Linkki?Juu, pidän Seiskaa juorulehtenä.
Edelleen vissi ero. Willeä monet naiset piti epämiellyttävänä ahdistelijana ja hän oli oksettavan kiinnostunut sakkolihastaJuorulehdelle? Meinaat että alentamalla tiettyä journalistista julkaisua annat ikään kuin hyväksynnän, että valehdella saa medialle, kunhan se on joku tietty media. Mun mielestä Mäkynen nussikoot sydämmensä kyllyydestä noin niin kun ihan oikeasti. Totta kai tämä on herkullinen hetki, kun samat demarien vatipäät on juuri olleet julkisesti hirttämässä Rydmania. Ei ole siinäkään vielä peitto ehtinyt laskeutua, kun nämä samat ulkokultaiset fariseukset menevät sitten itse pettämään puolisoaan Waasan willissä yössä.
Tosin Marin itse asetti riman aika alas näillä omilla sexy dance -bileillään, missä vedettiin jauhoa, petettiin aviopuolisoa julkisesti Teatterin lavalla ja napsittiin tissiselfieitä valtioneuvoston pressihuoneessa. Annetaan nyt Mäkysten ja kaiken maailman kikkelinheilutteilijoiden sitten rietastella yhtä lailla. Mutta nyt kun tämä demareiden borattikin on kikkelinsä vieraassa sämpylässä käyttänyt, niin josko se demareiltakin loppuisi jeesustelu sitten kun muiden puolueiden ihmiset jotain vastaavaa tekee. Mutta se lienee turha luulo, sillä ovathan he kuitenkin niitä "parempia pettäjiä".
Juorulehti jota vain ilkeät ja pahantahtoiset ihmiset tavaavat.Juu, pidän Seiskaa juorulehtenä.
Osaatko kertoa kuinka moni nainen? Mielellään lunttaamatta kiitos. Kun tuntuu ettei Willen haukkujilla ole kyllä keskimäärin mitään hajua siitä mitä on väitetty tapahtuneen, koska ja kenen kanssa. Siis siitä huolimatta, että haukkujat ovat kyllä lukeneet sen Hesarin jutun moneen kertaan, jossa nämä asiat on kerrottu.Edelleen vissi ero. Willeä monet naiset piti epämiellyttävänä ahdistelijana ja hän oli oksettavan kiinnostunut sakkolihasta
Täysi-ikäinen Vaasan nti lähti ilomielin Matiaksen punkkaan
Edelleen on vissi ero. Mäkynen on naimisissa ja pienen pojan isä.Edelleen vissi ero. Willeä monet naiset piti epämiellyttävänä ahdistelijana ja hän oli oksettavan kiinnostunut sakkolihasta
Täysi-ikäinen Vaasan nti lähti ilomielin Matiaksen punkkaan
AhaEdelleen on vissi ero. Mäkynen on naimisissa ja pienen pojan isä.
Sua vaan harmittaa kun kukaan ei vonkaa sulta.Aha
Sakkolihan vonkaaminen on ok ja epämiellyttävä naisten toistuva ahdistelu. Arvot ns kohdillaan
kuvitteleppa omalle kohalle että oot pikku hönöissäs baarissa, kovat kaulassa ja yksi housuissa, ja joku parikymppinen misu tulee viereen kiehnäämäänMatias ja neiti X
![]()
Eikö tuo hönö tajunnut, että heitä kuvattiin?
Kannattaisi lukea läpi ennen lähettämistäJos Matiaksen vaimo on alkanut puhtaamman lapsen saannin jälkeen? Setishän sanoo, että silloin saa mennä vieraisiin. Setis kyllä suosii enemmän maksullisia
Matiaksen veri pakeni päästä peenikseen ja silloin ei se Matiaksen vähäinen järki pelitä ollenkaan.Matias ja neiti X
Eikö tuo hönö tajunnut, että heitä kuvattiin?
Tiukassa on Mäkysen eduskuntaäänet jos pitää näin paljon tehdä hommia yhden äänen eteen. Läpimenoon pitäisi kerätä noin 4 000 ääntä. Mahtaako äijän selkäkään kestää?
Matias on sonni!Maria-vaimo Seiskalle: ”No, sehän kuulostaa hyvältä”
Seiska tavoitti kansanedustaja Matias Mäkysen vaimon Maria Mäkysen kommentoimaan miehensä yöjuoksua.
Matias kertoi minulle, että olet tietoinen siitä, että hän lähti marraskuussa yökerhosta opiskelijatytön kanssa. Oletteko käsitelleet asian?
– Naurahdus) Juttelit juuri Matiaksen kanssa…
Joo, kyllä.
– No sehän kuulostaa hyvältä. Hän on yleensä kyllä minuun aina yhteydessä näistä, mutta ei ilmeisesti tässä asiassa.
Pitääkö siis paikkaansa, että olette käsitelleet asian?
– Joo, pitää paikkaansa.
Mitäs Matias kertoi tästä yöstä?
– No, se ei valitettavasti kuulu teille.
Oletko tietoinen siitä, että Matias päätyi lopulta yöksi opiskelijatytön luokse?
– Kiitos paljon teille yhteydenotosta ja kuulemiin, Maria-vaimo lausui.
Vastausten perusteella tunnelma Mathiaksen kotona on aika lailla katossa.
Jos pitää veikata, niin ei tietenkään eka eikä vika kerta vieraissa.Vasemmiston kaksinaismoralismi näkyy jälleen ikävällä tavalla. Mahtaako olla ensimmäinen kerta, kun Mäkynen käy vieraissa?
Miten on Pastapesu oman moraalisi laita? En ole saanut kirjoituksistasi selvää mitä sukupuolta edustat vai oletko ehkä muusukupuolinen.Vasemmiston kaksinaismoralismi näkyy jälleen ikävällä tavalla. Mahtaako olla ensimmäinen kerta, kun Mäkynen käy vieraissa?
UutisoipasMiksi vastuullinen media ei uutisoi mitään Matiaksen naisseikkailuista?
Omaan moraaliini ei kuulu pettäminen. Sukupuoleni olen jo kertonut täällä.Miten on Pastapesu oman moraalisi laita? En ole saanut kirjoituksistasi selvää mitä sukupuolta edustat vai oletko ehkä muusukupuolinen.
Isossa kirjassa puhutaan kivien heittämisestä. Kuka meistä on synnitön heittäköön ensimmöisen kiven.
Matias on komea mies ja esiintyy hyväntuulisena Jätkäsaaren vaalitilaisuuden valokuvassa.
Olin itsekin tänään toisen puolueen vaalitilaisuudessa. Meillä oli mukava rupattelutuokio.
Matiaksen vaimo on sivistynyt ja fiksu nainen. Hänellä on täysin oikea ja esimerkillinen asenne juorutoimittajiin.
Pyydän ettei kirjoituksiini enää kommentoida. En viitsi ja jaksa tehdä asiaton viesti-ilmoituksia. Harmailla on oikeus kirjoittaa anonyymeina. Kirjoituksen kirjoittajan henkilöllisyydellä ei ole mitään merkitystä. Pääasia että karavaani kulkee ja koirat haukkuvat. Nettikeskustelua ei voi verrata miellyttävään ajatusten vaihtoon oikeassa elämässä.
Joku vois tekeytyä Olaviksi ja puhua pehmeällä ja sointuvalla äänellä..."Sanna, sun hajuvesi kaulallasi...haluan nuuhkia...ai nii, mites tuo Mäkynen?"kannattas soittaa Marinille ja valehdella että pyytää hömppähaastattelua naistenlehteen ja vasta sitten kääntää puhe poratin pettämisjuttuihin
varmaan järjestys aikaa
Kaupallinen yhteistyö: Libero
Kokosimme yhteen Kaksplussan lukijoiden pahimmat raskausvaivat! Lue kertomukset, jos uskallat