Naisten motiivit parisuhteeseen - VAUVA-lehdestä luettua

Hmm. Siinä mielessä pitää paikkaansa mun kohdalla, että en halua lapsia ja olen tyytväinen sinkkuna. En etsi parisuhdetta. Jos mieli tästä muuttuu ja haluankin lapsen, niin kai mä sitten alan miestä etsiä? Luulisi.

 

Aika ankealta kuulostaa monen suunnitelmat. Nainen on lisääntymiskone ja satunnainen ohikulkija siittäjä? Mä kyllä peräänkuulutan myös niitä miehen oikeuksia! Jos joskus kuitenkin löydätte ihanne puolisonne ja tälle ilmaantuukin liuta (ongelmaisia) lapsosia vaatimaan osuuttaan teidän yhdessä suunnitellun lapsenne eduista?
Eriasia on, jos satunnainen ohikulkija on mukana juonessa. Tietääpähän mitä odottaa tulevaisuudessa.

 

Olen kuullut sellaisen kommentin, että lapsen hankkinut avopari haluaa vielä miettiä naimisiinmenoa, koska se on niin iso sitoumus. Menevät sitten naimisiin jos ja kun siltä tuntuu. Lapsen kuitenkin olivat jo olleet valmiita tekemään. En ymmärrä tuollaista.

Aika yleistä nykyisin.
Avioliitto näyttäisi olevan suurempi sitoumus monelle kuin lapsen saaminen?
Avioliitosta voi erota (eikä se vie kuin 6 kk), mutta lapsesta ei!

En minäkään tosin menisi miehen kanssa naimisiin, jos en olisi valmis hänen kanssaan elämään tulevaisuudessa.

 

Olen kuullut sellaisen kommentin, että lapsen hankkinut avopari haluaa vielä miettiä naimisiinmenoa, koska se on niin iso sitoumus. Menevät sitten naimisiin jos ja kun siltä tuntuu. Lapsen kuitenkin olivat jo olleet valmiita tekemään. En ymmärrä tuollaista.

Aika yleistä nykyisin.
Avioliitto näyttäisi olevan suurempi sitoumus monelle kuin lapsen saaminen?
Avioliitosta voi erota (eikä se vie kuin 6 kk), mutta lapsesta ei!

En minäkään tosin menisi miehen kanssa naimisiin, jos en olisi valmis hänen kanssaan elämään tulevaisuudessa.

Siis.. avioliitto on lapsen isään suurempi sitoutuminen, kuin yhteinen lapsi. Siltä osin en ymmärrä, mitä ihmeellistä siinä Myy-80 mielestä on. Voihan sitä olla sitä mieltä, että toinen on hyvä isä tai että haluaa hänen kanssaan lapsen, ilman että kuitenkaan pitää aviomieskelpoisena. Kyllä se avioliitto sitoisi todella paljon enemmän siihen toiseen osapuoleen, kuin yhteinen lapsi. Onhan minullakin kaksi lasta kahden eri miehen kanssa ja olen sitoutunut luonnollisestikin lapsiini, samoin ovat lasten isät. Mutta emme me aikuiset ole keskenämme toisiimme sitoutuneet muulla tasolla kuin lasten kasvattajina. Avioliitto olisi muuttanut sen asian täysin, siksi en olekaan naimisissa ja jos joskus menen, teen sen palavasta rakkaudesta.

 

Uskomatonta miten jotkut voi tehdä lapsen melkein kenen kanssa tahansa ja lyhyenkin tuntemisen jälkeen. Kyllä lapsi ansaitsee syntyä toisiaan rakastaville vanhemmille, jotka ovat varmoja suhteensa kestävyydestä myös siinä arjessa.

Monelle avioliitto tuntuu olevan vakavampi sitoumus kuin lapsen hankkiminen, koska avioitumiseen tuntuu olevan korkeampi kynnys ja siihen tarvitsee pidemmän miettimisajan. Avioitumisessa ei kannatakkaan hötkytä, koska seurustelusuhteen alkuhuuma kestää yleensä sen 2-3 vuotta, jonka jälkeen vasta suhteeseen astuu se todellinen harmaa arki ja "vaaleanpunaiset silmälasit" putoavat silmiltä. Vasta siinä vaiheessa näkee puolison negatiivisetkin piirteet realistisesti ja suhdetta koetellaan. Tämän vuoksi avioitumiseen ei monikaan halua hötkytä suhteen alkuhuumassa.

Sitä en käsitä, miten jotkut ovat kuitenkin valmiita tekemään lapsen lyhyelläkin puolison tuntemisella suhteen alkuhuumassa, jolloin suhteen kestävyyttäkään ei ole arki kerennyt juurikaan koetella. Lapsen hankkiminen siinä vaiheessa kun puolisot eivät ole valmiita menemään vielä naimisiin, on ikäänkuin lapsen asettamista pelinappulaksi omien vauvakuume mielihalujensa mukaan. Ja tavallaan puolisonkin.

 

Kiva olisi vertailukohdaksi kuulla miesten motiivit parisuhteeseen.

Piparin saanti, ruuan saanti ja siivouspalvelut.

 

Kiva olisi vertailukohdaksi kuulla miesten motiivit parisuhteeseen.

Piparin saanti, ruuan saanti ja siivouspalvelut.

Ei pidä väheksyä myöskään illan rauhoituttua tarjolle laitettua lämmintä piirakkka, jouluista torttua, tai muuten vain kahdenkeskistä yhdessäoloa:"Kokeillaanko illalla, miten meidän palamme sopivat yhteen?"

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1595702,125

 

Luin eräästä avioitumista koskevasta keskusteluketjusta erään naisen kommentin. Nainen oli menossa miehensä kanssa naimisiin. Kuulemma nyt vasta uskaltavat avioitua, koska ovat nähneet että heidän suhteensa on kestänyt lasten tulon ja vauva-arjen ja sen vuoksi uskaltavat uskoa, että heidän suhteensa kestää myös tulevaisuuden koettelemukset. Tuo jos mikä on lapsen asettamista suhteen peli- ja testinappulaksi.

 

Tuo jos mikä on lapsen asettamista suhteen peli- ja testinappulaksi.

Kaikenlainen lasten hyväksikäyttö on yhä vain niin yleistä.

 

Tuo jos mikä on lapsen asettamista suhteen peli- ja testinappulaksi.

Kaikenlainen lasten hyväksikäyttö on yhä vain niin yleistä.

Ehkä olisin voinut asetella sanani näinkin:

Kaikenlainen - lastenkin - hyväksikäyttö on niin yleistä.

 

Kiva olisi vertailukohdaksi kuulla miesten motiivit parisuhteeseen.

No minäpä kerron; rakkaus. Se on meidän miesten motiivi. Toki mekin haluamme lapsia, mutta nekin teemme rakkaudesta, ei esim. rahasta kuten naiset.

Ennen kuin heitätte kivellä, niin miettikää kuinka suuri osa naisista valitsee kumppaninsa tämän yhteiskunnallisen aseman ja varallisuuden perusteella - rakkaudella ei niin väliä.

Toki kaikilla on oikeus olla parisuhteessa millaisista syistä tahansa, mutta näin miehenä on vaikeata hyväksyä, että olisi kumppanilleen pelkkä siittäjä.

Noille naisille, jotka pitävät miestä pelkästään saadakseen lapsia, kelpaavat kyllä elatusmaksut, vaikka koko suhde perustuu miehen petokselle ja valheelle. Ei mies suostu parisuhteeseen, jos hänelle kerrotaan hänen olevan vain spermanluovuttaja.

 

Olen kuullut sellaisen kommentin, että lapsen hankkinut avopari haluaa vielä miettiä naimisiinmenoa, koska se on niin iso sitoumus. Menevät sitten naimisiin jos ja kun siltä tuntuu. Lapsen kuitenkin olivat jo olleet valmiita tekemään. En ymmärrä tuollaista.

Aika yleistä nykyisin.
Avioliitto näyttäisi olevan suurempi sitoumus monelle kuin lapsen saaminen?
Avioliitosta voi erota (eikä se vie kuin 6 kk), mutta lapsesta ei!

En minäkään tosin menisi miehen kanssa naimisiin, jos en olisi valmis hänen kanssaan elämään tulevaisuudessa.

Siis.. avioliitto on lapsen isään suurempi sitoutuminen, kuin yhteinen lapsi. Siltä osin en ymmärrä, mitä ihmeellistä siinä Myy-80 mielestä on. Voihan sitä olla sitä mieltä, että toinen on hyvä isä tai että haluaa hänen kanssaan lapsen, ilman että kuitenkaan pitää aviomieskelpoisena. Kyllä se avioliitto sitoisi todella paljon enemmän siihen toiseen osapuoleen, kuin yhteinen lapsi. Onhan minullakin kaksi lasta kahden eri miehen kanssa ja olen sitoutunut luonnollisestikin lapsiini, samoin ovat lasten isät. Mutta emme me aikuiset ole keskenämme toisiimme sitoutuneet muulla tasolla kuin lasten kasvattajina. Avioliitto olisi muuttanut sen asian täysin, siksi en olekaan naimisissa ja jos joskus menen, teen sen palavasta rakkaudesta.

Jos pariskunta menee naimisiin ja meneekin sukset ristiin, voi erota... Mikäli ei o yhteisiä lapsia, ei mikään velvota olemaan missään tekemisissä sen enempää ex-puolison kuin hänen suvunkaan kanssa. Huom! Se suku tosiaan tulee siinä mukana, parisuhde ei o kahden kauppa.

Jos pariskunnalla on lapsi(a) ja tulee ero, on loppuiäkseen sidottu olemaan yhteydessä ja tekemisissä ex-puolison ja hänen sukunsa kanssa. Ei siis mitään merkitystä sillä, onko pari ollu naimisissa vai avoliitossa.

Lapsi on siis suurempi sitoumus toiseen ihmiseen kuin avioliitto. Säkin oot sitoutunu lastes isiin, vaikka et kummankaan kanssa parisuhteessa ookaan.

 

Kiva olisi vertailukohdaksi kuulla miesten motiivit parisuhteeseen.

No minäpä kerron; rakkaus. Se on meidän miesten motiivi. Toki mekin haluamme lapsia, mutta nekin teemme rakkaudesta, ei esim. rahasta kuten naiset.

Ennen kuin heitätte kivellä, niin miettikää kuinka suuri osa naisista valitsee kumppaninsa tämän yhteiskunnallisen aseman ja varallisuuden perusteella - rakkaudella ei niin väliä.

Toki kaikilla on oikeus olla parisuhteessa millaisista syistä tahansa, mutta näin miehenä on vaikeata hyväksyä, että olisi kumppanilleen pelkkä siittäjä.

Noille naisille, jotka pitävät miestä pelkästään saadakseen lapsia, kelpaavat kyllä elatusmaksut, vaikka koko suhde perustuu miehen petokselle ja valheelle. Ei mies suostu parisuhteeseen, jos hänelle kerrotaan hänen olevan vain spermanluovuttaja.

Peesi. Itse olen yli kolmekymppinen, lapseton ja vanhempieni ainoa lapsi. Lisäksi sukuni ensimmäinen akateeminen ja oppinut kantapään kautta pitämään itsestäni huolta ominpäin. En ikinä voisi kuvitella huijaavani elantoani raskautumalla (hyvin toimeentulevalle) miehelle. Mutta meitä näyttää olevan tänäpäivänä moneen junaan - varsinkin tällä palstalla. Ennen vanhaan lapsia syntyi olosuhteiden saattamana epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin - tänään niitä tehdään omaehtoisesti niihin olosuhteisiin.

 

Ei se pitempi tunteminen mitään takaa. Tunnen useita pariskuntia, jotka ovat halunneet ottaa ns. varman päälle, lykänneet naimisiinmenoa ja lasten hankintaa vuosia. Sitten kun ikää plakkarissa 30 tai yli ja suhdetta 8-10v takana, niin eroavat. Heiltä on puuttunut asenne myötä- ja vastoinkäymisissä, parisuhde vaatii TYÖTÄ ja sitoutumista! Asenne voi olla kohdillaan myös nuoremmilla ja vähemmän aikaa seurustelleilla.

Minua ja miestäni kauhisteltiin, kun 2 v oltiin yhdessä, vauva tuli ja mentiin naimisiin. Esikoinen nyt 5-vuotias ja toinen lapsikin siunaantunut, hyvin menee. Rakkaus ja parisuhde on etenkin tahtomista. Arki astui kuvioon melko varhain ja ollaan tarkoituksella panostettu suhteeseen (mm. käyty parisuhdeleireillä ) . Kaikilla on hyvä olla, kun tehdään töitä sen eteen. Ei vaadita liikoja, perusasioiden toki pitää olla kunnossa, mutta ei odotetakaan, että suhde ja elämä olisi aina hattaraa.

 

Synkkää ja kyynistä uskoa, ettei naisetkin ensisijaisesti haluaisi ja etsisi rakkautta. Hyvin moni nykynainen tulee toimeen omillaan taloudellisesti ja muuten, joten se vähenee koko ajan, että nainen tarvitsisi elättäjän itselleen. Silloin vaatimukset miehellekin tavallaan kasvavat - nainen haluaa olla miehen kanssa "vain" koska hän rakastaa miestä, ei taloudellisesta tai muusta pakosta.

 

Jos on valmis hankkimaan lapsen jo suhteen alkuvaiheessa, niin silloin pitäisi olla myös valmis menemään naimisiin jo siinä vaiheessa.

 

Jos on valmis hankkimaan lapsen jo suhteen alkuvaiheessa, niin silloin pitäisi olla myös valmis menemään naimisiin jo siinä vaiheessa.

Eli jos raskaus ei ole suunniteltu pitää tehdä abortti jos haluaa kalliit häät eli rahaa pitäisi vielä säästää tai morsian haluaa laihduttaa itsensä ihanne mittoihinsa ennen häitä jotta voi hyvillä mielin viettää täydellisen päivän prinsessana?

Vai pitääkö mennä koruttomasti naimisiin saman tien kun "pamahtaa paksuksi"?

 

Jos on suunnitelmallisesti valmis lopettamaan ehkäisyn lapsen hankkimiseksi jo suhteen alkuvaiheessa, pitäisi samantien olla myös valmis menemään puolisonsa kanssa naimisiin. Siis olla varma että puoliso on Se Oikea, jos hänen kanssaan lapsenkin hankkii.

 

Olen kuullut sellaisen kommentin, että lapsen hankkinut avopari haluaa vielä miettiä naimisiinmenoa, koska se on niin iso sitoumus. Menevät sitten naimisiin jos ja kun siltä tuntuu. Lapsen kuitenkin olivat jo olleet valmiita tekemään. En ymmärrä tuollaista.

Aika yleistä nykyisin.
Avioliitto näyttäisi olevan suurempi sitoumus monelle kuin lapsen saaminen?
Avioliitosta voi erota (eikä se vie kuin 6 kk), mutta lapsesta ei!

En minäkään tosin menisi miehen kanssa naimisiin, jos en olisi valmis hänen kanssaan elämään tulevaisuudessa.

Siis.. avioliitto on lapsen isään suurempi sitoutuminen, kuin yhteinen lapsi. Siltä osin en ymmärrä, mitä ihmeellistä siinä Myy-80 mielestä on. Voihan sitä olla sitä mieltä, että toinen on hyvä isä tai että haluaa hänen kanssaan lapsen, ilman että kuitenkaan pitää aviomieskelpoisena. Kyllä se avioliitto sitoisi todella paljon enemmän siihen toiseen osapuoleen, kuin yhteinen lapsi. Onhan minullakin kaksi lasta kahden eri miehen kanssa ja olen sitoutunut luonnollisestikin lapsiini, samoin ovat lasten isät. Mutta emme me aikuiset ole keskenämme toisiimme sitoutuneet muulla tasolla kuin lasten kasvattajina. Avioliitto olisi muuttanut sen asian täysin, siksi en olekaan naimisissa ja jos joskus menen, teen sen palavasta rakkaudesta.

Jos pariskunta menee naimisiin ja meneekin sukset ristiin, voi erota... Mikäli ei o yhteisiä lapsia, ei mikään velvota olemaan missään tekemisissä sen enempää ex-puolison kuin hänen suvunkaan kanssa. Huom! Se suku tosiaan tulee siinä mukana, parisuhde ei o kahden kauppa.

Jos pariskunnalla on lapsi(a) ja tulee ero, on loppuiäkseen sidottu olemaan yhteydessä ja tekemisissä ex-puolison ja hänen sukunsa kanssa. Ei siis mitään merkitystä sillä, onko pari ollu naimisissa vai avoliitossa.

Lapsi on siis suurempi sitoumus toiseen ihmiseen kuin avioliitto. Säkin oot sitoutunu lastes isiin, vaikka et kummankaan kanssa parisuhteessa ookaan.

Niin, tekemisissä kyllä lasten isiin mutta en ole millään tavalla muutoin heihin sitoutunut. Eikä kyllä olla toistemme suvunkaan kanssa tekemisissä mitenkään kummemmin. Ja sitähän mä tässä yritin sulle höylätä, että naimisiinmeno sitoo minut toiseen aikuiseen ihmiseen paljon, paljon, äärettömän paljon suuremmin kuin yhteinen lapsi. Yhteinen lapsi ja hänen asiansa kun ovat täysin eri asia, kuin naimisiinmeno ja sillä tavoin toiseen ihmiseen sitoutuminen, silloinhan jakaisin elämäni puolison kanssa ja en todellakaan jaa elämääni lasteni isien kanssa, vaikka yhteiset lapset onkin.

 

Kiva olisi vertailukohdaksi kuulla miesten motiivit parisuhteeseen.

No minäpä kerron; rakkaus. Se on meidän miesten motiivi. Toki mekin haluamme lapsia, mutta nekin teemme rakkaudesta, ei esim. rahasta kuten naiset.

Ennen kuin heitätte kivellä, niin miettikää kuinka suuri osa naisista valitsee kumppaninsa tämän yhteiskunnallisen aseman ja varallisuuden perusteella - rakkaudella ei niin väliä.

Toki kaikilla on oikeus olla parisuhteessa millaisista syistä tahansa, mutta näin miehenä on vaikeata hyväksyä, että olisi kumppanilleen pelkkä siittäjä.

Noille naisille, jotka pitävät miestä pelkästään saadakseen lapsia, kelpaavat kyllä elatusmaksut, vaikka koko suhde perustuu miehen petokselle ja valheelle. Ei mies suostu parisuhteeseen, jos hänelle kerrotaan hänen olevan vain spermanluovuttaja.

Jaa. Minulla kyllä molemmat miehet elivät kanssani ihan tietoisesti avoliitossa kanssani ja tietoisina suhteen tilasta ja siitä huolimatta olivat "spermanluovuttajia", ilman mitään petoksia tai valheita (ne on miesten juttuja ne) Ja yleensä miehille se raha on tärkeimpiä arvoja elämässä, monet suhteet ovat kariutuneet syistä joista yksi on ollut miehelle liian tärkeä - raha. En jaksa sitä, että äijän pitäisi koko ajan saada rahaa ja tavaraa enemmän, eikä mikään ole riittävästi ja elämänilokin koostuu vain tilin saldosta.

Jos olisin halunnut rahaa, olisin nainut ajat sitten rikkaan miehen. Sori vaan, olen ihan varma että siihen olisi ollut avuja, on noita ollut tarjollakin. Mutta koska haluan rakkausavioliiton, olen hankkinut ennen naimisiinmenoa (josko sitä ikinä edes tapahtuu?) kaksi lasta joita rakastan ja se rakastettava ja rakastava mies joskus ehkä tulee vastaan tai sitten ei, koko loppuelämähän tässä on aikaa.

 

Minusta lapsen saaminen tuntuu niin vuorenkorkuiselta vastuulta, että en todellakaan uskaltaisi ryhtyä siihen kenenkään muun kuin sen "suuren rakkauden" kanssa. Kaikkein vähiten uskaltaisin ryhtyä siihen yksin.

Toisaalta minulla ei vielä sitä ensimmäistäkään lasta ole. Suuren rakkauteni olen löytänyt, haluan hänen kanssaan olla loppuikäni, ja silti epäröimme, onko meistä kasvattajiksi.

 

Avioliitto on seuraus puolisoiden välisestä rakkaudesta. Lapsi ei välttämättä ole seuraus puolisoiden keskinäisestä rakkaudesta, esim. vahinko suhteen alussa. Lapsi sitoo vanhempia hoitamaan lasta ja olemaan lapsesta vastuussa, lapsen takia. Avioliitossa puolisot ovat tietoisesti halunneet sitoutua toisiinsa loppuelämäksi, toistensa takia.

 

Se kumppani voi olla täysin oikia vaikka hänen kanssaan ei menisi naimisiin. Mä en ymmärrä mikä ihmeen pakko kaikkien olis mennä naimisiin.

Monesti täältä saa lukia naimisissa olevien halveksuvia kommentteja niistä jotka elävät avoliitossa eivätkä edes halua naimisiin. Suhde ei kuulemma voi hyvin, pidetään takaportti auki jne. Aika kummallista että noin kovaa märehditään toisten parisuhteita. Eiköhän jokaanen pari saa tehdä kuten parhaimmaksi kattoo.

 

Eiköhän yhteisen talon hankinta ja lapset ole suurempi sitoumus kuin naimisiinmeno. Osa vain ei periaatteesta halua avioliittoon, onhan sillä kuitenkin uskonnollinen tausta.

 

Minusta lapsen saaminen tuntuu niin vuorenkorkuiselta vastuulta, että en todellakaan uskaltaisi ryhtyä siihen kenenkään muun kuin sen "suuren rakkauden" kanssa. Kaikkein vähiten uskaltaisin ryhtyä siihen yksin.

Toisaalta minulla ei vielä sitä ensimmäistäkään lasta ole. Suuren rakkauteni olen löytänyt, haluan hänen kanssaan olla loppuikäni, ja silti epäröimme, onko meistä kasvattajiksi.

Tämä vastaus osoittaa sen, joka itseäni kauhistuttaa - kuinka riippuvaisia ihmiset (naiset?) ovat toisesta ihmisestä. Lapsen hankkiminen lasketaan sen varaan, että vierellä on tosirakkaus ja sitten se maailma monelta romahtaa kun toinen vaikka pettää. Kannattaisi edes ottaa huomioon sekin vaihtoehto, että selviääkö lapsen kanssa jos tulee syitä eroon. Tai toki voihan sitä roikkua sitten epätyydyttävässä suhteessa sen takia pettämisistä sun muista huolimatta, kun ei vaan kykene yksin lasta kasvattamaan (niin ja tietysti tekemään niitä lapsia lisää kyseiseen suhteeseen)