NinaTT! Kerrohan, miksi lasta ei saisi kiittää, kehua ja kannustaa?

Vielä nopsaa...:

Jos kehutaan itsestään selvää asiaa, niin lapselle tulee sellanen olo helposti, että "odotitsä että mä en osais? oliko tuo nyt jotenkin niin hirveän yllättävää, että mä osasinki?". Ja kun me aikuiset ei aina tiedetä mikä lapsen mielestä on helppo ja mikä hankala asia... Niin mieluummin liian vähän kehuja ku liikaa

Mä siis ikäänkuin oletan mun lapsen olevan tarpeeks hyvä enkä ilmaise olevani mitenkään erityisen ylpeä jokasesta pikkujutusta.

Mutta entä jos puhutaan ihan selkeästä saavutuksesta? Joskus opitaan se pukemisen taito, piirretään eka selkeä kuva, opitaan kirjoittamaan oma nimi tai opitaan ajamaan vaikka pyörällä? Kai silloin kuuluukin kehua lasta? Vai miten nämä asiat menee sen teorian mukaan?

:attn:

Heh, sori


Jos se on sellanen taito jonka olettais sen ikäsen muutenkin oppivan, niin eihän siinä ole mitään kehuttavaa. Lapsi joka oppii kävelemään, syö itse lusikalla... Tai isompi lapsi joka oppii pyöräilemään tai teini joka saa kokeesta hyvän arvosanan. Jos se on tavallaan oletettua, että jossakin vaiheessa sen oppii ja sitten laps oppii sen ihan normaalissa aikataulussa, niin mun mielestä ei pitäis kehua.

Sen sijaan jos vaikka lapsi oppii kävelemään, niin voidaan sitten kävellä yhdessä äidin kanssa tai leikkiä siihen liittyviä leikkejä (tyttö rakastaa kaatua mun syliin). Jos oppii lukemaan, niin voi pyytää lasta lukemaan iltasadun äidille. Jne.

Niin ja Madicken ja muut: Erityislapsista en osaa sanoa mitään Heille jokainen pieni kehitysaskel saattaa olla yllätys ja suuri saavutus.

 

Miulla niitä kiitoksia ja kehuja ryöpsähtää tuon tuosta ja täysin vilipittömästi täydestä sydämestä. Varmasti monen mielestä ihan liikaa.

Jos yrittäisin pidätellä kehuja ja piilotella tykkäämistäni, teeskentelisin. Liekkö sekään hyvä?

 

Vielä nopsaa...:

Jos kehutaan itsestään selvää asiaa, niin lapselle tulee sellanen olo helposti, että "odotitsä että mä en osais? oliko tuo nyt jotenkin niin hirveän yllättävää, että mä osasinki?". Ja kun me aikuiset ei aina tiedetä mikä lapsen mielestä on helppo ja mikä hankala asia... Niin mieluummin liian vähän kehuja ku liikaa

Mä siis ikäänkuin oletan mun lapsen olevan tarpeeks hyvä enkä ilmaise olevani mitenkään erityisen ylpeä jokasesta pikkujutusta.

Mutta entä jos puhutaan ihan selkeästä saavutuksesta? Joskus opitaan se pukemisen taito, piirretään eka selkeä kuva, opitaan kirjoittamaan oma nimi tai opitaan ajamaan vaikka pyörällä? Kai silloin kuuluukin kehua lasta? Vai miten nämä asiat menee sen teorian mukaan?

Mä ainakin käsitin niin, että pointtina on se, että tavallaan itsestäänselvistä jutuista ei tarvitse ylistää. Vaan säästää ne kehut juuri niihin oikeisiin tilanteisiin kun todella opitaan uutta ja lapsi itsekin huomaa tehneensä jotain erityistä. Luulisin että ninaTT:kin kehuu tyttöään kun hän tekee jotain uutta ja hienoa.

Tästä päästäänkin sitten siihen, että pitäisikö aina olla jotain UUTTA selkeää SAAVUTUSTA, jotta olisi tarpeeksi aihetta kehuille. Ei ihan ongelmaton ajatus tuokaan. Siitä voi seurata tunne, ettei kelpaa "tavallisena" vaan aina pitäisi saavuttaa jotain "parempaa".

Mä en näe tuota niin. Vaikeaa selittää, mutta mä olen koettanut lapselle ihan vauvasta asti viestittää sitä, että hän on hyvä ja rakas ja tärkeä juuri sellaisena kuin on. Kaikessa ei tarvitse eikä voi olla paras - tai ylipäätään hyvä -, ja jokainen meistä tekee sellaisia asioita, joista ympäristö (esim. minä tai isänsä) ei ilahdu, mutta se ei vähennä sitä meidän rakkauttamme häntä kohtaan yhtään. En siis käsittääkseni luo mitään suorituspaineita lapselle, vaan yksinkertaisesti tosiaan vahvistan sitä lapsen omaa, olemassaolevaa onnistumisentunnetta.

Ympäristö (äiti ja isä ensisijassa) on ne, joihin lapsi tekojaan (itseään) peilaa, ja vanhempien tehtävänä on selittää ja tehdä erilaisia tunteita lapselle ymmärrettävämmäksi. Jos koskaan ei kehuta eikä kielletä, lapsi on kuin eksyksissä, yrittää tavalla tai toisella tehdä jotakin, jolla saa ympäristön reagoimaan itseensä.

 

Hmmm... mä kehun kyllä itseäni aina, kun olen saanut jotain tehdyksi B) Liian vähän kehuja lapsena?

Tai sitten opit jo lapsena tuntemaan kehujen voiman .

Pitäisiköhän lapselle sitten sanoa, että nyt voitkin kehua itseäsi saavutuksestasi? =)

Saavutuksesta pitäisi saada kaikkien kehut. Joskus joutuu tyytymään vain omiinsa :'( :xmas: .

Niin, summa summarum - ehkä sitä oppii kehujen puutteessa kehumaan itseään

 

Vielä nopsaa...:

Jos kehutaan itsestään selvää asiaa, niin lapselle tulee sellanen olo helposti, että "odotitsä että mä en osais? oliko tuo nyt jotenkin niin hirveän yllättävää, että mä osasinki?". Ja kun me aikuiset ei aina tiedetä mikä lapsen mielestä on helppo ja mikä hankala asia... Niin mieluummin liian vähän kehuja ku liikaa

Mä siis ikäänkuin oletan mun lapsen olevan tarpeeks hyvä enkä ilmaise olevani mitenkään erityisen ylpeä jokasesta pikkujutusta.

Mutta entä jos puhutaan ihan selkeästä saavutuksesta? Joskus opitaan se pukemisen taito, piirretään eka selkeä kuva, opitaan kirjoittamaan oma nimi tai opitaan ajamaan vaikka pyörällä? Kai silloin kuuluukin kehua lasta? Vai miten nämä asiat menee sen teorian mukaan?

:attn:

Heh, sori


Jos se on sellanen taito jonka olettais sen ikäsen muutenkin oppivan, niin eihän siinä ole mitään kehuttavaa. Lapsi joka oppii kävelemään, syö itse lusikalla... Tai isompi lapsi joka oppii pyöräilemään tai teini joka saa kokeesta hyvän arvosanan. Jos se on tavallaan oletettua, että jossakin vaiheessa sen oppii ja sitten laps oppii sen ihan normaalissa aikataulussa, niin mun mielestä ei pitäis kehua.

Sen sijaan jos vaikka lapsi oppii kävelemään, niin voidaan sitten kävellä yhdessä äidin kanssa tai leikkiä siihen liittyviä leikkejä (tyttö rakastaa kaatua mun syliin). Jos oppii lukemaan, niin voi pyytää lasta lukemaan iltasadun äidille. Jne.

Niin ja Madicken ja muut: Erityislapsista en osaa sanoa mitään Heille jokainen pieni kehitysaskel saattaa olla yllätys ja suuri saavutus.

Mutta se, mikä on pieni askel ihmiskunnalle, on valtava askel yksilölle. Miksi lapsi ei saisi nauttia siitä, että HÄN oppi jotakin vain sen takia, että kaikki muutkin oppii sen saman?

Nuo sun esimerkit leikeistä, lukemisesta jne. - meillä toimitaan MYÖS niin, mutta ei se silti poista sitä, että haluan tukea lapsen henkilökohtaista itsetuntemusta ja omakuvaa.

 

Äidit... Eikö olisi helpompaa toimia luonnollisesti oman lapsensa kanssa, eikä kehitellä itselleen hirveitä sääntöjä, koska saa kehua ja koska kertoa rakastavansa?

 

Mä en näe tuota niin. Vaikeaa selittää, mutta mä olen koettanut lapselle ihan vauvasta asti viestittää sitä, että hän on hyvä ja rakas ja tärkeä juuri sellaisena kuin on. Kaikessa ei tarvitse eikä voi olla paras - tai ylipäätään hyvä -, ja jokainen meistä tekee sellaisia asioita, joista ympäristö (esim. minä tai isänsä) ei ilahdu, mutta se ei vähennä sitä meidän rakkauttamme häntä kohtaan yhtään. En siis käsittääkseni luo mitään suorituspaineita lapselle, vaan yksinkertaisesti tosiaan vahvistan sitä lapsen omaa, olemassaolevaa onnistumisentunnetta.

Ympäristö (äiti ja isä ensisijassa) on ne, joihin lapsi tekojaan (itseään) peilaa, ja vanhempien tehtävänä on selittää ja tehdä erilaisia tunteita lapselle ymmärrettävämmäksi. Jos koskaan ei kehuta eikä kielletä, lapsi on kuin eksyksissä, yrittää tavalla tai toisella tehdä jotakin, jolla saa ympäristön reagoimaan itseensä.

En tiedä vastasitko jotenkin mun juttuun, kun kirjoitat ettet näe asiaa niin? Mutta siis juuri näin minäkin ajattelen mitä kirjoitit, osasit pukea sen hyvin sanoiksi.
Vai ymmärtääkö osa sitten kehumisen jonain luonnottomana ylikehumisena, jota tuskin kukaan tekee.

 

ninaTT on vain niin täydellisen väärässä tässä asiassa. Kehuminen ja toruminen ovat palautteen antamista.

Lapsi vaikuttaa ympäristöön. -> Lapsi saa palautetta. -> Lapsi saa tietää miten vaikutti ympäristöönsä. -> Lapsen omakuva kehittyy.

Toivon, että vaikka ninaTT ei halua kehua, niin hän kuitenkin antaa palautetta lapselleen tai luvassa on hyvin häiriintynyt yksilö.

 

Mutta se, mikä on pieni askel ihmiskunnalle, on valtava askel yksilölle. Miksi lapsi ei saisi nauttia siitä, että HÄN oppi jotakin vain sen takia, että kaikki muutkin oppii sen saman?

Nuo sun esimerkit leikeistä, lukemisesta jne. - meillä toimitaan MYÖS niin, mutta ei se silti poista sitä, että haluan tukea lapsen henkilökohtaista itsetuntemusta ja omakuvaa.

Mun mielestä se ei tue sitä vaa vie pohjan siltä Olet rakastetumpi, halutumpi ja kivempi silloin ku osaat jotain. Saavutus itsessään ei merkitse mitään, vaa se pitää näyttää muille. Sitä rataa.

 

Mä en näe tuota niin. Vaikeaa selittää, mutta mä olen koettanut lapselle ihan vauvasta asti viestittää sitä, että hän on hyvä ja rakas ja tärkeä juuri sellaisena kuin on. Kaikessa ei tarvitse eikä voi olla paras - tai ylipäätään hyvä -, ja jokainen meistä tekee sellaisia asioita, joista ympäristö (esim. minä tai isänsä) ei ilahdu, mutta se ei vähennä sitä meidän rakkauttamme häntä kohtaan yhtään. En siis käsittääkseni luo mitään suorituspaineita lapselle, vaan yksinkertaisesti tosiaan vahvistan sitä lapsen omaa, olemassaolevaa onnistumisentunnetta.

Ympäristö (äiti ja isä ensisijassa) on ne, joihin lapsi tekojaan (itseään) peilaa, ja vanhempien tehtävänä on selittää ja tehdä erilaisia tunteita lapselle ymmärrettävämmäksi. Jos koskaan ei kehuta eikä kielletä, lapsi on kuin eksyksissä, yrittää tavalla tai toisella tehdä jotakin, jolla saa ympäristön reagoimaan itseensä.

En tiedä vastasitko jotenkin mun juttuun, kun kirjoitat ettet näe asiaa niin? Mutta siis juuri näin minäkin ajattelen mitä kirjoitit, osasit pukea sen hyvin sanoiksi.
Vai ymmärtääkö osa sitten kehumisen jonain luonnottomana ylikehumisena, jota tuskin kukaan tekee.

Juu, sun jutusta se ajatus lähti ja liikkui sitten ties minne .

 

Mä kehun kyllä saavutuksista, kun oppi lukemaan, kirjoittamaan, toi kotiin ensimmäisen kympin kokeesta, oppi pukemaan jne mutta en kehu enää 15 vuotiasta kun siivoaa huoneensa tai lukee kirjaa mutta kun tuo kotiin hyvin meneen kokeen niin edelleen kehun samoin kehuin tuota esikoista kun sai keväällä 6 ällää =)

Ja mielestäni noista on ihan kunnon kansalaisia tullu, mut voi tietysti olla että mä oon pilannu niiden elämän kehumalla itsestään selvyyksiä (ehkä NinaTTn mielestä vaikka tuo 6 ällä on itsestään selvyys hänen lapselleen, mulle ei ollut vaikka niiden eteen töitä tehtiinkin)
Kehuu mun pomokin mua hyvin tehdystä työstä vaikka sen pitäisi olla itsestään selvyys niin minäkin kehun mun alaisia.

 

Mutta se, mikä on pieni askel ihmiskunnalle, on valtava askel yksilölle. Miksi lapsi ei saisi nauttia siitä, että HÄN oppi jotakin vain sen takia, että kaikki muutkin oppii sen saman?

Nuo sun esimerkit leikeistä, lukemisesta jne. - meillä toimitaan MYÖS niin, mutta ei se silti poista sitä, että haluan tukea lapsen henkilökohtaista itsetuntemusta ja omakuvaa.

Mun mielestä se ei tue sitä vaa vie pohjan siltä Olet rakastetumpi, halutumpi ja kivempi silloin ku osaat jotain. Saavutus itsessään ei merkitse mitään, vaa se pitää näyttää muille. Sitä rataa.

Eihän se nyt niin mene. Ei se, että uudesta taidosta kehutaan ja kannustetaan haraannuttamaan sitä lisää merkitse sitä, että muuten ei olisi mitään... Ongelma kai on se, että lapsi ei osaa sisäsyntyisesti tuntea mielihyvää onnistumisistaan, vaan se peilaa vanhempien reaktioista sitä, miten homma meni. Jos vanhempi ei kiitä, lapsi pitää itseään ja ponnistelujaan arvottomina. Ulkopuolisten reaktioista syntyy mielihyväntunne, jonka lapsi oppii - ja myöhemmin kokee sen saman tunteen omaehtoisesti onnistumisestaan. Eikö nimenomaan sellainen ihminen, joka ei ole lapsena saanut vastakaikua toimilleen hae sitä hyväksyntää aikuisenakin ulkopuolisilta (kerjää kiitosta), koska tätä tunnetta ei ole opittu "ajoissa".


Muoks. Ihan yhtä lailla epäonnistumisen jälkeen voi sanoa, että ei haittaa, olet rakas ja ihana tyyppi.

 

ninaTT on vain niin täydellisen väärässä tässä asiassa. Kehuminen ja toruminen ovat palautteen antamista.

Lapsi vaikuttaa ympäristöön. -> Lapsi saa palautetta. -> Lapsi saa tietää miten vaikutti ympäristöönsä. -> Lapsen omakuva kehittyy.

Toivon, että vaikka ninaTT ei halua kehua, niin hän kuitenkin antaa palautetta lapselleen tai luvassa on hyvin häiriintynyt yksilö.

Mun on pakko olla sun kanssa samaa mieltä. Ja Sörhiksen kanssa.

Kehuminen nnistumisesta vankistaa itsetuntoa ja luo oppiselle vakaan pohjan. Se myös innostaa oppimaan lisää.
Liika kehuminen taas on ihan eri asia.

 

ninaTT on vain niin täydellisen väärässä tässä asiassa. Kehuminen ja toruminen ovat palautteen antamista.

Lapsi vaikuttaa ympäristöön. -> Lapsi saa palautetta. -> Lapsi saa tietää miten vaikutti ympäristöönsä. -> Lapsen omakuva kehittyy.

Toivon, että vaikka ninaTT ei halua kehua, niin hän kuitenkin antaa palautetta lapselleen tai luvassa on hyvin häiriintynyt yksilö.

Mun on pakko olla sun kanssa samaa mieltä. Ja Sörhiksen kanssa.

Kehuminen nnistumisesta vankistaa itsetuntoa ja luo oppiselle vakaan pohjan. Se myös innostaa oppimaan lisää.
Liika kehuminen taas on ihan eri asia.

Täysin samaa mieltä. Kyllä mä ainakin oivalsin Timpankin pointin alussa, että tyhjästä ei pidä kiittää, eli jos ei osaa laulaa, niin ei osaa, ja that's it. Mutta jos osaa, niin miksi sitä ei saisi sanoa? Eihän se, että jos asiasta kehuu, tarkoita sitä, että hehkuttaa lapsen laulutaitoa päivät pääksytysten ja kehuu sen maasta taivaaseen vailla minkäänlaista suhteellisuudentajua.

 

Niin lapset kuin aikuisetkin tarvitsevat positiivista vahvistusta.

Jos vaikka aloittaja tiskaa kotona, mies tulee kotiin, antaa pusun poskelle ja sanoo että kulta kivaa kun tiskasit ja laitoit taas hyvää ruokaa. Mikä on silloin aloittajan fiilis?
Eipä taida sanoa että mitäs siinä makeilet äijä. Vaan tulee vain hyvä olo ja kiva positiivinen tunne miestä kohtaan kun huomioi toisen tekemän askareen tai arkityön.

Vastaavasti jos mies tekee jonkun askareen tai sillä on päällä tosi kiva paita niin on mukava sanoa että kulta näytät hyvältä ja kiva kun teit tuon jutun. Se on positiivista vahvistamista, se rakentaa parisuhdetta paremmaksi ja kun tätä menetelmää sovelletaan myös lapsiin niin lapsi saa hyvän ja vankan itsetunnon ja oppii vanhempiensa parisuhteesta eväitä oman aikuiselämänsä suhteisiin.

Näin se vain menee.

Minut on kasvattanut aloittajan kaltaiset vanhemmat ja toki olen ihan normaali, mutta kaihertaa kovasti kun äiti ei edelleenkään kehu minua mistään tai tunnu olevan ylpeä. Tuntuisi hyvältä jos äiti olisi joskus sanonut että hieno vaate tai oletpa kaunis tyttö (pitää muuten paikkansa) tai hieno homma kun sait koulussa stipendin ja hyvä kun siivosit huoneesi. Myös mies kotona otti aluksi kaiken itsestäänselvyytenä, ei enää kun pyysin häntä lukemaan pari ko. aiheesta kirjoitettua kirjaa. Myöskin jos itsetuntoani olisi vahvistettu olisin laittanut kampoihin kiusaajille ja ollut jämäkämpi miestenkin/poikaystävien kanssa kun joskus on melkeinpä käytetty sumeilematta hyväksi.

Rakkaitaan tulee kehua, näihin todella kuuluvat lapset. Ap:nkin lapsi tulee aikuisena toivomaan että olisit hoitanut asiat toisin.

 

Eihän se nyt niin mene. Ei se, että uudesta taidosta kehutaan ja kannustetaan haraannuttamaan sitä lisää merkitse sitä, että muuten ei olisi mitään... Ongelma kai on se, että lapsi ei osaa sisäsyntyisesti tuntea mielihyvää onnistumisistaan, vaan se peilaa vanhempien reaktioista sitä, miten homma meni. Jos vanhempi ei kiitä, lapsi pitää itseään ja ponnistelujaan arvottomina. Ulkopuolisten reaktioista syntyy mielihyväntunne, jonka lapsi oppii - ja myöhemmin kokee sen saman tunteen omaehtoisesti onnistumisestaan. Eikö nimenomaan sellainen ihminen, joka ei ole lapsena saanut vastakaikua toimilleen hae sitä hyväksyntää aikuisenakin ulkopuolisilta (kerjää kiitosta), koska tätä tunnetta ei ole opittu "ajoissa".


Muoks. Ihan yhtä lailla epäonnistumisen jälkeen voi sanoa, että ei haittaa, olet rakas ja ihana tyyppi.

No mun mielestä, lapsia seuranneena, lapset kyllä osaavat ihan sisäsyntyisesti olla ylpeitä ittestään ja tekosistaan Ja se miten mä suhtaudun omiin tekemisiini antaa lapselle mallia. Jos mä teen jotain ja olen iloinen saavutuksestani niin lapsi näkee, että saavutuksistaan saa iloita.

Ja tietenkin mä voin reagoida tytön tekemisiin ja auttaa häntä (heh, täysin OT... tuntuu vieläkin hassulta sanoa "hän" ku on tottunu puhekielessä sanomaan "se" mutta täällä palstalla on tullu niin paljon kommenttia ku olen sanonu "se" että yritän nyt muuttaa tapojani ) näkemään se oma onnistuminen ilman kehuja.

 

Kiellätkö sie sitten senkin, että positiivinen palaute lisää oppimisotivaatiota?

 

Kiellätkö sie sitten senkin, että positiivinen palaute lisää oppimisotivaatiota?

Se, että kehutaan oppimisesta on niitä tuhoisimpia juttuja. Mitä sitä enää mitään oppimaan mitään kunnolla ja oppimisen ilosta ku voi vaa opetella ulkoa muutaman rivin pariksi minuutiksi; hakea kehut kotiin ja tehdä sitten taas jotain muuta.

Sehän näkyy kouluissa aika selvästi; oppilaat lukevat kokeita varten ja kuukauden päästä ei taas muisteta yhtikäs mitään aiheeseen liittyen.

 

Eihän se nyt niin mene. Ei se, että uudesta taidosta kehutaan ja kannustetaan haraannuttamaan sitä lisää merkitse sitä, että muuten ei olisi mitään... Ongelma kai on se, että lapsi ei osaa sisäsyntyisesti tuntea mielihyvää onnistumisistaan, vaan se peilaa vanhempien reaktioista sitä, miten homma meni. Jos vanhempi ei kiitä, lapsi pitää itseään ja ponnistelujaan arvottomina. Ulkopuolisten reaktioista syntyy mielihyväntunne, jonka lapsi oppii - ja myöhemmin kokee sen saman tunteen omaehtoisesti onnistumisestaan. Eikö nimenomaan sellainen ihminen, joka ei ole lapsena saanut vastakaikua toimilleen hae sitä hyväksyntää aikuisenakin ulkopuolisilta (kerjää kiitosta), koska tätä tunnetta ei ole opittu "ajoissa".


Muoks. Ihan yhtä lailla epäonnistumisen jälkeen voi sanoa, että ei haittaa, olet rakas ja ihana tyyppi.

No mun mielestä, lapsia seuranneena, lapset kyllä osaavat ihan sisäsyntyisesti olla ylpeitä ittestään ja tekosistaan Ja se miten mä suhtaudun omiin tekemisiini antaa lapselle mallia. Jos mä teen jotain ja olen iloinen saavutuksestani niin lapsi näkee, että saavutuksistaan saa iloita.

Ja tietenkin mä voin reagoida tytön tekemisiin ja auttaa häntä (heh, täysin OT... tuntuu vieläkin hassulta sanoa "hän" ku on tottunu puhekielessä sanomaan "se" mutta täällä palstalla on tullu niin paljon kommenttia ku olen sanonu "se" että yritän nyt muuttaa tapojani ) näkemään se oma onnistuminen ilman kehuja.

Eivät asiantuntijoiden mukaan

http://vanhemmat.mll.fi/hoivaan_ja_kasvatan/vanhempi_lapsen_itsetunnon_kehityksen_tukena.php?dir=/hoivaan_ja_kasvatan

 

Eivät asiantuntijoiden mukaan

http://vanhemmat.mll.fi/hoivaan_ja_kasvatan/vanhempi_lapsen_itsetunnon_kehityksen_tukena.php?dir=/hoivaan_ja_kasvatan

Noi on ihan vääriä asiantuntijoita Ninan mukaan, katso jenkkien juttuja ne kirjoittaa asiaa, niin kuin HÄN on monta kertaa todistellut että lukekaan englannin kielisiltä sivuilta (jos osaatte) hän osaa

 

Kiellätkö sie sitten senkin, että positiivinen palaute lisää oppimisotivaatiota?

Se, että kehutaan oppimisesta on niitä tuhoisimpia juttuja. Mitä sitä enää mitään oppimaan mitään kunnolla ja oppimisen ilosta ku voi vaa opetella ulkoa muutaman rivin pariksi minuutiksi; hakea kehut kotiin ja tehdä sitten taas jotain muuta.

Sehän näkyy kouluissa aika selvästi; oppilaat lukevat kokeita varten ja kuukauden päästä ei taas muisteta yhtikäs mitään aiheeseen liittyen.

Jos tarkoitat hauki on kala -opiskelua, niin se on kyllä ajalta ennen kehumista. Eikä vanhoina hyvinä aikoinakaan oppinut mitään sillä ja maalaisjärjellä.

 

Eivät asiantuntijoiden mukaan

http://vanhemmat.mll.fi/hoivaan_ja_kasvatan/vanhempi_lapsen_itsetunnon_kehityksen_tukena.php?dir=/hoivaan_ja_kasvatan

Noi on ihan vääriä asiantuntijoita Ninan mukaan, katso jenkkien juttuja ne kirjoittaa asiaa, niin kuin HÄN on monta kertaa todistellut että lukekaan englannin kielisiltä sivuilta (jos osaatte) hän osaa

Mä luulin, että jenkkien itsetunnolla ei saada mitään hyvää aikaa.

 

Eivät asiantuntijoiden mukaan

http://vanhemmat.mll.fi/hoivaan_ja_kasvatan/vanhempi_lapsen_itsetunnon_kehityksen_tukena.php?dir=/hoivaan_ja_kasvatan

Noi on ihan vääriä asiantuntijoita Ninan mukaan, katso jenkkien juttuja ne kirjoittaa asiaa, niin kuin HÄN on monta kertaa todistellut että lukekaan englannin kielisiltä sivuilta (jos osaatte) hän osaa

-.-

Jos jostain tehdään vakavasti otettavaa tieteellistä tutkimusta niin se tehdään mitä useimmiten englanniksi, tehtiin sitä sitten suomessa tai muualla.

Tämä nyt on sellanen asia josta ei oikein voi tehdä mitään kovinkaan tarkkaa tieteellistä tutkimusta. Tietoisuus ja minuus ovat vielä liian monimutkaisia asioita meille. Joten ihan sama melkeinpä mitä weppisivuja tänne linkittää.

Mä korjaan mun aikasempaa sanomistani: Lapsi syntyy hyvällä itsetunnolla ja jos tätä ei lähdetä rikkomaan, hän säilyttää sen. Vauvan itsetunto säilyy ja vahvistuu hyvällä hoidolla. Läheisyys ja lapsentahtisuus avainasemassa. Siihen ei kehuja tarvita.

 

http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/403526?ihmissuhteet-ystavat-kommunikointia Aika hyvä artikkeli, jossa on hyvä kultainen keskitie tähän asiaan sanottuna

 

Mä kyllä kehun lapsiani, joskus varmaan liikaakin..mutta kun esikoinen tekee kakan pottaan housujen tai lattian sijaan niin kyllä se on mulle aika HURRAA ja ei edes ole eritysilapsi.

Tosin oon kyllä nähnyt niitäkin lapsia jotka kerjäävät kehuja...