Neuvokaa mua, oi viisaat palstalaiset! Koirajuttua ym.

Darwinin leski

Aktiivinen jäsen
28.12.2005
23 971
0
36
Tilanne on nyt se, että mun yhtä koiraani on operoitu tossa syyskuussa. Operaatio oli sellainen mikä kuuluu kasvattajan maksettavaksi. Se maksoi 268e.

Maksoin sen luonnollisesti ensin itse, ja kasvattajan kanssa sovittiin että lähetän kuitin hänelle ja hän maksaa.

No, maksaminen venyi, venyi ja venyi. Kera ihmeellisten selitysten. Useimmiten hän sanoi maksaneensa, mutta kun kyselin että mikseivät rahat jo muutamien päivien päästä sitten kuitenkaan näy, niin hän olikin "painanut ehkä väärää nappia" maksaessaan tjsp.

No, sovittiin että hän voi tuoda sitten käteisenä ne rahat mulle tuonne viime viikonlopun Voittaja -näyttelyyn. YLLÄTYS, kun hänet sieltä vihdoin sain bongattua, niin hän selittelikin että miehensä ei antanut rahaa hänelle vaan maksoi mun "laskun" perjantai-iltana tililleni.

Rahat eivät näy vieläkään. Eikö niin, että nyt niiden pitäisi näkyä jos hän on ne viikonlopun aikana laittanut???
Koska tämä on n.15. kerta kun täti selittelee omiaan eikä rahoja kuulu, niin pistän homman eteenpäin, mutta onhan se nyt varmasti niin että jos hän olisi ne rahat laittanut pe-la, niin ne olisivat mulla jo - oli pankki mikä hyvänsä?

Mä olen vaan niin kyllästynyt tohon pelleilyyn ja jatkuvaan linsseille virtsaamiseen nyt, että mulle riitti. Jos hän olisi sanonut ettei pysty lähiaikoina maksamaan, ja pyytänyt että voisi maksaa vaikka osissa, niin homma olisi aivan eri ja minä takuulla joustaisin vielä. Mutta tämä valehtelu ja ketkuilu saa nyt luvan loppua.
 
Kasvattajat eivät voi toimia miten huvittaa ja kennelliitto valvoo virallista kasvatustyötä. Epärehellinen kasvattaja käsittääkseni voidaan ilmiantaa kennelliittoon ja todella törkeissä tapauksissa voidaan laitaa kys. kasvattajalle rekisteröimiskielto.
 
Aivan varmasti näkyisivät tililläsi, olisi pitänyt näkyä viimeistään tiistaina.
Kunhan selittelee.

Onko teillä kirjallinen sopimus siitä, että kasvattaja maksaa tuon operaation?
 
Juu, tiedän varsin hyvin nuo käytänteet. Lähinnä mietin sitä että enhän ole liian aikaisessa jos nyt laitan asian eteenpäin... Koska mielestäni tätä on nyt vatvottu turhan kauan, ja mun luottamus koko tätiin on mennyt jo aikaa sitten, enkä vaan enää jaksa tätä halvatun valehtelua.

Ja kyllä, tämä mainitaan siinä "sopimus koiran kaupasta" -läpyskässä, korvattaviin kuuluu. Ja alkuun kasvattaja olikin että ilman muuta hän maksaa jnejnejne. Mutta sitten se lykkääntyi, lykkääntyi ja lykkääntyi - ja aina sillä tavoin että hän oli MUKA maksanut rahat jo, mutteivät ne koskaan tulleet mulle asti. Ja se valehtelee siis aivan selvästi. Kyllästyttää.
 
vaadi kirjallisesti. Laita eräpäivä ja jos ei näy eikä kuulu niin kuluttaja asiamiehelle. Kennelliitto ei näihin ota kantaa. Käskee vaan ottamaan lakimiehen. Kertoisin kirjallisesti kasvattajalle et epn jälkeen viet asian eteenpäin. Mut lain mukaan menee niin että maksuaikaa on hamaan ikuisuuteen jos lupaa korvata.
 
vaadi kirjallisesti. Laita eräpäivä ja jos ei näy eikä kuulu niin kuluttaja asiamiehelle. Kennelliitto ei näihin ota kantaa. Käskee vaan ottamaan lakimiehen. Kertoisin kirjallisesti kasvattajalle et epn jälkeen viet asian eteenpäin. Mut lain mukaan menee niin että maksuaikaa on hamaan ikuisuuteen jos lupaa korvata.

Tämä on hyvä tietää, kiitos.

Tota mä eilen kuulin ystävältäkin, että kuluttaja-asiamies on se joka asiaa selvittää, Kennelliitto neuvoo mitä papereita ym. tehdään jne. On niillä ilmeisesti joku kurinpitolautakunta. Ja ihan meinasin sinne kuitenkin soittaa ja ilmoittaa, samoin rotujärjestölle. Soitan jokaiseen mahdolliseen taloon ihan vaan sen takia että mua niin korpeaa toi käytös.

Mutta siis: onko mulla valtuuksia tehdä lasku jossa on eräpäivä - onko se jollain tapaa virallinen paperi?
 

Yhteistyössä