Naisten motiivit parisuhteeseen - VAUVA-lehdestä luettua

Se, että nainen tarvitsee vierelleen arkeen ja elämäänsä miehen tuekseen, on suurempaa riippuvaisuutta kuin hankkia yksin lapset, hoitaa arki yksin, kantaa lapsista vastuu jne. Hyvä jos jotkut naiset osaavat ruokaakaan laittaa ilman, että mies on hoitamassa lapsia tai hakemassa ne tarvikkeet ruokakaupasta. En ole tehnyt lapsia riippuvuuden takia, varmaan ihan jostain biologisista haluista ja jos adoptio olisi ollut sallittua reilu parikymppiselle opiskelijalle niin se olisi kyllä sopinut minulle, mutta nopeampi vaihtoehto oli tehdä lapset itse kuin odotella vuosikausia että täyttäisi adoptioäidin kriteerit.

Ja lapsethan olen nimenomaan hankkinut vapaaehtoisesti, rakkaudesta ja halustani sitoutua heihin. Ne, jotka tarvitsevat vierelleen aviopuolison jossa lasketaan oma oleminen ja perheen perustaminen puolison varaan, naimisiin mennessään lupaavat olla loppuelämänsä yhdessä ja eihän siinä mitään, jos syynä on aito halu ja rakkaus mutta kyllä se valitettavan monella on suurin syy, ettei osata olla yksin ja kuten eräs kirjoittaja itse sanoi, hän ei olisi yksin valmis lapsia hankkimaan eli tarvitsee siihen sen puolison. Sallittakoon se hänelle, mutta se jokatapauksessa on osoitus siitä että hän ei lähtökohtaisesti ajattele pärjäävänsä lasten kanssa yksin, kuten kirjoittikin ettei halua lapsesta yksin vastuuta ottaa.

Meillä on ilmeisesti hyvin erilaiset käsitykset parisuhteesta. Se on varmaan ikäkysymyskin. Olen päälle kolmenkymmenen, elänyt monessa maassa ja käynyt läpi kaikenmoisia seikkailuita ennen elämäni miehen kohtaamista. Joten voin vakuuttaa, että kaupassa käynti ja ruoan laitto yksin onnistuu

Mutta en ole niinkään varma siitä, osaisinko yksinäisenä kasvattajana näyttää lapselle omalla esimerkilläni, millainen vanhempien hyvä parisuhde on. Puhumattakaan siitä, mitä tapahtuisi, jos kuolisin.

 

Se, että nainen tarvitsee vierelleen arkeen ja elämäänsä miehen tuekseen, on suurempaa riippuvaisuutta kuin hankkia yksin lapset, hoitaa arki yksin, kantaa lapsista vastuu jne. Hyvä jos jotkut naiset osaavat ruokaakaan laittaa ilman, että mies on hoitamassa lapsia tai hakemassa ne tarvikkeet ruokakaupasta. En ole tehnyt lapsia riippuvuuden takia, varmaan ihan jostain biologisista haluista ja jos adoptio olisi ollut sallittua reilu parikymppiselle opiskelijalle niin se olisi kyllä sopinut minulle, mutta nopeampi vaihtoehto oli tehdä lapset itse kuin odotella vuosikausia että täyttäisi adoptioäidin kriteerit.

Ja lapsethan olen nimenomaan hankkinut vapaaehtoisesti, rakkaudesta ja halustani sitoutua heihin. Ne, jotka tarvitsevat vierelleen aviopuolison jossa lasketaan oma oleminen ja perheen perustaminen puolison varaan, naimisiin mennessään lupaavat olla loppuelämänsä yhdessä ja eihän siinä mitään, jos syynä on aito halu ja rakkaus mutta kyllä se valitettavan monella on suurin syy, ettei osata olla yksin ja kuten eräs kirjoittaja itse sanoi, hän ei olisi yksin valmis lapsia hankkimaan eli tarvitsee siihen sen puolison. Sallittakoon se hänelle, mutta se jokatapauksessa on osoitus siitä että hän ei lähtökohtaisesti ajattele pärjäävänsä lasten kanssa yksin, kuten kirjoittikin ettei halua lapsesta yksin vastuuta ottaa.

Meillä on ilmeisesti hyvin erilaiset käsitykset parisuhteesta. Se on varmaan ikäkysymyskin. Olen päälle kolmenkymmenen, elänyt monessa maassa ja käynyt läpi kaikenmoisia seikkailuita ennen elämäni miehen kohtaamista. Joten voin vakuuttaa, että kaupassa käynti ja ruoan laitto yksin onnistuu

Mutta en ole niinkään varma siitä, osaisinko yksinäisenä kasvattajana näyttää lapselle omalla esimerkilläni, millainen vanhempien hyvä parisuhde on. Puhumattakaan siitä, mitä tapahtuisi, jos kuolisin.

Niin, yksin, mutta monelle se tuntuu olevan lähes mahdotonta jo yhden tai kahden lapsen kanssa. Ja onhan toki asioita, jotka on helpompaa tai nopeampaa lapsiperheen arjessa hoitaa kahdestaan.

Lapsillani on isät, jos kuolisin lapset siirtyisivät asumaan toisen vanhemman luokse. Ja lasten kasvattaminen on pääosin mielestäni kyllä kaikkea muuta, kuin mallin näyttämistä hyvästä parisuhteesta. Ihmisen ei ole elinikänään mikään välttämättömyys edes solmia parisuhdetta. Se, kuinka omat lapseni aikanaan haluavat tehdä parisuhteen, avioliiton tai lasten hankinnan suhteen, on heidän oma valintansa, mutta ainakin annan mallin siitä että naisen ei tarvitse olla riippuvainen miehestä elämässään ja mahdollinen parisuhde perustuu puhtaasti rakkauteen eikä muihin seikkoihin.

 

1. Yhä useampi ihminen ei ole uskossa, jolloin avioliiton merkitys on vain juridinen. Kaikki eivät myöskään pidä naimisiinmenoa rakkauden todisteena - mitä rakkautta se sellainen on, ettei siihen voi uskoa ilman papin aamenta? Minusta kun rakkaus ja luottamus kuuluvat yhteen.
2. Lastenteko ja parisuhde täytyy pitää siinä mielessä erillään, ettei lapsia pitäisi hankkia parisuhteen sinetiksi. Lähtökohta tulisi aina olla molemminpuolinen halu sitoutua lasten vanhemmuuteen ja kasvattamiseen, silloinkin jos välit toiseen vanhempaan huonontuvat.

Millä tavalla avioliitto muka estää tai muuttaa nuo asiat? Nuo asiat toteutuvat täysin myös avioliitossa. Kyllä lasten hankkiminen on vastuullisinta ja lapsen edunkin kannalta parasta, kun lapsi hankitaan silloin, kun vanhemmat ovat varmoja suhteensa kestävyydestä ja ovat tahtoneet solmia kestävän avioliiton omasta vapaasta tahdostaan ja tahtovat myös pysyä siinä omasta vapaasta tahdostaan. Ei se papin aamen heitä siihen avioliittoon pakota, vaan omasta sydämestä tuleva oma vapaa tahto ja rakkaus ja luottamus puolisoa kohtaan. Jos puolisot eivät rakastaisi ja luottaisi, niin tuskin silloin menisivät naimisiinkaan.

Olen lukenut sellaisia tutkimuksia, joissa on todettu perhearvojen (lapset, avioliitto) vahvistuneen myös nuorten keskuudessa. Siitäkin huolimatta, vaikka yhä useampi ei kuulu kirkkoon.

 

Niin, yksin, mutta monelle se tuntuu olevan lähes mahdotonta jo yhden tai kahden lapsen kanssa. Ja onhan toki asioita, jotka on helpompaa tai nopeampaa lapsiperheen arjessa hoitaa kahdestaan.

Lapsillani on isät, jos kuolisin lapset siirtyisivät asumaan toisen vanhemman luokse. Ja lasten kasvattaminen on pääosin mielestäni kyllä kaikkea muuta, kuin mallin näyttämistä hyvästä parisuhteesta. Ihmisen ei ole elinikänään mikään välttämättömyys edes solmia parisuhdetta. Se, kuinka omat lapseni aikanaan haluavat tehdä parisuhteen, avioliiton tai lasten hankinnan suhteen, on heidän oma valintansa, mutta ainakin annan mallin siitä että naisen ei tarvitse olla riippuvainen miehestä elämässään ja mahdollinen parisuhde perustuu puhtaasti rakkauteen eikä muihin seikkoihin.

Ei ihmisen ole mikään välttämättömyys perustaa parisuhdetta. Eikä taida olla välttämätöntä tehdä lastakaan. Mutta uskon molempien tuovan elämään paljon hyvää.

Mikäli lapsia jonakin päivänä saan, uskon ja toivon kyllä heidän sisäistävän, että parisuhde perustuu nimenomaan rakkauteen.

Mitä taas tuohon "naisen ei tarvitse olla riippuvainen miehestä" -ajatukseen tulee, en taida olla oikein samalla aaltopituudella kanssasi. Tällaisena vanhana feministinä minulle on itsestään selvää, että naiset eivät mitenkään lähtökohtaisesti ole riippuvaisia miehistä. Sen sijaan omasta miehestäni olen ihan mielelläni vähän riippuvainen, aivan kuten hänkin on riippuvainen minusta. Samalla tavalla olen riippuvainen ystävistäni, ja olin riippuvainen vanhemmistani silloin, kun he voimissaan olivat. (nykyään vanhempani ovat jossakin määrin riippuvaisia minusta, mutta ei sekään minua närästä)

Ja aion myös mahdolliselle lapselleni osoittaa, että hänen vanhempansa ovat aina hänen apunaan ja tukenaan. Mitenkään ahdistumatta siitä, tuleeko hänestä riippuvainen.

 

mun mielestä se menee juurikin niin että SE OIKEA on se josta heti ensi sekunneilla tietää että haluaa iettää loppuelämänsä hänen kanssaan, ei mitään vuosien yhdessäoloa ja rakastumisen varmistelua, eikö suhde ole jo ihan alun alkenkin sitten tuhoon tuomittu jos ei kerrasta kolahda?

Kyllä sen voi aavistaa, että tämä henkilö VOISI olla Se Oikea. Mutta asia varmistuu täydellisesti vasta ajan kanssa, kun arki ja arjen vastoinkäymiset ovat astuneet suhteeseen. Niissä suhteen kestävyyttä koetellaan. Alkuhuuman kestäessä n. 2-3 vuotta puolisoa katsoo rakastuneen vaaleanpunaisten silmälasien läpi, niinkuin tuolla jossain kirjoituksessa luki. Tämän vaiheen jälkeen rakastuneisuus muuttuu syväksi rakkaudeksi.

Jos väität että Sen Oikean tuntee varmaksi jo ensi sekunnilla tuntematta henkilöä tarkemmin, silloin sinun pitäisi sillä samalla ensi sekunnilla olla myös valmis menemään naimisiin hänen kanssaan. Ymmärsitköhän mitä tarkoitan?

kyllä ainakin minä tiesin, että juuri tuon ihmisen kanssa tahdon viettää loppuelämäni, enne sitä hypin suhteesta toiseen, enkä koskaan oikein tosissani ollut kiinnostunut kenestäkään, tällöin myös ajattelin, että tuskin koskaan haluan lapsia, niin se vaan muuttui kun mieheni tapasin ja tapaamisesta lähtien joka yö vietettiin yhdessä, siitä vuosi eteenpäin ja olin raskaana, esikoisen syntymästä vuosi ja ilmoitti kuopus tulostaan, sitten kun kuopus oli kahden mentiin naimisiin (aiemminkin oltaisiin menty, mutta rahasyyt siirsi) nyt yhteiselo takana 10vuotta, ja edelleen voin sanoa, että tuon miehen kanssa tahdon viettää loppuelämäni, turha väittää vastaan, minulle on käynyt näin, kaikille se ei niin käy

Ja lasten hoito ja kasvatusko on ilmaista? Ennemmin niin päin, että naimisiin voi mennä lähes ilmaiseksi ( jos siis itse avioituminen on se tärkein avioitumisessa, eikä isot prinsessahäät) ja lapsen kasvatus ja hoito vaatii rahaa.

ei lasten hoito ja kasvatus ole ilmaista, harvalla vaaan löytyy sitä ylimääräistä rahaa yhdellä kertaa 5000?, minkä häämme maksoivat, ja juu toki naimisiin voi mennä lähes ilmaiseksi, mutta halusimme järjestää keskikokoiset(75hlöä) häät, joissa oli tarjolla hyvää ruokaa ja juomaa, ei se rakkaus ihan oikeasti ole häistä kiinni.

 

Niin, yksin, mutta monelle se tuntuu olevan lähes mahdotonta jo yhden tai kahden lapsen kanssa. Ja onhan toki asioita, jotka on helpompaa tai nopeampaa lapsiperheen arjessa hoitaa kahdestaan.

Lapsillani on isät, jos kuolisin lapset siirtyisivät asumaan toisen vanhemman luokse. Ja lasten kasvattaminen on pääosin mielestäni kyllä kaikkea muuta, kuin mallin näyttämistä hyvästä parisuhteesta. Ihmisen ei ole elinikänään mikään välttämättömyys edes solmia parisuhdetta. Se, kuinka omat lapseni aikanaan haluavat tehdä parisuhteen, avioliiton tai lasten hankinnan suhteen, on heidän oma valintansa, mutta ainakin annan mallin siitä että naisen ei tarvitse olla riippuvainen miehestä elämässään ja mahdollinen parisuhde perustuu puhtaasti rakkauteen eikä muihin seikkoihin.

Ei ihmisen ole mikään välttämättömyys perustaa parisuhdetta. Eikä taida olla välttämätöntä tehdä lastakaan. Mutta uskon molempien tuovan elämään paljon hyvää.

Mikäli lapsia jonakin päivänä saan, uskon ja toivon kyllä heidän sisäistävän, että parisuhde perustuu nimenomaan rakkauteen.

Mitä taas tuohon "naisen ei tarvitse olla riippuvainen miehestä" -ajatukseen tulee, en taida olla oikein samalla aaltopituudella kanssasi. Tällaisena vanhana feministinä minulle on itsestään selvää, että naiset eivät mitenkään lähtökohtaisesti ole riippuvaisia miehistä. Sen sijaan omasta miehestäni olen ihan mielelläni vähän riippuvainen, aivan kuten hänkin on riippuvainen minusta. Samalla tavalla olen riippuvainen ystävistäni, ja olin riippuvainen vanhemmistani silloin, kun he voimissaan olivat. (nykyään vanhempani ovat jossakin määrin riippuvaisia minusta, mutta ei sekään minua närästä)

Ja aion myös mahdolliselle lapselleni osoittaa, että hänen vanhempansa ovat aina hänen apunaan ja tukenaan. Mitenkään ahdistumatta siitä, tuleeko hänestä riippuvainen.

Peesailen.

 

Olen lukenut sellaisia tutkimuksia, joissa on todettu perhearvojen (lapset, avioliitto) vahvistuneen myös nuorten keskuudessa. Siitäkin huolimatta, vaikka yhä useampi ei kuulu kirkkoon.

Monelta olen kuullut "perustelut" naimisiin menolle että kaikki juridiset seikat on helpompia silloin. Myös kun olin raskaana kehoitettiin että nyt kannattaisi mennä naimisiin niin asiat olisivat helpompia hoitaa tulevaisuudessa, ilman sairaalajaksoa oltaisiin varmaan mentykin maistraatissa jos oltaisiin ehditty. Ja siitä samasta syystä menemme naimisiin jossain vaiheessa, juridiset seikat helpottuvat ja minä saan hulppeat prinsessahäät.

Jos avopareilla olisi mutkattomasti samat oikeudet kuin aviopareilla emme naimisiin koskaan menisi.

 

Juridiset edut tulevat avioliiton myötä, halusit tai et. Suurimmalle osalle ne ovat täysin sivuseikka naimisiin menossa tai vain yksi syy muiden syiden joukossa, vaikka niistä ääneen puhuisikin. Sen sijaan monet avoliitossa olevat ovat valmiita tietoisesti juoksemaan virastosta toiseen täyttelemässä kaiken maailman lappuja turvatakseen juridiset etunsa, mutta ilman sitä avioliiton tuomaa sitoumusta.

 

Juridiset edut tulevat avioliiton myötä, halusit tai et. Suurimmalle osalle ne ovat täysin sivuseikka naimisiin menossa tai vain yksi syy muiden syiden joukossa, vaikka niistä ääneen puhuisikin. Sen sijaan monet avoliitossa olevat ovat valmiita tietoisesti juoksemaan virastosta toiseen täyttelemässä kaiken maailman lappuja turvatakseen juridiset etunsa, mutta ilman sitä avioliiton tuomaa sitoumusta.

Niin, ihmisiä on erilaisia Jokainen tekee oman valintansa.
Mihin avioliitto sitoo?

 

Juridiset edut tulevat avioliiton myötä, halusit tai et. Suurimmalle osalle ne ovat täysin sivuseikka naimisiin menossa tai vain yksi syy muiden syiden joukossa, vaikka niistä ääneen puhuisikin. Sen sijaan monet avoliitossa olevat ovat valmiita tietoisesti juoksemaan virastosta toiseen täyttelemässä kaiken maailman lappuja turvatakseen juridiset etunsa, mutta ilman sitä avioliiton tuomaa sitoumusta.

Niin, ihmisiä on erilaisia Jokainen tekee oman valintansa.
Mihin avioliitto sitoo?

toisten vaan on vaikea käsittää sitä, että myös ilman avioliittoa voi rakastaa toista ja avioliitto ei todellakaan takaa sitä, että ollaan loppuelämä yhdessä, esimerkiksi kummitätini ja hänen miehensä ovat ollleet 45v. yhdessä AVoliitossa ja rakkaus kukoistaa edelleen

 

Niin, yksin, mutta monelle se tuntuu olevan lähes mahdotonta jo yhden tai kahden lapsen kanssa. Ja onhan toki asioita, jotka on helpompaa tai nopeampaa lapsiperheen arjessa hoitaa kahdestaan.

Lapsillani on isät, jos kuolisin lapset siirtyisivät asumaan toisen vanhemman luokse. Ja lasten kasvattaminen on pääosin mielestäni kyllä kaikkea muuta, kuin mallin näyttämistä hyvästä parisuhteesta. Ihmisen ei ole elinikänään mikään välttämättömyys edes solmia parisuhdetta. Se, kuinka omat lapseni aikanaan haluavat tehdä parisuhteen, avioliiton tai lasten hankinnan suhteen, on heidän oma valintansa, mutta ainakin annan mallin siitä että naisen ei tarvitse olla riippuvainen miehestä elämässään ja mahdollinen parisuhde perustuu puhtaasti rakkauteen eikä muihin seikkoihin.

Ei ihmisen ole mikään välttämättömyys perustaa parisuhdetta. Eikä taida olla välttämätöntä tehdä lastakaan. Mutta uskon molempien tuovan elämään paljon hyvää.

Mikäli lapsia jonakin päivänä saan, uskon ja toivon kyllä heidän sisäistävän, että parisuhde perustuu nimenomaan rakkauteen.

Mitä taas tuohon "naisen ei tarvitse olla riippuvainen miehestä" -ajatukseen tulee, en taida olla oikein samalla aaltopituudella kanssasi. Tällaisena vanhana feministinä minulle on itsestään selvää, että naiset eivät mitenkään lähtökohtaisesti ole riippuvaisia miehistä. Sen sijaan omasta miehestäni olen ihan mielelläni vähän riippuvainen, aivan kuten hänkin on riippuvainen minusta. Samalla tavalla olen riippuvainen ystävistäni, ja olin riippuvainen vanhemmistani silloin, kun he voimissaan olivat. (nykyään vanhempani ovat jossakin määrin riippuvaisia minusta, mutta ei sekään minua närästä)

Ja aion myös mahdolliselle lapselleni osoittaa, että hänen vanhempansa ovat aina hänen apunaan ja tukenaan. Mitenkään ahdistumatta siitä, tuleeko hänestä riippuvainen.

Siinäpä sen juuri itse kirjoitit, mitä ajoin takaa. En aio olla riippuvainen miehestä tulevaisuudessakaan. Voin ehkä joskus rakastua, haluta rakastaa toista ja jakaa asioita, mutta riippuvaisuus tai että mies olisi riippuvainen minusta millään tasolla, ei ei..

 

Juridiset edut tulevat avioliiton myötä, halusit tai et. Suurimmalle osalle ne ovat täysin sivuseikka naimisiin menossa tai vain yksi syy muiden syiden joukossa, vaikka niistä ääneen puhuisikin. Sen sijaan monet avoliitossa olevat ovat valmiita tietoisesti juoksemaan virastosta toiseen täyttelemässä kaiken maailman lappuja turvatakseen juridiset etunsa, mutta ilman sitä avioliiton tuomaa sitoumusta.

Niin, ihmisiä on erilaisia Jokainen tekee oman valintansa.
Mihin avioliitto sitoo?

toisten vaan on vaikea käsittää sitä, että myös ilman avioliittoa voi rakastaa toista ja avioliitto ei todellakaan takaa sitä, että ollaan loppuelämä yhdessä, esimerkiksi kummitätini ja hänen miehensä ovat ollleet 45v. yhdessä AVoliitossa ja rakkaus kukoistaa edelleen

Niinpä. Ei rakkauden määrä ja suhteen kestäminen riipu siitä missä liitossa elää, siihen vaikuttaa ihmisten halu olla yhdessä ja tehdä töitä sen eteen.

 

Juridiset edut tulevat avioliiton myötä, halusit tai et. Suurimmalle osalle ne ovat täysin sivuseikka naimisiin menossa tai vain yksi syy muiden syiden joukossa, vaikka niistä ääneen puhuisikin. Sen sijaan monet avoliitossa olevat ovat valmiita tietoisesti juoksemaan virastosta toiseen täyttelemässä kaiken maailman lappuja turvatakseen juridiset etunsa, mutta ilman sitä avioliiton tuomaa sitoumusta.

Niin, ihmisiä on erilaisia Jokainen tekee oman valintansa.
Mihin avioliitto sitoo?

Avioliitto sitoo omaan rakkaaseen puolisoon, mutta avioliiton sitovuus tulee puolisoiden omasta vapaasta tahdosta mennä koko loppuelämän kestävään avioliittoon ja myös pysyä siinä omasta vapaasta tahdostaan. Avioliitto instituutiona ei pakota avioituneita sitoutumaan ja pysymään avioliitossa, vaan puolisot omasta vapaasta sydämensä tahdosta tekevät niin. Ei pappi eikä hänen aamenensa, ei siviilivihkijä, ei vihkitodistus tai mikään muukaan "ulkoinen" sido tai pakota menemään ja pysymään solmitussa avioliitossa. Sitoutuminen tapahtuu siis henkisellä tasolla, joka on seurausta suhteessa jo aiemminkin olleeseen puolisoiden keskinäiseen vahvaan henkiseen sitoutumiseen, mutta vielä askeleen syvemmällä tasolla.

 

Juridiset edut tulevat avioliiton myötä, halusit tai et. Suurimmalle osalle ne ovat täysin sivuseikka naimisiin menossa tai vain yksi syy muiden syiden joukossa, vaikka niistä ääneen puhuisikin. Sen sijaan monet avoliitossa olevat ovat valmiita tietoisesti juoksemaan virastosta toiseen täyttelemässä kaiken maailman lappuja turvatakseen juridiset etunsa, mutta ilman sitä avioliiton tuomaa sitoumusta.

Niin, ihmisiä on erilaisia Jokainen tekee oman valintansa.
Mihin avioliitto sitoo?

Avioliitto sitoo omaan rakkaaseen puolisoon, mutta avioliiton sitovuus tulee puolisoiden omasta vapaasta tahdosta mennä koko loppuelämän kestävään avioliittoon ja myös pysyä siinä omasta vapaasta tahdostaan. Avioliitto instituutiona ei pakota avioituneita sitoutumaan ja pysymään avioliitossa, vaan puolisot omasta vapaasta sydämensä tahdosta tekevät niin. Ei pappi eikä hänen aamenensa, ei siviilivihkijä, ei vihkitodistus tai mikään muukaan "ulkoinen" sido tai pakota menemään ja pysymään solmitussa avioliitossa. Sitoutuminen tapahtuu siis henkisellä tasolla, joka on seurausta suhteessa jo aiemminkin olleeseen puolisoiden keskinäiseen vahvaan henkiseen sitoutumiseen, mutta vielä askeleen syvemmällä tasolla.

Niin eli avioliitto ei sido mihinkään, ihmiset sitovat itse itsensä toiseen ihmiseen ja suhteeseensa jos niin haluavat.
Miksi siis avioliittoa nostetaan jalustalle sillä perusteella että avoliitossa elävät eivät ole sitoutuneita toisiinsa?

 

Ai että kun ärsyttää tällaiset aloitukset!! :kieh: Joku kirjoittaa omia, henkilökohtaisia mielipiteitään, ja lisää "kyllä sen pitäisi mennä niin". Siis koska yksi ihminen on sitä mieltä, niin kaikkien pitäisi tehdä niin?

Mikähän tarve ihmisillä on julistaa omia mielipiteitään, joita pitävät tietenkin niinä ainoina oikeina, ja sitten tuomita muiden tavat tehdä asioita. :headwall:

Sori, nyt provosoiduin, mutta tämä on yksi niistä asioista, joka tässä maailmassa ärsyttää kaikkein eniten. Kun joku ei ymmärrä, että on monta miljardia eri tapaa ajatella ja tehdä asioita, ja moniinkaan asioihin ei kertakaikkiaan ole vain sitä yhtä tapaa, tai absoluuttista totuutta.

Ugh, olen puhunut. Näkemiin ja anteeksi. :ashamed:

 

Rakkaus on aika huono syy mennä naimisiin. Yleensä himot ja ihastuminen nimittäin sekotetaan rakkauteen.

Lähes ketä tahansa ihmistä on mahdollista rakastaa. Rakkautta tärkeämpää on toimiva arki ja yhteiset tavoitteet. Jos molemmat puolisot tuovat jotain parisuhteeseen ja työskentelevät tasapuolisesti yhteisen elämän eteen, syntyy rakkaus. Ei rakkaus ole mitään maagista "Sen Oikean" aiheuttamaa kutinaa alavatsassa. Rakkaus on tekoja, rakkaus on yhteinen menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Se kutina alavatsassa on joko panetusta tai ihastusta. Ihastuksia tulee ja menee, suuntaan jos toiseenkin, oli parisuhteessa tai ei. Jos käy hyvin, osaa ihastua omaan kumppaniinsa useamman kerran ja sitä kutinaa ja vipinääkin riittää liitossa. Rakkaus on kuitenkin hieman eri kaliiperia.

Yhteiset tavoitteet elämässä voi käsittää mm lapset. Agraariyhteiskunnassa parit pysyivät yhdessä kauemmin monesta eri syystä. Yksi niistä on toki sosiaalinen paine, mutta minä näkisin, että selkeämpi silti on tuo yhteiset tavoitteet. Menneinä aikoina ei ollut yhtä paljon vaihtoehtoja kun nykyään. Useammalla ihmisellä oli samankaltaiset tavoitteet elämässä: Selviydy, viljele maaplänttiä/kalasta/tms, kasvata jälkikasvu kunnialla ja pyri olemaan hyödyllinen. Silloin oli helppoa löytää kumppani jolla on samanlaiset tavoitteet elämässänsä.

Nykyään on miljoona eri opiskelupolkua puhumattakaan työurista. Lasten lukumäärää on helpompi kontrolloida suuntaan jos toiseen ehkäisyllä ja hedelmöityshoidoilla. "Selviytyminen" on tässä länsimaalaisessa yltäkylläisyyden kulttuurissa jo hieman unohdettu. Kaikki (tai lähes kaikki) selviytyvät vaikkeivät tekisi asian eteen yhtikäs mitään, tai hyvin vähän. Yhteisiä tavoitteita on hyvin vaikea löytää tässä tavoitteiden sekamelskassa.

Ilman yhteisiä tavoitteita parin on vaikea nähdä mitä virkaa heidän suhteellansa on. Ennenmuinoin mies tarvitsi naista ja nainen miestä selviytyäkseen, saadakseen jälkikasvua, kasvattaakseen ja elättääkseen heidät jne. Nykyään ihmiset eivät aina näe miten he tarvitsisivat toisiansa eivätkä he edes halua tarvita toista. Sen voi nähdä joko hyvänä tai huonona asiana. Nykyään moni parisuhde perustuu nimenomaan ihastumiselle tai siihen verrattavaan tunteeseen, koska rakkaus syntyy vasta sitten kun oikeasti tarvitaan toista ja tehdään yhdessä töitä tasapuolisesti yhteisen elämän ja yhteisten tavoitteiden eteen. Ilman yhteisiä tavoitteita ei tarvitse toista, ei tule tehtyä yhdessä töitä, eikä loppuen lopuksi jaeta elämää niin syvällä tasolla, että syntyisi tosirakkautta.

 

Juridiset edut tulevat avioliiton myötä, halusit tai et. Suurimmalle osalle ne ovat täysin sivuseikka naimisiin menossa tai vain yksi syy muiden syiden joukossa, vaikka niistä ääneen puhuisikin. Sen sijaan monet avoliitossa olevat ovat valmiita tietoisesti juoksemaan virastosta toiseen täyttelemässä kaiken maailman lappuja turvatakseen juridiset etunsa, mutta ilman sitä avioliiton tuomaa sitoumusta.

Niin, ihmisiä on erilaisia Jokainen tekee oman valintansa.
Mihin avioliitto sitoo?

Avioliitto sitoo omaan rakkaaseen puolisoon, mutta avioliiton sitovuus tulee puolisoiden omasta vapaasta tahdosta mennä koko loppuelämän kestävään avioliittoon ja myös pysyä siinä omasta vapaasta tahdostaan. Avioliitto instituutiona ei pakota avioituneita sitoutumaan ja pysymään avioliitossa, vaan puolisot omasta vapaasta sydämensä tahdosta tekevät niin. Ei pappi eikä hänen aamenensa, ei siviilivihkijä, ei vihkitodistus tai mikään muukaan "ulkoinen" sido tai pakota menemään ja pysymään solmitussa avioliitossa. Sitoutuminen tapahtuu siis henkisellä tasolla, joka on seurausta suhteessa jo aiemminkin olleeseen puolisoiden keskinäiseen vahvaan henkiseen sitoutumiseen, mutta vielä askeleen syvemmällä tasolla.

Niin eli avioliitto ei sido mihinkään, ihmiset sitovat itse itsensä toiseen ihmiseen ja suhteeseensa jos niin haluavat.
Miksi siis avioliittoa nostetaan jalustalle sillä perusteella että avoliitossa elävät eivät ole sitoutuneita toisiinsa?

No just siksi, että juridisesta liitosta ei kävellä niin vain ulos. Jos avioliiton vois mitätöidä netissä pankkitunnuksilla niin useampi ottas kyllä ne juridiset edut vastaan. Kyllä se on se sitoutumiskammo, mikä estää sen "tahdon" sanomisen ja ihmettelen, löytyykö yhtään vanhempaa joka olisi valmis näin sinnikkäästi - kuten tässä ketjussa - perustella omalle lapselleen, miksi äiti ja isä ei ole valmiita ottamaan eroprosessin riskiä vaikka niin kovasti ovat yhteiseen perheeseen sitoutuneet.

 

Avioliitto symbolisoi syvällisempää henkistä koko elämän kestäväksi tarkoitettua sitoutumista. Avoliitto tarkoittaa yleensä sitä, että puolisot eivät ole vielä varmoja haluavatko avioitua toistensa kanssa. Toki avoliitossakin on sitoutumista, mutta se on mietintätasolla. Yleensä syyt miksi ei halua avioitua, ovat tekosyitä. Harvoin on pareja, joista oikeasti molemmat yhteisymmärryksessä eivät halua naimisiin, vaan yleistä on että pari menee kuitenkin jossain vaiheessa lopulta naimisiin sitten kun se haluton osapuolikin haluaa naimisiin. Sitten on paljon niitä pareja, jotka erottuaan menevät kuitenkin uuden puolison kanssa piankin naimisiin. Syy naimattomuuteen on ollut siis siinä, ettei ole halunnut sitoutua tosissaan siihen aiempaan puolisoon.

 

Afis - rakkauteen ei toki riitä pelkkä kutina mahanpohjassa jota panetukseksikin kutsuit, mutta ilman sitä himoa, kutinaa ja ihastusta en alkaisi parisuhdetta edes ajattelemaan. Ei yhteisen elämän jakamiseen riitä se, että toinen on mukava ja arki sujuu ja että häntä rakastaisi ystävyyden tasolla.

Siltä osin olen huomannut kyllä, että biologia ja hormonit ovat mukana omassa parinvalinnassani sillä kiinnitän huomoita miesten ominaistuoksuihin. Toisista sen melkein näkee jo päältä päin tai sitten alitajuisesti haistaa kaukaa? Tämä kuulostaa varmaan oudolta, joskin se on ihan tutkittu juttu En voisi olla miehen kanssa edes sängyssä, jos hän "haisisi" pahalta Niin puhumattakaan että saman katon alla toimivan arjen kanssa.. eeeeeeei :x

 

Kyllä sen pitäisi mennä niin, että puolisot elävät ensin useita vuosia kahdestaan ja sitoutuvat ensin toisiinsa keskinäisen rakkautensa takia, avioituvat ja sitten siihen Oikeasta Rakkaudesta solmittuun avioliittoon tulevat lapset.

Miksi ihmeessä? Mihin niitä useita vuosia tarvitaan?

No kyllä puoliso on hyvä tuntea kunnolla ennen lasten hankintaa.

Minusta puolison toimimista parisuhteessa (lasten kera) ja isänä ei voi tietää etukäteen ennen lapsen syntymää. Kyllä puolisosta voi paljastua ihan uusia piirteitä, kun parisuhteen jakaa kokonainen perhe.

 

No mitä se kenenkään persettä kaivelee jos nainen haluaa tehdä lapsen itselleen.

ei jymmärrä.
Ymmärrän hyvin naisia. Miespuoliset oliot jätetään usein kasvatusta vaille. kaikille ei vaan riitä kunnollista, ja jos ei kunnollista riitä, miksi ottaisi aivottoman laiskan vätyksen riesakseen?

 

No just siksi, että juridisesta liitosta ei kävellä niin vain ulos. Jos avioliiton vois mitätöidä netissä pankkitunnuksilla niin useampi ottas kyllä ne juridiset edut vastaan. Kyllä se on se sitoutumiskammo, mikä estää sen "tahdon" sanomisen ja ihmettelen, löytyykö yhtään vanhempaa joka olisi valmis näin sinnikkäästi - kuten tässä ketjussa - perustella omalle lapselleen, miksi äiti ja isä ei ole valmiita ottamaan eroprosessin riskiä vaikka niin kovasti ovat yhteiseen perheeseen sitoutuneet.

Pointti oli mikä? Avioliitto sitoo enemmän koska paperisotaa erotessa on enemmän? Kynnys mennä naimisiin on suuri koska tiedossa on niin paljon paperisotaa mahdollisen eron takia? Eli sitoutumiskammo on mielestäsi yhtä kuin laiskuus edessä olevaa mahdollista paperisotaa ajatellen?

Jos eroamiseen on syyt olemassa eikä halua jatkaa yhdessä se ei todellakaan katso sitä kuinka paljon paperisotaa on edessä. Ja kummassakin erotavassa on oman asunnon etsimiset, lapsen huoltajuusjutut, mahdolliset yhteiset lainat ym. hoidettavana.

muoks.

 

Onpa niitäkin naisia, jotka pyöräyttävät lapsen miesystävänsä kanssa toiveenaan, että mies sitten sen lapsen myötä suostuisi naimisiin. Sitten itkevät, kun ei se kelmi suostukaan.

 

Minä olen niinki tylsä ihminen että minusta rakkaus on puhdasta biologiaa, siis ihminen on eläin hieman vaan kehittyneempi. Lapsia tehdään sen"alfauroksen"kanssa, vauvakuume voidaan varmaan näin epäromanttisesti verrata narttukoiran juoksuun avioliitto on turhaa, se on vaan ihmisten oma"hieno"keksintö jolla ei oikeasti ole mitään merkitystä mihinkään. Ei se kumppanuus tarvi nimiä paperille.

 

Minä olen niinki tylsä ihminen että minusta rakkaus on puhdasta biologiaa, siis ihminen on eläin hieman vaan kehittyneempi. Lapsia tehdään sen"alfauroksen"kanssa, vauvakuume voidaan varmaan näin epäromanttisesti verrata narttukoiran juoksuun avioliitto on turhaa, se on vaan ihmisten oma"hieno"keksintö jolla ei oikeasti ole mitään merkitystä mihinkään. Ei se kumppanuus tarvi nimiä paperille.

Niinhän se on, en muista mistä luin mutta kyse oli siitä kuinka sen ns. ensihuuman tarkoituksena on vain saada lisääntyminen aikaiseksi ja sen huuman mentyä ohitse etsiä uusi siittäjä/kantaja.