NinaTT! Kerrohan, miksi lasta ei saisi kiittää, kehua ja kannustaa?

Ja ah ne äidit, jotka näkevät aina ja kaikessa positiivista kun tekijänä on oma lapsi eikä kyetä pitämään lapselle soveliaisuuden rajoja.

Eräänkin äidin lapsi ilmoitti mielipiteensä ruuasta sellaisella sanalla mitä normaaleissa perheissä ei taatusti ruokapyödässä suvaittaisi. Ja äiti vaan vahvisti lapsen käytöstä, että "ihan oikeassa olet" ja oli sitä mieltä, että kyllä lapsikin saa mielipiteensä ilmaista.

Tietenkin saa, mutta se tapa, millä lapsi mielipiteensä ilmaisee, on vanhempien kasvatuksella säätelemää.

 

Mun mies on elävä esimerkki ihmisestä, jonka äiti on aina kehunu ja ihastellu kaikkea mitä mies on tehnyt. Kaikesta pitäis kiittää ja ihastella. "Wau, oot ihan itse tiskannut. Se oli jo toinen kerta tänä vuonna. Tosi upeeta!"

meillä vähän sama...
anoppilassa mulla on ihan tuskaa, kun siellä suunnilleen saa kehut vaikka pierasis ruokapöydässä ja kaikki mitä tekee on aivan mahtavaa ja hienoo ja vautsi vau... itse olen tottunut siihen, että jotkut asiat on vaan tehtävä ja toiset asiat on niitä, joista saa kehuja. ja itsetunto ei vois kyllä olla mulla parempi, ja sen haluan omillekin lapsilleni opettaa.

 

Just niin Ja se on jo aika pienellekin aika noloa...

Jos taasen vaikkapa 3-vuotias tulis mun luokse ja lukis mulle sujuvasti kirjan niin saattais siinä muutama "wautz" tulla :xmas: Mutta sillon se on spontaania ja oikea saavutus.

Kun lapsi syö itse tai pukee ite paidan tai piirtää sellasen sotkun paperille... Tai jos yrittää vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen kehuilla. Yrch.

Mä just yks päivä kehuin tyttöö ku puki paidan päälle.. Eikä tullu mieleenkään että ois ollu "aiheeton" kehuminen.

Tytöllä on huono motoriikka ja on ikäisiään jäljessä joten edes niin yksinkertainen asia ku paidan pukeminen, ei oo helppoo. Tähän yhdistettynä se että tytöllä on kauheen lyhyt pinna. Mutta ku hän aikansa paitaa pyöritteli, sai sen päällensä ja häntä kehuin, oli ilme todella onnellinen tytöllä Ja tällä tavalla mä kannustan tyttöö yrittämään niitä hankalia asioita uudelleenkin.

Mutta täytyy tietneki muistaa että kun on kyse erityislapsesta niin kaikki hommat ei mee niinku normisti.. Mutta halusimpa nyt kuitenki tuoda tällasenki näkökulman esille

 

Eli sen sijaan, että sanoo sennormisetin "oi ku hienosti nicopetteri"...

-Piirustuksesta voi kysellä ja jutella siitä
-Lauluun voi yhtyä tai ehdottaa seuraavaa kappaletta
-Valintoja vahvistaa (lapsi on itse ottanu kaapista säänmukaiset vaatteet; "äitikin ottaa ku ulkona on niin lämmin/kylmä/märkää")
-käyttäytyä itse niinku haluaa lapsen käyttäytyvän (mm siivoa aina itse omat jälkes heti jos haluat lapsen tekevän samoin )

Ylipäätänsä yleensä lapset kaipais enemmän sitä, että aikuiset osallistuis (tai että saisivat itse osallistua aikuisten puuhiin) ku että joku kehuu.

 

Mites tän selittäis... Jotkut asiat mistä me aikuiset lapsia kiitetään ovat lapsille ihan itsestäänselviä juttuja ja se on vähän hassu paikka kiittää. USA:ssa ollaan vuosikausia harrastettu tätä lasten itsetunnon "parantamista" ja se on johtanu kauheeseen kriisiin... Mistään vaikeasta ei voi puhua, lapsi kokee heti epäonnistuneensa jos ei olla kehumassa ja ihailemassa vaikka saavutus olis oikeasti ihan mitätön.

Nyt unohdit, että se itsetunnon parantaminen on toiminut. Jenkit ovat itsevarmoja ja haluavat voittaa, eivät pyydä anteeksi omaa olemassaoloaan tai puolustele tarvettaan syödä. Ongelma siellä on se, että ihmisiä ei opeteta kestämään kritiikkiä.

 

Mä en tiedä mitä tällä kehumattomuudella/jatkuvalla kehumisella haetaan, mutta itse ajattelen näin:

Tottakait kehun kun lapsi saa ensimmäiset pisut pottaan tai ajaa eka kertaa ilman apupyöriä, mutta tietenkään en kehu niitä asioita enään vuoden päästä. Tietenkin kehun lasta kun saa hienon kalasaaliin, mutta en kehu jos ei saa kuin pienen särjen (paitsi jos se sattuu olmaan pienokaisen ensimmäinen saalis).

Mä kyl monesti sorrun tohon, mita ninaTT tarkoitti eli helposti tulee kehuttu työntouhujen lomassa niitä piirustuksia, joita lapset tulevat mulle esittämään. Paljon paremmin olisi, jos ajan kanssa katselisin ja yhdessä mietittäisi mitä ne esittää ja onko kuva onnistunut jne., mutta kun aina ei jaksa tai yksinkertaisesti ei ole aikaa siihen :ashamed:

 

Mä en tajua miks AIKAISEMMIN KESÄLLÄ OLI PUHETTA..niin tonkaisempa uudestaan tämän esiin..miksi sun luontees on noin äkkipikainen ja vedät herneen nenään helposti joka asiasta?tuli vaan mieleen kun toissapäivänä oli puhetta täällä siitä..

Ihan siksi, koska en sen jälkeen ole huomannut NinaTT:n olleen yhtä aikaa paikalla kirjautuneena kuin itse olen ollut.

 

Mä en usko että kehumisessa tai kiittämisessä mennään metsään. Mä kiitän miestäni joka kerta kun siivoaa keittiön tai laittaa ruokaa vaikka asiassa ei ole mitään vautsivauta. Samoin kiitän lapsiani kun he pukevat aamulla vaatteet reippaasti niinkuin asiaan kuuluu. Mä kutsun sitä huomioimiseksi ja arvostuksesi heidän tekemisiään kohtaan. Samoin mua kiitetään kun olen siivonnut vaikka se on mun jokapäiväinen työni. Silloin muut osoittavat että he ovat huomanneet mtä olen tehnyt.
Että..kissa se kiitoksella elää. Voipi olla niinkin mutta musta on mukavaa että kanssaihmisiä huomioidaan.
Mä haluan kannustaa lapsiani osaaman ja oppimaan omat tapansa tehdä asioita. Vaikka ne menis ens alkuun ihan reisille ja mitään kehumista ei olis niin mä haluan kehua yritystä tai sitkeyttä tehdä asiaa mitä ei osaa.

 

Just niin Ja se on jo aika pienellekin aika noloa...

Jos taasen vaikkapa 3-vuotias tulis mun luokse ja lukis mulle sujuvasti kirjan niin saattais siinä muutama "wautz" tulla :xmas: Mutta sillon se on spontaania ja oikea saavutus.

Kun lapsi syö itse tai pukee ite paidan tai piirtää sellasen sotkun paperille... Tai jos yrittää vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen kehuilla. Yrch.

Mä just yks päivä kehuin tyttöö ku puki paidan päälle.. Eikä tullu mieleenkään että ois ollu "aiheeton" kehuminen.

Tytöllä on huono motoriikka ja on ikäisiään jäljessä joten edes niin yksinkertainen asia ku paidan pukeminen, ei oo helppoo. Tähän yhdistettynä se että tytöllä on kauheen lyhyt pinna. Mutta ku hän aikansa paitaa pyöritteli, sai sen päällensä ja häntä kehuin, oli ilme todella onnellinen tytöllä Ja tällä tavalla mä kannustan tyttöö yrittämään niitä hankalia asioita uudelleenkin.

Mutta täytyy tietneki muistaa että kun on kyse erityislapsesta niin kaikki hommat ei mee niinku normisti.. Mutta halusimpa nyt kuitenki tuoda tällasenki näkökulman esille

Tää sama pätee myös keskivertolapsiin. Jokainen tarvitsee kehuja ja pientä lasta ei vain yksinkertaisesti voi kehua liikaa.

 

Mä en usko että kehumisessa tai kiittämisessä mennään metsään. Mä kiitän miestäni joka kerta kun siivoaa keittiön tai laittaa ruokaa vaikka asiassa ei ole mitään vautsivauta. Samoin kiitän lapsiani kun he pukevat aamulla vaatteet reippaasti niinkuin asiaan kuuluu. Mä kutsun sitä huomioimiseksi ja arvostuksesi heidän tekemisiään kohtaan. Samoin mua kiitetään kun olen siivonnut vaikka se on mun jokapäiväinen työni. Silloin muut osoittavat että he ovat huomanneet mtä olen tehnyt.
Että..kissa se kiitoksella elää. Voipi olla niinkin mutta musta on mukavaa että kanssaihmisiä huomioidaan.
Mä haluan kannustaa lapsiani osaaman ja oppimaan omat tapansa tehdä asioita. Vaikka ne menis ens alkuun ihan reisille ja mitään kehumista ei olis niin mä haluan kehua yritystä tai sitkeyttä tehdä asiaa mitä ei osaa.

:flower:

 

Se pointti sijaitsee jotakuinkin siinä, että sä teet sen lapsen riippuvaiseks niistä kehuista. Ihan ku se ei olis hieno saavutus ilman kehuja. Ja lapselle olis tärkeempää, että joku osoittaa kiinnostusta ku sanoo sen auttomaattisen "oi, ompa hieno..."

Mites tän selittäis... Jotkut asiat mistä me aikuiset lapsia kiitetään ovat lapsille ihan itsestäänselviä juttuja ja se on vähän hassu paikka kiittää. USA:ssa ollaan vuosikausia harrastettu tätä lasten itsetunno "parantamista" ja se on johtanu kauheeseen kriisiin... Mistään vaikeasta ei voi puhua, lapsi kokee heti epäonnistuneensa jos ei olla kehumassa ja ihailemassa vaikka saavutus olis oikeasti ihan mitätön.

Mä muistan itsekin koulusta siellä miten aikuiset ihasteli ihan jokaista pikkuasiaa ja miten lapset eivät kestäneet kritiikkiä ja kokivat tosi rankkoja epäonnistumisen tunteita jos kaikki ei ollu "supersuperjeejee" kokoajan.

Kannustaminen on mun mielestä vähän eri asia ku kehuminen. Samoin kiittäminen tietyissä tapauksissa. Jos mä pyydän jotain ja saan sen, niin sanon kiitos. Se on sellanen käytöstapa jonka haluan näyttää tytölle. Sen sijaan jos tyttö vaikka siivoaa jälkensä leikkiensä jälkeen, niin en mä kiitä tai kehu. Se on sille ilmeisesti aika itsestään selvyys, että ne tölkit menee takasin omalle hyllylleen sen jälkeen ku on niitä lainannu Kannustamistakin on monta eri muotoa.

Mutta siis jos lasta kehuu yrittääkseen muokata hänen käyttäytymistään, niin motiivi on väärä ja tulos saattaa olla joku muu ku toivottu. Jos kehuu "hyvää" käytöstä niin se on sama ku rankaisee huonoa käytöstä. Yrittää manipuloida lapsen käyttäytymismalleja.

Jotain tohon suuntaan. Ymmärsitkö yhtään? Tuli vähän sekavasti.

KIITOS :flower: Nyt oivalsin pointtisi, se tuli silloin aiemmin (jonkun toisen keskustelun sivutuotteena) esiin ihan toisessa valossa...

*painuu takavasemmalle sulattelemaan uutta tietoa ja miettimään omaa kantaansa asiaan*

 

Jeps

Lapsille ei sais valehdella. Jos tykkää siitä, että lapsi laulaa, niin voi sanoa, että "äiti tykkää ku sä laulat" sen sijaan, että kertoo lapsen laulavan todella hienosti.

Pidätkö kirjaa noista säännöistäs. Miten ois että tekisit ihan miltä tuntuu, etkä noudattais jotain jonkun keksimää menetelmää. Vaikutat kauhean pikkumaiselta. Kaitpa se ikä suakin leipoo parempaan suuntaan.

 

Tää sama pätee myös keskivertolapsiin. Jokainen tarvitsee kehuja ja pientä lasta ei vain yksinkertaisesti voi kehua liikaa.

Juu niin on. Se kyllä on tärkeetä ihan sen itsetunnonkin kehittymisen kanssa.
Mut monelle melkee 5 vuotiaalle pidetään itsestäänselvänä sitä että pukee paidan päällensä, meillä ei vaan niin ole.

Ei mulle kyllä tulis mieleenkään että "veisin" tytöltä kaikki kehut.. :|

 

Mites tän selittäis... Jotkut asiat mistä me aikuiset lapsia kiitetään ovat lapsille ihan itsestäänselviä juttuja ja se on vähän hassu paikka kiittää. USA:ssa ollaan vuosikausia harrastettu tätä lasten itsetunnon "parantamista" ja se on johtanu kauheeseen kriisiin... Mistään vaikeasta ei voi puhua, lapsi kokee heti epäonnistuneensa jos ei olla kehumassa ja ihailemassa vaikka saavutus olis oikeasti ihan mitätön.

Nyt unohdit, että se itsetunnon parantaminen on toiminut. Jenkit ovat itsevarmoja ja haluavat voittaa, eivät pyydä anteeksi omaa olemassaoloaan tai puolustele tarvettaan syödä. Ongelma siellä on se, että ihmisiä ei opeteta kestämään kritiikkiä.

Heidän "itsetunto" ei ole tervettä, omiin saavutuksiin ja vahvuuksiin perustuvaa ylpeyttä ja itsetuntoa. Se on tyhjää ilmaa; välinpitämättömyyttä, tietämättömyyttä ja sellasta sokeeta ylpeyttä. "Arrogance", mikä se nyt sit suomeks onkaan.

Suomessa ollaan käytetty samaa metodia käänteisenä; haukutaan ja mollataan eikä mistään sais olla ylpeä.

Mun mielestä voitais jättää sekä kehut että haukut pois 99%sesti Sais olla ylpeä omista saavutuksistaan, mutta jokasesta askeleesta ei oltais kiittämässä ja kehumassa.

 

Eli sen sijaan, että sanoo sennormisetin "oi ku hienosti nicopetteri"...

-Piirustuksesta voi kysellä ja jutella siitä
-Lauluun voi yhtyä tai ehdottaa seuraavaa kappaletta
-Valintoja vahvistaa (lapsi on itse ottanu kaapista säänmukaiset vaatteet; "äitikin ottaa ku ulkona on niin lämmin/kylmä/märkää")
-käyttäytyä itse niinku haluaa lapsen käyttäytyvän (mm siivoa aina itse omat jälkes heti jos haluat lapsen tekevän samoin )

Ylipäätänsä yleensä lapset kaipais enemmän sitä, että aikuiset osallistuis (tai että saisivat itse osallistua aikuisten puuhiin) ku että joku kehuu.

Hohhoijaa sun kanssas.

 

Eli sen sijaan, että sanoo sennormisetin "oi ku hienosti nicopetteri"...

-Piirustuksesta voi kysellä ja jutella siitä
-Lauluun voi yhtyä tai ehdottaa seuraavaa kappaletta
-Valintoja vahvistaa (lapsi on itse ottanu kaapista säänmukaiset vaatteet; "äitikin ottaa ku ulkona on niin lämmin/kylmä/märkää")
-käyttäytyä itse niinku haluaa lapsen käyttäytyvän (mm siivoa aina itse omat jälkes heti jos haluat lapsen tekevän samoin )

Ylipäätänsä yleensä lapset kaipais enemmän sitä, että aikuiset osallistuis (tai että saisivat itse osallistua aikuisten puuhiin) ku että joku kehuu.

Hmmm. Huomaan toimivani aika lailla näin

 

Niin - mulla ei asiaan ole oikein kantaa, mutta usein sanon lapsilleni, että olen ylpeä heistä. Se taitaa kai olla jotain kehumisen ja kannustamisen välimaastoa.

Kiitoksia meillä kyllä jaellaan, kaikille, jokaiselle ja joka asiasta

Piti vielä lisätä, etteivät nuo ole oppineet laittamaan tavaroitaan paikoilleen, vaikka mä olen omalla esimerkilläni sekä kehotuksilla ja käskyilläkin asiaa heille opettanut. Tai sitten se vaan vaatii useamman vuoden kuin 14, kohta 11 tai 8½ vuotta

 

Ei hyvänen aika sentään.

Jos meidän leikki-ikäiset siivoaa huoneensa - tai siis KUN ne siivoaa sen niin minä kyllä sanon, että "tosi hieno juttu, hienosti siivositte". Tai että "ihanaa kun siivositte, mutta tuon voisitte vielä laittaa tuonne ja tuon tuonne". Ei olisi minusta kovin kiva suhtautua siihen niin, että niiden kuuluukin siivota se joten en sano mitään.

 

Kun saan yltiöpäisiä kehuja esim. laulustani, en uskalla enää laulaa saman ihmisen kuullen (ainakaan samaa biisiä), koska pelkään alittavani itseni (etten olekaan kehujen arvoinen). -> paineiden luominen voi estää asian toteuttamista jatkossa

Kun äitini kehui piirustustani ala-asteella kannustaakseen minua piirtämään lisää, ahdistuin, sillä ymmärsin jo silloin olevani aikalailla lahjaton kuvataiteissa. -> aiheeton kehuminen laskee kehujan arvovaltaa ja ärsyttää lasta itseään

Minulle on toitotettu pieni ikäni, kuinka viisas, älykäs, järkevä jne. olen. Kun olen joutunut tilanteisiin/tehnyt jotain vähemmän järkevää en voi kuin hämmästellä, miten älykäs ihminen voi tehdä tällaista. En ilmeisestikään ole kovin järkevä. Tai sitten olen epäonnistunut ja pahasti. -> kerta kaikkiaan p**ka tapa yrittää kannustaa lasta johonkin suuntaan vahvistamalla tiettyä piirrettä, koska johtaa epäonnistumisen jälkeen vaikeisiin itsesyytöksiin

 

Ei hyvänen aika sentään.

Jos meidän leikki-ikäiset siivoaa huoneensa - tai siis KUN ne siivoaa sen niin minä kyllä sanon, että "tosi hieno juttu, hienosti siivositte". Tai että "ihanaa kun siivositte, mutta tuon voisitte vielä laittaa tuonne ja tuon tuonne". Ei olisi minusta kovin kiva suhtautua siihen niin, että niiden kuuluukin siivota se joten en sano mitään.

No minä sanon yleensä, että aha ok, kun tulevat sanomaan siivonneensa jo. B)

 

Tässä asiassa peesaan kerrankin NinaTT:tä

Kyllä se on oikeasti palkitsevaa kun tekee jonkin asian tunteakseen tyydytystä tehdystä työstä ilman että kukaan kehuu. Minunkin mieheni on vähän sellainen että häntä pitäisi aina olla kehumassa, juuri esim. kotitöistä. Häntä pitää kehua kun on siivonnut keittiön, minä koen onnistumisen tunteen jo siitä kun näen sen siistin keittiön siivottuani sen. Myös työssä mieheni on samanlainen, hänelle on tärkeää että asiakkaat ja yhteistyökumppanit kehuvat jatkuvasti.

Tosin en tiedä mistä se johtuu että meillä on erilaiset motiivit tehdä asioita. Muistelisin että minua kyllä kehuttiin lapsena ihan mitättömistäkin jutuista.

 

Jeps

Lapsille ei sais valehdella. Jos tykkää siitä, että lapsi laulaa, niin voi sanoa, että "äiti tykkää ku sä laulat" sen sijaan, että kertoo lapsen laulavan todella hienosti.

Pidätkö kirjaa noista säännöistäs. Miten ois että tekisit ihan miltä tuntuu, etkä noudattais jotain jonkun keksimää menetelmää. Vaikutat kauhean pikkumaiselta. Kaitpa se ikä suakin leipoo parempaan suuntaan.

Oletpas sinä ruvennut nyt syvälliseen analyysiin.

Jotkut ihmiset joskus ajattelevat ennen ku toimivat. Käyvät läpi asioita päässään. Mä haluan lapselleni parasta ja sen takia teen näin. Kyse ei ole mistään sääntölistasta jota seurataan vaa asenteesta jolla kohtaat oman lapses ja muutkin ihmiset.

Mun mielestä tuntuis todella oudolta kehua tyttö ku ruoka menee suuhun. Ja tiedän myös miks se tuntuis oudolta. Onko se niin vaikea uskoa, että nää asiat myös tuntuu mun mielestä oikealta ja hyvältä? Etten seuraa mitään sääntövihkosta vaa teen niinku hyvältä tuntuu. Se ei silti estä mua miettimästä asiaa ja miettimästä miks joku tuntuu hyvältä/pahalta...

 

Miksi ei saisi kehua siitä, että lapsi laulaa/piirtää/pukee itse hienosti, jos on vilpittömästi sitä mieltä? En mä enää omaa poikaani kehu paidan päälle pukemisesta, mutta kyllä kehaisin silloin,kun hää vasta opetteli taitoa ja näki, että se oli hälle melkoinen haaste. Jos olisin siinä kohtaa ruvennut kyselemään, että osaatkos laittaa vielä housutkin jalkaan, tai sukat - eikö se olisi tuntunut lapsesta siltä, että tämä taito (=hän; lapsihan ei osaa erottaa näitä toisistaan) ei riitä, pitää yrittää vielä lisää...

Ja toinen esimerkki. 3,5-vuotias osaa hiukan lukea ja kirjoittaa, ja on oikeasti taitava laulamaan. Näistä olen häntä kehaissut, kun olen sitä mieltä tosiaan ihan vilpittömästi. Itse en näe siinä pahaa sen takia, että tiedostan äitinä realiteetit - poikani on hiukan kömpelö (osin ison kokonsa takia) eikä muutenkaan järin liikunnallinen. Ajattelen niin, että vahvuuksiensa tiedostamisella lapsi kerää sitä itsetuntoa, jonka avulla hän kestää kaatumatta heikkoutensa - tai sanoisinko haasteet, joita hänellä on.

 

Mites tän selittäis... Jotkut asiat mistä me aikuiset lapsia kiitetään ovat lapsille ihan itsestäänselviä juttuja ja se on vähän hassu paikka kiittää. USA:ssa ollaan vuosikausia harrastettu tätä lasten itsetunnon "parantamista" ja se on johtanu kauheeseen kriisiin... Mistään vaikeasta ei voi puhua, lapsi kokee heti epäonnistuneensa jos ei olla kehumassa ja ihailemassa vaikka saavutus olis oikeasti ihan mitätön.

Nyt unohdit, että se itsetunnon parantaminen on toiminut. Jenkit ovat itsevarmoja ja haluavat voittaa, eivät pyydä anteeksi omaa olemassaoloaan tai puolustele tarvettaan syödä. Ongelma siellä on se, että ihmisiä ei opeteta kestämään kritiikkiä.

Heidän "itsetunto" ei ole tervettä, omiin saavutuksiin ja vahvuuksiin perustuvaa ylpeyttä ja itsetuntoa. Se on tyhjää ilmaa; välinpitämättömyyttä, tietämättömyyttä ja sellasta sokeeta ylpeyttä. "Arrogance", mikä se nyt sit suomeks onkaan.

Suomessa ollaan käytetty samaa metodia käänteisenä; haukutaan ja mollataan eikä mistään sais olla ylpeä.

Tottakai se itsetunto perustuu omiin saavutuksiin ja vahvuuksiin ja niistä pitääkin olla ylpeä. Ei aina pidä kyseenalaistaa omaa osaamistaan. Sitä paitsi, hyvä itsetunto on vahvuus siinä missä laulutaito.

 

Hmmm... mä kehun kyllä itseäni aina, kun olen saanut jotain tehdyksi B) Liian vähän kehuja lapsena?