NinaTT uudessa kaksplussassa, onko joku lukenut

[QUOTE="ninaTT";27013006]Miksi se olisi kärsimystä, ettei näe toista vanhempaansa päivittäin? Ei tuo lapsi näe tätiäänkään päivittäin, ja usein on ikävä, mutta mun on silti hankala käyttää sanaa kärsimys siinä.

Niin, kysyin, että missä näet kärsimystä. Sinä kerroit missä näet kärsimystä. Minun mielestäni kyseisessä tilanteessa kärsimys on ehkä turhan vahva sana.[/QUOTE]

Kokemukset on subjektiivisia. Eroperheen lapsi voi kärsiä siitä, ettei näe enää vaikka isäänsä yhtä usein kuin aiemmin ja suhteesta voi tulla etäinen. Jos isä perustaa uuden perheen, voi olla kova pala, että sisaruspuolet saavat asua isän kanssa ja itse on se etälapsi. Jos on tarkoituksena, että kumpikin vanhempi on lapselle yhtä turvallisia ja läheisiä aikuisia, ei siihen tietenkään päästä, jos ei kummankin vanhemman kanssa vietä runsaasti arkea. Kulttuurikin vaikuttaa. Kun näkee muilla olevan kaksi vanhempaa arjessa, voi tuntea surua siitä, ettei itsellä ole.

 

[QUOTE="vieras";27012993]En ole koskaan kuullut lapsesta, jota harmittaisi yksi koti. Päinvastoin taas lukuisia. En ymmärrä, miksi kieltää ideaali siksi, ettei se sovi omaan tilanteeseen. Lapsella voi olla asiat ihan hyvin vaikkei joka asiassa pystyisi parhaaseen ratkaisuun. Etävanhemmuus ei vain ole sama asia kuin lähivanhemmuus. Vanhempi-lapsi-suhteesta muodostuu aivan erilainen, kun toinen vanhemmista ei ole jatkuvasti läsnä arjessa.[/QUOTE]

Mistä olet saanut päähäsi että etävanhempi ei olisi mukana lapsen arjessa? Olen itse ollut etävanhempi viitisen vuotta ja yhtä lailla olin mukana lapsen arjessa kuin lähivanhempana. Etävanhemmuus ei eroa lähivanhemmuudesta muilta osin paitsi että ympäristöllä ja viranomaisilla ihan oudot käsitykset mistä on kyse

 

[QUOTE="vieras";27013013]Surullista, että toiset tarvitsee jonkun kirjan kasvattaakseen lasta. Todellista "vaistovanhemmuutta" tai muuta löysää lätinää taas oikeen tuutin täydeltä..[/QUOTE]

No en mä kirjaa varsinaisesti tarvitse Sen sijaan on aivan luontevaa ja luonnollista, että ihminen tarvitsee kokemusta ennen kun on jossakin hyvä. Muiden kokemusten kautta oppiminen on hyvin luontevaa ja luonnollista. Jos ei lähipiirissä ole ketään hyvää, niin kirja on loistava tapa paikata sitä!

Eniten hyötyä kirjoista on ollut siinä, että olen oppinut POIS haitallisista malleista, jota yhteiskuntamme on täynnä On pitänyt siis pyyhkiä tyhjäksi ennakko-oletuksia ja huonoja malleja.

 

:wave:

Toivoin joulupukilta vanhemmilleni avioeroa. :|

(Toisaalta, meillä oli kyllä enemmän kuin yksi koti, mutta seilattiin sitten niiden väliä koko lössi...)

Mäkin olen kasvanut persiilleen menneessä ydinperheessä, ja toivoin että vanhempani olisivat älynneet erota. Isäni oli kuitenkin ihan virallisesti hullu, ja olen siinä uskossa että ns. terveiden vanhempien lapset keskimäärin tahtovat asua molempien vanhempiensa kanssa samassa, yhteisessä kodissa. Tästä varmaan löytyy ihan tutkittuakin tietoa, jos tahtoo etsiä.

 

[QUOTE="vieras";27013051] Kulttuurikin vaikuttaa. Kun näkee muilla olevan kaksi vanhempaa arjessa, voi tuntea surua siitä, ettei itsellä ole.[/QUOTE]

Tämän takia onkin hienoa, että nykyään hyväksytään jo monimuotoisempia perheitä. Meillä on lähipiirissä perheitä joissa on vain äiti, toisissa äiti ja isä, joissakin äiti ja äidin puoliso, joissakin on kaksi äitiä tai kaksi isää... Monella on jo useampiakin vanhempia, kun kuvaan astuneet uudet puolisot ovat ottaneet sosiaalisen vanhemman aseman.

 

[QUOTE="ninaTT";27013006]Miksi se olisi kärsimystä, ettei näe toista vanhempaansa päivittäin? Ei tuo lapsi näe tätiäänkään päivittäin, ja usein on ikävä, mutta mun on silti hankala käyttää sanaa kärsimys siinä.

Niin, kysyin, että missä näet kärsimystä. Sinä kerroit missä näet kärsimystä. Minun mielestäni kyseisessä tilanteessa kärsimys on ehkä turhan vahva sana.[/QUOTE]

Siksi, että ainakin minulle olisi tullut ihan älytön ikävä jos toinen vanhemmistani olisi asunut muualla. Täti on ihan eri kuin oma isä tai äiti, en minä ole asunut ensimmäisestä elinpäivästä asti tätini kanssa vaan äitini ja isäni. Harvempi vanhempi asuu siskonsa kanssa yhdessä kun tulee raskaaksi

Kärsii siis siinä mielessä, että toinen vanhempi ei ole arjessa läsnä. Ja itse sen kärsiä-sanan otit tähän, itse olisin voinut käyttää esim. sitä, että lapsi ei ole niin onnellinen kuin...

 

[QUOTE="ninaTT";27013042]NO EI! Ei lähde. Mä en etsi mitään kumppania siinä mielessä (vanhemmuuskumppania kylläkin, ei siihen mitään romantiikkaa tartte sotkea ) enkä ymmärrä miksi pitäisi.

Se, että joku ei ole kusipää, ei muuten ihan riitä siihen, että olisi hyvä ja kestävä parisuhde.[/QUOTE]

Vanhempien parisuhde on siinä mielessä ideaali, että siinä saa myös parisuhteen mallin ja monille on tärkeää vanhempiensa rakastavan toisiaan. Vielä tärkeämpää on kuitenkin, että vanhemmat asuvat yhdessä tai lähekkäin ja tulevat keskenään toimeen.

 

[QUOTE="ninaTT";27013059]No en mä kirjaa varsinaisesti tarvitse Sen sijaan on aivan luontevaa ja luonnollista, että ihminen tarvitsee kokemusta ennen kun on jossakin hyvä. Muiden kokemusten kautta oppiminen on hyvin luontevaa ja luonnollista. Jos ei lähipiirissä ole ketään hyvää, niin kirja on loistava tapa paikata sitä!

Eniten hyötyä kirjoista on ollut siinä, että olen oppinut POIS haitallisista malleista, jota yhteiskuntamme on täynnä On pitänyt siis pyyhkiä tyhjäksi ennakko-oletuksia ja huonoja malleja.[/QUOTE]

Lähipiirissä ei ole "ketään hyvää"? Eikö koko vaistovanhemmuuden pointti ole se, että se on vaistonomaista, eikä opeteltua? Mä en tiedä mitä noi haitalliset mallit on, ehkä voit tuota ajatusta vähän avata?

 

[QUOTE="ninaTT";27013042]NO EI! Ei lähde. Mä en etsi mitään kumppania siinä mielessä (vanhemmuuskumppania kylläkin, ei siihen mitään romantiikkaa tartte sotkea ) enkä ymmärrä miksi pitäisi.

Se, että joku ei ole kusipää, ei muuten ihan riitä siihen, että olisi hyvä ja kestävä parisuhde.[/QUOTE]

Tuo kusipää oli kärjistys, jos et ymmärtänyt. Ja kyllä lähtee, jos ajatellaan miten halutaan toimia lapsen PARHAAKSI. Ja romantiikka siksi, että yleisemminhän äiti ja isä asuvat saman katon alla, jos he ovat parisuhteessa ja parisuhde ei oikein toimi ilman sitä romantiikkaa

Mutta tässä varmaankin on se meidän toinen ero; sinä et koe, että sinulta olisi yh-äidin lapsena puuttunut mitään, mutta minä ydinperheen lapsena tiedän, että mitä sinulla olisi voinut parhaassa tilanteessa olla. Enkä väheksy yhtään yh-vanhempia tällä, mutta jos lapsen parasta katsotaan niin se on silti ne onnelliset, yhdessä elämäänsä jakavat vanhemmat sen saman katon alla.

 

[QUOTE="vieras";27013077]Siksi, että ainakin minulle olisi tullut ihan älytön ikävä jos toinen vanhemmistani olisi asunut muualla. Täti on ihan eri kuin oma isä tai äiti, en minä ole asunut ensimmäisestä elinpäivästä asti tätini kanssa vaan äitini ja isäni. Harvempi vanhempi asuu siskonsa kanssa yhdessä kun tulee raskaaksi

Kärsii siis siinä mielessä, että toinen vanhempi ei ole arjessa läsnä. Ja itse sen kärsiä-sanan otit tähän, itse olisin voinut käyttää esim. sitä, että lapsi ei ole niin onnellinen kuin...[/QUOTE]

No minun lapseni ei ikinä ole asunut isänsä kanssa saman katon alla, sen sijaan hän kyllä syntyi kotiin jossa tätinsäkin asui Asuimme kimppakämpässä, minä ja sisko perheineen, kun lapsi syntyi

Kaikki on kiinni näkökulmasta. Jos ei ole koskaan asunut isänsä kanssa niin miten osaisi surra sitä, ettei asu, sen enempää kun että ei asu sen läheisen tätinsä kanssa?

Kyllä, halusin tietää millä tavalla lapsi siitä kärsii. Onko summa summarum nyt se, että hän ei kärsi siitä, ettei asu molempien biovanhempiensa kanssa?

 

Mistä olet saanut päähäsi että etävanhempi ei olisi mukana lapsen arjessa? Olen itse ollut etävanhempi viitisen vuotta ja yhtä lailla olin mukana lapsen arjessa kuin lähivanhempana. Etävanhemmuus ei eroa lähivanhemmuudesta muilta osin paitsi että ympäristöllä ja viranomaisilla ihan oudot käsitykset mistä on kyse

Riippuu paljon siitä, kuinka paljon lastaan tapaa. On aivan eri asia jakaa arkensa lapsensa kanssa kuin olla esim. viikonloppuisä. Lapsi kokee läheisimmäksi sen aikuisen, joka viettää hänen kanssaan eniten aikaa. Siksihän kotihoitoakin suositellaan pienille lapsille. Vannhemman ja lapsen suhde kärsii jo siitäkin, jos lapsi on päiväkodissa pitkiä päiviä. Saati jos lastaan tapaa vaikka vain joka toinen viikonloppu. Lapselle AIKA on tärkeämpää kuin laatuaika.

 

[QUOTE="vieras";27012279]Ja kuka niin tekee? Siis on väenvängällä tavallinen? Mitä se edes tarkoittaa?

Mielestäni hihhulittomat vanhemmat on niitä, jotka uskoo itseensä vanhemmuudessa. Ja jotka eivät koe tarvitsevansa ulkopuolista "lahkoa" opettamaan, miten sitä vanhemmuutta harjoitetaan. Itse luotan itseeni, että osaan kyllä toimia oikein lapseni kanssa tilanteessa kuin tilanteessa. Jos joskus tulee eteen kinkkisiä juttuja, niin kyselen äidiltäni tai ystäviltäni, mitä tekisivät, mutta ei ole käynyt mielessä alkaa aihetta opiskella. Ja koska lapseni on ilmeisen onnellinen ja hyvinvoiva, niin miksi pitäisi muuttaa omia menetelmiäni?[/QUOTE]

Juuri näin.

 

Mistä olet saanut päähäsi että etävanhempi ei olisi mukana lapsen arjessa? Olen itse ollut etävanhempi viitisen vuotta ja yhtä lailla olin mukana lapsen arjessa kuin lähivanhempana. Etävanhemmuus ei eroa lähivanhemmuudesta muilta osin paitsi että ympäristöllä ja viranomaisilla ihan oudot käsitykset mistä on kyse

Eli sä et ole "hyvä"? Kun juuri mainittiin, että NinaTT lukee aiheeseen liittyviä kirjoja siksi, kun hänen lähipiirissään ei ollut "ketään hyvää" esimerkkiä...

Ja todellakin etävanhemmuus ja lähivanhemmuus eroavat toisistaan. Olen elänyt uusperheessä kohta 10 vuotta, eli varmaan olen ihan senioriteetin suomalla oikeudella kypsä näin sanomaan.

 

[QUOTE="vieras";27013103]Tuo kusipää oli kärjistys, jos et ymmärtänyt. Ja kyllä lähtee, jos ajatellaan miten halutaan toimia lapsen PARHAAKSI. Ja romantiikka siksi, että yleisemminhän äiti ja isä asuvat saman katon alla, jos he ovat parisuhteessa ja parisuhde ei oikein toimi ilman sitä romantiikkaa

Mutta tässä varmaankin on se meidän toinen ero; sinä et koe, että sinulta olisi yh-äidin lapsena puuttunut mitään, mutta minä ydinperheen lapsena tiedän, että mitä sinulla olisi voinut parhaassa tilanteessa olla. Enkä väheksy yhtään yh-vanhempia tällä, mutta jos lapsen parasta katsotaan niin se on silti ne onnelliset, yhdessä elämäänsä jakavat vanhemmat sen saman katon alla.[/QUOTE]

Minä elin 2/3 lapsuudestani ydinperheessä, kiitos kysymästä vain Tiedän siis kyllä minkälaista on asua ydinperheessä. Vanhempieni avioero oli rankka paikka, mutta jos se olisi sujunut jouhevammin, niin en kyllä näe mitään suurta ongelmaa siinä, että minulla oli sitten kaksi kotia. Oikeastaan se oli ihan kivaa

Minä en suoraansanottuna usko, että biovanhempien ja lasten muodostama perhe olisi välttämättä se ainoa paras perhemuoto. Totta kai lapsella on hyvä olla useampia aikuisia ympärillään ja yhteisöasuminen on järkevää, mutta mitä lisäarvoa isän ja äidin välinen romanttinen suhde tuo?

 

[QUOTE="ninaTT";27013105]No minun lapseni ei ikinä ole asunut isänsä kanssa saman katon alla, sen sijaan hän kyllä syntyi kotiin jossa tätinsäkin asui Asuimme kimppakämpässä, minä ja sisko perheineen, kun lapsi syntyi

Kaikki on kiinni näkökulmasta. Jos ei ole koskaan asunut isänsä kanssa niin miten osaisi surra sitä, ettei asu, sen enempää kun että ei asu sen läheisen tätinsä kanssa?

Kyllä, halusin tietää millä tavalla lapsi siitä kärsii. Onko summa summarum nyt se, että hän ei kärsi siitä, ettei asu molempien biovanhempiensa kanssa?[/QUOTE]

Voi "kärsiä" siitä, että biovanhemman luo pitää reissata kotoaan tietyin väliajoin. On se aina parempi, että lapsella on vähintään kaksi yhtä läheistä aikuista (jos toiselle esim. tapahtuu jotain). Lapsen on hyvä asua useamman ihmisen perheessä ja nähdä arjessa useita läheisiä aikuisia.

 

[QUOTE="Jenis";27013130]Eli sä et ole "hyvä"? Kun juuri mainittiin, että NinaTT lukee aiheeseen liittyviä kirjoja siksi, kun hänen lähipiirissään ei ollut "ketään hyvää" esimerkkiä...

Ja todellakin etävanhemmuus ja lähivanhemmuus eroavat toisistaan. Olen elänyt uusperheessä kohta 10 vuotta, eli varmaan olen ihan senioriteetin suomalla oikeudella kypsä näin sanomaan.[/QUOTE]

Senioriteetin? Äitini on elänyt erovanhemmuutta jo 12 vuotta, YOU LOSE!!!

Oletko ollut sekä etävanhempi, että lähivanhempi?

 

[QUOTE="ninaTT";27013105]No minun lapseni ei ikinä ole asunut isänsä kanssa saman katon alla, sen sijaan hän kyllä syntyi kotiin jossa tätinsäkin asui Asuimme kimppakämpässä, minä ja sisko perheineen, kun lapsi syntyi

Kaikki on kiinni näkökulmasta. Jos ei ole koskaan asunut isänsä kanssa niin miten osaisi surra sitä, ettei asu, sen enempää kun että ei asu sen läheisen tätinsä kanssa?

Kyllä, halusin tietää millä tavalla lapsi siitä kärsii. Onko summa summarum nyt se, että hän ei kärsi siitä, ettei asu molempien biovanhempiensa kanssa?[/QUOTE]

Kyllä lapsi osaa surra, jos sitä isää tai äitiä ei arjessa läsnä ole, jossain vaiheessa se tulee vastaan. Ja jos ei heti pienestä asti siitä ymmärrä niin koulussa viimeistään. Ja tokihan sen kanssa oppii elämään ja sen hyväksyy kun ei ole vaihtoehtoa, mutta ihan varmasti lapselta kysyttäessä hän sanoisi, että olispa kiva jos iskä/äiskäkin asuisi minun kanssani.

 

[QUOTE="ninaTT";27013059]No en mä kirjaa varsinaisesti tarvitse Sen sijaan on aivan luontevaa ja luonnollista, että ihminen tarvitsee kokemusta ennen kun on jossakin hyvä. Muiden kokemusten kautta oppiminen on hyvin luontevaa ja luonnollista. Jos ei lähipiirissä ole ketään hyvää, niin kirja on loistava tapa paikata sitä!

Eniten hyötyä kirjoista on ollut siinä, että olen oppinut POIS haitallisista malleista, jota yhteiskuntamme on täynnä On pitänyt siis pyyhkiä tyhjäksi ennakko-oletuksia ja huonoja malleja.[/QUOTE]

Voi voi lapsi rukka. Kannattais sitten lukaista vaikka psykologian oppikirjoja tai muuta tieteellistä kirjallisuutta, eikä jotain höpönlöpö pseudokirjallisuutta. Hukkaan heitettyä aikaa toi sun pänttäämises.

Eikä kukaan voi taata noiden sun metodien toimimista, aikaisintaan voit sitten myöhemmin kysellä lapseltas mitkä niitä traumoja aiheutti tai oli aiheuttamatta. Ite veikkaan tollaseen julkisuushakuisen "julkierilaisuus-tissi-lehdenkannessa-perheen" stigman tuntuvan aika kurjalta tulevaisuudessa.

 

[QUOTE="vieras";27013140]Voi "kärsiä" siitä, että biovanhemman luo pitää reissata kotoaan tietyin väliajoin. On se aina parempi, että lapsella on vähintään kaksi yhtä läheistä aikuista (jos toiselle esim. tapahtuu jotain). Lapsen on hyvä asua useamman ihmisen perheessä ja nähdä arjessa useita läheisiä aikuisia.[/QUOTE]

No joo, lapsen on hyvä asua useamman aikuisen kanssa Nyt päästiin jo johonkin jonka voin allekirjoittaa.

Mutta mitä lisäarvoa näiden aikuisten välinen romanttinen suhde tuo?

 

[QUOTE="ninaTT";27013105]No minun lapseni ei ikinä ole asunut isänsä kanssa saman katon alla, sen sijaan hän kyllä syntyi kotiin jossa tätinsäkin asui Asuimme kimppakämpässä, minä ja sisko perheineen, kun lapsi syntyi

Kaikki on kiinni näkökulmasta. Jos ei ole koskaan asunut isänsä kanssa niin miten osaisi surra sitä, ettei asu, sen enempää kun että ei asu sen läheisen tätinsä kanssa?

Kyllä, halusin tietää millä tavalla lapsi siitä kärsii. Onko summa summarum nyt se, että hän ei kärsi siitä, ettei asu molempien biovanhempiensa kanssa?[/QUOTE]

Lisään vielä, että ihmettelen myös sitä, miten joku vanhempi EI haluaisi asua oman lapsen kanssa saman katon alla. Ja miten joku vielä haluaisi sellaisen ihmisen kanssa lapsen tehdä.

 

[QUOTE="vieras";27013149]Kyllä lapsi osaa surra, jos sitä isää tai äitiä ei arjessa läsnä ole, jossain vaiheessa se tulee vastaan. Ja jos ei heti pienestä asti siitä ymmärrä niin koulussa viimeistään. Ja tokihan sen kanssa oppii elämään ja sen hyväksyy kun ei ole vaihtoehtoa, mutta ihan varmasti lapselta kysyttäessä hän sanoisi, että olispa kiva jos iskä/äiskäkin asuisi minun kanssani.[/QUOTE]

Toki jos muut lapselle toitottavat, että Oikea Tapa on asua molempien biovanhempiensa kanssa (heidän tulee myös olla heteroita ja keskenään parisuhteessa, mielellään ei ylipainoisia, ei liian vanhoja eikä liian nuoria) niin lapsi herkästi imaisee sen itseensä. Onneksi meidän lähipiirissä on monimuotoisia perheitä niin ei tarvitse liikaa ressata tätä aspektia

 

Osaan rakastaa ja huolehtia lapsistani ilman mitään jonkun toisen lanseeramia aatteita. En tunne tarvetta kutsua itseäni miksikään muuksi kuin äidiksi. En usko että kukaan täysissä ruumiin ja sielun voimissa oleva henkilö olisi lopulta niin laumasielu että toimisi vastoin omaa ja perheensä parasta vain siksi kuin joku muu toimii tietyllä tavalla.

Uskon ja toivon että jokainen aikuinen osaa hahmottaa ja ajatella tekemisensä juuri sen oman tilanteensa kannalta. Se että useilla ihmisillä samankaltaiset tavat ja tottumukset toimivat hyvin arjessa eikai tee kenestäkään huonompaa ihmistä tai vanhempaa.

Mitä se tekisi minusta jos haluaisin toimia tietoisesti täysin eri tavalla kuin muut,välittämättä siitä toimiiko se oikeasti meillä vai ei? Silloinhan se olisi erikoisuuden tavoittelua,ei mitään muuta.

Joten jos joku haluaa leimata minut laumasieluksi sen tähden että käytän lapsellani kertakäyttövaippoja ja ruokailuvälineenä lusikkaa,niin siitä vaan. Mistä te tiedätte mitä olen kokeillut ennen kuin nämä ah niin laumasieluiset tavat olen hyväksi havainnut?

 

[QUOTE="ninaTT";27013136]mitä lisäarvoa isän ja äidin välinen romanttinen suhde tuo?[/QUOTE]

Sen lisäarvon, että sitten lapsi saisi asua molempien kanssa saman katon alla.

 

[QUOTE="vieras";27013166]Lisään vielä, että ihmettelen myös sitä, miten joku vanhempi EI haluaisi asua oman lapsen kanssa saman katon alla. Ja miten joku vielä haluaisi sellaisen ihmisen kanssa lapsen tehdä.[/QUOTE]

Vanhemmuutta on erilaista. Ja voihan sitä myös jakaa vanhemmuutta niin, että vaikkei asuisi saman katon alla toisen vanhemman kanssa, niin lapsi asuu molempien kanssa

 

[QUOTE="ninaTT";27013146]Senioriteetin? Äitini on elänyt erovanhemmuutta jo 12 vuotta, YOU LOSE!!!

Oletko ollut sekä etävanhempi, että lähivanhempi?[/QUOTE]

Mä kommentoin tuota kirjoitusta, jossa "äitisi" sanoi olleensä erovanhempi 5 vuotta. Tämän pidemmälle en teidän tilannetta tiedä, tai sitä, oliko kirjoittaja oikeasti äitisi vai ei. Eli TUON KIRJOITUKSEN perusteella nokitin about 5 vuodella

Olen sekä etävanhempi, että lähivanhempi. Ja etäpoika, joka oli alle 1-vuotias kun vanhempansa erosivat, kipuilee asian kanssa edelleen (on kohta teini).