Neuvokaa altavastaajaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ennenkuin sekoan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ennenkuin sekoan

Vieras
Mies on ollut uskoton jonkin aikaa sitten. Se käsiteltiin, ja mies ei pyytänyt siitä anteeksi vaan piti sitä minun aiheuttamana juttuna. Jatkettiin liittoa... Syy miksi mies petti, oli se, kun en pystynyt tekemään seksialoitteita hänen henkisesti väkivaltaisen käytöksen ja uhkailun takia. Hän ei itse periaatteessa aloitetta tee. Mies oli sitä mieltä, että syy uskottomuuteensa oli täysin minun. Tuollaiset pelontunteet eivät vaikuta seksijuttuihin.
Nyt hän jälleen kerran käyttäytyi asiattomasti, eli tyhjensi astiakaapin parista lautasesta, jotka heitti päin seinää. Tuo tuli aivan yllättäen, mies oli ottanut alkoholia jonkin verran ja ehkä siitä johtuen hermot kiristyi. Tuo ei ollut ensimmäinen kerta, ja mies tietää, kuinka pelkään noita hänen kohtauksiaan.
Nyt hän on ollut laillani mykkäkoulussa tästä asti. Ei aikomustakaan pyytää anteeksi tai käsitellä asiaa. Heräsin viime yönä tosi tuskalliseen olotilaan. Miksi hän ei pyydä anteeksi??!! Jutella hänen kanssaan ei voi, koska tiedän, että aina ja kaikessa kääntää asian niin, että syy on minun ja saa hepulin.

Kaikenlisäksi taas tuo räjähtävä raivonpuuska sai hellyydentunteeni häntä kohtaan vähenemään, miten pystyn tekemään aloitteita...oravanpyörä.

En tiedä, miksi minusta on niin tärkeää, että mies edes tajuaisi, mitä tekee?? Neuvokaa hyvät ihmiset


 
Mies on uskoton (ja syyttää siitä sinua!), henkisesti väkivaltainen, uhkailee, heittelee astioita, pitää mykkäkoulua ja saa yhtäkkisiä raivonpuuskia.

Ja sinä ap. toivoisit, että hän pyytäisi anteeksi!?!?!?
 
Aina kun luen tällaistä ihmettelen mikä muutamia naisia oikein riivaa. Siis MIKÄ heitä pitää yhdessä näiden väkivaltaisten, mollaavien, uskottomien sikojen kanssa? Pelkoko? Mutta parisuhteessaanhan he saavat koko ajan pelätä joka tapauksessa! Lähteminen ei voi olla paljonkaan suurempi riski.
 
et luultavasti ole oikea NAINEN hänelle vaan tarvitset erilaisen miehen. Miehen, joka paapoo vain sinua ja jolla ei ole muuta elämää kuin romantisoida ja lällyä kanssasi ... ja kuunnella ikuisia analyyseja itsestään, jotka menevät usein metsään, ilman omia ajatuksia. Näin naiset usein tekevät.

Unohda koko mies. Ja hommaa itsellesi samanlainen, munaton "lällykkä", kun itse olet. ;)
 
no niin, tajusithan sentään....sanoo mies tämän jälkeen.
Kammottavaa pyytää anteeksi, kun itselle on tehty pahaa. Mutta epäsopu ei lopu ikinä, ja oman mielenterveyden ja turvallisuuden takia olen sovitellut tähän asti.

Mutta mä en halua pyytää enää anteeksi mitään.



 
Vastasin äsken, mutta toheloin tämän saamarin tietsikan kans ja lipsahti aivan väärään paikkaan...No mutta siis....

Miksi sinä roikut moisessa miehessä???
Itse en voisi elää sellaisessa parisuhteessa missä saa koko ajan pelätä toista.Sehän olisi aivan kamalaa. =(

Ajattele nyt tulevaisuuttasi ja ota ja lähde pois tuollaisesta suhteesta!
eihän kukaan täysipäinen voi ottaa syytä niskoilleen kun toinen pettää...Se on vielä joku kaunis päivä, kun miehesi alkaa lyömään sinua ja sitten se ero on vielä vaikeampaa...usko pois!

Kävi jopa mielessäni, että onko tämä provo, kun ei tämä aivan täysipäisen hommalta kuulosta, kuka se nyt tahtoisi päätään seinään hakata, tahallaan?

Ota nyt tyttö hyvä ja ala pakata tai nosta se ukkopaha pihalle ja sano vaan;seonmoro! =)

Kyllä meille jokaiselle ihmiselle on luotu se oikea, ei tarvitse kitua noin...näinhän se on ajateltava...muutenhan sitä todella sekoaa. =)
 
on joku ollut jo vuosia kirjoittelemassa. Joku, jolla jäänyt ikuinen NARSISMI-LEVY PÄÄLLE = rikkinäinen levy, joka uudestaan ja uudestaan soi samaa kohtaa.

Voi raukkaa. Koita pärjätä pääsi kanssa. Sääliksi sinua käy. Narsismi on jo ihan out-juttu "muoti-diagnoosina" yhteiskunnassa. Vaihda jo levyä.
 
Narsismista kommentoin. Sepä olisikin kivaa, että narsismi olisi muotijuttu, joka menee ohi. Tosielämässä ei ainakaan mene ohi. Näitä ihmisiä, jotka painavat kumppaniaan alas eivätkä näe itsessään missään tilanteessa mitään vikaa, valitettavasti on. Ilman kuvausta narsistisesta luonteesta olisi todella vaikea käsittää, missä mennään. Ulospäinhän nämä tyypit ovat yleensä hyvinkin miellyttäviä. Tietämys narsismista voi auttaa ihmisiä panemalla hälytyskellot soimaan toivon mukaan hyvissä ajoin.
 
Nämä ihmiset, jotka lukiessaan täällä YKSIpuolisen sepustuksen tarinasta ja jonkun ihmissuhteesta, vetävät heti narsisti-kuvaukset linkkinä peliin, kuin ässän jostakin hihasta :D

Ihan kuin elämä olisi niin simppeli juttu = diagnoosi tapahtuneesta = NARSISTI :D

Kyllä ne lautaset lentävät ihan tavallisessakin suhteessa. Tässä tapauksessa mahdollisesti kyseessä harvinaisen herkkä ja pelkäävä ihminen ... ehkä????
 
Anteeksi. En tiennyt, että olette jo narsistijuttuja lukeneet kurkkunne täyteen.
Ap pyysi neuvoja ja pelkää miestään... Eihän teidän tartte linkkejä avata, kun
tiedätte jutut. Ei edes ap:n, jos ei kiinnosta.
 
Minusta se että on äkkipikainen luonne joka tulee heti parin kaljan jälkeen esiin miehellä ei tee vielä narssistia.

Alkoholisti , kuuma kalle enemmänkin kuvaa ap. miestä mutta mitä sillä on väliä jos toinen kerran vain pelkää toista..
Jäin miettimään tuota anteeksi pyyntö asiaa. Ehkä se on niinkin että meidän naisten on vaikea nähdä vikoja omissa käytöksissämme joka provosoi pirun esille miehessä.

Jos mies taas ilman syytä saa noita raivareita niin eikö silloin syy ole mielenhäiriö. Joka on eri asia kuin paljon kaluttu narssismi??
 
Jos käsitin oikein, miehesi on uskoton, väkivaltainen (henkistä väkivaltaa ja ehkä fyysistäkin), alkoholisti, haluton ymmärtämään sinun tunteitasi ja kyvytön selvittämään ongelmia. Kuulostaa mielestäni ihan unelmamieheltä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja piiskatar:
Jos eroatte niin anna mies minulle. Tuntuu räväkältä tyypiltä. Mies minun makuuni ehkä ;)


Juu, tosi räväkkä, oikea tosi mies!! Harvalta mieheltä löytyy niin paljon munaa, että uskaltaa purkaa pahan olonsa ja epävarmuutensa naiseensa huutamalla ja haukkumalla. Ja mitä miehekästä rohkeutta osoittaakaan kyky pettää naistaan ja sen jälkeen vielä kunniakkaasti vierittää syy naisen harteille! Uuh mikä uros!! Hyi helvetti! En tiedä kumpi on sairaampaa; Tuollainen mies, vai nainen, joka hänet haluaa.
 
Kun porukka on huumorintajutonta. Jos nainen on miehen sylkykuppi niin en ymmärrä, miksi nainen sellaisen miehen valitsee. Puuttuu siitä jutusta joko järki tai .... piiska. Tai sitten nainen on muuten vaan masokisti, joka sietää henkisesti ja fyysisesti sadistista miestä rinnallaan.

Kukahan tässä apua tarvitsee hehheh
 
Kuulostaa hyvin tutulta.
Oma mieheni käyttäytyy juuri tuolla tavoin.Vieraiden läsnäollessa hän on aina maan mainioin mies, joka hauskuuttaa kaskuillaan.Kahden ollessamme mies joko eristäytyy tai suuttuu mitättömästä.
Tällainen luonnevikaisuus vai mitä lieneekään pahentuu iän myötä.Sitä ei edes kannata ymmärtää, koska tällaisilla ihmisillä ei ole omaatuntoa eivätkä he arvosta muita kuin siinä tapauksessa, että toinen ihailee heitä.
Mieheni on alkanut olla väkivaltainen vasta 50 täytettyään.Hakkaaminen ja veitsellä uhkeileminen ei ole tavatonta.Hän vain sanoo olevansa äkkipikainen ja kuittaa asian sillä.Anteeksi hän ei pyydä, koska vika ei ole koskaan hänessä.
Suunnitelmissani onkin erota hänestä.

Nuoret naiset - jättäkää mies heti, jos em. kuulostaa tutulta.Mikään ei ikinä muutu paremmaksi, te ette voi muuttaa miestänne.
 
Kuulostaa hyvin tutulta.
Oma mieheni käyttäytyy juuri tuolla tavoin.Vieraiden läsnäollessa hän on aina maan mainioin mies, joka hauskuuttaa kaskuillaan.Kahden ollessamme mies joko eristäytyy tai suuttuu mitättömästä.
Tällainen luonnevikaisuus vai mitä lieneekään pahentuu iän myötä.Sitä ei edes kannata ymmärtää, koska tällaisilla ihmisillä ei ole omaatuntoa eivätkä he arvosta muita kuin siinä tapauksessa, että toinen ihailee heitä.
Mieheni on alkanut olla väkivaltainen vasta 50 täytettyään.Hakkaaminen ja veitsellä uhkeileminen ei ole tavatonta.Hän vain sanoo olevansa äkkipikainen ja kuittaa asian sillä.Anteeksi hän ei pyydä, koska vika ei ole koskaan hänessä.
Suunnitelmissani onkin erota hänestä.

Nuoret naiset - jättäkää mies heti, jos em. kuulostaa tutulta.Mikään ei ikinä muutu paremmaksi, te ette voi muuttaa miestänne.

Miehet jättäkää te myös nämä narsistieukot, ne ajavat sinut lopulta itsemurhaan tai tuhoavat sinut muuten. Heistä on vaikea erota, mutta ota parhaat ystäväsi tukiryhmäksi, ehkä siten pääset eroon sairaasta muijasta.
 
Viimeksi muokattu:
No kyllä mulla tulee vahvasti narsisti mieleen aina kun törmään tapaukseen, jossa puhutaan ihmisestä joka ei itse tajua tekojensa pahuutta. Että sinänsä hyvin aiheellista tuoda tuo vaihtoehto esiin. Siihen kun vielä lisää sen, että ihminen tekee itsestään aina uhrin ja vika on aina muissa vaikka itse tekisi miten pahasti, niin kyllä mä näkisin aika paljon siinä narsistisuutta.

Ja narsistejahan on ihan hirveästi, eikä oo mikään ihme jos narsistien puolisot päätyvät näille palstoille joten narsistit vois sitten pitää suunsa kiinni kun joku tuo sen vaihtoehdon esille...


Mutta jos neuvoja haluat niin sulla on mielestäni kolme vaihtoehtoa:

1) jatkat tuolla valitsemallasi linjalla; alistut ja pyydät anteeksi vaikka sulle tehtäis väärin. Sillä tavalla saat pidettyä miehesi, et tyytyväisenä mutta kuitenkin elämässäsi, ja tulet itse koko ajan vain onnettomammaksi kunnes et lopulta tunne itseäsi enää ollenkaan.

2) annat ukolle vastusta, et enää matele ja anele, vaan annat sen riehua ja mököttää yksinään. Sanot ukolle että joko hän hankkii hoitoa ongelmiinsa tai lähdet kävelemään. Todennäköisesti tämäkään ei toimi (jos on narsisti kyseessä) ja palaat ykkösvaihtoehtoon.

3) Jos haluat jossain vaiheessa olla onnellinen, lähdet helkkariin siitä suhteesta. Yrität arvostaa itseäsi sen verran että luet ajatuksella nuo omat viestisi ja tajuat ettei tuo ole tervettä suhdetta nähnytkään! Ja tuskin tulee koskaan sellainen olemaankaan.


Narsisti pystyy yleensä hurmaamaan kumppaninsa ja saamaan kumppanin hirmuiseen tunnekoukkuun, joten irtautuminen ei ole helppoa. Mutta se on pakollista jos meinaa joskus olla onnellinen. Muussa tapauksessa voi vain varautua siihen että itket loppuelämäsi näillä palstoilla koska onnellista susta ei tuossa suhteessa tule.
 
Tämähän on monta vuotta sitten aloitettu ketju, joten ap:lle tuskin kannattaa vastailla.

Mutta noin muuten, tuossa aloitusviestissä minua "pisti silmään" pahiten tuo miehen antama ohje, että hän ei tee aloitetta seksiin.

Tuo on veemäistä mieheltä.

Tunnen yhden tällaisen miehen. Onneksi hän ei ole minun mieheni eikä ole koskaan ollutkaan. Mutta mieheni kaveri hän on (tai oli), ja hän on aina leveillyt tällä, että hän ei tee aloitteita eikä hän lähesty naista koskaan. Jos nainen on hänestä kiinnostunut, naisen on lähestyttävä häntä, ja naisen on ehdotettava seksiä.

En tiedä, miten tilanne nykyään on, kun mies on jo reilusti yli 50 vuotias eikä enää ihan kuosissaan, mutta aikanaan hän oli sellainen kohtuullisen näköinen mies, ei komea mitenkään, mutta ihan kelvollinen. Ja erittäin hyvinpalkattu työ, joten sen hän antoi sitten näkyä ulospäin oikein merkittävästi. Kyllähän niitä sellaisia naisia sitten aina löytyi, ketkä tämän miehen perässä juoksivat ja häntä liehakoivat. En ikinä unohda sitä hänen itserakasta ilmettään, kun hän istui vakipaikallaan baarissa ulkomaisia sikareita poltellen ja keräten kaikenmaailman naikkosia ympärilleen ja niitä sitten valikoiden ja valkkaillen. Kun kukaan ei sitten tyttöystäväksi kelvannut, piti siirtyä Thaimaan matkoihin, joilla sitä itsetuntoa sitten voideltiin, siellähän naiset palvovat miestä kuin miestä. Thaimaaseen mies sitten muuttikin myöhemmin, mutta näkyy häntä täällä kotikulmillaankin aina joskus. Ei ole enää kovin himottavan näköinen ilmestys, mutta thaimaalaiselle naiselle tietysti edelleen kelpaa.

Jos mies ilmoittaa, ettei hän tee koskaan aloitetta seksiin, se mies ei ole sitten minun mies. Mikä ihmeen kunnian kukko se mies on, että häntä on pyydettävä, muuten ei onnistu. Sellaisessa suhteessa nainen ei koskaan voi tuntea itseään haluttavaksi eikä rakastetuksi. Minä voin ehdottaa miehelleni seksiä, mutta jos mies ilmoittaa, että minun olisi aina tehtävä aloite, siihen en suostuisi. Suhteemme taitaisi kuihtua siltä osin sitten kokonaan, mutta se ei olisi miehelle mikään lupa mennä vieraisiin. En yksinkertaisesti voisi ottaa hommaa kokonaan harteilleni, koska aina aika ajoin myös minun on voitava olla se, jota mies haluaa eikä pelkästään toisinpäin.

Ap:lla on yksinkertaisesti mäntti, itserakas mies. Tempperamenttisuus ei välttämättä ole pahasta, mutta tuo itserakkaus ja toisen syytteleminen ja anteeksipyytämättömyys on mieheltä silkkaa vittumaisuutta. Ja tyhmyyttä, sanoisinko suorastaan sivistymättömyyttä. Ja aivan päivänselvää on, että miehellä on myös äärettömän huono itsetunto. Hyvän itsetunnon omaava mies ei tuollaista roolia esitä. Tuo itsetunnon puute se vaivasi sitä mieheni entistä kaveriakin, siksi hänen piti rakentaa sellainen muuri ympärilleen ja esiintyä kuin jonakin keisarina, jota liehakoidaan ja anellaan. Vasta kun hän voi täysin varmasti tietää, että ei tule pakkeja, hän saattoi armollisesti hyväksyä jonkun "kutsun." Kännipäissään hän myönsi itsekin, että hänellä on niin ylpeä luonne, ettei se kestä torjuntaa, siksi hän torjuu itse kaikki jo etukäteen, varmuuden vuoksi.

Tuollaiseen mieheen ei hirveästi kannata voimavarojaan tuhlata. Hän joko jää sellaiseksi ikiajoiksi, tai sitten ajan kanssa, vanhetessaan, pehmenee ja saa itseluottamusta. Nuorena nämä on juuri niitä kukkopoikia, joiden kanssa naiset saavat hermoromahduksen tai vakavan masennuksen elleivät älyä lähteä omille teilleen.
 
Minusta se että on äkkipikainen luonne joka tulee heti parin kaljan jälkeen esiin miehellä ei tee vielä narssistia.

Alkoholisti , kuuma kalle enemmänkin kuvaa ap. miestä mutta mitä sillä on väliä jos toinen kerran vain pelkää toista..
Jäin miettimään tuota anteeksi pyyntö asiaa. Ehkä se on niinkin että meidän naisten on vaikea nähdä vikoja omissa käytöksissämme joka provosoi pirun esille miehessä.

Jos mies taas ilman syytä saa noita raivareita niin eikö silloin syy ole mielenhäiriö. Joka on eri asia kuin paljon kaluttu narssismi??


Miestään narsistiksi syyttelevät ovat itse pahimpia narsisteja, jotka vain kerjäävät huomiota ja myötätuntoa. Sori vaan, mutta sääliä ei tipu. Päinvastoin, oksettaa sellaset akat.
 
Viimeksi muokattu:
No olipas diagnoosi. Oksentele sinä vaan kaikessa rauhassa, mutta jos sulla muuta sanottavaa ei tällaiseen ole, niin ehkä ei kannattaisi sanoa tuotakaan vähää.

Sinänsä ihan sama, onko joku ihminen narsisti vai ei. Olennaista on, miten tällaisen ihmisen kanssa tullaan toimeen. Minua ei kiinnosta tippaakaan tietää, oliko ex-mieheni narsisti, saattoi olla tai sitten ei. Jotkut seikat puhuvat sen puolesta, jotkut taas eivät. Ihan sama, joka tapauksessa hänen kanssaan oli mahdotonta elää yhteiselämää, vaikka monta vuotta sitä yritin. Hän käänsi kaikki asiat minun viakseni, olivat ne sitten mitä tahansa.

Parasta on lähteä tuollaisesta suhteesta, kun on vielä nuori ja muita mahdollisuuksia edessä. Elämän voi vielä kääntää toiseen suuntaan. Mitä varhaisemmassa vaiheessa sen tekee, sen kiitollisempi on itselleen sitten myöhemmin, kun asiaan tulee etäisyyttä ja perspektiiviä. Sitten on aina vaikeampaa, kun on hankittu talot ja tavarat ja perustettu perheet ja tehty kaikki mahdolliset sitoumukset työtä ja asuinpaikkaa ja kaikkea mahdollista myöten. Mitä vähemmän on revittävää, sen parempi.

Ap on mielestään oravanpyörässä. Hänen pitäisi pystyä tekemään seksialoitteita, jotta mies ei (muka) olisi uskoton, mutta ei pysty, koska mies on uskoton. Ja lisäksi väkivaltainen, taipumaton, ilkeä ja syyttää ap:tä kaikesta.

Ulkopuolelta katsottuna taas tilanne on täysin älytön. Mieshän tässä koko ajan petaa itselleen vapautusta kaikesta, niin vastuusta kuin yhteiselämän sujuvuudestakin. Kaikki on ap:n harteilla. Jos hän ei toimi "oikein," miehelllä on lupa olla ja mennä ja tehdä ihan mitä tahansa. Ja näillä toiminnoillaan mies taas koko ajan varmistaa, ettei ap pysty toiminaankaan "oikein."

Ihan ensimmäiseksi neuvoisin ap:ta aivan ehdottomasti kuuntelemaan omaa kehoaan ja mieltään. Ei tee mieli tehdä seksuaalisia aloitteita, joten et sitten niitä tee. Tuo mies ei niitä ansaitse. Eikä kenenkään voi olettaa haluavan seksiä noin vain, käskystä. Omaa ruumistaan ja mieltymyksiään ei voi käskeä. eikä tarvitsekaan.

Älä tee niitä aloitteita. Jos mies tästä rähjää, se ei asiaa edesauta. Kamalan kovaluontoinen mies, mitä sinä itse asiassa hänestä etsit ja haluat? Luuletko, että hän muuttuisi joksikin? Hän tulee tavalla tai toisella piinaamaan sinua niin kauan kuin yhdessä olette.

Tietysti sinä koet, että rakastat häntä. Sehän se sinun ongelmasi on. Kaikki olisi niin helppoa, jos et rakastaisi. Mutta mieti, mitä kaikkea olet valmis tuon rakkauden takia uhraamaan. Oman mielenterveytesi? Koko sielusi? Ihmisarvosi?
 
tulin palstalle samaan aikaan.

Edellinen kirjoittaja, kiitos sinulle. Kirjoitit niin hyvin kuin ei kukaan ennen.
Kerron tarinaani tuosta keväästä eteenpäin. Niinkuin joku kirjoittaja arveli, mies saattaisi käydä kiinni minuun. Niin kävi ihan vähän aikaa tuosta kirjoituksestani. Hän oli lähdössä tapaamaan ystävänaistaan kahvilaan, ja arvasin sen hänen käyttäytymisestä. Hän raivostui suunniltaan ja heitti minua lasimaljakolla päähän ja pääsin pakenemaan lukkojen taakse. En tiedä, miten minun olisi käynyt, jos hän olisi saanut minut kiinni. Hän lähti seurauksia tarkistamatta kodistamme pois ja sillä aikaa etsin itselleni uuden kodin. Hän ei pyytänyt anteeksi käytöstään, eikä ottanut mitään yhteyttä viikkokausiin.
Tosi onneton kun olin, soitin hänelle ja halusin vielä purkaa tilannetta. Hän ei nähnyt itsessään mitään vikaa. Olin vain vinoillut hänen lähdölleen, se oli hermostuttanut hänet. Sitä hän ei kestä, hän raivosi puhelimessa. Se että oli lähdössä tapaamaan toista naista johtui siitä, että halusi kokea olevansa rakastettu. Minä en ole sitä pystynyt hänelle suomaan, ja niinollen myös minun syyni koko uskottomuus.
Ehkä läheisriippuvuudesta johtuen kokeilin avioliittomme jatkamista vielä puoli vuotta tilanteen jälkeen. Ehtona oli väkivallattomuus ja uskollisuus. Kaikki sujui yhtä hyvin kuin alkuaikoinamme. Olimme tosi rakastuneita, oli kerrassaan upeaa ja mies oli ystävällinen, rakastava ja etenkin mikä tärkeää, tasapainoinen. Olin todella onnellinen ja tyytyväinen että jatkoimme liittomme mietinnän jälkeen. Kunnes eräänä päivänä sain tietää, että salarakassuhteensa oli jatkanut entistä kiivaampana tänä aikana.
Maailmani romahti, ja nyt todella korkealta.
 

Similar threads

K
Viestiä
14
Luettu
597
Perhe-elämä
olet itsekin jo ihan hei hei.....
O
P
Viestiä
44
Luettu
2K
A
M
Viestiä
195
Luettu
5K
Perhe-elämä
Koira Koiranen
K

Yhteistyössä