eläpä kiusaa Lissua, se on mun yksinoikeusMiksi valehtelet ja vääristelet? Ruuttikselle ja meille?
Kaikki tietää että Putinin Venäjä on sinun ihannevaltiosi
eläpä kiusaa Lissua, se on mun yksinoikeusMiksi valehtelet ja vääristelet? Ruuttikselle ja meille?
Kaikki tietää että Putinin Venäjä on sinun ihannevaltiosi
Et oo nähny Ruutista rohkeena jos pidät tota rohkeena.Rohkeaa ruutti
Ja Lissu jopa myöntää kaiken peukullaan
Omat vanhempani olivat ns. yhteiskunnan kermaa ja ehkäpä äitini siihen pettämiseen lopulta tottuikin, mutta sen sanon ettei edustaminen ole koskaan kiinni siitä mitä kodin seinien sisällä tapahtuu. Tiettyyn asemaan kuuluu tiettyjä velvollisuuksia.Onnellinen perhe yhdessä oopperassa. Eli vaimoa ei haittaa Matiaksen pano.
Mukavia ”velvollisuuksia” kansanedustajilla, niistä suoriudutaan lakanoiden välissä kauniiden nuorten neitokaisten kanssaOmat vanhempani olivat ns. yhteiskunnan kermaa ja ehkäpä äitini siihen pettämiseen lopulta tottuikin, mutta sen sanon ettei edustaminen ole koskaan kiinni siitä mitä kodin seinien sisällä tapahtuu. Tiettyyn asemaan kuuluu tiettyjä velvollisuuksia.
Pahoitteluni äitisi kokeman kohtelun takia. Onneksi lapsemme eivät joutuneet kärsimään samaa. Olin jonkin verran mukana edustustehtävissä. En kaipaa niitä aikoja.Omat vanhempani olivat ns. yhteiskunnan kermaa ja ehkäpä äitini siihen pettämiseen lopulta tottuikin, mutta sen sanon ettei edustaminen ole koskaan kiinni siitä mitä kodin seinien sisällä tapahtuu. Tiettyyn asemaan kuuluu tiettyjä velvollisuuksia.
Fiksu ja sivistynyt nainen katsoo hyväksyen kun hänen lapsensa isä liikkuu huøripukkina Vaasan yössä?Pahoitteluni äitisi kokeman kohtelun takia. Onneksi lapsemme eivät joutuneet kärsimään samaa. Olin jonkin verran mukana edustustehtävissä. En kaipaa niitä aikoja.
Outoa että Mäkysen illanvietto kuohuttaa ihmisiä. Jos on silmät päässään näkee kaikenlaista ympärillään. Matiaksella on fiksu ja sivistynyt puoliso päättelin Kaksplussan vuoden 2020 jutusta.
Niinpä, mutta vastasit alepalle, sen näppiksiltä tulee aina jotain lievästi sanoen outoaFiksu ja sivistynyt nainen katsoo hyväksyen kun hänen lapsensa isä liikkuu huøripukkina Vaasan yössä?
eikös Mäkyskä ole demari?Fiksu ja sivistynyt nainen katsoo hyväksyen kun hänen lapsensa isä liikkuu huøripukkina Vaasan yössä?
On.eikös Mäkyskä ole demari?
eli voidaan unohtaa puheet fiksusta naisesta
Perskärpäseni on saanut kavereita.Niinpä, mutta vastasit alepalle, sen näppiksiltä tulee aina jotain lievästi sanoen outoa
Saddam-viikset ja rutkasti vahaa. Sitten iskemään opiskelijaneitokaisiaKasvattakaa viikset ja palataan sitten asiaan.
Sanna on Emma-gaalassa. Siellä voi kysyä Sannan mielipidettä Matiaksen teinityttöön osoittamasta mielenkiinnosta.IS ei tavoittanut Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholmia eikä 2. varapuheenjohtaja Ville Skinnaria kommentoimaan tilannetta. Myöskään pääministeri Sanna Marinia ei tavoitettu.
![]()
SDP:n Matias Mäkynen jäi kiinni valehtelusta Seiskan videolla – näin hän kommentoi asiaa
Kansanedustaja Mäkynen kertoo Seiskan videolla, ettei ole toiminut sopimattomasti tai harkitsemattomasti.www.is.fi
Kuten arvasin. SDP:n johto pakoilee eikä halua ottaa kantaa häntäheikin seikkailuihin.
En mä kyllä ymmärrä miten pettäminen kuuluu mitenkään työkavereiden kommentoitavaksiIS ei tavoittanut Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholmia eikä 2. varapuheenjohtaja Ville Skinnaria kommentoimaan tilannetta. Myöskään pääministeri Sanna Marinia ei tavoitettu.
![]()
SDP:n Matias Mäkynen jäi kiinni valehtelusta Seiskan videolla – näin hän kommentoi asiaa
Kansanedustaja Mäkynen kertoo Seiskan videolla, ettei ole toiminut sopimattomasti tai harkitsemattomasti.www.is.fi
Kuten arvasin. SDP:n johto pakoilee eikä halua ottaa kantaa häntäheikin seikkailuihin.
Meinaat et demareissa ei kuulu, mutta muissa puolueissa kuuluu?En mä kyllä ymmärrä miten pettäminen kuuluu mitenkään työkavereiden kommentoitavaksi
Missä muissa? Kokoomuksessa vissiin, mutta nehän halusi Willestä eroon muutenkinMeinaat et demareissa ei kuulu, mutta muissa puolueissa kuuluu?
Muistatko itse työpaikkasi köytävällö yllätettynä mitä teit viime marraskuun jonakin iltana? Video pyörii haastattekussa eikä sitä myöhemmin editoida.Vai onko tässä nyt se suurin synti, että valehteli juorulehdelle?
Juorulehdelle? Meinaat että alentamalla tiettyä journalistista julkaisua annat ikään kuin hyväksynnän, että valehdella saa medialle, kunhan se on joku tietty media. Mun mielestä Mäkynen nussikoot sydämmensä kyllyydestä noin niin kun ihan oikeasti. Totta kai tämä on herkullinen hetki, kun samat demarien vatipäät on juuri olleet julkisesti hirttämässä Rydmania. Ei ole siinäkään vielä peitto ehtinyt laskeutua, kun nämä samat ulkokultaiset fariseukset menevät sitten itse pettämään puolisoaan Waasan willissä yössä.Vai onko tässä nyt se suurin synti, että valehteli juorulehdelle?
Kaupallinen yhteistyö: Libero
Kokosimme yhteen Kaksplussan lukijoiden pahimmat raskausvaivat! Lue kertomukset, jos uskallat