naiset!

haluaisin kysyä erästä asiaa mikä itseäni vähän ihmetyttää...
en halua loukata tällä ketään mutta tuntuu että törmään usein tällaisiin "tapauksiin" näissä keskusteluissa..
usein saan lukea juttuja joissa nainen "valittaa" miehessä jotain tiettyä piirrettä tai tiettyjä puutteita jotka olisivat alkaneet jo ennen lasten tekoa (eli ei osoita tarpeeksi hellyyttä,on kova menemään,alkoholin suurkuluttaja...ynm..) ja sitten kun niitä lapsia on yksi tai useampi ja yhdessä on oltu jo aika kauankin niin tämä piirre/puute ei ole poistunut ja sitten sitä "voivotellaan". eli kysymys on että miksi nainen tekee epävarmaan tai jollain tapaan onnettomaan suhteeseen lapsen miehen kanssa johon ei ole (täysin) tyytyväinen?EI VÄLTTÄMÄTTÄ NAINEN VAIN TEE LASTA ELI EN YLEISTÄ! ja useimmiten kun kysyy ei nainen ole kunnolla miehelle edes kertonut tunteistaan ja sitten kuitenkin ihmettelee täällä mitä pitäisi tehdä kun ei jaksa enää.
en vähättele tätä mutta miksi pitää jäädä odottelemaan että ihme tapahtuu ja mies noin vain muuttuu?kaikki naiset sen varmasti ovat ainakin kuuleet että mies ei ymmärrä vihjailuja ja on turha odottaa että mies noin vain muuttuisi naiselle mieluisaan suuntaan, puhumattakaan että jos nainen huutaa asiansa miehelle on se sama kuin siansaksaa huutaisi.sille ei voi mitään jos mies muuttuu jollain tapaa kun nainen tulee raskaaksi mutta ennen lasten tekoa...eivätkö parit enää puhu asioista ennen kuin tekevät isoja päätöksiä,oletetaanko vain että kyllä se siitä ajan myötä. pelkkä rakkausko suhteessa riittää vaikka siinä olisi muuten moni asia pielessä?
itselläni edellinen suhde kesti kyllä pitkään ja lapsista puhuttiin mutta en olisi uskaltanut niin epävarmalle pohjalle noin suurta asiaa perustaa,(mies oli silloin henkisesti tasapainoton ja kykenemätön puhumaan asioista varsinkin selvinpäin) nyt toki on mies jonka kanssa puhuttiin kaikki asiat selväksi jo ennen lapsia ja on erittäin hyvin pärjätty kun kumpikin tietää missä mennään ja mitä toinen on mieltä.päätettiin aikoinaan myös sekin että puhumatta ei asioita jätetä,ja edelleen avoimesti keskustellaan asioista ja riidelläänkin tottakai,mutta en muista mitään asiaa mikä olisi jäänyt selvittämättä.
ja toinen asia on se että ainoastaan naiset eivät vain tähän "syyllisty".moni mieskin on ns. tossun alla kun nainen se määräävä osapuoli.ELI EN YLEISTÄ/SYYLLISTÄ VAAN IHMETTELEN MUUTEN VAIN .

 

niino... asiahan on niin että kukaan ei ole täydellinen. En usko että kukaan koskaan löytää itselleen sellaista kumppania johon olisi täysin tyytyväinen. Näiden "pikkuvirheiden" kanssa oppii elämään ja välillä ne tuppaa unohtumaankin. Mutta sitten joskus kun on jo lapsia jne., niin ne häiritsevät asiat saattavat aika ajoin pulpahtaa pintaan kun on esim. riitoja. Silloin niistä tulee valitettua ja voivoteltua, mutta luulisin että pohjimmiltaan ollaan kuitenkin tyytyväisiä ettei elämä ole valunut hukkaan, vaan ollaan uskallettu ottaa se ei-niin-täydellinen-mies ja perustaa perhe.
Tuliko tarpeeksi sekavasti tää mun mielipide =)

 

Onhan myös niin, että jo kauan tuntemasi henkilö saattaa oikeasti muuttua yhtäkkiä jostain syystä, eikä enää ole sama ihminen kuin ennen.. Tällaisen muutokset tulevat yllätyksenä ja siksi ne niin mietityttää, että niistä on hyvä "purnata/valittaa"

 

ethän sä kai sentään voi tollasesta valitella,ei ne huonot puolet tule todellakaan HETI suhteen alkuvaiheessa "päivänvaloon" ...ei meidän suhteessa ainaskaan...