NinaTT uudessa kaksplussassa, onko joku lukenut

[QUOTE="Vieras";27026863]Voi luoja vrs mitä teillä oikeen tapahtuu?!? Kaikenmaailman sekasuhteita ja panobileitä ja ilmeisesti aika avoimesti lastenkin nähden. Sun ajatusmaailma ei ihan yllä aikuisen tasolle jos et ymmärrä mikä ero on ystävyys- ja seurustelusuhteella.

Aika lujaa menee nyt.[/QUOTE]

Kannattais vähän tarkistella noita "tietoja"...

 

Mutta kuka puhui "kaiken maailman puolitutuista"...? Minä puhun läheisistä ystävistä. Ja mistä lapset yleensäkään oppii seurustelua tai sen "sääntöjä", sitä kun eivät todennäköisesti omien vanhempiensa kohdalla ainakaan olleet seuraamassa...? Tai seksisuhteita varsinkaan - niitä nyt kukaan lastensa nähden harrasta toivottavasti?

Jos vaikkapa sinkulla on lapsia muttei kumppania niin mikäli tämä sinkkuäiti harrastaa vakipanon kanssa seksiä niin tuskin hän tuo sitä ihmistä kotiinsa silloin kun lapset on kotona tai ainakaan pussaa tätä lasten nähden? Miten tämä eroaa nyt siitä? Lapsen ei kuulu mielellään aikuisenakaan hoksata, keiden kanssa vanhemmilla on ollut seksuaalinen suhde. Ellei se siis ole ilmiselvää kuten seurustelusuhteissa ja avo/avioliitossa. Ei mitään epämääräisempiä määrittelemättömiä suhteita.

 

Selasin pikaisesti kaupassa tuon lehden. Kivoja kuvia, siinä on ilmeisesti NinaTT:n tytär mutta kuka tuo toinen lapsi joka oli niissä kuvissa?

 

Miksi?

No juurihan itse sanoit että tarkoitit sellaista pusua jonka voi lapsellekin antaa. Silloinhan se on platoninen eikä sillä osoiteta romanttisia tunteita lapsen nähden.

 

Mutta kun en puhu "ystävyydestä" vaan ystävyydestä, ilman mitään hipsuja. Kulttuuriko on ainoa syy, miksi joku asia on ok ja joku ei? Ja miksi ystävyyssuhde noin vain päättyisi? Eikö se enneminkin ole todennäköistä nimenomaan seurustelusuhteissa, joissa tähdätään yhteiseen elämään ja arkeen tms...?

Se on "ystävyyttä" jos siihen liittyy romanttisia tunteita, tekoja ja ehkä seksiäkin. Ei sellainen ole tyypillistä platonista ystävyyttä. Sellainen yllätys yllätys katkeaa ihan yhtä todennäköisesti kuin tapailu tai seurustelukin. Itsehän jo sanoit ettei sellainen ystävyys eroa lasten tai aikuistenkaan silmissä seurustelusta. Ei se status sitä katkeamisalttiutta määritä vaan ne romanttiset tunteet. Et ole never ever kuullut tarinoita joissa ystävyys menee poikki kun siihen tulee liikaa romanttisia tunteita?

 

Mutta kun en puhu "ystävyydestä" vaan ystävyydestä, ilman mitään hipsuja. Kulttuuriko on ainoa syy, miksi joku asia on ok ja joku ei? Ja miksi ystävyyssuhde noin vain päättyisi? Eikö se enneminkin ole todennäköistä nimenomaan seurustelusuhteissa, joissa tähdätään yhteiseen elämään ja arkeen tms...?

No eikös se sitten ole seurustelua eikä ystävyyttä jos on romanttisia tunteita ja tekoja? Ei seurustelu tarkoita aina yhteiseen arkeen tähtäämistä. Seurustella voi vaikka koko elämänsä ilman että ikinä asuu yhdessä. Kaikki ihmissuhteet on hauraampia jos niissä on romantiikkaa. Tavallisessa kaveruudessa ei ole niin isoja tunteita pelissä.

 

[QUOTE="vieras";27027007]Se pysyvyys on aika hatara käsite. Jos ystävyys jatkuu vuosia siitä huolimatta että mukana on koko ajan romanttisia tunteita niin sitten voi jo ehkä puhua pysyvyydestä. Kaikki tietää että ystävyys katkeaa helposti jos siinä on seksuaalisuutta ja etenkin romantiikkaa mukana. Tätä lapsen ei ole mitään tarvetta nähdä. Miksei sitten voi seurustellakin jos mukana on kaikkea seurusteluun liittyvää ja jopa julkisestikin kaikki tietävät? [/QUOTE]

No jos siis puhutaan vuosista ja vuosista, voidaan puhua pysyvyydestä, yes? Ja silloin juttu ei ole niin paha? Sitä en allekirjoita, että romanttissävytteiset ystävyydet AINA olisivat tuhoon tuomittuja, koska itsellänikin on päinvastaisia kokemuksia. Mutta miksi pitäisi seurustella, jos ystävyys sujuu sellaisenaan? Koska eikö seurustelulla jo tähdätä yhteiseen elämään tms...? Ystävyyssuhteet mielestäni ovat paljon joustavempia ja pysyvämpiä.

[QUOTE="vieras";27027007]Ihan sama, onko kyseessä pusu, hali vai mikä jos siinä selkeästi osoitetaan romanttisia tunteita ja etenkin jos se kaveruus monilta muiltakin osilta muistuttaa seurustelua. Jos se on kaverillinen hellyydenosoitus jonka voisi tehdä kelle tahansa kaverille samalla tavalla niin siinä ei ole mitään pahaa. Sellaisessa tapauksessa se romantiikkakin on ok jos tosissaaan yritetään seurustelua. Ei ole varsinaisesti merkitystä, onko sinkku vai avioliitossa...lapsen ei kuulu nähdä romantiikkaa kuin parisuhteiden osapuolilta. Seksuaalisuuttakaan ei voi poissulkea koska viimeistään kouluiässä lapsi ymmärtää että romanttiseen ystävyyteen kuuluu ehkä seksikin. Eikä lapsen kuulu tietää jos vanhemmalla on seksiä muuten kuin parisuhteessa...eli siis irtosuhteissa, vakituisissa seksisuhteissa, kaverien kanssa jne..[/QUOTE]

Eli vain se suhdestatus on se autuaaksi tekevä osa...? Onko tämä nyt tutkittu tieto vai mutua? Olisi mukava lukea jotain matskua aiheesta.

Seksiä en edelleenkään sekottaisi tähän, koska se on aikuisten välinen asia ja se ei minunkaan mielestäni missään suhteessa kuulu lasten silmille.

 

Jos vaikkapa sinkulla on lapsia muttei kumppania niin mikäli tämä sinkkuäiti harrastaa vakipanon kanssa seksiä niin tuskin hän tuo sitä ihmistä kotiinsa silloin kun lapset on kotona tai ainakaan pussaa tätä lasten nähden? Miten tämä eroaa nyt siitä? Lapsen ei kuulu mielellään aikuisenakaan hoksata, keiden kanssa vanhemmilla on ollut seksuaalinen suhde. Ellei se siis ole ilmiselvää kuten seurustelusuhteissa ja avo/avioliitossa. Ei mitään epämääräisempiä määrittelemättömiä suhteita.

Onko se raja siis sittenkin seksissä? Seksualisessa suudelmassa? Pelkkä kipinä ihmisten välillä ja kaverillinen pusu on vielä ok? Lapsinäkökulmasta siis. Ja onhan siinä nyt vakipanossa ja sydänystävässä vissi ero, vai? En minä vakipanoa edes aamupalalle päästäisi, ystävän voisin vaikka luokseni majoittaakin tarvittaessa.

 

NinaTT: Miten, voi kerro miten, sä perustelet itsellesi sen, että lapsesi ei ole valmis vastuuseen pikkulegoista, mutta on sen sijaan kykenevä päättämään omasta nukkumaanmenoajastaan ja olemaan yksinään hereillä?

Jos lapsi ei ymmärrä, että ne legot siivotaan leikin jälkeen (tääkö se ongelma oli?), niin miten ihmeessä hän voi vastata itsestään?

Mä oon nyt päivän aina aika ajoin pyöritellyt tätä kuviota päässäni ja hämmästellyt.

Pikkulegot ovat oikeasti aika hankalasti siivottavia jos meinaa pitää ne järjestyksessä Toki jos kippaa kaiken pikkusälän sekaisin isoon laatikkoon niin onnistuu jo 2-3 vuotiaaltakin. Mutta mun mielestä ne on turhan arvokkaita sellaiseen. Olen nähnyt sellaisen kaaoksen muutamassa kodissa kun on legoja hankittu liikaa ja liian nuorena, ei kiitos sellaista meille

Nukkuminen on vaistonvarainen asia. Kun väsyttää, niin lapsi haluaa nukkumaan - paitsi jos hänelle opettaa, että nukkuminen on kamalaa ja rangaistus ja ties mitä. (ja poikkeus-disclaimer tähän näin, on pienen pieni vähemmistö lapsia joiden piuhat menee vähän eri paikoista, kun sanon "kaikki" niin tarkoitan aina "suurin osa lapsista, suurimman osan aikaa") Lapseni on siis osannut päättää nukkumaanmenoajoistaan jo kohdussa. Legoja siellä ei ole ollut, hän ei siis ole harjoitellut niiden sorteeraamista raskausaikana.

En ihan ymmärrä miksi tästä on noussut niin suuri haloo Että ihan ajattelin ehkä ensimmäisen puolen vuoden tai vuoden ajan kattoa itse legojen perään. Kyllä on kamalaa.

Miksi se lapsen "oikeus" ja vapaus (päättää/tehdä/toimia) ei koskekaan leikkimistä sellaisilla esineillä, joista aiheutuu sotkua? Ja jos sanaa "ei" ei kerran ole suotavaa käyttää, miten esim. noista legoista tai sotkemisasioista puhutaan lapsen kanssa?

Sanaa "ei" saa käyttää. Sen sijaan lauseen olisi syytä alkaa jollakin muulla sanalla ja sisältää hieman enemmän sanoja. Informatiiviset lauseet rulaa. Siinä missä meillä keittiössä ei saa kaataa jauhoja ympäriinsä tai ylipäätänsä itsenäisesti ruveta kokkailemaan (saa hakea pientä välipalaa jos on tarvetta, saa ottaa juotavaa, jne) niin sama koskee tiettyjä muitakin asioita. Lapsi ei osaa käyttää pyykinpesukonetta tai astianpesukonetta täysin itsenäisesti. Jne. Se, että kyseessä on "lelu" ei muuta asiaa mitenkään. Ensiksi opetellaan, sitten kun kokee ja näyttää osaavansa niin siitä vaan.

 

No jos siis puhutaan vuosista ja vuosista, voidaan puhua pysyvyydestä, yes? Ja silloin juttu ei ole niin paha? Sitä en allekirjoita, että romanttissävytteiset ystävyydet AINA olisivat tuhoon tuomittuja, koska itsellänikin on päinvastaisia kokemuksia. Mutta miksi pitäisi seurustella, jos ystävyys sujuu sellaisenaan? Koska eikö seurustelulla jo tähdätä yhteiseen elämään tms...? Ystävyyssuhteet mielestäni ovat paljon joustavempia ja pysyvämpiä.



Eli vain se suhdestatus on se autuaaksi tekevä osa...? Onko tämä nyt tutkittu tieto vai mutua? Olisi mukava lukea jotain matskua aiheesta.

Seksiä en edelleenkään sekottaisi tähän, koska se on aikuisten välinen asia ja se ei minunkaan mielestäni missään suhteessa kuulu lasten silmille.

MIKSI lasten pitäisi tietää ettei ole vain platoninen kaveruus? Ei tietysti kuulu lasten silmille mutta mites kun lapsi on vaikka kouluiässä? Onko silloinkin ok että se "ystävä" on yökylässä ja harrastetaan romantiikkaa ja seksiä? Lapsi ei ole tyhmä vaan tajuaa kyllä asioita jos herättää vaikka äidin aamulla kaverimiehen vierestä nukkumasta ja on nähnyt pussaamista ja romanttisia tunteita.

Vaikkei missään suhteessa seksi kuulukaan lapsen silmille niin kyllä jo kouluikäinen lapsi tietää että parisuhteessa olevalla vanhemmalla tai vanhemmilla on seksuaalinen suhde. Eikö siis ole haittaa jos lapsi hokaa saman asian sen "ystävän" kohdalla?

 

No eikös se sitten ole seurustelua eikä ystävyyttä jos on romanttisia tunteita ja tekoja? Ei seurustelu tarkoita aina yhteiseen arkeen tähtäämistä. Seurustella voi vaikka koko elämänsä ilman että ikinä asuu yhdessä. Kaikki ihmissuhteet on hauraampia jos niissä on romantiikkaa. Tavallisessa kaveruudessa ei ole niin isoja tunteita pelissä.

Hmmm, ahaa... Joku siinä silti mun mielestä on eri lailla. Seurustellessa on tiettyjä odotuksia, velvollisuuksia jne, kun taas ystävyys on aika vapaata, tavoitetonta ja joustavaa; nähdään kun nähdään, välillä joka päivä ja välillä kerran vuodessa jne ja tätä en pysty mieltämään seurustelusuhteeseen sopivaks.

 

Onko se raja siis sittenkin seksissä? Seksualisessa suudelmassa? Pelkkä kipinä ihmisten välillä ja kaverillinen pusu on vielä ok? Lapsinäkökulmasta siis. Ja onhan siinä nyt vakipanossa ja sydänystävässä vissi ero, vai? En minä vakipanoa edes aamupalalle päästäisi, ystävän voisin vaikka luokseni majoittaakin tarvittaessa.

Se raja on romanttisissa teoissa. Kipinää ei voi oikein välttää. Silloinhan ei voisi ollenkaan olla ystäviä. Ei tarvitse pussata ollenkaan lapsen nähden jos ei erota romanttista ja platonista pusua. Se tunne on se joka johtaa tekoon. Jos on sellainen "rakastan tuota ihmistä ja haluan pussata" olo romanttisessa mielessä niin se lähtee eri ajatuksesta kuin nopea viaton kaveripusu.

 

Hmmm, ahaa... Joku siinä silti mun mielestä on eri lailla. Seurustellessa on tiettyjä odotuksia, velvollisuuksia jne, kun taas ystävyys on aika vapaata, tavoitetonta ja joustavaa; nähdään kun nähdään, välillä joka päivä ja välillä kerran vuodessa jne ja tätä en pysty mieltämään seurustelusuhteeseen sopivaks.

Miksi siis lapsen olisi syytä tietää että vanhemmalla on romantiikkaa ystävän kanssa jos ei seurustella? Mitä iloa siitä on lapselle? Miksi hämmentää asialla jota yleisesti pidetään haitallisena jos siitä ei mitään hyötyäkään ole lapsen näkökulmasta?

 

Ostin sen lehden ja juttuhan oli ihan hyvä. Ei siinä nyt niin paljon puhuttu kiintymysvanhemmuudesta vaan se oli enemmän sellainen henkilökuva/perhekertomus. NinaTT on tosiaan hyvin kaunis Ja ilmeisesti väittely ja nettailu kulkee suvussa.

Kiitokset :flower: Oli kyllä onnistunut kuva, toivottavasti ihmiset ei luule et mä aina näytän tolta Voi saada shokin jos muhun törmää jossakin.

Ja juu, suvussa kulkee Onneks ei sentään kauheesti samoilla palstoilla pyöritä... Siinä vois jo olla liikaa!

 

[QUOTE="ninaTT";27027327]Kiitokset :flower: Oli kyllä onnistunut kuva, toivottavasti ihmiset ei luule et mä aina näytän tolta Voi saada shokin jos muhun törmää jossakin.

Ja juu, suvussa kulkee Onneks ei sentään kauheesti samoilla palstoilla pyöritä... Siinä vois jo olla liikaa![/QUOTE]

Äidilläsi oli fiksuja ajatuksia. Vaikuttaa realistiselta ja kiihkottomalta ihmiseltä.

 

[QUOTE="vieras";27012620]Ja mistä sinä tiedät, mitä monet vanhemmat ajattelevat? Onko jotain tutkimuksia tehty aiheesta? Uskon itse, että suurin osa kyllä tietää lapsensa toimivan väärin ihan sen takia, ettei vielä ymmärrä oikean ja väärän eroja.[/QUOTE]


Mä uskoisin kanssa näin, tai oon pitänyt sitä tähän asti itsestäänselvyytenä, ja tt:n ehdottama hajatelma antaisi mun mielestä kyllä aika pimeän kuvan ihmisestä... Jos niin ajattelisi, niin ei kyllä välttämättä ole ihan tarpeeksi kypsä äidiksi.

 

[QUOTE="vieras";27027274]MIKSI lasten pitäisi tietää ettei ole vain platoninen kaveruus? Ei tietysti kuulu lasten silmille mutta mites kun lapsi on vaikka kouluiässä? Onko silloinkin ok että se "ystävä" on yökylässä ja harrastetaan romantiikkaa ja seksiä? Lapsi ei ole tyhmä vaan tajuaa kyllä asioita jos herättää vaikka äidin aamulla kaverimiehen vierestä nukkumasta ja on nähnyt pussaamista ja romanttisia tunteita.

Vaikkei missään suhteessa seksi kuulukaan lapsen silmille niin kyllä jo kouluikäinen lapsi tietää että parisuhteessa olevalla vanhemmalla tai vanhemmilla on seksuaalinen suhde. Eikö siis ole haittaa jos lapsi hokaa saman asian sen "ystävän" kohdalla?[/QUOTE]

Niin no sitä en tiedä, miksi niiden tarvitsisi tietää. Tämä on kaikki pelkkää pohdintaa, ei mulla oo mitään kunnollista, valmista mielipidettä tai teoriaa tähän asiaan; mietin vasta. Joku (?) sano. että lapset aistii sen, jos kyseessä on muuta, kuin platoninen kaveruus. Ei kai niille mitään tieotustilaisuutta kukaan ajatellukaan pitää...?

Jos se kaverimies/nainen on yötä, lapsi näkee romantiikkaa jne, miten sellanen ystävyys on pahasta, mutta jos sitä kutsuu seurusteluks, se on ok? Ja toisaalta, nukkuminen ei kyllä ole seksualista millään tapaa; intiimiä kyllä, sitä en ihan kenen kanssa tahansa tekisi (en pystyisi), mutta kyllä ihan täysin platonistenkin ystävien kanssa nukkua voi lastenkin nähden.

Minusta on outoa, että lapsen on ihan ok hoksata, että äiti ja isi tai äiti/isi ja seurustelukumppani harrastaa seksiä, mutta jos kyseessä onkin ystävä, on tämä traumatisoivaa. Miksi? Miksi se suhteen määritelmä on NIIN tärkeä?

 

[QUOTE="vieras";27027305]Se raja on romanttisissa teoissa. Kipinää ei voi oikein välttää. Silloinhan ei voisi ollenkaan olla ystäviä. Ei tarvitse pussata ollenkaan lapsen nähden jos ei erota romanttista ja platonista pusua. Se tunne on se joka johtaa tekoon. Jos on sellainen "rakastan tuota ihmistä ja haluan pussata" olo romanttisessa mielessä niin se lähtee eri ajatuksesta kuin nopea viaton kaveripusu.[/QUOTE]

Siis rakkausko olikin se traumatisoiva aspekti tässä? Jos rakastan kaveriani ja haluan pussata häntä (en suudella, en nuolla kitarisoja tms), niin lapseni sekoaa ja ahdistuu? Mutta kaikki on ok, jos väitän seurustelevani kyseisen henkilön kanssa?

 

Miksi siis lapsen olisi syytä tietää että vanhemmalla on romantiikkaa ystävän kanssa jos ei seurustella? Mitä iloa siitä on lapselle? Miksi hämmentää asialla jota yleisesti pidetään haitallisena jos siitä ei mitään hyötyäkään ole lapsen näkökulmasta?

Mitä iloa lapselle on tietää vanhempiensa romantiikasta missään suhteessa? Miksi romantiikka on lapsen kannalta haitallista kestävässä ystävyyssuhteessa, mutta EI seurustelusuhteessa? Miksi hän hämmentyisi sen enempää, kun kyseessä on ystävä, kuin jos kyseessä on seurustelukumppani? Mitä hyötyä lapsen näkökulmasta on seurustelusuhteella, mitä vanhemman ystävyyssuhteella ei voisi olla?

 

Niin no sitä en tiedä, miksi niiden tarvitsisi tietää. Tämä on kaikki pelkkää pohdintaa, ei mulla oo mitään kunnollista, valmista mielipidettä tai teoriaa tähän asiaan; mietin vasta. Joku (?) sano. että lapset aistii sen, jos kyseessä on muuta, kuin platoninen kaveruus. Ei kai niille mitään tieotustilaisuutta kukaan ajatellukaan pitää...?

Jos se kaverimies/nainen on yötä, lapsi näkee romantiikkaa jne, miten sellanen ystävyys on pahasta, mutta jos sitä kutsuu seurusteluks, se on ok? Ja toisaalta, nukkuminen ei kyllä ole seksualista millään tapaa; intiimiä kyllä, sitä en ihan kenen kanssa tahansa tekisi (en pystyisi), mutta kyllä ihan täysin platonistenkin ystävien kanssa nukkua voi lastenkin nähden.

Minusta on outoa, että lapsen on ihan ok hoksata, että äiti ja isi tai äiti/isi ja seurustelukumppani harrastaa seksiä, mutta jos kyseessä onkin ystävä, on tämä traumatisoivaa. Miksi? Miksi se suhteen määritelmä on NIIN tärkeä?

Ei lapset aisti kuin ehkä ne tunteet jos niitä ei pysty peittelemään. Se ei vielä tarkoita seurustelua, romanttisia tai seksuaalisia tekoja. Etkö oikeasti näe eroa siinä että platonisesti vanhempi nukkuu ystävän vieressä eikä ole mitään tunteita eikä pusuja lapsen nähden? Jos pussailee avoimesti lapsen nähden ja vielä nukkuu vierekkäin niin ei se ihan ystävyyttä ole lapsenkaan mielessä. Isompi lapsi jo tietää seksuaalisesta suhteesta jos näkee romanttisia pusuja ja vierekkäin nukkumista eikä se ole hyväksi.
Jostain syystä en tunne ketään joka tätä pitäisi hyvänä asiana. Kertonee jotain. Useimmat ihmiset katuvat sitäkin jos liian varhain ovat kertoneet tapailusta lapsille. Etenkin jos se päättyy. Se on itsekästä ja ajattelematonta jos ei ole parisuhteessa ja pussailee silti lapsen nähden tai muuten ilmaisee romantiikkaa. Olen siihen joskus syyllistynyt ja tiedostan virheeni. Silloin ei ollut vielä vakaalla pohjalla seurustelu ja tunteet vei vaikka lapsi olisi pitänyt huomioida.

 

Tän verran vielä kommentoin tähän ihmissuhdekeskusteluun:

Suomessa ollaan aika kylmiä ja etäisiä. Monessa kulttuurissa on normaalia, että myös läheisten ystävien ja perheenjäsenten kanssa ollaan fyysisesti lähekkäin. Sylikkäin, nukutaan yhdessä, kävellään käsi kädessä ja pussataan suulle. Suomessa teinitytöille vielä tämä sallitaan, mutta sen jälkeen pitäisi olla kovin korrekti ja pitää tietty etäisyys - korkeintaan toista kätellään tai läheistä ystävää halataan pikaisesti. Ihminen kaipaa paljon läheisyyttä. Mä en usko, että meille tekisi pahaa olla vähän enemmän lähekkäin keskenämme, suhteista viis :hug:

Pitkäaikaiset ihmissuhteet ovat hyvä juttu, siitä olen minäkin samaa mieltä. Mutta toisaalta pitääkö niiden kaikkien olla lokeroitavissa? Miksi pitää tehdä selkeä raja ystävyyden ja romantiikan välille? Joku kirjoitti, että siksi, että rajat luovat turvallisuutta. Toki jos oma, kulttuurin muodostama näkemys on A niin B voi luoda turvattomuutta, mutta ei se tee B:stä absoluuttisesti huonompaa vaihtoehtoa.

Ja sit en enää hiisku sanaakaan näistä asioista :xmas: Ketjun aihe oli kuitenkin jotain ihan muuta.

 

Siis rakkausko olikin se traumatisoiva aspekti tässä? Jos rakastan kaveriani ja haluan pussata häntä (en suudella, en nuolla kitarisoja tms), niin lapseni sekoaa ja ahdistuu? Mutta kaikki on ok, jos väitän seurustelevani kyseisen henkilön kanssa?

Huoh. Et oikein nyt käsitä. Miksi sitten et myös suutelisi jos romantiikka saa näkyä? Jos lapsi huomaa romanttista tunnelmaa niin se ei ole ok jos sitä vielä vahvistetaan teoilla. Määrittelit jo sitä seurustelua tuolla. Lapsen ei pidä luulla ystävyyttä tapailuksi tai seurusteluun tähtääväksi. Jos sitä suukkoa ei edellä romanttinen tunnepurkaus niin se on vähän kuin platoninen kaveripusu.

 

[QUOTE="vieras";27027551]Huoh. Et oikein nyt käsitä. Miksi sitten et myös suutelisi jos romantiikka saa näkyä? Jos lapsi huomaa romanttista tunnelmaa niin se ei ole ok jos sitä vielä vahvistetaan teoilla. Määrittelit jo sitä seurustelua tuolla. Lapsen ei pidä luulla ystävyyttä tapailuksi tai seurusteluun tähtääväksi. Jos sitä suukkoa ei edellä romanttinen tunnepurkaus niin se on vähän kuin platoninen kaveripusu.[/QUOTE]

Ei, en todellakaan käsitä. En käsitä, mikä romantiikassa on pahaa jos A, mutta ei, jos B...? Miksi lapsi luulisi ystävyyttä muksi kuin se on ja jos luulee, eikö väärinkäsitys ole korjattavissa ihan kertomalla? Ja mikä siinä luulemisessa on niin paha asia?

 

[QUOTE="ninaTT";27027528]Tän verran vielä kommentoin tähän ihmissuhdekeskusteluun:

Suomessa ollaan aika kylmiä ja etäisiä. Monessa kulttuurissa on normaalia, että myös läheisten ystävien ja perheenjäsenten kanssa ollaan fyysisesti lähekkäin. Sylikkäin, nukutaan yhdessä, kävellään käsi kädessä ja pussataan suulle. Suomessa teinitytöille vielä tämä sallitaan, mutta sen jälkeen pitäisi olla kovin korrekti ja pitää tietty etäisyys - korkeintaan toista kätellään tai läheistä ystävää halataan pikaisesti. Ihminen kaipaa paljon läheisyyttä. Mä en usko, että meille tekisi pahaa olla vähän enemmän lähekkäin keskenämme, suhteista viis :hug:

Pitkäaikaiset ihmissuhteet ovat hyvä juttu, siitä olen minäkin samaa mieltä. Mutta toisaalta pitääkö niiden kaikkien olla lokeroitavissa? Miksi pitää tehdä selkeä raja ystävyyden ja romantiikan välille? Joku kirjoitti, että siksi, että rajat luovat turvallisuutta. Toki jos oma, kulttuurin muodostama näkemys on A niin B voi luoda turvattomuutta, mutta ei se tee B:stä absoluuttisesti huonompaa vaihtoehtoa.

Ja sit en enää hiisku sanaakaan näistä asioista :xmas: Ketjun aihe oli kuitenkin jotain ihan muuta.[/QUOTE]

Ekasta kappaleesta olen samaa mieltä ja mielestäni sellainen läheisyys lapsen nähden on hyvä asia mikä voisi toteutua kenen tahansa ystävän, sukulaisen, tutun tai muun välillä. Ei se teko vaan ne tunteet ja teko yhdessä ja se, mitä sillä viestitetään. Lapsi on jo muutenkin hyvä aistimaan kaikkea niin siinä ei enää tarvitse osoittaa lapsen nähden mitään romanttisia eleitä sellaisten ihmisten kesken joiden kanssa ei olla jonkinlaisessa seurustelusuhteessa.

Siinä on jo hämärtynyt raja ystävyyden ja muun suhteen jos on tarve romantiikkaan ja seksiin ystävän kanssa. Sitä seuraa monesti vaihe jossa etsitään paikkaa ystävyyden, tapailun, seurustelun ja kokonaan eroamisen välillä. Silloin ei ole mitään takeita pysyvyydestä. Varmaan melkein jokainen ihminen on joskus menettänyt ystävyyden sotkemalla siihen muuta. Minulla on käynyt usean miehen kanssa niin ettei toinen ole pystynyt olemaan vain ystävä. Jos lapsikin tietäisi näistä kaikista ja romantiikasta niissä niin olisi varmasti hämmentynyt. Onko tässä kulttuurissa hyväksi kutsua kaveri yöksi, harrastaa seksiä ja herätä aamulla sen vierestä kun lapsikin on kotona ja osoittaa kyläillessä romanttisia tunteita jos kyseessä on vain "kaveri"?

 

[QUOTE="vieras";27027514]Ei lapset aisti kuin ehkä ne tunteet jos niitä ei pysty peittelemään. Se ei vielä tarkoita seurustelua, romanttisia tai seksuaalisia tekoja. Etkö oikeasti näe eroa siinä että platonisesti vanhempi nukkuu ystävän vieressä eikä ole mitään tunteita eikä pusuja lapsen nähden? Jos pussailee avoimesti lapsen nähden ja vielä nukkuu vierekkäin niin ei se ihan ystävyyttä ole lapsenkaan mielessä. Isompi lapsi jo tietää seksuaalisesta suhteesta jos näkee romanttisia pusuja ja vierekkäin nukkumista eikä se ole hyväksi.
Jostain syystä en tunne ketään joka tätä pitäisi hyvänä asiana. Kertonee jotain. Useimmat ihmiset katuvat sitäkin jos liian varhain ovat kertoneet tapailusta lapsille. Etenkin jos se päättyy. Se on itsekästä ja ajattelematonta jos ei ole parisuhteessa ja pussailee silti lapsen nähden tai muuten ilmaisee romantiikkaa. Olen siihen joskus syyllistynyt ja tiedostan virheeni. Silloin ei ollut vielä vakaalla pohjalla seurustelu ja tunteet vei vaikka lapsi olisi pitänyt huomioida.[/QUOTE]

Siis se osa mitä en ymmärrä on, että miksi se suhteen määritelmä on niin tärkeä? Ja miksi se on isomman lapsen kohdalla haitallista, jos hän aavistaa jotain vanhempansa ystävyyssuhteisiin liittyen, mutta ei, jos kyseessä on seurustelu...?

Se, että tuttavasi ajattelevat kanssasi samoin, ei meillä homogeenisillä länsimaalaisilla ole kovinkaan ihmeellistä. Jonkun ihan muun kulttuurin kasvatilla ajatukset voisivat olla aika erilaiset.

En mielestäni ole saanut kunnollisia perusteluita yhteenkään MIKSI-kysymykseen vielä. Asiat ovat, kuten ovat, vain koska ovat? Mutta MIKSI? Millä perusteella?

Poistun nyt koneelta, mutta jatkaisin kyllä mieluusti keskustelua esim huomenna...? opcorn: