NinaTT uudessa kaksplussassa, onko joku lukenut

[QUOTE="vieras";27013322]No sillä tavalla, että lapsi ei asu KOKO aikaa luonasi. Et siis jaa ihan koko arkea, jaat vaan osan siitä arjesta. Kyllä siinä vaan vissi ero on.[/QUOTE]

No näinhän se on myös lähivanhemman osalta, eihän lapsi asu kokonaan hänen luonaan vaan lapsi elää myös sen toisen luona. Siis noin normaalisti. On tietysti tilanteita missä lapsi asuu pelkästään lähivanhemman luona mutta kai aika harvinaista nykyään.

 

[QUOTE="ninaTT";27013349]Lapsi tietää, että kun on perhettä niin se on ja pysyy. On isovanhemmat, serkut, tädit, enot, äiti ja isä.

En mä oikeasti vastusta ydinperheitä millään tapaa, mutta tuon vain esille, että kaikille se ei sovi eikä se ole ylivertainen muihin perhemalleihin verrattuna Ydinperheen suuria heikkouksia on se, että se perustuu kahden, ei toistensa kanssa sukua olevan aikuisen välisiin tunteisiin. Kun ne tunteet ei pelaakaan oikein, niin koko hela hoito menee ruttuun.[/QUOTE]

WTF? Mistä nää isovanhemmat, serkut yms. tulee? Miksi lapsi voi luottaa siihen että nää tyypit pysyy, mutta äiti ja isä ei? Miten ydinperhe perustuu johonkin muuhun kuin serkukset, tai isovanhemmat? Miksi serkukset ois jotenkin "pysyvämpää" kuin ydinperhe? Eikö kaukaisemmilla sukulaisilla ole "tunteita"?

 

Eli lapsia vaan tehdään, kun joku oikein kovasti sitä haluaa. Mites se on lapsilähtöistä, jos se lähtee vanhemman tarpeesta saada lapsi? Toki, perinteisestikin näin monesti on, mutta tossa sun "mallissasi" kuulosta aika laskelmoidulta koko lapsen hankinta. SÄ, et osaa ajatella ed. mainittua niin. Mutta kuules, suurin osa lapsukaisista juuri niin ajattelee. Vanhempien keskinäinen rakkaus ja suhde luo pieneen lapseen perusturvaa. Jos se jostain syystä on jäänyt kehittymättä, on sitä vaikea ymmärtääkään.
Ja myös minä opiskelen yliopistossa, psykologiaa peräti

Mites se on lapsilähtöistä että vanhemmat rakastuvat ja hupsistakeikkaa tuli lapsi? Mä en käsitä tätä. Vattuako sen lapsen mielipidettä voidaan tiedustella ennen kun se on edes olemassa...? Kyllä mä ihan uskon niin, että lapset on parasta tehdä siitä syystä, että haluaa lapsia. Ihan niinku lapsenkin näkökulmasta se on vähän parempi syy ku se, että toi yks mies himottaa...

Suurin osa lapsukaisista ajattelee varmaan just niin ku ne on opetettu...? Ei kaikissa kulttuureissa ajatella, että elinikäinen monogamia ja siihen lapset ovat paras mahdollinen ratkaisu. Monessa kulttuurissa bioisän ja bioäidin välinen romanttinen suhde on aika pienessä osassa. Miksi vanhempien keskinäinen rakkaus loisi perusturvaa? Väitätkö, että apilaperheiden lapset kokevat olonsa turvattomaksi kun äiti ja isä eivät useinkaan nuku samassa sängyssä? Miksi?

 

[QUOTE="ninaTT";27013349]Miksi vain pitkä romanttinen suhde olisi hyvä?

Ei sinne kotiin tarvitse kutsua jokaista ohikulkevaa miestä ketä tahtoo kiksauttaa tai kenen kanssa tahtoo mennä kynttiläillalliselle. Kyllä sellasia asioita voi tehdä vaikkei asuisi saman katon alla. Mun mielestä kuulostaa tuon perusteella siltä, että kannattaisi välttää pitkiä parisuhteita - koska sitten ku rymisee niin rymisee kunnolla, ja menee kodin lisäksi perhesuhteetkin uudelleen jakoon.

Mä arvelisin, että lapsellani on aika hyvä käsitys pysyvistä ihmissuhteista, vaikka mulla on ollut sutinaa silloin tällöin. Kun en mä muuta ihmisen kanssa yhteen siksi, että mä tykkään siitä. Sitten ei myöskään tarvitse muuttaa erilleen kun se tykkääminen loppuu. Lapsi tietää, että kun on perhettä niin se on ja pysyy. On isovanhemmat, serkut, tädit, enot, äiti ja isä.

En mä oikeasti vastusta ydinperheitä millään tapaa, mutta tuon vain esille, että kaikille se ei sovi eikä se ole ylivertainen muihin perhemalleihin verrattuna Ydinperheen suuria heikkouksia on se, että se perustuu kahden, ei toistensa kanssa sukua olevan aikuisen välisiin tunteisiin. Kun ne tunteet ei pelaakaan oikein, niin koko hela hoito menee ruttuun.[/QUOTE]

Minusta lapselle ei ole hyväksi nähdä vaihtuvia romanttisia ihmissuhteita. Etenkään, jos niitä on usein ja paljon ja ne jatkuvasti päättyvät. Tuo mainitsemasi skenaario on se pahin, että lapsi ehtii kiintymään niihin ihmisiin ja ehkä asumaan samassa kodissakin ja sitten suhde päättyykin ja mahdollisesti tulee pian taas uusi kuvioihin. Toki hetken huumat ja väliaikaiset suhteet voi pitää enimmäkseen lapselta salassa, mutta vaikeaa se on. Niistä lapsen ei tarvitse "kärsiä" tai hämmentyä lainkaan, jos vanhemmilla on keskenään pysyvä parisuhde.

 

[QUOTE="vieras";27013360]Mielestäni sinä olet nyt rajoittuneempi, etkä edes vastaile mun kysymyksiin vaan lähdet vrs-huutomerkkilinjalle kun tulee hankala paikka [/QUOTE]

Sä väitit, että vain parisuhteessa olevat ihmiset voivat asua saman katon alla. Anteeksi, meni hermo päss

[QUOTE="vieras";27013360]Äidin ja isän välinen suhde on lapsen koti. [/QUOTE]
Tyhjien fraasien toistelu ei oikein nyt tee sun pointistasi selvempää.

Mutta jos ei, niin miten ihmeessä joku ihminen suostuu tekemään lapsen, mutta ei sitten halua sen lapsen kanssa asua saman katon alla? Miten joku voi elää ilman lastaan siinä omassa arjessa ihan tietentahtoen?

Koska se on kivempaa ku olla täysin lapseton? Idk.

Yhteisöllinen asuminen on minun mielestäni sitä, ettei osata itsenäistyä ja asua yksin. En edes opiskeluaikana halunnut solukämpppiin, kun halusin sitä omaa rauhaa ja itsenäisyyttä. Tekeekö se minusta ja maailmankuvastani suppean? Kerrotko, että miten?

No siten, että yksinasuminen ei ole ihmisenkaltaiselle sosiaaliselle eläimelle erityisen luontevaa tai järkevää. Lisää psyykkisiä ongelmia ja syrjäytymistä. Itsenäistyminen kuuluu teini-ikään, sen jälkeen siirrytään vaiheeseen jota englanniksi kutsutaan termillä "interdependence", mikä nyt onkaan suomeksi.

Jos oma rauha, itsenäisyys sun muut ovat niin tärkeitä, niin sittenhän avioliitto on ihan hyihyi kun tulee riippuvaiseksi puolisostaan, menettää itsenäisyytensä sun muuta. Miksi sitä lapselleen sellaisen mallin haluaisi antaa? Eikös itsenäisyys ollutkaan se korkein tavoite?

 

Olen yksinkertainen, auttakaa. Eli perhe ei muodostu siksi että "tykätään", mutta toisaalta voi luottaa siihen että joku random "perhe" silti pysyy. Mistä se "perhe" tulee, jos ei tykkäämisestä?

"Kun en mä muuta ihmisen kanssa yhteen siksi, että mä tykkään siitä. Sitten ei myöskään tarvitse muuttaa erilleen kun se tykkääminen loppuu. Lapsi tietää, että kun on perhettä niin se on ja pysyy. On isovanhemmat, serkut, tädit, enot, äiti ja isä."

 

Miten tästä tuli näin romantiikanvastainen ketju? Suurin osa ihmisistä sitä romanttista, kestävää rakkautta elämäänsä kaipaa. Parempihan lapsen kannalta on, että vanhemmilla on pysyviä romanttisia suhteita kuin vaihtuvia, eli tietyssä mielessä on hyvä, jos se romanttinen suhde on juuri vanhempien välillä eikä niin, että kumpikin vanhempi tahollaan muodostaa romanttisia suhteita ja mahdollisesti lapsiakin niihin vielä. Pysyvyys on siinä tilanteessa vaarassa. Pahimmillaan joko isällä tai äidillä voi olla useampikin vaihtuva kumppani ja näiden lapset.

 

[QUOTE="ninaTT";27013393]Mites se on lapsilähtöistä että vanhemmat rakastuvat ja hupsistakeikkaa tuli lapsi? Mä en käsitä tätä. Vattuako sen lapsen mielipidettä voidaan tiedustella ennen kun se on edes olemassa...? Kyllä mä ihan uskon niin, että lapset on parasta tehdä siitä syystä, että haluaa lapsia. Ihan niinku lapsenkin näkökulmasta se on vähän parempi syy ku se, että toi yks mies himottaa...

Suurin osa lapsukaisista ajattelee varmaan just niin ku ne on opetettu...? Ei kaikissa kulttuureissa ajatella, että elinikäinen monogamia ja siihen lapset ovat paras mahdollinen ratkaisu. Monessa kulttuurissa bioisän ja bioäidin välinen romanttinen suhde on aika pienessä osassa. Miksi vanhempien keskinäinen rakkaus loisi perusturvaa? Väitätkö, että apilaperheiden lapset kokevat olonsa turvattomaksi kun äiti ja isä eivät useinkaan nuku samassa sängyssä? Miksi?[/QUOTE]

En nyt tiedä provosoitko vai oletko todella ihminen, joka näkee miehen ja naisen välisen suhteen pelkäksi seksiksi ja jotenkin ihan kuin likaiseksi?? No, jotta lapsen tänne pallolle hankkii, suosittelen pohtimaan muitakin ajatuksia kuin omaa halua vanhemmaksi. Pelkkä lapsen haluaminen ei tee hyväksi vanhemmaksi ja lapsen näkökulmasta ajatellen se on huono peruste.

Lapsi tuntee ja kokee asioita jo kauan ennen ku opetetaan yhtään mitään. Toki, kulttuurit ovat erilaisia ja ainakaan minä en ole jokaisen niistä asiantuntija/elänyt niissä, jotta osaisin sanoa mikä niistä paras. Tuntuu, vaan että osalla kasvattajista on kaipuu johonkin "alkuperäiseen" ja "luonnolliseen" joka loppujen lopuksi on pelkkä illuusio. Kumpuaako sitten omista pettymyksistä,vai mistä. Haluaa, omalle lapselle jotain ihan muuta?

 

[QUOTE="vieras";27013405]Minusta lapselle ei ole hyväksi nähdä vaihtuvia romanttisia ihmissuhteita. Etenkään, jos niitä on usein ja paljon ja ne jatkuvasti päättyvät. Tuo mainitsemasi skenaario on se pahin, että lapsi ehtii kiintymään niihin ihmisiin ja ehkä asumaan samassa kodissakin ja sitten suhde päättyykin ja mahdollisesti tulee pian taas uusi kuvioihin. Toki hetken huumat ja väliaikaiset suhteet voi pitää enimmäkseen lapselta salassa, mutta vaikeaa se on. Niistä lapsen ei tarvitse "kärsiä" tai hämmentyä lainkaan, jos vanhemmilla on keskenään pysyvä parisuhde.[/QUOTE]

Niinpä - ei siis kannata perustaa perhesuhteitaan tai asumiskuvioitaan romanttisiin suhteisiin, yes?

Siitä, että minkälaiset romanttiset kohtaamiset ja suhteet ovat parhaita, voidaan väitellä puoli vuosisataa. Sinä olet sitä mieltä toki, että koska raamattu sanoo (et välttämättä edes itse tiedä, että raamattu on tässä takana) niin Parasta ja Oikein on yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen avioliitto. Mä taas väitän, että aika harvalle ihmiselle se on luontaista. Sarjamonogamia on nykysuomen normi, monogamiasta luovuttiin jo Pikkuhiljaa ymmärretään myös se, ettei parisuhteen tarvitse olla elinikäinen tai yksiavioinen ollakseen hyvä suhde.

 

Eli mihin ne perhekuviot sitten tulis perustaa, sopimukseen vai? Koska ihmisten mieli ei koskaan muutu tuollaisissa tilanteissa?

 

[QUOTE="ninaTT";27013445]Niinpä - ei siis kannata perustaa perhesuhteitaan tai asumiskuvioitaan romanttisiin suhteisiin, yes?

Siitä, että minkälaiset romanttiset kohtaamiset ja suhteet ovat parhaita, voidaan väitellä puoli vuosisataa. Sinä olet sitä mieltä toki, että koska raamattu sanoo (et välttämättä edes itse tiedä, että raamattu on tässä takana) niin Parasta ja Oikein on yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen avioliitto. Mä taas väitän, että aika harvalle ihmiselle se on luontaista. Sarjamonogamia on nykysuomen normi, monogamiasta luovuttiin jo Pikkuhiljaa ymmärretään myös se, ettei parisuhteen tarvitse olla elinikäinen tai yksiavioinen ollakseen hyvä suhde.[/QUOTE]

Parasta on pysyvät ihmissuhteet, myös romanttiset. Vaikka niitä olisi useampiakin. Harva ihminen toivoo itselleen rakkaita ihmisiä elämäänsä ja sitten menettävänsä heidät. Sarjamonogamiakaan ei ole hyvä asia, etenkään lapsen kannalta. Onko lapsen kannalta siis mielestäsi hyvä, jos vanhemmalla romanttiset kumppanit vaihtuu vaikka vuoden, parin välein? Jos pysyvyys ei ole tärkeää? Minusta lasta ei tarvitse tutustuttaa ollenkaan ihmisiin, joiden kanssa on vain hetken huumaa tai ainakaan esitellä muuna kuin kaverina. Aikuiset ihmiset voivat omata vaikka kuinka paljon suhteita, väliaikaisiakin, mutta lapsiperhe-elämään sellainen ei sovi. Lapset tarvitsevat pysyviä ihmisiä elämäänsä.

 

Mä jätän teidät nyt keskenään, en jaksa jauhaa romanttisista suhteista kun ne eivät edes oikeastaan liity tämän ketjun alkuperäiseen aiheeseen mitenkään Mä olen vaan niitäkin joskus pohtinut ja siksi tulee tekstiä vaikka kuinka paljon

Loppukaneetit:

1. Kyllä, olen sitä mieltä, että useamman aikuisen yhteisö on lapselle ideaali. Ei, meillä ei tällä hetkellä useampi aikuinen asu saman katon alla. En siis ole kyennyt tätä ideaalia toteuttamaan omassa elämässäni.
2. Sen sijaan en ymmärrä, miksi juuri romanttinen suhde olisi se paras tapa perustaa perhe ja pitää se kasassa. Mielestäni avioerotilastotkin näyttävät, että romanttinen parisuhde on aika heikko tae pysyvästä perheestä.
3. En myöskään katso, että elinikäinen yksiavioinen suhde olisi ihmiselle lajina se luontevin tai paras. Puhumattakaan musta itsestäni, en missään nimessä halua sellaista.

Hyviä öitä, huomenna kurkkailen varmaan taas mitä täällä sähistään Käykää nyt hyvät ihmiset ostamassa se lehti niin voidaan palata ketjun alkuperäiseen aiheeseen ;D

 

Mun mielestä on melko naurettavaa kommentoida "vanhempien hyvä parisuhde on lapsen koti" -lausahdusta tyhjäksi fraasiksi, useat alan asiantuntijat (esim. lastenpsykiatri Raisa Cacciatore) kun ovat tuon lausahduksen puolesta puhuneet.

 

[QUOTE="ninaTT";27013480]Mä jätän teidät nyt keskenään, en jaksa jauhaa romanttisista suhteista kun ne eivät edes oikeastaan liity tämän ketjun alkuperäiseen aiheeseen mitenkään Mä olen vaan niitäkin joskus pohtinut ja siksi tulee tekstiä vaikka kuinka paljon

Loppukaneetit:

1. Kyllä, olen sitä mieltä, että useamman aikuisen yhteisö on lapselle ideaali. Ei, meillä ei tällä hetkellä useampi aikuinen asu saman katon alla. En siis ole kyennyt tätä ideaalia toteuttamaan omassa elämässäni.
2. Sen sijaan en ymmärrä, miksi juuri romanttinen suhde olisi se paras tapa perustaa perhe ja pitää se kasassa. Mielestäni avioerotilastotkin näyttävät, että romanttinen parisuhde on aika heikko tae pysyvästä perheestä.
3. En myöskään katso, että elinikäinen yksiavioinen suhde olisi ihmiselle lajina se luontevin tai paras. Puhumattakaan musta itsestäni, en missään nimessä halua sellaista.

Hyviä öitä, huomenna kurkkailen varmaan taas mitä täällä sähistään Käykää nyt hyvät ihmiset ostamassa se lehti niin voidaan palata ketjun alkuperäiseen aiheeseen ;D[/QUOTE]

Lopputulos: lapsen parhaaksi on vanhempien välinen romanttinen parisuhde, mutta vanhemmat asuvat eri taloissa? Näin ei jouduta kokemaan avioeroa, kotien hajoamisia jne, mutta lapsi näkee romanttisen parisuhteen mallin eikä hänen elämässään pyöri vaihtuvia romanttisia suhteita.

 

Miksi tässä nyt jauhetaan yksiavioisuudesta? Lapselle on tärkeää, että vanhemmilla/vanhemmalla on pysyviä, sitoutuneita (romanttisia) ihmissuhteita. Ihan sama vaikka äidillä olisi aviomies ja lisäksi pitkäaikainen naisystävä tai monta sitoutunutta seurustelusuhdetta. Pysyvyys on se pointti. Ei niin, että seurustellaan hetken jonkun kanssa niin, että lapsikin ehtii tutustumaan ja kiintymään ihmiseen ja sitten vaihdetaan uuteen.

 

[QUOTE="ninaTT";27013480]Mä jätän teidät nyt keskenään, en jaksa jauhaa romanttisista suhteista kun ne eivät edes oikeastaan liity tämän ketjun alkuperäiseen aiheeseen mitenkään Mä olen vaan niitäkin joskus pohtinut ja siksi tulee tekstiä vaikka kuinka paljon

Loppukaneetit:

1. Kyllä, olen sitä mieltä, että useamman aikuisen yhteisö on lapselle ideaali. Ei, meillä ei tällä hetkellä useampi aikuinen asu saman katon alla. En siis ole kyennyt tätä ideaalia toteuttamaan omassa elämässäni.
2. Sen sijaan en ymmärrä, miksi juuri romanttinen suhde olisi se paras tapa perustaa perhe ja pitää se kasassa. Mielestäni avioerotilastotkin näyttävät, että romanttinen parisuhde on aika heikko tae pysyvästä perheestä.
3. En myöskään katso, että elinikäinen yksiavioinen suhde olisi ihmiselle lajina se luontevin tai paras. Puhumattakaan musta itsestäni, en missään nimessä halua sellaista.

Hyviä öitä, huomenna kurkkailen varmaan taas mitä täällä sähistään Käykää nyt hyvät ihmiset ostamassa se lehti niin voidaan palata ketjun alkuperäiseen aiheeseen ;D[/QUOTE]

Mä kyllä suosittelen, että jokainen jättää sen lehden ostamatta, koska se on rahaa ja ääni tälle järjettömälle buustaukselle ja ninaTT:n mielipiteille.

Sais ne toimittajatkin miettiä ketä sinne lehteen päästää esittämään mielipiteitään. Mä olen ainakin aivan täynnä tätä pseudokasvatustiedettä, mitä tässäkin keskustelussa ninaTT haluaa mainostaa.

 

[QUOTE="ninaTT";27013349]Ydinperheen suuria heikkouksia on se, että se perustuu kahden, ei toistensa kanssa sukua olevan aikuisen välisiin tunteisiin. Kun ne tunteet ei pelaakaan oikein, niin koko hela hoito menee ruttuun.[/QUOTE]

No tähän heitän kyllä eriävän mielipiteen. Itselläni on takana kaksi pitkää suhdetta ennen nykyistä miestäni, lapsia en ole tehnyt kuin tämän nykyisen mieheni kanssa. Mutta siis, ne kaksi edelllistä miestäni ovat edelleen hyviä ystäviäni, erotilanteeseen ei liittynyt dramatiikkaa ja vaikka romanttinen rakkaus kuolikin, niin rakkaus jäi sitä toista ihmistä kohtaan mutta ystävyyden muodossa. Eli ei hela hoito mene erosta ruttuun, jos molemmat osapuolet ovat kypsiä, suoraselkäisiä aikuisia ihmisiä. Toki jos on sitten valinnut sen kuspään lapsensa isäksi, niin voi se hoito ruttuun mennäkin, mutta senhän takia en kehota ketään sikiämäänkään sen kuspään kanssa...

 

[QUOTE="ninaTT";27013427]Sä väitit, että vain parisuhteessa olevat ihmiset voivat asua saman katon alla. Anteeksi, meni hermo päss[/QUOTE]

Ja missä niin väitin? Kerroin vain, että harvempi aikuinen ihminen valitsee kimppakämpän, jos sitä rahaa on ihan oman kodin hankkimiseen. Siksi tuo yhteisöasumisen tähän vetäminen on aika kaukaa haettua, kun niin pieni marginaali ihmisistä sitä harrastaa. Enkä usko, että suunta on yhtään kasvamaan päin.

[QUOTE="ninaTT";27013427]
Tyhjien fraasien toistelu ei oikein nyt tee sun pointistasi selvempää.[/QUOTE]

SINUN mielestäsi fraasi on tyhjä, minun ja ihan varmasti suurimman osan mielestä se on ihan täyttä totta. Tekeekö se sitten siitä tyhjän, kun vain yksinhuoltajat siihen uskovat? Enkä usko, että edes valtaosa yksinhuoltajista uskoo muuta.


[QUOTE="ninaTT";27013427]
Koska se on kivempaa ku olla täysin lapseton? Ok.[/QUOTE]

No, itse haluan tehdä elämästäni ja varsinkin lapseni elämästä mahdollisimman ehjää ja täydellistä. En halua mitään puolikasta, enkä tyytyä vaan siihen, mitä sattuu jäämään, vaan haluan pyrkiä siihen että haaveeni toteutuvat. Enkä edelleenkään ymmärrä, miksi joku tietentahtoen luovuttaa spermaansa ja alkaa lapselle isäksi, mutta ei halua sen lapsen kanssa saman katon alla asua. Rakastaako lie lastansa ollenkaan vai haluaako vain miellyttää lastensa äitiä? En voisi kuvitellakaan, että oma mieheni tuohon tyytyisi.

[QUOTE="ninaTT";27013427]
No siten, että yksinasuminen ei ole ihmisenkaltaiselle sosiaaliselle eläimelle erityisen luontevaa tai järkevää. Lisää psyykkisiä ongelmia ja syrjäytymistä. Itsenäistyminen kuuluu teini-ikään, sen jälkeen siirrytään vaiheeseen jota englanniksi kutsutaan termillä "interdependence", mikä nyt onkaan suomeksi.[/QUOTE]

Ei ihmisen tarvitse asua toisen kanssa saman katon alla ollakseen yhteisöllinen. Sori, naurattaa, oletko siis koskaan asunut yksin? Ja jos olet, niin oletko kokenut sen takia syrjäytymistä ja psyykkisiä ongelmia? Veikkaanpa, että valtaosa ei kyllä sen takia syrjäydy, että siellä omassa kämpässään haluaa punkata

[QUOTE="ninaTT";27013427]
Jos oma rauha, itsenäisyys sun muut ovat niin tärkeitä, niin sittenhän avioliitto on ihan hyihyi kun tulee riippuvaiseksi puolisostaan, menettää itsenäisyytensä sun muuta. Miksi sitä lapselleen sellaisen mallin haluaisi antaa? Eikös itsenäisyys ollutkaan se korkein tavoite?[/QUOTE]

Ei siinä menetä yhtään mitään, jos saa rakastamansa ihmisen kanssa jakaa kodin Ehkä sinäkin sen joskus tulet ymmärtämään, jos sen oman rakkaasi löydät.

 

[QUOTE="vieras";27014228]No tähän heitän kyllä eriävän mielipiteen. Itselläni on takana kaksi pitkää suhdetta ennen nykyistä miestäni, lapsia en ole tehnyt kuin tämän nykyisen mieheni kanssa. Mutta siis, ne kaksi edelllistä miestäni ovat edelleen hyviä ystäviäni, erotilanteeseen ei liittynyt dramatiikkaa ja vaikka romanttinen rakkaus kuolikin, niin rakkaus jäi sitä toista ihmistä kohtaan mutta ystävyyden muodossa. Eli ei hela hoito mene erosta ruttuun, jos molemmat osapuolet ovat kypsiä, suoraselkäisiä aikuisia ihmisiä. Toki jos on sitten valinnut sen kuspään lapsensa isäksi, niin voi se hoito ruttuun mennäkin, mutta senhän takia en kehota ketään sikiämäänkään sen kuspään kanssa... [/QUOTE]

Hyvä kun nostettiin tämä(kin) asia esille. Siis kun ninaTT esitti, että parisuhteessa kun tunteet lopahtavat, erotaan ja mennään täysin ruttuun tms.

Ei rakkaus/romanttiset tunteet riitä kuin alaoksille. Sen jälkeen pitää olla sitä tahtoa, niissä vastamäissäkin, varsinkin jos perheen on perustanut. Rakkaus, rakastaminen ja pitkä parisuhde ovat myös tahtomista. Olet ninaTT vähän ristiriitainen mielipiteissäsi - esität että ihmissuhteet, esim. lapsen ja aikuisen välinen suhde, vaativat työtä, niin ihan samalla tavallahan miehen ja naisen (tai naisen ja naisen, miehen ja miehen jne) välinen suhde vaatii työtä.

Ei rakkaus riitä kuin alaoksille.

 

[QUOTE="ninaTT";27011884]No heipähei vaan Pikkulinnut taas visertävät ja toisaalta osasihan tätä odottaakin

Tytär on 4-vuotias ja juu, käy yhä tissillä.[/QUOTE]

Aloitit sit itse ketjun itsestäsi, kun yllättäen löysit heti palstalle... Noloa. Olisit nyt vähän pidempään pysynyt pois niin olisi uskottavampaa.

 

[QUOTE="ninaTT";27012657]Mä olen eri mieltä Toki kulttuurimme ja yhteiskuntamme on rakennettu ydinperheoletukselle ja siksi siitä voi jotain hyötyä olla, mutta kulttuurisen merkityksensä ulkopuolella sillä ei ole oikeastaan mitään väliä. Nykyään kun parisuhteettomuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lapsi saisi kunnollista ravintoa, useamman aikuisen huolenpitoa ja kaikkea muuta mitä tarvitseekaan.

Ydinperhe on yksi vaihtoehto muiden joukossa, onneksi on muitakin hyviä vaihtoehtoja kun kaikki eivät kumppania kaipaa! Esimerkiksi apilaperhe on loistoesimerkki tästä, ja sellaista toivon itselleni tulevaisuudessa.[/QUOTE]

Samaa mieltä olen tässä Itse olen yhden lapsen yh, yksin ollut raskaudesta saakka. Ja mun lapsella on kaikki asiat hyvin. Huvittaa kun jotkut eivät esimerkiksi eroa "lasten vuoksi" vaikka parisuhde olisi kuinka paska.
Mä oon just niitä jotka ei kumppania kaipaa, ja olen ajatellut että kai olen sitten jotenkin kieroutunut kun viihdyn hyvin näin Kun yhteiskunta olettaa että kaikilla pitäis olla kumppani jne. jne.

 

Liianki monesti on vanhempia, jotka ei oo miettiny kasvatusasioita nenäänsä pidemmälle ja sitte ollaan k.. pississä. Harvasepäivä tälläKIN palstalla on avauksia siitä, miten saadaan lapsi nukkumaa/syömään/käyttäytymään/ihan-mitä-millonki. Musta vanhemmuutta ei tarvii opiskella, vaan miettiä, eikä se ainaaan haitaks ole lukea kirjojakin, jos aihe sattuu kiinnostamaan. Monesti edellisen sukupolven neuvot on auttamatta vanhentuneita, joten itse en kyllä ihan niiden varaan ainakaan laskis.

Sanotaanko niissä opuksissa että on ok että mies käyttää kaikki perheen rahat omaan harrastusmatkaansa ja äiti on sit kotona syömättä ja lapselle haalii jostain vähän ruokaa? Silloin ei tietty tarvii miettiä että miten saisi lapsen syömään jos ruokaa ei ole. Helppoa!!

 

[QUOTE="ninaTT";27012576]Monet vanhemmat ajattelevat, että jos lapsi teki jotain kiellettyä tai "pahaa", hän teki sen ärsyttääkseen vanhempaa tai koska halusi olla ilkeä. Siitä syystä he sitten suuttuvat lapselle, joka on kuitenkin toiminut vain juuri niin hyvin kuin osaa.[/QUOTE]

Kuinka monen vanhemman ajatuksiin oot päässyt käsiksi? Jos itse ajattelet noin, niin älä yleistä.

 

Eiks nyt vaa sovittas et jokainen vanhempi on just hyvä teki se sitä tai tätä sen ja tän oppien mukasesti. Ite ainaki vaa kasvatan ihan omal järellä ilman kenenkään hallelujaa siin sivussa. Miks tästä pittää tapella? Nina on varmasti hyvä äiti mut ei varmasti parempi kun kukaan mukaan. eikä huonompi.

 

[QUOTE="hmmm";27014556]Sanotaanko niissä opuksissa että on ok että mies käyttää kaikki perheen rahat omaan harrastusmatkaansa ja äiti on sit kotona syömättä ja lapselle haalii jostain vähän ruokaa? Silloin ei tietty tarvii miettiä että miten saisi lapsen syömään jos ruokaa ei ole. Helppoa!![/QUOTE]

Oisko ihan poissuljettu ajatus hankkia elämä? Sekin on oikeesti aika helppoa. Meidän lapsilla on aina ollut yllin kyllin syötävää, sinusta ja perheestäsi en tiedä, eikä edes kiinnosta.