitkää aikaa yhteenmittaan ilman lääkärin määräystä. Ehkä me jätetään noit loput supot hätävaraksi tonne kaappiin. Tossa nestemäisessä on vaan se huono puoli että siinä on aika iso annostus jo meidän tytön painoiselle niin on vaikea saada se koko määrä menemään alas.

Siitä töihinpaluusta kirjoitin jo eilen illalla mutta se teksti hävis taas jonnekin :headwall: kun en huomannut kopioida sitä ennen lähettämistä. Mulla on ainakin toistaiseksi toive ettei tarvis palata töihin vielä vähään aikaan vaan saisin luettua hoitovapaan aikana juuri aloittamani ammattitutkinnon jolloin olisi täydellinen alan vaihto edessä. Aika näyttää sitten miten rahatilanne sen sallii ja varmaan teen satunnaisesti jotain vuoroja jo kesällä mutta niin ettei tyttöä laiteta hoitoon vaan miehen kanssa sitten vuorotellen oltaisiin töissä. Mähän saan hoitorahan lisäksi opintotuen ja sitten vähän lainojen takaisinmaksuaikatauluja rukkaamalla saadaan toivottavasti rahat riittämään.

Mies pitää myös isäkuukautta todennäköisesti 5 viikkoa keväällä kun mulla on opinnoista työharjoittelu niin ei tarvitse sitten pähkäillä tytön hoitopaikkaa silloinkaan. Isäkuukauden aikana mä pidän sitten mun tän talven talviloman ja ensi kesän kesäloman putkeen.

Se on kyllä kumma miten se kotihoidon tuki voi olla niin pieni kun vertaa esim. työttömyystukeen. Ja just vähänaikaa sitten oli lehdessä juttua kuinka yhden lapsen hoito kunnallisessa päivähoidossa maksaa kunnalle n.tonnin niin eihän siinä oo mitään järkeä että äiti saa lapsen hoidosta muutaman hassun satasen. Ei ymmärrä!!!

Ihan varovasti uskallan ehkä jo iloita että meillä menee yöt aika hyvin. Eilen illalla tyttö nukahti n.21:30 ja ekan kerran heräsin joskus neljän pintaan laittaan tutin ja sitten seuraavan kerran heräsin aamulla kun miehen puhelin herätti puol kasin pintaan ja tyttö jatkoi uniaan vielä yli yhdeksään. :) Voi kun tää olis nyt jatkuvaa eikä ne levottomat yöt enää palaisi (toivon sormet ristissä)! Eikä siis tarvittu mitään särkylääkkeitä eikä mitään muutakaan poppaskonsteja vaan ihan normi rutiinin vaan illalla. JEEE!!

Jospa sitä nyt lähtis asentaan tytön uuden turvaistuimen tonne autoon niin päästäisiin sitäkin testailemaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille!!!

Sannuli ja Nykerö
 
Sannuli Ihanaa, että toiseen huoneeseen siirto auttoi! Ja mikä helpotus tosiaan kuulla, että jollain muullakin on "toispuoleinen" mukula. Meidän Osku pitää myös päätään lattialla selällään ollessaan aina vasempaan kääntyneenä. Piti tuosta neuvolassakin kysäistä, mutta arvatkaapas muistinko.

Mahallaan tuo meidän kullannuppu ei sitten viihdy yhtään. Kysyivät neuvolassakin, että oonko pitänyt sitä mahallaan (pitäis vissiin pitää enempi). Tuo saa vaan kiukut melkein heti, kun mahalleen kääntää tai laskee. Eikä auta virikkeet siinä kohtaa. Selällään viihtyy lattialla kyllä ihan hyvin.

Rokotuksista tuli 3kk neuvolan perään meille ihan kunnon oireet. Herra oli kiukkuinen kuin ampiainen koko illan. Koipiin ei saanut koskea, kun vaippaa vaihdoin ja sitten nousi vielä kuume. Onneks suppo helpotti oloa ja pieni mies sai yönsä nukuttua hyvin. Meidän sairaalassa kuulemma pienille laitetaan huoletta vahvempaakin suppoa, kun kaverin vauva oli siellä osastolle joutunut. Eipä tuo kai satunnaisesti käytettynä siis niin vaarallista ole.

Yökukkumista on nyt ilmassa täälläkin. Laitan Oskarin aina kyljelleen nukkumaan, mutta kun tutti tippuu suusta tai välillä muutenkin, niin herra on onnistunut punkeamaan itsensä selälleen. Tietäähän sen, että toinen siitä herää, kun tuota räkääkin on koneistossa pyörinyt jo useamman viikon. (Tänäänkin illalla vaihtoon meni kolme bodya putkeen + mun oma paita noitten räkäpuklujen myötä.) Mulla on selän takana lakanarulla, että pysyis kyljellään. Syömisvälitkin on taas tihentyneet, joten meillä tankkaillaan kolmekin kertaa yössä aiemman yhden/ kahden tankkauksen sijaan. Ei siinä sinänsä mitään, mutta muksulla toimii nykyään koneisto niin, että tissillä syödessä tapahtuu samanaikaisesti tyhjennys toisesta päästä. Ja tietäähän sen, mitä siitä seuraa, kun yöaikaan peppupesua joutuu harrastamaan... Mä en vaan pysty antaa tuon nukkua vellit housussa.

Kakka-asiaa Tää on muuten hienoa, kun voi näin henkevistä aiheistakin keskustella :LOL:. Mites teillä muilla tuo sonnan väri? Meillä on nyt reilun viikon verran päästelty vihreää kakkaa. Ilmeisesti ilmavaivoista johtuvaa, sanoivat neuvolassa. Luulis vaan jossain vaiheessa palautuvan "sinapiksi", kun noita ilmavaivojakin tuolla on ollut aina.

Mukavaa viikonloppua mammat!

Joanmi + Oskari 3kk ja viikko
 
Heipsis mammat! :wave:
Likka nukkumassa päikkäreitä pihalla, joten hyvä käyttää tilaisuutta hyväks.
Aloitan siis nukkumisesta: meillä viime viikko harjoteltiin kyljellään nukkumista. Nyt tyttö sitten nukkuu oikeella kyljellä kaikki päivunet vaunuissaan ja hyvin tohisee menemään. Hoksas nimittäin, että pään saa mukavasti sinne makuupusiin silleen, että kasvot on lähes kangasta vasten ja silleen pysyy hyvin myös lämpimänä. Siis, mä laitan aina nukkuun silleen, ettei kasvot oo missään kiinni, mutta kun jää kattomaan tytön touhuja, niin yleensä joka kerta "parkkeeraa" nenänsä kiinni makuupussin kangasta vasten. Silleen on vissiin turvallinen olo. :) Ja tämän kyljellään nukkumisen seurauksena tyttö on hoksannut, että elämää on pään oikeallakin puolella ja enemmän on pää alkanut kääntymään myös oikealle.

Joanmi, kakka-asiaa. :LOL: Meilläkin oli yks jako, että näytti tulevan tytön listosta pelkästään pureskellun heinän väistä evästä. No, sitten kun aloin oikein tarkkailla tilannetta, niin hoksasin, että ilma tekee siitä sinapista vihertävää. Eli, jos et oo heti muutaman minuutin päästä vaihtamassa sitä muksun vaippaa, niin se eväs voi siellä housussa alkaa muuttumaan vihreeks. Meillä ainakin menee silleen, mutta on edelleen niitä ihan sinapin värisiäkin kakkoja tavattu. Ja tuokin kuullostaa hyvin tutulle, että samaan aikaan kun syö, niin listo laulaa, meillä se fanfaari on ihan tuttua joka yö, ollut jo pitkään. Ja lisäksi torvi soi yleensä öisin juuri ennen syöntiä, eli tää äiskä ei yleensä herää siihen vauvelin maiskutukseen, joka kertoo nälästä, vaan siihen, että toinen äheltää housuunsa juuri ennen kuin vaatii evästä. :LOL: Päivällä äheltää housuunsa aina syönnin jälkeen, yöllä juuri ennen. Että se tästä henkevästä keskustelusta. :D

Ja mahallaan olosta vielä semmonen maininta, että meilläkään tyttö ei siis todellakaan viihdy mahallaan, jos lasketaan lattialle, mutta sylissä, sohvalla tai sängynpäällä viihtyy kyllä mahallaankin. Luulen, että lattia voi tuntuu niin kovalle alustalle, ettei tykkää siinä olla vatsallaan. Ja meidän neiti ainakin potkii niin kauheesti, että ei oikein tiedä mihin jalkansa laittas, jos mahallaan on lattialla, mutta mun reisien päällä ollessa pystyy potkiin ilmaa, niin siinähän onkin sitten ihan siedettävä olla, ainakin vähän aikaa.. :)

Taidanpa suunnistaa tästä välipalalle. Kohta on toi pyykkikonekin laulanu veisuunsa loppuun, niin pääsee sitten nosteleen rynttyyt roikuksiin.
Ei muuta kuin mukavaa viikkoa mammat ja vauvat!
t.Pol ja Erika, lähes 12vkoa
 
Moro!

Kakka-juttuja: mulle sanoi lääkäri kun oltiin kaaauan ( :)) aikaa sitten ihmettelemässä veristä puklua ja oksennusta, että kaikki muu kakka on ok, paitsi väritön kakka. Meilläkin viherty ilmasta ja tummeni kun osa verisestä maidosta kuitenkin meni suoleen. Nyt kun kiinteiden syömisestä on tullut rutiinia, kakka on aika tasalaatuista ja luumulla pysyy pehmosena.

Ruoka-juttuja: Muksulta (lastenruokamerkiltä siis...) tuli mainoskirje, jossa oli yks tai kaks ruokaohjetta tälläsille ~ 6kk. Monet tekee jääpalamuotteihin aina yhtä soossia ja yhdistelee niistä sitten aterioita. Mulle taas iski paremmin tällaisen valmiin annoksen pakastaminen. Ja eipä varsinaisesti ole tullut mieleen, mutta tässäkin Muksu-ohjeessa oli rosmariinia mausteena, että miksei tosiaan...

Oli vielä vaikka mitä, mutta nyt selkää näyttään omt-fysioterapiaan... :rolleyes:

Heippa!

MR ja VV 5 kk
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä