NinaTT uudessa kaksplussassa, onko joku lukenut

Eli onko nyt näin, että vaistovanhemmuus koskee vain äitejä ja lapsia, ja aivan sama onko isä saman katon alla/kuvioissa ollenkaan?

 

[QUOTE="ninaTT";27013136]Minä elin 2/3 lapsuudestani ydinperheessä, kiitos kysymästä vain Tiedän siis kyllä minkälaista on asua ydinperheessä. Vanhempieni avioero oli rankka paikka, mutta jos se olisi sujunut jouhevammin, niin en kyllä näe mitään suurta ongelmaa siinä, että minulla oli sitten kaksi kotia. Oikeastaan se oli ihan kivaa

Minä en suoraansanottuna usko, että biovanhempien ja lasten muodostama perhe olisi välttämättä se ainoa paras perhemuoto. Totta kai lapsella on hyvä olla useampia aikuisia ympärillään ja yhteisöasuminen on järkevää, mutta mitä lisäarvoa isän ja äidin välinen romanttinen suhde tuo?[/QUOTE]

Pienelle lapselle kaksi kotia (etenkin vuoroviikot) on usein rankka paikka. Onhan näitä tutkittu paljon. Vuoroviikkoasuminen saattaa esim. teinille olla ihan ok.

Biovanhemmuutta taidat kuitenkin jossain määrin arvostaa, jos haluat lapsen luovan suhteen myös toiseen biovanhempaan? Helpoiten se sujuu, jos se biovanhempikin on koko ajan läsnä arjessa ja saman katon alla. Tärkeintä ei ole sinänsä se biologia vaan se, että lapsella olisi vain yksi koti, jossa ne läheisimmät ihmiset asuvat.

Romanttinen suhde on usein se seikka, joka saa vanhemmat haluamaan sinne saman katon alle. Jos toinen vanhempi on vain "ihan ok tyyppi" niin ei sen kanssa välttämättä halua asua. Vaikea selittää, mutta kyllä se romanttinen suhde (tai ennemminkin rakastavat välit vanhempien välillä..) tuo lapsen elämään lisäarvoa, itsekin nautin siitä, että vanhempani rakastavat toisiaan. Lisäksi siinä tulee parisuhteen malli (hyvä tai huono) eikä lapsen elämässä kulje esim. vaihtuvia isä- ja äitipuolia tai muita seurustelusuhteita, säätöjä tms. vaan on pysyvyyttä.

 

[QUOTE="ninaTT";27013193]Vanhemmuutta on erilaista. Ja voihan sitä myös jakaa vanhemmuutta niin, että vaikkei asuisi saman katon alla toisen vanhemman kanssa, niin lapsi asuu molempien kanssa [/QUOTE]

Ei se ole saman katon alla asumista, jos lapsen tulee vuoroviikoin mennä kahden kodin väliä. En ymmärrä, miten joku vanhempi tieten tahtoen siihen tilanteeseen haluaa, ettei saa nähdä omaa lastaan päivittäin, minusta koko ajatus on ihan ahdistava.

 

[QUOTE="vieras";27013185]Sen lisäarvon, että sitten lapsi saisi asua molempien kanssa saman katon alla.[/QUOTE]

No kyllä ihmiset nyt saman katon alla voi asua vaikkeivät olisi parisuhteessa keskenään? :O Tai en mä ainakaan ollut minkäänlaisessa romanttis- tai seksuaalissävytteisessä suhteessa siskoni tai hänen puolisonsa kanssa kun kimpassa asuttiin

Onko nyt vieraalla hieman rajoittunut näkökulma? Tarviiko ihmisten panna toisiaan että sietävät olla saman katon alla? Ja toisaalta - se, että panevat, takaako se että siellä saman katon alla viihtyvät?

 

[QUOTE="Jenis";27013197]Mä kommentoin tuota kirjoitusta, jossa "äitisi" sanoi olleensä erovanhempi 5 vuotta. Tämän pidemmälle en teidän tilannetta tiedä, tai sitä, oliko kirjoittaja oikeasti äitisi vai ei. Eli TUON KIRJOITUKSEN perusteella nokitin about 5 vuodella

Olen sekä etävanhempi, että lähivanhempi. Ja etäpoika, joka oli alle 1-vuotias kun vanhempansa erosivat, kipuilee asian kanssa edelleen (on kohta teini).[/QUOTE]

Äitini kertoi olleensa ETÄvanhempi viisi vuotta

Kyllä, kirjoittaja oli äitini. Tai ainakin se mulle niin fb:ssä väitti Voihan se olla joku ufokin.

 

[QUOTE="ninaTT";27013193]Vanhemmuutta on erilaista. Ja voihan sitä myös jakaa vanhemmuutta niin, että vaikkei asuisi saman katon alla toisen vanhemman kanssa, niin lapsi asuu molempien kanssa [/QUOTE]

Minä ymmärrän oikein hyvin, että joku haluaa etävanhemmaksi, jos se on paras tarjolla oleva vaihtoehto hankkia lapsia. Jos siis on ennestään lapseton. Mikäli taas on jo ennestään lapsia, on ne lapset sitten eri asemassa etälapsen kanssa. Uusperheissä lapset saattavat tuntea paljonkin katkeruutta siitä, jos sisaruspuolet tai esim. avioliiton kautta perheeseen tulleet sisaruspuolet saavat asua lapsen vanhemman kanssa kokoaikaisesti.

 

[QUOTE="ninaTT";27013179]Toki jos muut lapselle toitottavat, että Oikea Tapa on asua molempien biovanhempiensa kanssa (heidän tulee myös olla heteroita ja keskenään parisuhteessa, mielellään ei ylipainoisia, ei liian vanhoja eikä liian nuoria) niin lapsi herkästi imaisee sen itseensä. Onneksi meidän lähipiirissä on monimuotoisia perheitä niin ei tarvitse liikaa ressata tätä aspektia [/QUOTE]

Jos asuisit yhdessä lapsesi isän kanssa olisit varmaankin sitä mieltä että lapselle on ehdottoman hyväksi asua molempien vanhempiensa kanssa. En jaksa enää edes lukea näitä sun juttuja pidemmälle,vuodesta toiseen samat sössötykset siitä miten just sun lapsella on niin hyvin asiat kun isä ei ole kuvioissa ja itseasiassa kaikki muukin on sattumalta just lapsen parhaaks miten sun elämässä asiat on. Kato ku kenenkään muun lapset eivät voi saada nyt yhtä hyvää elämää kun eivät asu kommuuneissa ja kasva iduilla.

 

jaa, että mitä lisäarvoa lapselle tuo se, että elää vanhempiensa kanssa, joilla romanttinen suhde. Mites sä ajattelit lapsellesi selittää, et lapsia syntyy? Kylmästi vaan yhden illan panoista, mitä sitä suotta romantiikkaa kaipaamaan. Aika kylmää touhua.

 

[QUOTE="vieras";27013113]Riippuu paljon siitä, kuinka paljon lastaan tapaa. On aivan eri asia jakaa arkensa lapsensa kanssa kuin olla esim. viikonloppuisä. Lapsi kokee läheisimmäksi sen aikuisen, joka viettää hänen kanssaan eniten aikaa. Siksihän kotihoitoakin suositellaan pienille lapsille. Vannhemman ja lapsen suhde kärsii jo siitäkin, jos lapsi on päiväkodissa pitkiä päiviä. Saati jos lastaan tapaa vaikka vain joka toinen viikonloppu. Lapselle AIKA on tärkeämpää kuin laatuaika.[/QUOTE]

Kuka etävanhempi nyt suostuu mihinkään joka-toinen-vkl tapaamisiin? Ja arjessa voi olla mukana muillakin tavoin. Siis että osallistuu päiväkodin/koulun toimintaan, käy lääkärissä mukana lapsen kanssa, soittaa /tekstaa/chattailee lapsensa kanssa jne.

 

[QUOTE="ninaTT";27013225]No kyllä ihmiset nyt saman katon alla voi asua vaikkeivät olisi parisuhteessa keskenään? :O Tai en mä ainakaan ollut minkäänlaisessa romanttis- tai seksuaalissävytteisessä suhteessa siskoni tai hänen puolisonsa kanssa kun kimpassa asuttiin

Onko nyt vieraalla hieman rajoittunut näkökulma? Tarviiko ihmisten panna toisiaan että sietävät olla saman katon alla? Ja toisaalta - se, että panevat, takaako se että siellä saman katon alla viihtyvät?[/QUOTE]

Näkee, ettei sulla ole kyllä aavistustakaan, mitä onnellinen parisuhde on Sen verran valotan, että kuuluu siihen aika paljon muutakin kuin paneminen..

Ja harvempi aikuinen, työssäkäyvä ihminen asuu kimppakämpässä, eiköhän enemmistö asu siellä oman katon alla. Itse en todellakaan ole sellainen, joka alkaisi jakamaan oman kämppänsä muun kuin sen oman miehen ja lasten kanssa.

 

Kuka etävanhempi nyt suostuu mihinkään joka-toinen-vkl tapaamisiin? Ja arjessa voi olla mukana muillakin tavoin. Siis että osallistuu päiväkodin/koulun toimintaan, käy lääkärissä mukana lapsen kanssa, soittaa /tekstaa/chattailee lapsensa kanssa jne.

Kaikki nuo on ihan eri juttuja kuin se, että jakaa sen ARJEN lapsensa kanssa.

 

[QUOTE="ninaTT";27013238]Äitini kertoi olleensa ETÄvanhempi viisi vuotta

Kyllä, kirjoittaja oli äitini. Tai ainakin se mulle niin fb:ssä väitti Voihan se olla joku ufokin.[/QUOTE]

Jo, de e bara en ufo här ...

Ja tosiaan, olen ollut etävanhempana noin 5 vuotta ja sen lisäksi tietysti ydinperheen vanhempana 15 vuotta, lähivanhempana noin 10 vuotta jne.

 

jaa, että mitä lisäarvoa lapselle tuo se, että elää vanhempiensa kanssa, joilla romanttinen suhde. Mites sä ajattelit lapsellesi selittää, et lapsia syntyy? Kylmästi vaan yhden illan panoista, mitä sitä suotta romantiikkaa kaipaamaan. Aika kylmää touhua.

No ei mun olemassaoleva lapseni ole sellaisesta saanu alkunsa, eikä toiveissa oleva lapsikaan sellaisesta saa alkuansa!

Mä kerron, että jos on ihminen joka kovasti tahtoo vanhemmaksi niin siihen on useita eri polkuja :heart: Riippuen elämäntilanteesta ja ihmisestä. Ja että kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita, riippumatta siitä miten ovat alkunsa saaneet.

Sitä en ymmärrä, miksi A:n pitäisi romanttisessa mielessä rakastaa B:tä. Miksi se on hienompaa lapsen silmissä kuin se, että A & B tahtoivat kovasti lasta ja auttoivat toisiaan jotta syntyisi ihana, kaunis ja toivottu lapsi? En mä osaa ajatella, että jee, tosi hieno ja mahtava juttu, mä oon syntyny heteroseksistä pitkässä avioliitossa Mulle tärkeintä oli tieto siitä, että mä olen rakastettu lapsi ja että vanhempani olivat onnellisia saadessaan minut

 

[QUOTE="ninaTT";27013276]No ei mun olemassaoleva lapseni ole sellaisesta saanu alkunsa, eikä toiveissa oleva lapsikaan sellaisesta saa alkuansa!

Mä kerron, että jos on ihminen joka kovasti tahtoo vanhemmaksi niin siihen on useita eri polkuja :heart: Riippuen elämäntilanteesta ja ihmisestä. Ja että kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita, riippumatta siitä miten ovat alkunsa saaneet.

Sitä en ymmärrä, miksi A:n pitäisi romanttisessa mielessä rakastaa B:tä. Miksi se on hienompaa lapsen silmissä kuin se, että A & B tahtoivat kovasti lasta ja auttoivat toisiaan jotta syntyisi ihana, kaunis ja toivottu lapsi? En mä osaa ajatella, että jee, tosi hieno ja mahtava juttu, mä oon syntyny heteroseksistä pitkässä avioliitossa Mulle tärkeintä oli tieto siitä, että mä olen rakastettu lapsi ja että vanhempani olivat onnellisia saadessaan minut [/QUOTE]

No minusta taas olis ollut kauheaa lapsena nähdä, että toinen vanhemmistani ei halua asua mun kanssa saman katon olla.

 

[QUOTE="vieras";27013262]Ja harvempi aikuinen, työssäkäyvä ihminen asuu kimppakämpässä, eiköhän enemmistö asu siellä oman katon alla. Itse en todellakaan ole sellainen, joka alkaisi jakamaan oman kämppänsä muun kuin sen oman miehen ja lasten kanssa.[/QUOTE]

Hyvä ihminen: Se, että harvempi ihminen niin tekee, ei tarkoita, että se olisi lapselle huono juttu tai täysin mahdoton ajatus kellekään. Olet rajoittunut! Avarra maailmaasi!

Jos mä sanon, että kyllä, lapselle useampi aikuinen saman katon alla on todennäköisesti järkevämpää ja parempi asia kuin vain yksi aikuinen, niin älä tule mulle pokkana väittämään, että näiden useamman aikuisten on oltava romanttisessa suhteessa keskenään kun asia ei ole niin. Yhteisöllinen asuminen on hieno juttu

Johtopäätös siis on, että saman katon alla olevien aikuisten parisuhde ei välttämättä tuo mitään lisäarvoa lapsen elämään.

 

[QUOTE="ninaTT";27013161]No joo, lapsen on hyvä asua useamman aikuisen kanssa Nyt päästiin jo johonkin jonka voin allekirjoittaa.

Mutta mitä lisäarvoa näiden aikuisten välinen romanttinen suhde tuo?[/QUOTE]

Suurin osa ihmisistä kaipaa romanttisia suhteita elämäänsä. Jos vanhemmat ovat romanttisessa suhteessa keskenään, ei lapsi yleensä joudu keskelle pahimmassa tapauksessa vaihtuviin uusperhekuvioihin tai katselemaan vanhempiensa vaihtuvia seurustelusuhteita, uusia isäpuolia, äitipuolia ja väliaikaisia tapailuja. Elämä on vakaampaa, kun on pysyviä ihmissuhteita. Vanhemmat kun tahoillaan niitä suhteita usein kaipaavat vaikkeivät keskenään olisi romanttisessa suhteessa. Lapsi saa mallin sitoutumisesta ja hyvästä, pitkästä parisuhteesta. Tämä tietysti edellyttää, että vanhemmilla on tasapainoinen ja toimiva parisuhde.

 

[QUOTE="vieras";27013271]Kaikki nuo on ihan eri juttuja kuin se, että jakaa sen ARJEN lapsensa kanssa.[/QUOTE]

Millä tavalla se ei olisi arjen jakamista jos lapsesi asuu osan ajasta luonasi, viet kouluun/päiväkotiin, haet koulusta/päiväkodista, teet makkarakeittoa ja luet iltasatuja, käyt hammaslääkärissä, vanhempainilloissa, iltaisin höpötätte tärkeät jutut, aamulla tappelet mitä vaatteita laitetaan päälle, kinaat teinin kanssa viikkorahojen käytöstä, täytät teinin yhteishakulomaketta yhdessä, istut hiekkiksellä taaperosi kanssa ja pohdit pulujen elämän syvintä olemusta.

Ainoa asia joka erottaa etä- ja lähivanhemmuuden on rivi siellä väestörekisterissä.

 

[QUOTE="vieras";27013287]No minusta taas olis ollut kauheaa lapsena nähdä, että toinen vanhemmistani ei halua asua mun kanssa saman katon olla.[/QUOTE]

Kyllä mun vanhemmat molemmat halus mun kanssa asua saman katon alla Ja niinhän ne asukin vuosia eron jälkeen.

 

Millä tavalla se ei olisi arjen jakamista jos lapsesi asuu osan ajasta luonasi, viet kouluun/päiväkotiin, haet koulusta/päiväkodista, teet makkarakeittoa ja luet iltasatuja, käyt hammaslääkärissä, vanhempainilloissa, iltaisin höpötätte tärkeät jutut, aamulla tappelet mitä vaatteita laitetaan päälle, kinaat teinin kanssa viikkorahojen käytöstä, täytät teinin yhteishakulomaketta yhdessä, istut hiekkiksellä taaperosi kanssa ja pohdit pulujen elämän syvintä olemusta.

Ainoa asia joka erottaa etä- ja lähivanhemmuuden on rivi siellä väestörekisterissä.

No sillä tavalla, että lapsi ei asu KOKO aikaa luonasi. Et siis jaa ihan koko arkea, jaat vaan osan siitä arjesta. Kyllä siinä vaan vissi ero on.

 

[QUOTE="ninaTT";27013294]Hyvä ihminen: Se, että harvempi ihminen niin tekee, ei tarkoita, että se olisi lapselle huono juttu tai täysin mahdoton ajatus kellekään. Olet rajoittunut! Avarra maailmaasi!

Jos mä sanon, että kyllä, lapselle useampi aikuinen saman katon alla on todennäköisesti järkevämpää ja parempi asia kuin vain yksi aikuinen, niin älä tule mulle pokkana väittämään, että näiden useamman aikuisten on oltava romanttisessa suhteessa keskenään kun asia ei ole niin. Yhteisöllinen asuminen on hieno juttu

Johtopäätös siis on, että saman katon alla olevien aikuisten parisuhde ei välttämättä tuo mitään lisäarvoa lapsen elämään.[/QUOTE]

Totta kai hyvät parisuhteet tuovat lisäarvoa elämään. Sama se, onko kyseessä vaikka perhe, jossa asuu lapsi, lapsen äiti ja isovanhemmat, jolloin lapsi saa parisuhteen mallin isovanhempiensa suhteesta. Se parisuhteen mallin näkeminen. Lapsi oppii, miten sitoudutaan toiseen romanttisessa mielessä, miten toista sellaisessa suhteessa kohdellaan jne. Välttämätöntä se ei ole, mutta onhan se plussa.

 

Jo, de e bara en ufo här ...

Ja tosiaan, olen ollut etävanhempana noin 5 vuotta ja sen lisäksi tietysti ydinperheen vanhempana 15 vuotta, lähivanhempana noin 10 vuotta jne.

Moi, bara en ufo. Olisitko mieluummin asunut noiden lastesi kanssa yhdessä kaikki nuo vuodet? Minä nimittäin olisin. Ja veikkaan että lapsetkin ois diggailleet himaufoa.

Edelleen odotan vastausta siihen, miten tämä vaistovanhemmuus toimii - koskeeko se vain äitejä ja lapsia? Tätejä, serkkuja, puolisisaruksia? Biologinen vanhemmuus on ihan se ja sama, vaikka nämä usein lainatut "tutkimukset" todistavat toisin?

 

[QUOTE="ninaTT";27013276]No ei mun olemassaoleva lapseni ole sellaisesta saanu alkunsa, eikä toiveissa oleva lapsikaan sellaisesta saa alkuansa!

Mä kerron, että jos on ihminen joka kovasti tahtoo vanhemmaksi niin siihen on useita eri polkuja :heart: Riippuen elämäntilanteesta ja ihmisestä. Ja että kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita, riippumatta siitä miten ovat alkunsa saaneet.

Sitä en ymmärrä, miksi A:n pitäisi romanttisessa mielessä rakastaa B:tä. Miksi se on hienompaa lapsen silmissä kuin se, että A & B tahtoivat kovasti lasta ja auttoivat toisiaan jotta syntyisi ihana, kaunis ja toivottu lapsi? En mä osaa ajatella, että jee, tosi hieno ja mahtava juttu, mä oon syntyny heteroseksistä pitkässä avioliitossa Mulle tärkeintä oli tieto siitä, että mä olen rakastettu lapsi ja että vanhempani olivat onnellisia saadessaan minut [/QUOTE]

Eli lapsia vaan tehdään, kun joku oikein kovasti sitä haluaa. Mites se on lapsilähtöistä, jos se lähtee vanhemman tarpeesta saada lapsi? Toki, perinteisestikin näin monesti on, mutta tossa sun "mallissasi" kuulosta aika laskelmoidulta koko lapsen hankinta. SÄ, et osaa ajatella ed. mainittua niin. Mutta kuules, suurin osa lapsukaisista juuri niin ajattelee. Vanhempien keskinäinen rakkaus ja suhde luo pieneen lapseen perusturvaa. Jos se jostain syystä on jäänyt kehittymättä, on sitä vaikea ymmärtääkään.
Ja myös minä opiskelen yliopistossa, psykologiaa peräti

 

[QUOTE="vieras";27013322]No sillä tavalla, että lapsi ei asu KOKO aikaa luonasi. Et siis jaa ihan koko arkea, jaat vaan osan siitä arjesta. Kyllä siinä vaan vissi ero on.[/QUOTE]

Amen.

Ja itse kullekin yksi, pysyvä koti on aika tärkeä. Miksi sellainen on vanhemmilla, mutta ei lapsilla?

 

[QUOTE="vieras";27013297]Suurin osa ihmisistä kaipaa romanttisia suhteita elämäänsä. Jos vanhemmat ovat romanttisessa suhteessa keskenään, ei lapsi yleensä joudu keskelle pahimmassa tapauksessa vaihtuviin uusperhekuvioihin tai katselemaan vanhempiensa vaihtuvia seurustelusuhteita, uusia isäpuolia, äitipuolia ja väliaikaisia tapailuja. Elämä on vakaampaa, kun on pysyviä ihmissuhteita. Vanhemmat kun tahoillaan niitä suhteita usein kaipaavat vaikkeivät keskenään olisi romanttisessa suhteessa. Lapsi saa mallin sitoutumisesta ja hyvästä, pitkästä parisuhteesta. Tämä tietysti edellyttää, että vanhemmilla on tasapainoinen ja toimiva parisuhde.[/QUOTE]

Miksi vain pitkä romanttinen suhde olisi hyvä?

Ei sinne kotiin tarvitse kutsua jokaista ohikulkevaa miestä ketä tahtoo kiksauttaa tai kenen kanssa tahtoo mennä kynttiläillalliselle. Kyllä sellasia asioita voi tehdä vaikkei asuisi saman katon alla. Mun mielestä kuulostaa tuon perusteella siltä, että kannattaisi välttää pitkiä parisuhteita - koska sitten ku rymisee niin rymisee kunnolla, ja menee kodin lisäksi perhesuhteetkin uudelleen jakoon.

Mä arvelisin, että lapsellani on aika hyvä käsitys pysyvistä ihmissuhteista, vaikka mulla on ollut sutinaa silloin tällöin. Kun en mä muuta ihmisen kanssa yhteen siksi, että mä tykkään siitä. Sitten ei myöskään tarvitse muuttaa erilleen kun se tykkääminen loppuu. Lapsi tietää, että kun on perhettä niin se on ja pysyy. On isovanhemmat, serkut, tädit, enot, äiti ja isä.

En mä oikeasti vastusta ydinperheitä millään tapaa, mutta tuon vain esille, että kaikille se ei sovi eikä se ole ylivertainen muihin perhemalleihin verrattuna Ydinperheen suuria heikkouksia on se, että se perustuu kahden, ei toistensa kanssa sukua olevan aikuisen välisiin tunteisiin. Kun ne tunteet ei pelaakaan oikein, niin koko hela hoito menee ruttuun.

 

[QUOTE="ninaTT";27013294]Hyvä ihminen: Se, että harvempi ihminen niin tekee, ei tarkoita, että se olisi lapselle huono juttu tai täysin mahdoton ajatus kellekään. Olet rajoittunut! Avarra maailmaasi!

Jos mä sanon, että kyllä, lapselle useampi aikuinen saman katon alla on todennäköisesti järkevämpää ja parempi asia kuin vain yksi aikuinen, niin älä tule mulle pokkana väittämään, että näiden useamman aikuisten on oltava romanttisessa suhteessa keskenään kun asia ei ole niin. Yhteisöllinen asuminen on hieno juttu

Johtopäätös siis on, että saman katon alla olevien aikuisten parisuhde ei välttämättä tuo mitään lisäarvoa lapsen elämään.[/QUOTE]

Mielestäni sinä olet nyt rajoittuneempi, etkä edes vastaile mun kysymyksiin vaan lähdet vrs-huutomerkkilinjalle kun tulee hankala paikka

Äidin ja isän välinen suhde on lapsen koti. Olettaen, että äiti ja isä on molemmat henkisesti terveitä ihmisiä. Ja onko sulla siis lapsen isä siellä sun kanssa saman katon alla? Sittenhän se on eri juttu ja lapsi saa asua sekä äidin, että isän kanssa saman katon alla. Mutta jos ei, niin miten ihmeessä joku ihminen suostuu tekemään lapsen, mutta ei sitten halua sen lapsen kanssa asua saman katon alla? Miten joku voi elää ilman lastaan siinä omassa arjessa ihan tietentahtoen?

Yhteisöllinen asuminen on minun mielestäni sitä, ettei osata itsenäistyä ja asua yksin. En edes opiskeluaikana halunnut solukämpppiin, kun halusin sitä omaa rauhaa ja itsenäisyyttä. Tekeekö se minusta ja maailmankuvastani suppean? Kerrotko, että miten?